Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 27. helmikuuta 2015

Keväisiä runoratsuja


Nämä keväisenväriset runoratsut laukkaavat kohti Suomen kevättä. Yhden hepan hinta on 35 euroa postimaksuineen.

Tilauksen voit tehdä s-postiini: mia.emilia@gmail.com

tiistai 24. helmikuuta 2015

Peikon kosioretki

Kerran pikku peikko peikkuluinen
lönkkäkinttu, vääräsääri,
sykkyrälle hännän kääri,
puhdisteli tarkkaan rinnuspielen,
asetteli tarkkaan kielen
aivan keskelle suuta.

Sitten pikku peikko peikkuluinen
peikkoneitosta kosi:
"Aikomus on mulla tosi
vaimokseni ottaa pikapuolin
peikkoneito, jonka huolin.
Mitä sanoisit siihen?


Sanoisitko pikisilmäinen
kiirekieli, pirppanokka,
että paremmalle rokka
maistuu kun on kaksi maistamassa.
Sitä paitsi aarrekassa
vartoo piilossa mulla."

Vastas siihen neiti pirppanokka
kiirekieli peikkuluinen:
"Kovin olet simasuinen,
oletpas nyt aivan kallellasi.
Tiedän kaiken aarteestasi:
Kuu on mokoma aarre!"


Silloin pikku peikko peikkuluinen
vääräsääri, kyhmyvarvas
suruksensa tuosta arvas,
ettei tule mitään peikkohäistä.
Kovin oli yksinäistä
peikon kotiinsa käydä.

(Kirsi Kunnas)



Tämän postauksen peikkopojalle kävi onneksi paljon paremmin kuin runon pikku peikko peikkuluiselle. Näiden kuvien peikkotyttö suostui aivan hihkuen puolisoksi komealle isonenäiselle karvahäntäiselle peikolle.


Suomalainen ystäväni meni täällä Chilessä naimisiin chileläisen miehen kanssa. Nämä peikot tein heille muistoksi hääpäivästä. Tein omalle tyylilleni tavallista värikkäämmät vaatteet, sillä morsian rakastaa iloisia värejä.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Taikauuni ja vehnättömyys

Oletteko kuulleet taikauunista (horno magico)? Minua harmittaa, kun en saa kaasu-uunimme lämpötilaa millään nousemaan kahdensadan asteen yläpuolelle. Olen päättänyt hankkia taikauunin. Se on kaasulevyn päälle laitettava ”kattila”, joka muistuttaa kuivakakkuvuokaa. Lämpö menee taikauunin sisälle ja ruuan pitäisi paistua jopa nopeammin kuin uunissa. Koska liekin kuumuus ei osu suoraan ruokaan, ei ruuan pitäisi palaa niin helposti kuin kattilassa. Lisäksi taikauuni on taloudellinen, sillä sen käytössä ei kulu niin paljon kaasua kuin uunin käytössä. Koska kuitenkin olen hieman epäileväinen sen toimivuudesta, sain kälyltäni lainaksi hänen vanhan taikauuninsa. Eilen kokeilin sitä ensimmäisen kerran.


Taikauunin pohja pitää ensin öljytä, ettei ruoka ota kamalasti pohjaan kiinni. Kuulemma ainakin keskikohdan ympäriltä kakut aina palavat. Tein kaurarieskataikinan, jonka lättäsin taikauunin pohjalle. Laitoin uunilämpömittarin taikinan päälle, koska tahdoin tietää, miten korkeaksi taikauunin lämpötila nousee. Harmikseni lämpötila nousi vain korkeimmillaan 120 asteeseen. Voiko tälläkään siis paistaa korkeita lämpötiloja vaativia ruokia? Kaurarieskoja olisi pitänyt ohjeen mukaan paistaa 250 asteessa 15-20 minuuttia. Yllätyksekseni kuitenkin taikauunilla paistettu ”reikärieska” paistui 20 minuutissa, vaikka lämpötila oli vain 100-120 astetta paistamisen aikana. Lisäksi taikauuni oli kylmä, kun taikinan siihen pohjalle laitoin. Miten tämä on mahdollista? Taikaako?


Tänään kokeilin, miten lohkotut kasvikset onnistuvat tällä härvelillä. Ikävä kyllä niiden kypsyminen kesti matalalla liekillä kaksi tuntia! Jos taas olisin laittanut liekin suuremmalle, ne olisivat palaneet. Jos jollakin on kokemusta tai vinkkejä taikauunin kanssa valmistettaviin ruokiin, kertokaa toki!


Yksi syy taikauunin hankintapäätökseen on se, että olen nyt viimeiset kolme viikkoa tehnyt joka aamu kaurarieskan paistinpannulla, koska olen ollut täysin ilman vehnää. Luin pari pysäyttävää artikkelia nykyvehnän epäterveellisyydestä. Taitaa olla muotia olla vehnättömällä ruokavaliolla. Minulla ei ole koskaan ollut vehnästä johtuvia iho- tai vatsaoireita, mutta päätin silti kokeilla, kun luvattiin keskivartalorasvan vähenemistä sekä energiatason nousua kolmen viikon jälkeen sekä myöskin hohtavaa ihoa! Nyt on kolme viikkoa mennyt, eikä mitään kovin dramaattista muutosta ole tapahtunut. Ehkä vielä viikko? Ainoastaan sen olen huomannut, että vatsa ei juurikaan turpoa ja keskivartalo tuntuu kevyemmältä sekä vatsa entistäkin terveemmältä. On tosiaankin todella hyvä ja kevyt olo.


Minulle vehnän poisjättäminen oli todella helppoa. Chilessä on vain vehnäleipää, enkä tykkää siitä. Olen siis tähänkin asti syönyt vain vähän leipää. Erona nyt on se, että jätin tietenkin myös makaronit ja spagetit pois ruokavaliosta. En ole niidenkään erityinen ystävä, joten mitään en kaipaa. Olen ostanut riisivermiselliä itselleni, kun muu porukka on syönyt spagettia. Olen aina kokannut paljon vihanneksia ja nyt täytyy kokata entistä enemmän, jotta voin korvata sen entisen pasta-annoksen kasviksilla. Myös kaikki makeat ja suolaiset keksit jäävät muun porukan syötäviksi, minä en niihin kajoa, onneksi se ei tuota vaikeuksia, kun kuitenkin muita herkkuja voi syödä. Olen esimerkiksi ostanut pähkinöitä ja kerran napsin perunalastujakin.


Muuten syön ihan normaalisti. Suklaat, sokerit ja kermavaahto menevät liukkaasti alas. Esimerkiksi nyt en enää leivo kakkuja tai piirakoita, vaan laitan marenkilevyn päälle ison kasan marjoja tai hedelmiä ja luonnonjukurtista ja kermasta sekoitetun vaahdon. Paistan vohveliraudalla kauravohveleita.


Ainoastaan kaksi kertaa näiden kolmen viikon aikana on tullut pikkuinen kiusaus vehnään. Kerran olin Subwayn vieressä ja sieltä tulvi niin ihanat tuoksut, että olisi tehnyt mieli ostaa tandoorikanavoileipä. Sitten kun tiedän, miten tämä vehnättömyys todella vaikuttaa minuun, onko siitä paljon hyötyä vai ei, voin kyllä mennä Subwayhin syömään voileivän. En vaan vielä halua sekoittaa tätä kokeiluani. Toinen kerta oli kalaravintolassa, kun kaikki muut söivät herkullisia rasvassa paistettuja merenherkkuempanadaksia sekä sopaipilla-leipäsiä. He sanoivat, että voisin kai nyt tehdä poikkeuksen. Tietenkin olisin voinut, mutten kuitenkaan tahtonut. Söin empanadaksista vain merenherkut ja odottelin pääruokaa. 


Olen tosi tyytyväinen tähän kokeiluun ja meinaan myös jatkaa näin. Huomaan syöväni terveellisemmin kuin ennen. Seuraava tavoite on sokerimäärän pienentäminen, toivottavasti puoleen siitä, mitä se on nyt. Täytyy kuitenkin edetä kohtuudella, sellainen sokerihiiri minä olen!


Loppuun vielä kuva Dominicin aamutraditiosta: aamumaito sohvannurkassa. Tyynyt ovat "ovia", jotka täytyy aina laittaa kiinni :)

Tyynyn päällä on Tomi Traktorista Reetu-jeeppi. Dominic on tosi kova Tomi Traktori -fani. Jos tiedät, että jollakin olisi myytävänä kirppishintaan Tomi Traktori -leluja, niin ota yhteyttä minuun! Tuo sarja on tullut telkkarista kuulemma 10 vuotta sitten, joten leluja ei ole helppoa löytää. Reilu 10-vuotiailla lapsilla saattaisi olla lelukoreissaan niitä vielä jäljellä?

maanantai 9. helmikuuta 2015

Heinäkuun EIKU HELMIKUUN helteissä


En ole ehtinyt blogistaniaan aikoihin, sillä on ollut kiire viettämään rantaelämää....


...ollaan myös surffailtu meidän runsavetisessä uima-altaassamme ;)


Michilandiaan tulee näin helmikuussa aika vähän tilauksia. Olen ommellut tällaisia huppulakkeja Suomeen lähetettäviksi. Pikkukoirat saavat itse valita, minkä värisen lakin haluavat. Myös tassutossuja olen lähetellyt Suomeen. www.michilandia.com


Feria on nyt takanapäin ja laatikoita on purettu varastoon ja vihdoinkin olen alkanut raivata työhuoneeni kaaosta, joka muodostui sinne jo ennen joulunäyttelyä.


Aloin tehdä itselleni uutta tietokonenurkkausta yläkerran saliin. Vielä puuttuu uudet verhot ja tauluja tms.


Lämmintä riittää varjossa 32 astetta, joten iltapäivät menevät huokaillessa, laahustaessa ja lukiessa. Jos joku ihmettelee, miksemme käytä ilmastointilaitetta, niin siksi, ettei meillä ole sellaista. Ei kenelläkään täällä maalla ole sellaisia nykyajan härveleitä!

Joka tapauksessa minä olen alkanut nyt valmistautua syksyyn. Ei siihen ole enää kuin reilu kuukausi. Neulon nimittäin ikuisuusprojektiani: villasukkia! Sain ne jo valmiiksi, mutta purin kantapäähän saakka, sillä toisesta kantapäästä tuli paljon suurempi kuin toisesta :D Neulominen on varmaan heikoin alani käsitöissä!

Nyt antamaan pojalle vesimelonia. "Mussas glassias", sanoo poika.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Rannalla pilvisenä aamuna







Sunnuntaiaamuna pieni tauko feriasta. Aputyttömme jäi kojuun ja me veimme pojan rannalle. Oli pilvistä ja koleaa, vaikka muuten on ollut kuumaa ja aurinkoista. Domsku ja Fedora nauttivat hiekassa juoksemisesta.

Tämä postaus on tehty kännykällä. Instagram-kuviin päivittelen feriakuulumisia.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Päikkäreillä












Makuuhuoneen tunnelmakuvia pojan päikkäreiden aikaan.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Chileläisissä häissä


Olemme asuneet Chilessä yhdeksän vuotta. Nyt saimme kutsun toisiin häihin. Ensimmäisissä häissä olimme noin seitsemän vuotta sitten ja ne olivat elegantit häät. Chilessä kuitenkin häitä on joka tyyliin, joten en oikein tiennyt, millaisiin häihin olimme nyt menossa. Olemme nähneet telkkarista chileläisiä hääohjelmia ja niissä on näytetty muun muassa häitä, joissa autokatos ja takapiha on koristeltu vessapaperilla. No, arvelin, etteivät nämä häät olisi vessapaperityyliset tuntien morsiamen.

Voiko trikoovaatteissa mennä häihin? Se oli ensimmäinen pulmani. Me emme käy juuri koskaan juhlissa, joten meillä ei ole varsinaisia juhlavaatteitakaan. Nopea vilkaisu kauppojen juhlavaatevalikoimiin ei innostanut minua hankkimaan mitään. Naisille on tarjolla kirkasvärisiä kiiltäviä vaatteita paljetteineen ja mauttominen koristeineen. On myös mustia pikkujoulutyylisiä vaatteita. Miksi hankkisin jotain sellaista, mistä en tykkää ja mitä en tarvitse? Dominicilla on paljon kivoja vaatteita, mutta ei mitään juhlatyylistä kuitenkaan. Mieheni taas päätti laittaa vanhan pukunsa ja tuskasteli sitä, miten "miehet aina lihoavat naimisiin päästyään/jouduttuaan..."

 Olisin voinut laittaa vaaleanturkoosin täysipitkän juhlallisen mutta yksinkertaisen mekon, joka minulla oli seitsemisen vuotta sitten ystäväni häissä, mutta en tahtonut pukeutua päivähäihin niin juhlallisesti. Päätin sitten laittaa Noa Noan "trikoomekon". Mekko on klassinen ja käy minusta juhlallisissa tilaisuuksissa, vaikka sitä voi käyttää myös arkena siistimpänä vaatteena. Vähän kuitenkin mietin materiaalia. Mekko on hyvinlaskeutuvaa ihanantuntuista 100% viskoosia, mutta näyttääkö tuollainen venyvä materiaali liian arkiselta "trikoolta"? Koska tykkään klassisesta tyylistä ja vierastan paljetti-kimallus-tyyliä, päätin laittaa oman näköiseni vaatteen,. oli se sitten "trikoota" tai ei. Kun pukeudun juhlaan, tykkään käyttää aitoja helmiä, jotka olen saanut perinnöksi tädiltäni. Pitkät helmet lyhennettiin lyhyeksi helminauhaksi ja rannekoruksi jo monta vuotta sitten.

Päätin ottaa mukaan myös alpakanvillasta neulotun pienen jakun, jos kirkossa tai juhlapaikassa olisi kylmä (yläkuvassa vasemmalla). varmuudeksi otin vielä mummoni virkkaaman huivin (yläkuvassa oikealla). Kumpaakaan en tarvinnut, sillä oli kuuma päivä. 


Kukkasandaalit ostin yhdeksän vuotta sitten Chileen muutettuani, kun kuvittelin muuntuvani latinokaunottareksi. Hah, tästähän olen joskus aiemminkin kertonut. Sandaalit ovat luonnollisesti jääneet hyvin vähälle käytölle. Ei tuollaisten kanssa voi kopsutella yhtään missään. Juhlapaikan lattiakin oli niin liukas, että pidin miehestäni kiinni, kun kävelimme siellä.  Sandaalien päällä näkyy kukkarannekoru, jonka ostin messuilta vähän aikaa sitten. Sain kaikki vanhat romppeeni ja uuden rannekorun sopimaan yhteen kivasti. Mekon alle ostin saumattoman bodyn. Eli itseeni en tuhlannut juuri yhtään rahaa: uusi body, rannekoru ja kukkapanta.

No voiko lapsi tulla häihin trikoovaatteissa? Mietin, pukeutuvatko pienet pojat häihin suoriin housuihin, kiiltäviin liiveihin, kravatteihin jne. Dominicilla on Suomesta ostamani Laura Peterzenin merimiespuku. Se oli vähän iso Domskulle, joten kavensin ja lyhensin vähän paitaa. Housut ja lakki menivät sellaisenaan. Pojan vanhaan lähes käyttämättömään neuletakkiin pistelin tummansiniset koristeet, jotta se näyttäisi kuuluvat merimiespukuun. Valkoisten kenkien löytäminen pojalle oli lähes mission imposible, mutta onneksi sellaiset kuitenkin löytyivät. Pelkät pojan kengät maksoivat enemmän kuin mitä panostin omaan vaatetukseeni! Onneksi pojalle ei tarvinnut muuta hankkia. Kun pienensin merimiespukua, chileläinen aputyttöni kysyi, onko poika menossa naamiaisiin. Ajattelin, kuvittelevatko kaikki häävieraat, että olen pukenut poikani naamiaisiin.  

Menimme aamulla kälyni luokse Concepcioniin. Siellä morsianta jo kammattiin ja hänen perheensä valmisteli kaikkea. He asuvat kauempana ja siksi olivat tulleet kälyni luokse. Valokuvaaja tuli kuvaamaan puvun, kimpun ja valmisteluja. Seremonian kirkossa piti alkaa yhdeltä, mutta morsianta vielä meikattiin ihan rauhassa varttia yli yksi, eikä hänellä ollut pukua päällään. Kirkkoon pääsimme lähtemään kahden jälkeen! Menimme kälyni auton perässä, sillä hän kertoi tietävänsä, missä kirkko oli. Kälyn autossa matkasivat myös morsiamen äiti ja muita vieraita. Eksyimme! Aloimme kysellä ihmisiltä, missä kirkko oli, eikä kukaan tiennyt. Morsian oli mennyt veljensä kyydissä ja tiesimme, että he ehtisivät kirkkoon ennen meitä, mutta olisihan mukavaa, että morsiamen äitikin ehtisi paikalle seremonian alkuun. Lopulta monien mutkien jälkeen löysimme evankeliselle kirkolle. Se oli aika karussa paikassa (yläkuva).  Hääpari kuuluu evankeliseen kirkkoon, joita on täällä todella paljon. Ne ovat hyvin pieniä porukoita, joilla on omat kirkkonsa ja pastorinsa.


Kirkon ovelta astui ulos onnellinen pariskunta. He olivat kylläkin naimisissa jo pari viikkoa tätä kirkkovihkimistä ennen. Chilessä täytyy suorittaa ensin siviilivihkiminen. Monet menevät naimisiin kirkossa vasta monta vuotta siviilivihkimsen jälkeen tai eivät koskaan pidä kirkkohäitä. Pelkästään kirkkohäät eivät ole viralliset Chilessä. Tämä pariskunta piti siviilivihkimisen yhteydessä päivälliset lähimmälle perheelleen ja ystäville. Heillä oli myös tilaisuutta varten eri vaatteet. Morsiamella oli lyhyt tiukka valkoinen puku. Kukat olivat myös tässä tilaisuudessa. 

Kirkkovihkimiseen saakka morsian ja sulhanen ovat asuneet vanhempiensa luona ja vasta nyt papin siunauksen jälkeen he muuttavat yhteiseen kotiin. Häälahjaksi he saavat hellasta, sängystä ja jääkaapista lähtien kaikki. Me hankimme vedenkeittimen ja lakanat. Täällä on sellainen systeemi, että tavarataloilla on listat, joista pariskunta valitsee haluamansa tuotteet. Tavaratalon nimi ja listan koodi on merkitty hääkutsuun. Kutsutut menevät tavarataloon katsomaan listaa ja ostavat haluamansa tuotteen. Ostajan nimi merkitään koneelle. Häiden jälkeen pariskunta menee noutamaan lahjansa tavaratalon varastolta! Eli hääjuhlaan ei viedä yhtään mitään. Edes kortteja täällä ei harrasteta. Minä tein hääkortin, jonka jätin kälyni luokse, josta pariskunta löysi sen.

Hääseremonia oli lyhyt. Ei ollut elävää musiikkia eikä esityksiä. Morsian ja sulhanen puhuivat toisilleen vapaasti ja sanoivat "tahdon". Eli eivät toistaneet sitä papin perässä. He kaatoivat toistensa laseihin vettä, enkä oikein ymmärtänyt tämän vertauskuvallisuutta ja päätinkin kysyä asiaa jälkeenpäin. Tilaisuus oli kaunis ja liikuttava. Kun pariskunta käveli ulos kirkosta, musiikkina oli iloinen gospelkappale. Riisiä ei heitetty.

(Minusta on tullut kirkossa vetistelevä mammarainen...itketti ihan koko ajan!)


 Itse juhla pidettiin San Sebastian -yliopiston juhlatiloissa. Odottelimme pitkään hääparia, joka oli kuvattavana. Meille tarjoiltiin pikkupaloja ja juotavaa.

Kun hääpari saapui juhlapaikkaan, pääsimme saliin. Se oli kaunis ja avara sekä hyvällä maulla koristeltu, mikä ei tosiaan ole itsestäänselvyys Chilessä. (woouuu, ei yhtään ilmapalloa!)

Alkupalat olivat odottamassa lautasella. Se oli pieni salaatti ja jonkinlainen kylmä mureke. Pääruokana oli pitkään kypsytetty murea liha ja valkoinen sienikastike sekä pariisinperunat. Lapsille oli ranskalaisetperunat ja kananpala. Jälkiruuaksi oli pala jäätelökakkua. Jossain vaiheessa iltaa oli hääkakku, mutta me olimme silloin jo lähteneet, joten emme päässeet maistamaan sitä. Ruuan kanssa oli tarjolla viiniä, vaikka suuri osa vieraista kieltäytyi siitä. Täällä evankelisiin kirkkoihin kuuluvat yleensä eivät käytä lainkaan alkoholia ja suurin osa vieraista oli pariskunnan kirkkoystäviä. Myös kaikki alkumaljat yms. olivat alkoholittomia. Tykkäsin!

Aluksi kaasot ja bestmanit tulivat sisään musiikin soidessa. Tämän jälkeen esiteltiin pariskunnan vanhemmat ja kummit. Hekin tulivat sisään aplodien säestyksellä. 

Itse hääpari saapui sisään.

Hääpari ja kaasot sekä sulhasen ystävät esittivät tanssinumeron.

Hääkakun koristelu oli hieno.

Vieraita oli 180, joten kakkuja oli monta. Keskimmäisen kakun päällä oli sokerimassasta muotoillut kemisti ja opettaja.

Dominicin juhlaeleganssia. "Que original!" sanoivat ihmiset, "pequeño marinero". Domskua pidettiin tyylikkäänä, eikä tällaista pukeutumista ollut ennen nähty. Suomessahan pikkuiset merimiehet ovat aika tavallinen näky juhlissa? Muilla Dominicin ikäisillä pojilla oli farkut ja kauluspaitoja. Isommilla lapsilla oli juhlallisia vaatteita, kuten pukuja ja liivejä. isommilla tytöillä oli juhlamekkoja, mutta kyllä juhlissa oli myös tyttöjä, joilla oli ihan arkiset vaatteet. Mitään selkeää pukeutumiskoodia ei siis lapsilla ole.

Miehillä oli useimmiten puvut ja kravatit. Joillakin oli suorat housut ja erivärinen takki. Mieheni tahtoi tulla ilman kravattia.

Lähes kaikilla naisilla oli sellaiset vaatteet, joita käytetään Suomessa pikkujouluissa: kirkkaanpunaista, mustaa, vihreää, liilaa, kiiltävää ja välkkyvää. Korot olivat korkeita kaikenikäisillä.

Yritimme saada perhekuvaa, jossa me kaikki olisimme näyttäneet siedettävältä, mutta ei onnistunut. Kälyni ei osannut kuvata, Domsku ei tahtonut olla kuvassa jne. Tämä on paras, repikääpä siitä :D

Mieheni kuvasi minut ja Dominicin. Näistä tuli vähän parempia. 

Me olimme pukeutuneita hieman eri tavalla kuin muut vieraat, mutta emme olleet silmiinpistäviä, emme ali- emmekä ylipukeutuneita. 

Häät olivat mukavat, mutta lähdimme pois jo kahdeksan aikoihin, sillä Domsku oli flunssassa ja väsynyt, koska ei ollut saanut nukuttua päiväuniaan. Kun laitoimme hänet autonistuimeen, hän sai hirveän raivarin ja nukahti sitten pää märkänä. Kuulimme, että lähtömme jälkeen juhlissa oli alkanut varsinainen show: morsian oli laulanut, sulhasen siskot olivat laulaneet ja oli tanssiesityksiä. Vähän harmittaa, etten ollut näkemässä. Häissä oli myös valokuvausautomaatti, jonne ihmiset jonottivat ottamaan kuvia itsestään jonkun muun juhlavieraan kanssa. Jokainen pöytäseurue kävi myös valokuvassa hääparin kanssa.