Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 30. syyskuuta 2013

Synttäritarjoiluja

 Dominicin ensimmäisiä synttäreitä vietettiin lauantaina 14.9. Tein itse muut tarjoilut, mutta kaksi isoa kakkua tilattiin tutulta kakkumaakarilta.

Blogger käänsi tämän ja seuraavan kuvan pystyyn, joten ne näyttävät vähän hassuilta. Kuvissa ovat tekemäni voileipäkakut. Kasvis-kalkkunakakussa oli mm. aurinkokuivattuja tomaatteja, paprikaa ja tuorejuustoa. Lohikakussa oli savustettua ja graavilohta sekä paljon philadephia-juustoa. Mitenköhän monta kiloa juustoja ostimmekaan näille synttäreille? Chilessä ei syödä voileipäkakkuja, mutta näitä kehuttiin kovasti ja kaikki menivät parempiin suihin. Omasta mielestäni kakut olivat keskitasoa. Ohjeet löysin netistä ja sovelsin niitä. 


Voileipäkakkujen lisäksi tein sushirullia. Tein vain yhdenlaisia. Niihin tuli riisin lisäksi kanikamaa, avokadoa, paprikaa, kurkkua ja sesaminsiemeniä.


Toisenlaisia rullia väänsin niille, jotka tykkäävät syödä lihaa. Tortillat sivelin maustetulla sulatejuustolla. Päälle laitoin rucolaa, korianteria ja kinkkuleikkelettä. Sitten rullasin ja leikkasin. Asetin ne tiiviisti vadille, jotteivät aukeaisi.


Chileläiseen tapaan pöydässä oli oliiveja ja pikkelssiä.


Lapsille täytyy olla tarjolla juustonaksuja ja perunalastuja, jos he eivät tykkää muista tarjoiluista. Juustopaloihin tökkäsin mikki- ja autotikkuja, jotka kälyni toi Domskulin juhlia varten.


Alkumaljoiksi teimme limonadia. Puristimme mineraaliveden joukkoon sitruunoita ja limesitruunan tapaisia pikkusitruunoita. Lisäksi vielä paljon sokeria. Maljat juotiin kälyni tuomista sinisistä kertakäyttömaljoista. Muutenkin astioina toimivat vaaleansiniset muoviset kertakäyttöastiat. Meille tulee aina niin paljon vieraita, koska suku on suuri ja lapsia aika paljon, että olemme päätyneet kertakäyttöastioihin. Täällä ei istuta sivistyneesti pöydässä eikä varota astioiden kolhiutumista, joten senkin vuoksi on minulle mukavampaa antaa vieraille kertakäyttöastiat. Ei tarvitse koko ajan olla sydän syrjällään Suomesta tuotujen kauniiden astioiden puolesta. Niitä käytetään vai silloin, kun on vain muutama vieras ja sivistynyt pöytäkulttuuri ;)


 Muoviset kertakäyttöastiat ovat niin hyvälaatuisia, ettei yleensä niistä rikkoudu kuin pari. Ne heitetään roskiin. Muut pestään hyvin ja kuivataan seuraavaa käyttöä varten. Iloinen olen noista kälyni USA:sta tuomista jalallisista maljoista. Etsin sellaisia Concepcionista jo pojan ristiäisiin, muttei missään ollut tarjolla. Nyt meillä on kaikki "kertakäyttöiset" juhla-astiat ja muu tilpehööri pakattuna muoviseen "juhlalaatikkoon". Luultavasti synttäreitä on tulossa lisää...sellaisia synttäreitä, joissa muoviastiat ovat poikaa ;) Kai minunkin joskus täytyy niitä lastenkutsuja järjestää...aaargh!


Tällaisen pienen valkosuklaa-vadelmahyydykekakun tein itse. Koristeet muovailin sokerimassasta. 


 Nuo kaksi suurta synttärikakkua tilasimme tutulta leipurilta. Dominic pääsi maistamaan tuota vaaleampaa. Siitä ehdin jo kuvan tänne laittaakin. Kakun nimi on "Torta de amor". Ihmeellisen rasvakuoren alla on lehtitaikinalevyjä päällekkäin ja punaista hilloa välissä. Kakku on hyvin suosittu Chilessä. Suklaakakku oli enemmän minun makuuni. Tiivis ja makea. Sitä voi syödä vain pikkuisen palasen kerrallaan. 

Lapsille tein valkosuklaaseen dipattuja vaahtokarkkeja sekä keksipopseja. Pöydän päälle ripustimme Ikeasta ostamani katoksen tuomaan lastenjuhlatunnelmaa. Yhtään ilmapalloa en laittanut, sillä inhoan niitä. Lapsien yllätyspusseihin laitoin ilmapallot ja toivoin, että ne puhallettaisiin sitten vasta kotona, mutta ehtipä yksi poika puhaltaa kuitenkin pallon ennen lähtöään ja räjäyttää sen Dominicin naaman edessä! Onneksi ei tullut itkua! Minä tykkään enemmän niistä kestävistä folipalloista ja sitten kun synttäreillä on "pakko" olla palloja, niin hankin sitten niitä :)  (nimim. vanha suvaitsematon äiti...)

Tässä tuli nyt kerrottua ruokapuolesta. Kun netti taas pelaa, laitan muutaman synttärikuvan lisää.



sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Synttärien valmistelua

Jospa nyt ehtisin tehdä muutaman postauksen Dominicin 1-vuotissyntymäpäivistä!


Kerroinkin jo, että uunimme oli rikki, joten minun piti suunnitella tarjottavat uudestaan. Hyydykekakuissa, keksipopseissa ja voileipäkakuissa ei tarvita lainkaan uunia. Surffailin netissä ja selailin lehtiä. Sain suunniteltua oikein hyvät tarjottavat ilman uunia. 


Tein tikkareita vaahtokarkeista, jotka dippasin valkosuklaaseen ja nonparelleihin. Asetin tikkarit emalisiin muumimukeihin, jotka olin täyttänyt sokerilla. Idean sain Villa Honkasalon blogista.

Huomenna lisää!

lauantai 28. syyskuuta 2013

Kirpeitä kevätpäiviä

Kirpeän viileitä kevätpäiviä, aurinko lämmittää selkää, kolibrit surraavat talvioissa, pojan riemua keinussa, simpukoiden syömistä nurmikolla, vasaran kalketta, ompelukoneen surinaa, suunnitelmia seuraaville päiville...niistä on tämä viikonloppu tehty.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Pakkotauko

Hei! Minä olen viettänyt pakkotaukoa bloggaamisen suhteen, sillä meillä ei taaskaan ole nettiyhteys toiminut. Voisin välillä manata nuo kukkulat jonnekin syvimpään manalaan...Kukkuloiden takia eivät nuo signaalit oikein meille pääse tulemaan. Lisäksi minusta tuntuu, että eri vuodenaikoina ja säätiloina netti toimii eri tavalla.

Toivotaan, että pääsen pian laittelemaan kuvia ja kertoilemaan Peikkokukkulan elämästä!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

perjantai 13. syyskuuta 2013

Teemana teemattomuus

Synttärivalmistelut ovat edenneet ihan hyvin, mutten ole päässyt niitä päivittelemään kuvien kera tänne etukäteissuunnitelmieni mukaan, koska nettiyhteys ei toimi. Väkersin elämäni ensimmäisen kerran kakkukoristeita, heh! Sokerimassaa olisi voinut värjätä elintarvikeväreillä, mutta kokeilin nyt ihan vain valkoisena. Päälle piirsin elintarviketusseilla silmät, pilkkuja jne. Joo ja tiedän, ettei näistä tullut hienoja, mutta tämähän oli vasta ensiyritys!

Tänään tein kasvisvoileipäkakun ja nyt alkaa lohikakun tekeminen. Koristelen ne huomenna. Minulla ei ole järjestelyistä mitään stressiä, koska käly on tilannut kaksi 50 hengen täytekakkua. Omat viritelmäni ovat sitten vaan ekstraa ;)


Synttäreillä ei ole mitään teemaa, tai teemana on teemattomuus :D Muumijutuista minä tykkäisin, mutta kun niitä ei täältä saa, niin on tyydyttävä 20 muumipaperilautaseen ja servettiin...ja tuohon itsetekemääni kakunkoristeeseen. Lisäksi ajattelin laittaa tarjottavia muumiastioihin. Kunhan on nättiä ja lapsekasta, se riitää.


Pöydän päälle laitoimme Suomenreissulla Ikeasta ostamani lastenhuoneenkatoksen. Se näyttää tosi hauskalta ja saa aikaan sirkustunnelmaa.
---
Dominic nautti kovasti eilen illalla Brion junaradasta - mutta toki omalla tavallaan. Ei hän osaa vielä junaa siinä radalla ajella, vaan kova pärinä kävi pitkin yläkerran puulattioita!

Täällä on tosi kylmää ja aurinkoista. Yöllä meni nollaan. Laitamme kuitenkin gazebonkin kuntoon, jos joku tahtoo ulkona istuskella. Nyt en ehdi kirjoitella enempää, jotta tulee hommat tehtyä! Kiitos onnitteluista!

torstai 12. syyskuuta 2013

Elämäni onnellisin vuosi!

12.9.12 - 12.9.13

En osannut vuosi sitten kuvitella, miltä tuntuu, kun rakastaa ehdoitta ja sydämensä pohjasta niin että sattuu! Nyt olen vuoden saanut olla äiti. En ole ottanut asiaa itsestäänselvyytenä, vaan ylimääräisenä lahjana, jonka elämä on minulle antanut. Lapseni ansiosta olen ollut onnellinen vuoden jokaisena päivänä. 

Nyt tiedän, mitä tarkoittaa ennen minulle käsittämättömäksi jäänyt fraasi:" Vauva tuo voimaa!" Muutaman ensimmäsen kuukauden kipujen ja väsymyksenkin keskellä sydän oli onnellinen ja vauvan hymy toi voimaa ja virkeyttä jokaiseen hetkeen. 

Nyt tuo pieni vauva ottaa ensimmäisiä askeleitaan ja leikkii leluillaan. Minulla on lahja komerossa  odottamassa. Päätimme mieheni kanssa antaa sen illalla, kun meillä on aikaa keskittyä leikkimään pojan ja uuden lelun kanssa. Nyt meillä on menossa synttärivalmistelut. Saimme 1000 litraa vettä, porakaivokin toimii jotenkin ja sadevesi tulee säiliöstä vessaan . eli vesiongelma on ratkaistu!

Mieheni järjestää juuri ulkona lapsille yllätystekemistä ja minä alan tehdä suklaapalleroita. Laitan postauksia järjestelyjen etenemisestä, jos vain netti toimii. 

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Synttäriskandaali?

Meillä on meneillään melkoinen kriisi, mitä tulee synttärivalmisteluihin: niitä EI ole aloitettu. Pyörtyisitte kauhusta, jos tietäisitte, millaisissa olosuhteissa suunnittelemme n. 60 hengen kestitystä. Aloitetaan vaikka siitä, ettei meillä ole vettä (loputkin valuivat viime yönä harakoille!), uuni on rikki (eikä sitä taideta saada kuntoon ennen lauantaita) ja autojen "parkkipaikat" ovat paksussa mudassa (asia korjaantuu ehkä 2 kk päästä). Jes! Katsotaanpa, mitä keksitään.....tarjoiluja varmaan pitää muuttaa, kun kakkuja ja keksejä on vaikeaa tehdä, astioita ei oikein voi pestä eikä vieraat saa käydä vessassa! 


Ei kai auta muu, kuin ottaa rennosti ja mennä päikkäreille!

tiistai 10. syyskuuta 2013

Kallen sisko

Kalle-katin sisko Chilestä lähettää terveisiä eräälle Helmi-tytölle sekä Kallelle!



Olen ommellut tämän kissan villakankaasta vuosia sitten. Kissan veli pääsi erittäin hyvään kotiin. Kalle-katti on jo vanha elämää kokenut kolli. Tapaan sen joka kerta, kun käyn Suomessa.

---

P.S. Synttäreistä saattaa tulla skandaali...kerron,jos ehdin.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Pirskeet


Peikkokukkulalla on pirskeet ensi lauantaina. Prinssi täyttää kokonaisen vuoden! Hänen isänsä sanoi, että täytyy oppia kävelemään synttäreiksi. Dominiccus harjoitteli kovin mustalla kärryllään. Sitten hän alkoi nousta seisomaan ilman tukea ja pian jo uskalsi ottaa pari askelta. Nyt sitä mennään jalat harallaan naama meisselillä ilman kärryä! Poika oppi kävelemään viikon ennen synttäreitään.

Yllä on kutsu, joka lähetettiin Chilen porukalle. Taitaa taas kukkula täyttyä juhlijoista. Emme ole alkaneet valmistella vielä oikein mitenkään juhlaa. Pari kakkua tilattiin, muut pitäisi itse vääntää. Toivottavasti sankari antaa äidin nukkua, jotta seuraavat päivät menisivät pirteämmissä tunnelmissa kuin tämä päivä - muuten tarjoiluista saattaa tulla hieman omituiset ja niukat...

lauantai 7. syyskuuta 2013

Loikoilua kevätauringossa

 Matildainen Maffenkainen nauttii kevätauringon säteistä mustaa turkkia vasten.


Leya Lintukoira tarkkailee pihan tapahtumia boldopuun ja kirsikkapuun edustalla.

torstai 5. syyskuuta 2013

Wanha Frouva

Wanha Frouva Chiquitita Chikkendaale Daalendaale, Mianpieni Liianpieni Hauvavauva Vauvahauva Aaltonen täyttää tässä kuussa 13 vuotta! Toivokaa kanssamme pitkää ja tervettä elämää ensimmäiselle koiraystävällemme!

Kyllä on rouvalla pitkät ja paksut karvat verrattuna siihen, millaiset ne olivat 13 vuotta sitten Floridan kuumuudessa :)

tiistai 3. syyskuuta 2013

Lahja ystävälle

Minne käy pikkumiehen matka? Mitä hänellä on kärryissään? Minne kiire?


Kärryissä näkyy olevan aarteita: kaksi käpyä, kivi ja kaksi hansikasta. Kenelle kävyt?


No ystävälle tietenkin!


Ota tästä käpy Seita-ystäväiseni!


Voiko kiitollisempaa lahjansaajaa olla?


Seita nyppi kävystä suomut yksi kerrallaan. Olipa makoisa käpy! Suoraan sydämestä annettu lahja.