Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 28. joulukuuta 2015

Elonmerkki


Nyt on aikaa antaa elonmerkki täällä blogissakin. Minulla on viimeiset reilut kaksi kuukautta olleet sellaista pyöritystä, että en ole ehtinyt yhtään olla netissä saatika latailla kuvia tai miettiä, mitä kirjoittaisin! Nyt on ensimmäinen sellainen päivä, että ehdin muistaa teitä yhdellä kuvalla ja pienellä tekstinpätkällä.

Kälyni joutui sydänleikkaukseen, mikä sekoitti meidän suunnitelmamme. Ei pystytty pitämään pojan kolmevuotissynttäreitä, jotka olimme suunnitelleet lokakuulle, eikä pystytty lähtemään reissuun, jota olimme pitkään suunnitelleet. Yritimme jakautua niin, että toinen oli koko ajan kälyn luona ja toinen vahti kotia, koiria ja poikaamme. Minä yritin siinä samalla saada tehtyä myytävää kansainvälisille kirjamessuille Santiagoon, joihin suurlähetystö kutsui minut myymään tonttuja vain kaksi viikkoa ennen tapahtuman alkua. Ompelin normaalisti myös Michilandian tilaukset. Matkustin kahtena viikonloppuna 600 kilometrin päähän Santiagoon ja värväsimme muita sukulaisia ja ystäviä olemaan kälyni kanssa, jottei tämän tarvitsisi olla hetkeäkään yksin, koska mieheni piti olla Peikkokukkulalla koirien ja talon takia.

Toinen kälyni lensi Yhdysvalloista Chileen ja oli kälyni kanssa pari viikkoa, jonka aikana mieheni pystyi olemaan kanssani Peikkokukkulalla ja rakentamaan nukkekoteja. Olin nimittäin luvannut jo maaliskuussa tehdä nukkekotinäyttelyn Concepcionin keskustaan. En kehdannut perua sitä - ja olihan minulla valmiina kaikki muu, eli nuket, huonekalut ja tilpehöörit. Vain talot puuttuivat.

Saimme talot tehtyä ja minä tapetoin, maalasin ja värkkäsin yötä myöden. En edes ollut tajunnut, miten paljon hommia kaikki kuitenkin vaati. Viimeiset kaksi viikkoa ennen näyttelyn alkua tein töitä aamukolmeen ja jatkoin kahdeksalta aamulla. Ja tietenkin muut normaalit hommat oli myös tehtävä, eli kotityöt, Michilandian tilaukset, pojan hoito ja kaikki muut arkiseen elämään liittyvät askareet.

Siinä välissä yksi chihumme sairastui ja ramppasimme tutkimuksissa Concepcionissa. Chihu sai antibioottikuurin, joka ei tehonnut. Chihumme joutui leikkaukseen, josta ei selvinnyt. Suuri suru taas kerran joulun alla. Olemme menettäneet jo useamman koiran joulun alla ja olen alkanut tämän vuoksi lähes pelätä jouluja. En tahdo kirjoittaa tästä aiheesta nyt enempää. Asia on liian tuore.

Sain näyttelyn avattua ajallaan joulukuun alussa, vaikka joitakin osasia sinne lisäilin vielä viikon perästäkin. Äitini tuli Chileen 6.12. ja toi nukkekotiin vielä Suomesta tilaamiani jouluruokia. Juuri ennen äitini tuloa pojalle nousi kuume ja hän sairastui flunssaan. Uusi jääkaappi tuotiin etuajassa juuri päivää ennen kuin minun piti lähteä Santiagoon hakemaan äitiä. Jääkaappi ei mahtunutkaan entisen jääkaapin paikalle, vaan meidän piti muuttaa keittiön järjestystä, laittaa joitakin huonekaluja pois ja siirtää toisia tilalle. Koko keittiö, komero ja työhuoneeni joutuivat kaaoksen valtaan. Sain kaiken valmiiksi luovin ratkaisuin juuri ennen kuin piti nousta bussiin yöllä. Sitten meille syntyi chihuahuanpentuja. Ehdimme juuri ottamaan viimeisiä pentuja vastaan äidin kanssa, kun saavuimme Peikkokukkulalle aamuyöllä.

Viikon verran suhasimme Peikkokukkulan ja Concepcionin väliä, katselimme pentujen kehitystä, valmistelimme vähän joulua ja teimme pipareita. Sitten lähdimmekin automatkalle Argentiinaan ja Etelä-Chileen. Mieheni ja kälyni jäivät Peikkokukkulalle ja minä, Dominic ja äiti suunnistimme kohti Andeja. Argentiinassa olikin niin kylmä, että kahtena ensimmäisenä päivänä piti käyttää toppatakkeja. Viimeinen päivä oli kuuma, Etelä-Chilessä oli viileää ja sateista, mutta kyllä se aurinkokin lämmitti. Etelässä kesä on hyvin paljon perässä Peikkokukkulan helteistä!

Saavuimme takaisin Peikkokukkulalle 23.12. illalla. Onneksi olimme laittaneet joulukuusen valmiiksi jo ennen reissua! Aattona tuli joulupukki ja Dominic oli aivan innoissaan. Kaikki saimme ihania lahjoja :)

Tässä oli tiivistettynä parin viimeisen kuukauden tapahtumia.

Äitini lähti edellispäivänä takaisin Suomeen. Nyt rauhoitun pari päivää ja sitten alan valmistautua seuraavaan käsityötapahtumaan, joka alkaa tammikuun puolessa välissä. Yritän myös kirjoitella taas blogiin entiseen tapaan, nyt kun ruuhkakuukaudet ovat ohi :)

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana ja lämminhenkinen joulu!

11 kommenttia:

  1. Kuulostaa hurjalta parilta kuukaudelta! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos postauksesta! Kyllä suomalainen sisu kantaa uskomattomiin suorituksiin. Voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
  3. Miten ollenkaan tuollaisesta rumbasta selviää!
    Osanottoni<3
    Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Olipas paljon tapahtumia,ei ihme ettet tänne ehtinyt.Hyvää viimeistä vuoden viikkoa ja hyvää uutta vuotta!Osanottoni pikku chihun vuoksi,tsemppihalit.

    VastaaPoista
  5. Paljon tapahtunut, paljon olet joutunut säätämään, paljon kokemuksia kertynyt! Upea kuva!!! Kiitos ja oikein Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi - mukaanlukien koirasi!

    VastaaPoista
  6. Kylläpäs onkin ollut tapahtumaa kerrakseen...niin surullista, kuin iloistakin tapahtumaa.

    VastaaPoista
  7. Instagramista vähän jotain päättelinkin. On teillä ollut hurjaa pyöritystä ja olet kyllä todellinen voimanainen. Mutta kylläpä ilahduin kovasti tästä postauksestasi. Voikaa hyvin.

    Venla

    VastaaPoista
  8. Onpas teillä ollut hässäkkää! Niin iloa kuin suruakin.
    Oikein ihanaa uutta vuotta ja kaikkea hyvää toivon teille Peikkokukkulalle tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
  9. Kiva kuulla sinusta. Oli niin paljon tapahtumaa nyt ettei mukana meinannut pysyä. Rauhallisempaa ensi vuoden alkua!

    VastaaPoista
  10. Kiva kuulla sinusta. Oli niin paljon tapahtumaa nyt ettei mukana meinannut pysyä. Rauhallisempaa ensi vuoden alkua!

    VastaaPoista
  11. Olipa kiva lukea postaustasi pitkästä aikaa! Olisi aivan mielettömän ihanaa nähdä kuvia koiristasi ja nyt etenkin niistä pennuista.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta!
    Terv. chihuilija-Päivi

    VastaaPoista