Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 29. syyskuuta 2014

Motomiehen synttärijuhlat

Dominic Emilio Fernandon toista syntymäpäivää vietimme nyt parisen viikkoa synttäreiden jälkeen, jotta kaikki kutsutut pääsisivät osallistumaan. 

Tässä odottelimme hellissä tunnelmissa vieraiden saapumista.

 Koska päivä oli sateinen, kannoimme ulkotuolit ja -pöydän sisälle, jotta kaikki mahtuisivat syömään yhtäaikaa olohuoneessa. Osa astioista oli taas kertakäyttöisiä, koska emme omista riittävän suuria astiastoja 25 hengelle. En kyllä tajua, miksei tule hankittua enemmän astioita, sillä eiväthän tavalliset lasit ja valkoiset lautaset paljon maksa!

Tein kuppikakkuja saksalaisen aputyttöni kanssa. 

Domsku ihmettelee, missä ne luvatut vieraat oikein kuppaavat. Sade lotisi ikkunoihin. 

Kakun teki tomecolainen rouva. Haimme sen aamulla ja minä koristelin sen tekstillä, hileillä (olevinaan tie) ja mopolla. 

 Kun vieraat saapuivat lahjojen kanssa, Domskulle iski paniikki. Kaikki tulivat pussailemaan ja halailemaan ja äitikin katosi näköpiiristä. Onneksi poika pääsi jyvälle asioista hyvin pian. Hän hoksasi, että kaikki paketit olivat hänelle. Hän huusi: "wau!" ja availi paketteja vieraiden avustaessa. Dominic sai vaatteita, kaksi kauko-ohjattavaa autoa, kengät ja palo-auton, jossa on tankki ja nappia painamalla se suihkuttaa oikeasti vettä. "Piipaa, mettä!"

 Juhlat olivat lounasaikaan. Tilasimme yhdeltä naapurinrouvalta ruuat. Hän teki omista kanoistaan tyypillisen maalaiskanasopan (cazuela de campo). Kanasopan päälle oli hänen kasvimaastaan korianterit. Suuret painavat leivät (tortillat) hän paistoi tuhkaan kaivettuna. Leivän päälle oli chilikastiketta ja pebreä (tomaatti-sipuli-korianteri-viinietikka-salsa). Salaatin hän teki oman kasvihuoneensa salaateista ja itse tekemästään viinietikasta. Lisäksi meillä oli oliiveja ja kirsikkatomaatteja. 

Oli melkomoisen hankala homma saada valtava kuuma soppakattila ja kaikki muut tykötarpeet parin kilometrin päästä mutaista kukkulatietä naapurilta meille. Vettä oli tullut kaatamalla pari päivää. Mieheni ja aputyttö kuitenkin suoriutuivat urakasta aika hienosti, mitä nyt viinietikkaa oli lorahtanut kassin pohjalle tortilloiden päälle. Laitoimme leivät uuniin lämpenemään ja kuivumaan. 

Vieraiden käskimme jättää autot portin luokse 300 metriä talostamme, etteivät he juuttuisi tiemme valtaviin mutakuoppiin. Onneksi he muistivat tehdä niin, ettei babyshower-tragedia toistunut.


 Ehdotin, että syömisen jälkeen pojat voisivat mennä yläkertaan Dominicin huoneeseen leikkimään. Poikien äidit sanoivat, etteivät he enää leiki leluilla, pelaavat vain tietokonepelejä. Pojat kuitenkin nousivat yläkertaan ja mikä riemu siitä syntyi! Sieltä kuului: "Dominic on miljonääri! Paljon hienompi junarata kuin meillä. Näin paljon leluja!" Isot pojat rakensivat junarataa, hakkasivat intona hakkalelulla ja unohtivat aivan täysin elokuvan, jonka laitoin varmuudeksi tulemaan televisiosta. Vai muka vain tietokonepelejä!


 Juhlissa oli myös Dominicin kummitädin ideoima bingo. Dominic toimi pyörittäjänä ja kyllä hän yritti välillä tärkeänä huutaa:"cinco!" Bingon palkintoina oli kaksi elokuvalippua ja kaksi hampurilaisateriaa Concepcionin kauppakeskuksessa.


 Bingonpelaajat keskittyvät voittamaan!

Bingon jälkeen annoin pojille kartat käteen. Lainasimme sadetakkeja ja kumisaappaita ja he lähtivät etsimään piilotettuja yllätyksiä. Pikkuinen Domsku jäi ikkunoista katselemaan isojen juoksua. Ehkä ensi vuonna hänkin pääsee mukaan? Pojat olivat aivan innoissaan ja lupasin, että kartta vaikeutuu vuosi vuodelta...ensi vuonna kannattaisi tuoda lapiot mukaan. He joutuisivat kaivamaan! 

 Aarteenetsinnän jälkeen oli kakun vuoro. Dominicille laulettiin ja sitten hän puhalsi hienosti kynttilän sammuksiin. Pojat olisivat tahtoneet, että Domsku hautaa naamansa kakkuun, mutta Domskuli ei halunnut. Hän tyytyi syömään mansikoita kakun reunasta.

...mutta äiti sai kermavaahtoa naamaansa!


Ihanat, onnistuneet, vauhdikkaat ja riemukkaat juhlat takana. Nyt siirrymme odottelemaan vielä pikkusynttäreitä, joille kutsutaan muutama kaveriperhe. Emme voineet tiemme huonon kunnon vuoksi pyytää monta autoa kerrallaan meille, joten päädyimme jakamaan porukan kahtia.

Meillä aina riittää draamaa ennen isompia juhlia. Joko vesitankki on tyhjentynyt mystisesti juuri ennen juhlapäivää, tiemme on hirveässä kunnossa, keittiön lavuaari lopettaa vetämisen, silta on sortumassa tai muuta sellaista...emme me nytkään välttyneet draamalta. Tunti ennen vieraiden saapumista vessanpytty meni epäkuntoon! Säiliöön ei mennyt yhtään vettä! Mieheni alkoi availla putkia ja onneksi vika löytyi. Yksi filtteri oli niin pahasti tukossa, ettei vesi päässyt siitä enää läpi. Vika saatiin korjattua ja huokaistiin helpotuksestä. Ei ainakaan vesi loppuisi sillä kaatosateella!

torstai 18. syyskuuta 2014

Muffinsseja


Voi miten riemastuin, kun Vega Monumentalin markkinapaikalle oli tullut näin söpöjä muffinssivuokia ja koristeita. Ihan tavallisten tallaajien paikkaan ihan tavallisella hinnalla! Normaalisti täällä kaikki erikoisuudet tulevat joihinkin superkalliisiin erikoisliikkeisiin Santiagoon. Ilmeisesti tällaisetkin pikkujutu ovat muuttumassa erikoisuuksista tavallisiksi asioiksi. Jee!

Nyt olen tehnyt mustikka- ja mansikkamuffinsseja parilla erilaisella kuorrutteella. Kivaa ja helppoa hommaa. Dominic tykkää auttaa taikinan sekoittelussa ja varsinkin maistelussa.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Syyskuinen sunnuntai Peikkokukkulan puistossa







Vielä pari kuvaa, jossa näkyvät kukkivat talviot talomme edessä



Tänään oli enemmän kuvia ja vähemmän tekstiä. Vielä en ole ehtinyt saada karttaa valmiiksi Peikkokukkulan puistosta. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

perjantai 12. syyskuuta 2014

ELÄMÄNI VALO 2-VUOTIAS




Kaksi vuotta sitten sain elämäni suurimman lahjan. Se lahja on tehnyt minut äärettömän onnelliseksi jokaikinen päivä. 

Tänään vietämme Dominicin synttäripäivää ihan vain pienen perheemme kesken. Domsku sai aamulla lahjat sänkyyn, sekä myös hänen tärkeän aamumaitonsa sekä juhlan kunniaksi vohvelikeksejä. Sitten availtiin lahjoja uusilla lastensaksilla ja ne paperit ja se avaamistouhu muodostuivatkin aamun mielenkiintoisimmaksi jutuksi. Tämän jälkeen leikittiin uusilla leluilla. Alakerrassa sytytin kaksi tuikkukynttilää jogurttikakun päälle ja taas vietimme turmioelämää ;) Ei meillä ollut kakkukynttilöitä, mutta oli hauska antaa Domskun harjoitella kynttilöiden puhaltamista tulevia sukulais- ja kaverijuhlia varten.

Instagramiin laitan muutaman kuvan Dominicin syntymäpäivän kulusta. Nyt pikkuinen mies on päiväunilla isänsä kanssa. 

torstai 11. syyskuuta 2014

Isän ja pojan huvit - ja koirien ihmetys

Kävimme Los Angelesin outlet-lelumyymälässä. Sieltä mieheni bongasi edullisesti junaratoja. Junaradat ovat enemmän miehelleni kuin pojalle, sillä ne ovat niin heppoista muovia, että yksi lattiaan paiskaus saisi ne murenemaan jostakin kulmasta. Eivät siis ole kaksivuotiaalle suunniteltuja.

Yhtenä sadepäivänä valittiin pakkauksista toinen, joka avattiin. Domsku oli tietty innoissaan. Sitten isä ja poika kokosivat junaradan. Junassa on kaukosäädin ja patterit. Siinä se tuksutteli olohuoneemme lattialla ja "saunassa" olevat chihut olivat ensin ihmeissään ja sen jälkeen ne katselivat hieman tylsistyneinä tuuttavaa junaa. 

Kun junalla oli leikitty se päivä, se pakattiin takaisin laatikkoonsa odottamaan uusia leikkihetkiä.

P.S. Puupylvään alaosassa on muovisuoja uroschihujen takia.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Chiloen maissi

Oletteko nähneet viininpunaista maissia? Nämä viininpunaiset maissintähkät ovat Chiloen saarelta Etelä-Chilestä. Suomalainen Chilessä asuva ystäväni istutti muutaman saamansa maissinjyvän ja sai sadoksi chiloelaista maissia.


Hän istutti myös tavallista maissia, ja kuinkas siten kävikään?


Tuli tällaisia värikkäitä koristeellisia maisseja!


Tänä vuonna ystäväni tietää istuttaa Chiloen maissit ja keltaiset maissit hyvin kauas toisistaan, etteivät ne sekoitu. Onhan tuo erikoinen Chiloen maissi säilyttämisen arvoinen juttu!

lauantai 6. syyskuuta 2014

Muistoja Desembocadurasta

En yhtään muista, ovatko nämä kuvat olleet blogissa. Laitan ne nyt kuitenkin, kun tulivat vastaan ja ne toivat mieleeni ihania ja väsyneitä muistoja Domincin vauva-ajasta. Nämä kuvat on otettu tammikuun 2013 tienoilla. 

 Tässä olemme Concepcionissa Desembocadurassa. Kuvassa vasemmalla näkyy meri ja oikealla Bio Bio -joki. Mielestäni tämä on Concepcionin hienoimpia paikkoja. On harmillista, että vaikka täällä on ihana hiekkaranta, ei uimaan uskalla kuitenkaan mennä. Meren puolella aallot ovat liian vaarallisia ja joen puolella taas moni ihminen on hukkunut, sillä pohja pettää ja yhtäkkinen virtaus imaisee ihmisen pyörteisiinsä. Bio Bio-joki on leveimmästä kohdastaan kaksi kilometriä leveä!

Kahlata kuitenkin uskaltaa Tyynen meren aalloissa.

Seuraavalla retkellä onkin erilaista, kun Dominic vipeltää omin jaloin paljaat varpat hiekalla.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Pörröfleece

Nyt tein pojalle vaatteen uudesta kankaasta (ei aina vanhoista röijyistäni).  Ihanan pehmeää pörröfleeceä ja värikkäät raidalliset resorit.






 Pipon virkkasin odottaessani Dominicia, apinan sain siihen virkattua, kun Domsku oli jo yksivuotias. Nyt pipo on ollut kovassa käytössä. Hienon suomalaisen puisen auton antoi Dominicille ystäväni, jota en ollut nähnyt yhdeksään vuoteen. Suuri yllätys olikin, kun meillä oli lähes samanikäiset pojat!

lauantai 30. elokuuta 2014

Kysymyksiä ja vastauksia aikojen alusta

Peikkokukkulan emännällä ja isännällä oli juuri yhdeksäs hääpäivä ja sen kunniaksi lupasin vastata kysymyksiinne. 

-Tapasimme vuonna 2000
-Mieheni osti Peikkokukkulan campon vuonna 2003

-Menimme naimisiin Suomessa vuonna 2005
-Muutimme Chileen vuonna 2005. Asuimme ensin kaksi vuotta Yumbelin pikkukaupungissa.
-Rakennutimme mökin Peikkokukkulalle vuonna 2006
-Muutimme Peikkokukkulalle vuonna 2007
-Rakensimme talon Peikkokukkulalle vuonna 2009

-Dominic syntyi vuonna 2012

Olitteko kumpikin lomalla USA:ssa vai töissä? Miksi päädyitte miehesi kotimaahan?
Mieheni asui lähes 20 vuotta USA:ssa, ensin opiskellen yliopistossa ja sitten  töissä rakennusalan firmassa. Minä menin New Yorkiin opettamaan suomea kahdelle pikkupojalle. Tutustuimme englannintunneilla. Rakkaus ei tuolloin vielä puhjennut kukkaan – ainakaan minun osaltani. Se tapahtui vasta aika paljon myöhemmin.

Voisiko miehesi muuttaa Suomeen asumaan ?
Of course, hän huutelee juuri nyt tuolta keittiöstä, kun kysyin asiasta. Me vaan emme oikein tiedä, mitä tekisimme siellä. Minä en enää tahtoisi olla opettaja, eikä mieheni saisi varmaankaan sieltä töitä kielen takia, ainakaan Helsingin ulkopuolelta.

Vuonna 2005 olimme juuri muuttaneet Chileen

Miten kieli ja kulttuurierot ovat vaikuttaneet suhteessanne? Kummankaan äidinkieli, kun ei ole englanti ja siinä olette tasavertaisessa asemassa. Itse parisuhteessa,jossa käytetään toisen äidinkieltä yhteisenä kielenä, ja aiheuttaa välillä väärinymmärryksiä. Vaikka meillä on kyseessä länsimainen kulttuuritausta molemmilla - Suomi vs. Englanti, on välillä haastavia tilanteita edessä. Myös perhekulttuuri vaikuttaa. Miten kulttuurien ero näkyy suhteessanne? Parisuhteessa syvempi ymmärrys toisesta kasvaa tietysti yhdessäolon myötä, mutta jos kieli on kummallekin vieras, on samassa tilanteessa molemmat, kuin tilanne, jossa yhteinen kieli on toisen äidinkieli. Tai tilanne, jossa asutaan toisen kotimaassa eikä kummallekin vieraassa maassa ja kulttuurissa.

Puhuimme englantia suhteen alussa ja Chileen muutettuamme ensimmäiset vuodet. Nykyään puhumme englantia ja espanjaa. On joitakin asioita, joita en osaa selittää englanniksi, kun en ole tarvinnut sellaista sanastoa. Joskus tahtoisin riidellä suomeksi ;) Se olisi helpompaa! Varsinkin suhteemme alkuaikoina riitely tuotti hankaluuksia, kun olisin perisuomalaisena naisena tahtonut vatvoa asiat juuria myöden selviksi, eikä minulla ollutkaan sanastoa kaikille asioille ja tunteille – ja vaikka olisi ollutkin, ehkä mieheni ei olisi niitä ymmärtänyt. Nyt olen tajunnut, että on ihan turhaa vatvoa mieheni kanssa kaikkia asioita pohjia myöden, sillä ei hän ymmärtäisi kuitenkaan. Tähän on kyllä syynä enemmän miesten ja naisten väliset erot kuin kulttuurierot. Nykyään suurin ja ehkä ainut kieliongelmamme koskee intonaatiota: mieheni ei aina ymmärrä kysymystäni kysymykseksi, koska en käytä riittävän nousevaa intonaatiota. Varsinaisia väärinymmärryksiä ei kyllä tule nyt mieleen.
Vaikka Chile on mieheni synnyinmaa, hän ei tunne sitä kotimaakseen, sillä hän oli niin pitkään välillä poissa. Lisäksi hän on nuorena viettänyt pitkiä aikoja Brasiliassa. Chile on aiheuttanut miehelleni vähintäänkin samankokoisen kulttuurisokin kuin minulle.
Perhekulttuuri...hmmm...mitäs tuosta nyt sanoisi kauniisti? Kuvittelin chileläisiä hyvin sukurakkaiksi. Olen tullut täällä huomaamaan, että kyllä oma perhe isovanhempineen ja lapsenlapsineen on tiivis yhteisö, mutta ei kyllä muusta suvusta pahemmin välitetä. Tietty suvut ovat erilaisia. Kateus on kovaa.
Mieheni on asunut niin kauan pois Chilestä, ettei hän ole (onneksi) tyypillinen chileläinen mies. Hän tekee kotitöitä ja tiskaa. Kulttuurien yhteentörmäystä tapahtuisi päivittäin, jos hän olisi perinteinen chileläinen mies.
Mikäli meillä olisi chileläistä perhettä jatkuvasti ympärillämme, lastenkasvatuksesta voisi tulla sanomista. Ainakin tällä hetkellä menemme mieheni kanssa hyvin samoilla linjoilla, joten erimielisyyksiä ei siinä aiheessa ole.

Vuonna 2003 ostimme Peikkokukkulan campon

Kumpi on isompi ero arkipäivässä kulttuuriero vai iso ikäeronne?
Kultturierot siksi, että niitä on enemmän, vaikkeivät mitenkään kovin myrskyisiä olekaan.
Minulla meni monta vuotta sen asian ymmärtämiseen, että asioiden kertomatta jättäminen, liioittelu ja muuntelu hyvän tarinan kertomiseksi ei ole valehtelua, kuten me Suomessa sen ymmärtäisimme. Otin kaikki jutut tosina sanasta sanaan ja ihmettelin, kun juttu olikin hieman erilainen seuraavalla kerralla. Olemme keskustelleet tästä, eikä mieheni ymmärrä, miksi kaiken pitäisi olla pilkulleen todellisuutta vastaavaa, sillä eihän kukaan ole kiinnostunut yksityiskohdista! Ne eivät ole tärkeitä. On tärkeämpää jutella, keskustella ja olla seurallinen, kuin pysyä suomalaisen mittakaavan mukaan totuudessa. Eihän kukaan edes muista juttua vähän ajan päästä! Olen puhunut tästä muidenkin Suomi-Chile –parien kanssa ja samat kokemukset on heilläkin. Eli siis rehellisyyden käsitettä joutuu venyttämään ja se on perirehellisille suomalaisille hitsin vaikeaa. On myös vaikeaa hyväksyä ja tajuta se, ettei ”suomalainen” rehellisyys ole samanlainen arvo kuin mitä se on Suomessa.
Ärsyttävä arkeen vaikuttava kulttuuriero on se, että mieheni sietää chileläiseen tapaan huonoja olosuhteita paljon paremmin kuin minä. Esimerkiksi on normaalia, että talvella on sisätiloissa kylmää. Chileläiset ovat ulkovaatteissa sisällä, eivätkä lämmitä asuntojaan.  Meidänkin talomme on talvella kunnolla lämmin vain osittain. Vaikka tähänkin asiaan saisi parannusta useammalla kamiinalla tai muunlaisilla lämmityssysteemeillä, sitä ei vaan mitenkään saada aikaiseksi, kun se ei ole välttämätöntä, kun kerran vaatteita lisäämällä pärjää. Eihän sitä kylmää aikaa ole niin pitkään... Ikkunoista ja ovista vetää, mutta fiksataan asia ehkä sitten ensi vuonna...Lämmittämiseen, eristämiseen ja tiivistämiseen ei tahdota laittaa rahaa yhtään enempää kuin on ihan pakko.
Näihin huonoihin olosuhteisiin kuuluu myös huono valaistus, huonosti tehdyt putkityöt, huonosti toimiva kaivonpumppu, huonosti toimiva pesukone, huonosti toimiva suihku jne. Asioiden korjauttaminen voi viedä vuosia, jos kerran ne toimivat edes jotenkin. Chileläiset mieluummin sopeutuvat huonosti toimiviin asioihin kuin korjaavat ne. Mieheni ikävä kyllä on tässä suhteessa chileläinen.
Ikäero näkyy ehkä parhaiten siinä, että minä olisin mieluusti enemmän menossa ja reissussa kuin mieheni. Nuorena hän on ollut kova menemään. Mieheni myös varautuu aina pahimpaan ja näkee riskit kaikessa. Hän ei ole ollut sellainen nuorena. Tosin hän ei myönnä mitään ikääntymiseen liittyviä asioita.

Tämä oli ensimmäinen "talomme" Peikkokukkulalla vuonna 2003. Chileläiset arkkitehdit ja rakennusmiehet :)

                             Mitä kieltä puhutte kotona?:)ja Dominicille?
                                Keskenämme englantia ja espanjaa oikeastaan yhtä paljon. Minä puhun
                                                                      Dominicille vain suomea ja mieheni puhuu tälle vain espanjaa. Joskus puhumme englanniksi, mutta sitten heti käännän suomeksi.

Olitko vieraillut Chilessä ennen muuttoasi ?
Kolme kertaa, joista pisin oleskelu oli neljä kuukautta.

Veikö HÄN heti "jalat alta"?:) Eli tunsitko heti että HÄN on se oikea!!


Oih, tuo olisikin romanttista, jos se olisi ollut noin. Olimme kuitenkin aluksi vain kavereita kaveriporukassa. Tapasimme myös Chilessä kaveriporukan mukana. Ystävyys lähti syvenemään pikkuhiljaa ja muuttui rakkaudeksi varovasti ja minun puoleltani myös vastaan laittaen. En olisi tahtonut ”sekoittaa” elämääni niin pahasti. Tahdoin asua Suomessa ja opettaa suomea, eikä vierasmaalaiset miehet olleet koskaan kuuluneet suunnitelmiini. Olin aika ennakkoluuloinenkin.

Vuonna 2006 juhlimme Suomen itsenäisyyspäivää. Kuvassa Luna ja lainakoiramme Alondra. Sylissäni Chiquitita.
Miten riitelette,koskaan?mökötätte?tämäkin kuuluu rakkauteen...

                                       Minä keskustelen kiihkeästi veri kiehuen kädet viuhtoen, mieheni pysyy                                          rauhallisena. Mököttämistä emme juurikaan harrasta. Siihen nähden, että olemme yhdessä 24/7, riitelemme todella vähän. Jäkättämistä ja nalkuttamista on useammin.


Peikkokukkulalla kun asutte, niin kysyn, mistä paikka sai nimensä. Onko nimi sinun keksimäsi? Muistan sinun postanneen aiemmin tonttien etsinnästä, mutta miten Peikkokukkulan löysitte. Kuinka suuri tontti teillä on?



Nimi on minun keksimäni. Tontin virallinen nimi on Troll-Hill.
Olimme Chilessä neljän kuukauden lomalla vuonna 2003. Minulla oli vuorotteluvapaata. Mieheni tahtoi sijoittaa Chilessä olevia rahojaan tonttiin, koska maan arvo nousee. Kävimme katsomassa useita tontteja noin tunnin matkan säteellä Concepcionista, josta mieheni on kotoisin. Minä kaaduin Peikkokukkulalla kävellessämme. Chilessä on sellainen sanonta, että jos jossain kaatuu, sen paikan omistaa. Minulla oli silloin jalassani sellaiset tohvelimalliset kengät, eli kantapäästä auki. Täysin sopimattomat tällaiseen maastoon. (Minulla on vieläkin ne kengät ja minulla on niihin viha-rakkaus –suhde. Niiden takia tai ansiosta olen nyt asunut Peikkokukkulan ihanuudessa ja hankaluuksissa jo seitsemän vuotta.) Kaatumiseni jälkeen kuukauden päästä mieheni osti tontin. Seuraavalla lomallamme Chilessä kälyni kaatui tontilla niin, että sai kipsin polveensa!
Tarkoituksemme oli käydä Peikkokukkulalla vain lomilla Chilessä. Meidän piti muuttaa USA:aan Floridaan. En kuitenkaan viihtynyt kovin hyvin USA:ssa ja erinäisten tapahtumien jälkeen päätimme muuttaa Chilen Peikkokukkulalle.
Peikkokukkula on noin 15 hehtaarin tontti.

Vuonna 2006 Peikkokukkulalle rakennettin mökki, jossa asuimme kaksi vuotta. Nyt mökki on keittiömme ja tuo veranta muutettiin sisätilaksi ja se on työhuoneeni. Talomme rakennettiin mökkiin kiinni poikittain.

Miten mielikuvasi Chilestä ja chileläisistä on muuttunut siellä asuessasi? Suurimmat yllätykset, sekä positiiviset että negatiiviset?


Luulin chileläisiä iloisiksi, räiskyviksi, puheliaiksi ja rempseiksi, kuten latinoita kai yleensä luullaan. Chileläiset ovat kuitenkin aika hiljaisia ja varautuneita. He eivät osoita tunteitaan samalla tavalla kuin ”peruslatinot”. Heidän kestää lämmetä ja minuakin kohdeltiin kaupoissa aluksi melkein tylysti. Heti, kun he oppivat tuntemaan minut, he alkoivat kohdella kivasti ja hymyillä. Vaikka chileläiset eivät olekaan kamalan puheliaita, he voittavat kuitenkin puheliaisuudessaan mennen tullen suomalaiset miehet!
Suurin negatiivinen yllätys oli se kamala epärehellisyys ja varastelu! Keneenkään ei voi luottaa. Rahaa ei kannata lainata edes oman suvun jäsenille. Mieluummin riitaudutaan kuin maksetaan takaisin. En myöskään tiennyt, miten suurta kateus on omankin suvun kesken. ”Tilaisuus tekee varkaan” pätee täällä, eli ihan tavalliset ihmiset ottavat itselle kuulumatonta, jos vain saavat mahdollisuuden.
Positiivinen yllätys on vaikka se, miten mukava vuodenaika talvikin on ja se, miten julkisesta terveydenhuollosta saa maitojauhetta joka kuukausi lapselle J Positiivista on myös se, että eläinlääkäreitä on paljon ja ainakin perusasioissa he ovat asiantuntevia. Myös taksat ovat huomattavasti pienempiä kuin Suomessa.


Millainen oli teidän ihan ensimmäinen kohtaaminen, kun olitte vielä tuntemattomia toisillenne? Mitkä asiat rekisteröit mielessäsi hänet tuolloin nähdessäsi?

Ensireaktioni: Istuin luokkahuoneen ulkopuolella lattialla tauolla ja joku tumma ukkeli käveli mustassa takissa ohi ja tervehti minua kovin iloisesti.
Ensireaktion jälkeen: Miksi tuo  omituisesti puhuva tumma mies tulee jatkuvasti juttelemaan kanssani? Miksi häntä kiinnostavat minun asiani ja Suomi? Äh, jättäisi minut rauhaan. Miten pääsen pois luokkahuoneesta niin, ettei hän huomaa minua, piiloudun sateenvarjon alle ja juoksen nopeasti autolle!
(Mieheni ei tahtoisi varmaankaan, että kerron tämän teille, sillä hän mielellään tahtoisi, että alku olisi ollut romanttisempi ja olisin rakastunut häneen ensisilmäyksellä! Mutta minäpä olen suomalainen jalat maassa oleva nainen, joka olin päättänyt USA:aan lähdettyäni, etten missään nimessä aio tutustua enkä jutella yhdenkään enkä minkäänlaisen miehen kanssa!)

Chiquitita varjossa.


Mitkä asiat miehessäsi, hänen puheessaan ja käytöksessään sai sut ajattelemaan ihan alussa, että haluat jatkaa tutustumista häneen ja nähdä mihin tämä tie mahdollisesti johtaa?

Alussa ei yhtään mikään, sillä en todellakaan ajatellut, että hänen tuntemisensa johtaisi johonkin. Tapasimme vain porukassa noin seuraavan vuoden. Hän kuitenkin vaikutti sellaiselta, joka otti aina kaikki huomioon, auttoi nuorimpia ja heikompia ongelmissaan (New Yorkissa on paljon laittomia latinoja sekä nälkäisiä au paireja), oli aina iloinen, tykkäsi keskustellalla, jutteli koirien ja kissojen kanssa, tykkäsi mennä kaikkialle, kuskasi autottomia katselemaan paikkoja jne.


Kuinka nopeasti tiesit, että tässä se nyt on?

Siinä vaiheessa, kun ikävä kasvoi sietämättömäksi ja kaikki lomat suuntautuivat USA:aan, kun istuimme puhelimessa joka ilta tunnin ja kun laskimme päiviä seuraavaan näkemiseen Suomessa, USA:ssa tai Chilessä. Kaukosuhteemme kesti nelisen vuotta ja kyllähän varsinkin alkuaikoina tuli mieleen pari kertaa, että olisi helpompaa jättää koko suhde. Välillä tuntui, etten edes muistanut, miltä hän näytti, vaikka toki oli valokuvia. Silloin ei ollut skypeä. Mutta sitten kun taas nähtiin, toinen tuntui heti tutulta. Minulle oli aina helpompaa nähdä hänet USA:ssa tai Chilessä kuin Suomessa. Suomessa hän näytti aina niin mustalta ja erilaiselta!

Mökkimme puyan takana.


Miltä tuntui lähteä rakentamaan uutta, yhteistä elämää Chilessä? Blogista on tullut vaikutelma, että teillä on ollut alusta asti tiettyjä unelmia ja tavoitteita, joiden eteen olette tehneet yhdessä pitkäjänteistä työtä.

Ihanalta! Leijuin pilvissä. Olin odottanut yhteistä arkea Chilessä. En yhtään tahtonut matkustella niiden matkustusvuosien jälkeen. Oli ihanaa asettua aloilleen. Suhteellamme meni hyvin, vaikka kaikki muut asiat alkoivatkin tökkiä: taloomme murtauduttiin, sairastuimme vatsatauteihin, mieheni vanhemmat kuolivat, kulttuursokki iski päälle jne. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina!
Ne samat unelmat ja tavoitteet meillä on edelleenkin ja niiden eteen teemme töitä maltilliseen tapaan. Asiat ovat nyt kuitenkin muuttuneet ja olemme nyt joutuneet muokkaamaan unelmiamme ja tavoitteita, mutta niistäkin kerron joskus myöhemmin.

mieheni ja Chiquitita


Minua kiinnostaa näkyykö kulttuurien ero siinä miten Dominicia kasvatatte. Ja miten ratkotte mahdolliset näkemyserot.
Jos mieheni saisi tehdä chileläiseeen tyyliin, Dominic söisi valkoista leipää, joisi Coca-Colaa sekä muita virvoitusjuomia ja söisi karkkia. Hänelle olisi alettu heti antaa korvikemaitoa, sillä eihän äidinmaito ole riittävää määrällisesti eikä laadulisesti (aaarrggh!) Onneksi mieheni kuitenkin kuuntelee minun perustelujani enemmän kuin siskojensa ja olemme tehneet edellämainitut asiat suomalaiseen tyyliin. Chileläiset lapset saavat katsoa jo varhain kaikenlaisia ohjelmia TV:stä ja riekkua valveilla aamuyöhön asti. Me annamme katsoa vain vauvoille ja pikkulapsille tarkoitettuja ohjelmia, tästäkin olemme samaa mieltä. Dominic ei myöskään rieku valveilla aamuyöhön saakka, vaikka kylläkin myöhempään kuin moni suomalainen lapsi. Hän nukkuu yhä niin pitkät ja myöhäiset päiväunet, ettei häntä saa aikaisin illalla sänkyyn.
Muuten kasvatamme ehkä hieman vapaampaan tyyliin kuin keskivertosuomalaiset vanhemmat, jos nyt näin uskaltaa yleistää. En tahdo pingottaa, nipottaa ja vaatia koko ajan. Minusta vauva saa olla vauva ja taapero taapero. Ei tarvitse olla itsenäinen vielä vaippaikäisenä. Ei tarvitse osata tehdä asioita pottaan 8-kuukautisena. Ei tarvitse osata  juoda mukista puolivuotiaana ja syödä haarukalla ja veitsellä vuodenikäisenä. Lapsi saa näkyä ja kuulua. Ihanaa, että Peikkokukkulalle mahtuu ääntä, eikä täällä ole moralisoijia eikä neuvojia ympärillä. Eli näissä asioissa mennään enemmän Chilen tyyliin.
Mahdolliset näkemyserot tietenkin yritetään ratkaista puhumalla. Dominic on kuitenkin vielä niin pieni, ettei meille ole tullut paljon näkemyseroja. Ehkä pahimmat ovat olleet korvikkeen antaminen ja se, että mieheni vie paljon helpommin lapsen lääkärille kuin minä. Minusta voisi vähän odottaa ja katsoa tilanteen kehittymistä. Erimielisyyksiä ei ole tullut siksikään, ettei ympärillämme ole sukulaisia, jotka yrittävät sotkeentua meidän päätöksiimme. Uskon, ettei kasvatuserimielisyyksiltä voi välttyä pojan kasvaessa. Nyt pohdimme sitä, laitetaanko poika yksityiseen vai julkiseen kouluun!

Kadulta löytynyt Piki-koira.