Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 27. maaliskuuta 2014

Pikkukoirien kevätkamppeet

Michilandiaan on nyt tullut pari kevätuutuutta.

Näillä Fudge-valjailla on tyylikästä käppäillä kevätlaitumilla. 

Ja viileillä keleillä voi pukea päällensä Estrella-fleecemanttelin.

Sekä valjaita että mantteleita on saatavana monilla eri väreillä ja juuri sinun koirallesi tehtynä mittojen mukaan! Tule katsomaan www.michilandia.com

torstai 20. maaliskuuta 2014

Kärryjä ja pyöriä

Kerroinkin jo, että kävimme kärrymuseossa. Minä ihastuin siellä varsinkin renkaisiin. Tässä teille tunnelmia.









Huvittavaa oli tämä varmaankin vahingossa tähän jäänyt muovinen kottikärry. Renkaaton muovikottiskin kuuluu kärrymuseoon!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Wuiwui-neuletakki

Syksy tekee tuloaan ja lämpimille kivoille sisävaatteille on tarvetta. Minusta on ihanaa tehdä vanhasta uutta, joten kaivelin taas materiaalivarastojani, jonne siis kerään myös omat vanhat vaatteeni, jos materiaali, väri tms. on säästämisen arvoinen. Nyt päätin tehdä pojalle neuletakin vanhasta liilasta akryylineuleestani. Tämä neule on yksi huonoimmista vaateostoksistani. Se nyppyyntyi heti parin käytön jälkeen. Lisäksi malli on sellainen, että sitä oli epämukava pitää. Katsokaa nyt noita olkapään kohtia - niitä ei ole! Typerä korkea kaulus kuristi ja hihat olivat tuollaiset lyhyet ja leveät.


Sinänsä on typerää tehdä tästä pojallekaan yhtään mitään, sillä nyppyyntyyhän se hänenkin päällään yhtä nopeasti tai nopeammin kuin minun päälläni. Väri ja pehmoisuus kuitenkin ovat niin ihanat, että päätin tehdä takin, edes muutaman kuukauden käyttöön. Leikkasin neuleen osiin ja käytin nurjaa puolta oikeana puolena, sillä se ei ollut nyppyyntynyt.

Tämä 15 vuotta vanha mikrofleecepaita oli minulla kovassa käytössä. Materiaali on lämmintä ja kevyttä. Muistan, että se oli minulla ensimmäisellä Chilenmatkallani! Nyt paita on kuitenkin maannut pari vuotta käyttämättömänä, sillä on se aika pinttynyt. Vuoriksi se kuitenkin kelpaa mainiosti! 

Ompelin neuleen ja vuorin yhteen, kauluksen sain tehtyä neuletakin pystykauluksesta. Napit ovat kaikki erilaisia nappivaraston "aarteita". On puu- muovi- ja metallinappeja, jotta pikkuiset sormet saavat ihmetellä erilaisia materiaaleja. 

Neuletakki tuli valmiiksi tosi nopeasti, mutta sitten aloin virkata Wuiwuita...sen tekemiseen menikin enemmän aikaa kuin muuten koko takin tekemiseen. Yhdeltä yöllä sain Wuiwuin ommeltua takin etumukseen taskuksi. Wuiwui-örkkiin sain idean ihastuttavasta Mutturalla-blogista, jossa on tämänkaltaisia "möököjä" neuletakeissa. Ompelin Wuiwuin kädet ja jalat vain yläosastaan kiinni, jotta ne voivat heilua mukana vauhdissa :)

Wuiwui on Dominicin oma sana. Se tarkoittaa roskaa, ampiaista, kärpästä ja kaikkea muuta epäilyttävää. Jos olette katselleet noita Instagram-kuvia, huomasitte, että wuiwui pisti Dominicia eilen sormeen! Tuli siitä huuto, mutta onneksi amppari oli niin vähissä voimissa, että myrkkyäkään ei sillä tainnut paljon enää olla. Sormi turposi vähän, mutta parani nopeasti. Dominicin itkukaan ei kestänyt muutamaa minuuttia kauemmin.

---
Täällä Chilessä on taas ollut paljon maanjäristyksiä. Voimakkaat ovat tuolla pohjoisessa. Siellä oli eilen tsunamivaroituskin. Ihmisten piti jättää kotinsa ja mennä turvalliselle korkeudelle. Telkkarissa näytettiin, miten hälyttimet ulvoivat ja ihmiset jättivät ranta-alueet. Täällä etelässä Peikkokukkulalla on tärinä ollut ihan maltillista. Kerran yläkerta huojui oikein kunnolla ja meinasin tulla juoksujalkaa alakertaan, mutta sitten se jo loppuikin. Domskuli oli juuri silloin mieheni kanssa alakerrassa, eikä tainnut huomata mitään.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!


keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Dominic puolitoista vuotta!

Tänään Dominic Emilio Fernando täytti puolitoista vuotta. Hänen päivänsä oli tapahtumarikas.


Aamulla lähdimme sairaalalle kontrollikäynnille. Siellä tehtiin psykomotoriset testit. Poika teki tornin pienistä puupalikoista, laittoi pillerin kapeaan tuubiin ja otti sen pois, seisoi yhdellä jalalla, käveli takaperin ja sivuttain, osoitti esineitä ja kuvia. Dominic oli ihan innoissaan kaikista tavaroista, joita sairaanhoitaja näytti. Itse asiassa niin innoissaan, ettei saanut piirrettyä kynällä mitään, kun kaikki muu kiinnosti niin paljon. Hän touhusi kynä kädessä muita asioita. Painon ja pituuden mittaaminen aiheutti itkun, kun ne laitteet olivat niin pelottavia. 


Lopuksi poika sai paitaansa, naamaansa ja käsiinsä tarroja hyvästä suorituksesta, mutta Domskulia ärsytti tyhmät tarrat. Ne piti heti nypätä pois ja tuoda minulle. Hän sanoi "wuiwui", mikä tarkoittaa Dominicin kielellä roskaa ja kärpästä.


Sellainen arvio saatiin, että Dominicin psykomotorinen kehitys on kaksivuotiaan tasolla, mutta että hän voisi sanoa enemmän sanoja.  Hän ei sanonut "cucharra" lusikkaa näytettäessä, eikä "perro" koiraa näytettäessä. Sanoin sairaanhoitajalle, että Dominic on kaksikielinen, joten puhe tulee varmaan hieman jäljessä ja että en ole yhtään huolissani siitä. Dominic kuitenkin käyttää jo kokonaista lausetta, vaikka moni tuonikäinen sanoo vain yksittäisiä sanoja. Dominic sanoo:"Ahi esta papá/tita/wuiwui jne." Dominic ymmärtää espanjaksi ja suomeksi lähestulkoon kaikki tavallisimmat sanat. Hänen oma aktiivinen sanavarastonsa on ehkä siinä 15 sanan tienoilla. Suurin osa sanoista on suomeksi.

Sairaanhoitajalla ei ollut selvästikään mitään tietoa tai kokemusta kaksikielisten lasten kielenoppimisesta, mutta hän sanoi, että on aivan järkeenkäypää, että puhe tulee hieman perässä.

Dominicilla on lisäksi omia keinoja ilmaista haluamansa. Kun hän tahtoo juotavaa, hän nielaisee kuuluvasti "glup". Kun jokin (ruoka/kirja) on loppu, hän näyttää ja heiluttaa tyhjiä kämmeniään. Tämän hän on oppinut meidän kommunikoinnistamme koirien kanssa. Niille aina näytämme tyhjiä käsiä, kun jokin herkku on loppu, joten koirat lopettavat kerjäämisen ja turhan hössötyksen.


Sairaanhoitaja sanoi lopuksi, että saan olla ylpeä fiksusta ja taitavasta pojastani, jota on ruokittu terveellisesti. Paino on 11,8 kg ja pituus 86,5cm. Se minua ilahduttaa, että vaikka Dominic on selvästi chileläisiä keskivertolapsia laihempi, koskaan ei ole sairaalalla sanottu, että Dominic olisi liian laiha. Sitten Dominic sai lahjoja, jotka jaetaan kaikille chileläisille lapsille, jotka käyttävät julkista terveydenhuoltoa. Vielä meidät passitettiin rokotuksiin ja maitoluukulle, josta saa kerran kuukaudessa kaksi kiloa maitojauhetta lapselle.

Sairaalasta ajoimme marketin ja postin kautta ravintolaan "Rincon campesino". Söimme lihaa, riisiä, perunamuussia ja ranskalaisia. Dominic istui tyytyväisenä syöttötuolissa pistelleen ruokaa poskeensa (itse!) Jälkkäriksi Dominic söi banaanin.

Syömisen jälkeen ajoimme Yumbelissa sijaitsevaan kärrymuseoon, jossa emme ole koskaan käyneet. Museo on aika uusi. Dominic oli innoissaan erilaisista kärryistä.


Kotona Dominic vielä sai lisää lahjoja, sillä äitini ja kummitätini lähettämä paketti oli saapunut postiin. Saimme sen juuri Domskulin puolitoistavuotissynttärinä! Ihan sattuma siis. Ei meillä muuten olisi lahjottu lasta tällaisena "synttäripäivänä", mutta taitaa olla Domsku onnenpoika, kun tällainen yhteensattuma kävi, että joka paikasta tulvii lahjoja juuri oikeana päivänä! Kaiken huipuksi hänelle tilaamani takki oli myös saapunut postiin.

Tällaisen palapelin saavat kaikki chileläiset 1,5-vuotiaat lapset. 

Tällaisen musiikkileikkikirjan ja siihen kuuluvan cd:n saavat kaikki 2-vuotiaat lapset. Me saimme ne nyt vähän etuajassa. 

Dominic sai sairaalalta myös kirjan, jossa esitellään muodot, lastenlaululevyn (maaseudun elämästä)  ja kirjasen vanhemmille, jossa opetetaan tekemään soittimia kotona löytyvistä välineistä.


Kahdeksan aikoihin illalla Dominic alkoi tuntua vähän liian lämpimältä. Kuume nousi rokotusten jälkeen, kuten lähes joka kerta on käynyt. Hän väsähti niin täydellisesti, että nukahti jo puoli yhdeksältä, mikä on aikaisin hänelle. Nyt pieni poikanen nukkuu yläkerrassa pinnasängyssään ja ehkä näkee unta kaikenmaailman kärryhärveleistä!

Ei juoksemisia ilman vettä!

En ole tehnyt JUOKSUlenkkejä 10 vuoteen. Nyt kuitenkin viimeisten kolmen viikon aikana jostakin ihmesyystä minun on alkanut tehdä mieli juosta. Olen työntänyt halua taka-alalle, sillä enhän minä oikeasti tahdo juosta. Täällä on niin hankala maastokin, eikä kunnon teitä. Halu on kuitenkin vahvistunut ja tänään päätin etsiä hyvät 15 vuotta vanhat juoksulenkkarini. Oli pilvinen ja viileä päivä ja ajattelin, että tänään voisin aloittaa. Ihan varovasti. Juoksisin pari kilometriä ja kävelisin välillä. Aloittaisin niin varovasti, etten leipääntyisi heti rapakuntooni. Syötin Dominicia ja päätin, että heti sen jälkeen lähtisin juoksemaan tuota pientä tiepätkäämme ympäri. Aloin jo innostua. Dominic sai syötyä ja vein hänen astiansa keittiöön. Avasin hanan pestääkseni astiat. Ei tullut vettä, ei pisaraakaan. 

Täällä ei ole satanut moneen kuukauteen (paria liian pientä ropausta lukuunottamatta) ja kaivomme on lähes tyhjä. Kunnan tankkiauto tuo meille kerran viikossa noin 1000 litraa vettä. Vaatteet pesemme Concepcionissa. Kaivovettä käytämme nykyään vai juomiseen ja ruuanlaittoon. Emme ymmärrä, mitä on tapahtunut. Jossakin vuotaa. Olemme menettäneet ainakin puolet vedestä harakoille, emmekä vielä tiedä, missä on vika. Vasta ylihuomenna saamme lisää kunnan hätäapuvettä. Emme voi edes vessaa vetää, eikä meillä ole ulkohuussia! Onneksi sentään meillä on likaista sadevettä kukkien kasteluun yhdessä tankissa, niin voimme sieltä tuoda ämpärillä vessanpyttyyn. Ja puskissahan voi käydä, niitä täällä riittää.

Mutta siis tämän postauksen pointtiin. Minä päätin reilun 10 vuoden tauon jälkeen mennä juoksemaan, niin sitten ei olekaan vettä, jotta voisin käydä suihkussa lenkin jälkeen! Mikä yhteensattuma! Miten näin voi edes käydä?

P.S. Meillä ei ole ulkohuussia, sillä ennen veden kanssa ei ollut ongelmia. Kaivoasia pitäisi saada jossakin vaiheessa kuntoon, joten ulkohuussia ei ole suunnitelmissa tehdä. Eikä täältä saa ostaa niitä hienoja kuivakäymälöitä tms. mitä Suomesta saa. Me huuhtelemme vesivessan katolta tulevalla tankkiin menevällä sadevedellä yli puolet vuodesta. Tykkäämme tästä vaihtoehdosta enemmän kuin ulkohuussista. Tämä niille, jotka jaksavat ihmetellä huussiasiaa.

Nämä siniset tytöt Elvira ja Olivia juoksevat milloin huvittaa, eikä niitä kiinnosta suihkuttelu.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Olen rakastunut...ja mälsä uutinen.

Olen rakastunut keskiaikaisiin hyypiöihini.

Olen tehnyt pienemmistä avaimenperiä ja rintaneuloja. Jääkaappimagneettejakin toivottiin. Mitä mieltä te olette. Tahtovatko ihmiset keskiaikaisia jääkaappimagneetteja? Isommista hyypiöistä tein nukkeja. Mieheni askarteli puusta niille jalustat, joten ne pysyvät pystyssä. Nyt ne seisovat kaikki pianon päällä, jotta voimme ihastella niitä.

Dominic auttoi täyttöpuuhissa.

Aluksi täytin hyypiöt villalla, kuten kuvasta näkyy. Päädyin kumminkin myöhemmin käyttämään vanua. 

Tässä muutama avaimenperä, olen tehnyt jo monta lisää. 

Sotilaita, kuninkaita, luutunsoittajia... 

Olen niin kiintynyt hyypiöihini, että en tahtoisi luopua niistä - ainakaan kovin pian...ainakaan ennen kuin olen tehnyt 100 lisää.

JA TATATTADATTADAA, nyt tulee postauksen jymyuutinen: EI MINUN TARVITSEKAAN!  Keskiaikatapahtuma on PERUTTU. Tällaista elämä Chilessä on. Tapahtuma perutaan viikkoa ennen, sillä paikkaa ei olekaan saatu varmistettua!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Koirapaita ja pöllöpylly

Koiralla on tuuliluu, 
hyvän tuulen luu
ja hampaissa taas puhti,
roihu kynnen alla!

Ah, tuuliluu, oh, tuuliluu
se ulvoo tuuliluulle.

(Hannele Huovi)

 Olen ommellut pojalle vaatteita. Inspiraationa ovat toimineet kirjojen kuvitukset ja vanhat vaatteet. 
Tässä poika katselee Baby-TV:tä uudet vaatteet yllään.

 Tähän paitaan sain innoituksen Hannele Huovin Karvakorvan runopurkki - runokirjasta.  Siinä on Kristiina Louhen kuvitus.

Paitaan ompelin kirjaimet Dominicin vanhasta GAP:in bodystä. Siitä sain idean, että teen luista samanväriset. Luut leikkasin vanhasta topistani, joka on melkein samanvärinen kuin kirjaimet. Luut ensin siksakkasin ja sen jälkeen ompelin tummansinisellä suoran ompeleen reunoihin, jotta ne näyttäisivät olevan samaa sarjaa kirjainten kanssa. 

Koiran applikoin neuleeseen. Takana on kaksipuoleinen liimakangas. Koiran yksityiskohdat maalasin tekstiiliväreillä.

Neuleen tein vanhasta naisten neulepaidasta. Kaavana käytin perustrikoopaidan kaavaa Ottobresta muunnellen sitä vähän neuleeseen sopivammaksi.

 Housuihin sain idean yhdestä Domskulin lempikirjasta "Siili lähtee kotoa". Teksti on Ulf Starkin ja kuvitus Ann-Catherine Sigrid Ståhlbergin. Tämän pöllön kohdalla Dominic on aina hyvin tarkkaavainen.

Kaavat otin Ottobren lehdestä. Ne ovat lököfarkkujen kaavat. Nämä housut ompelin collegekankaasta.  

Pöllön appilkoin fleecestä ja trikoosta. Lisäksi vielä maalasin ja piirsin tekstiiliväreillä yksityiskohtia.

Brion lintusta Domskuli vetää nyt kovasti perässään. Se on lahja kummitädiltäni.

On ihanaa ommella vaatteita omalle pupunuppuselle. Varsinkin, kun lapsi ilostuu tutuista kuvista! Muutenkin minulla on ollut kova käsityötahti päällä. Olen ommellut ja maalaillut aamutunneille saakka. Tosin välillä menen hyvin aikaisinkin nukkumaan Domskulin kanssa ja olen nukkunut päiväunia, että jaksan. 

Nyt on niin paljon helpompaa käyttää aikaa käsitöihin kuin ennen. Dominic viihtyy lelujensa parissa työhuoneeni lattialla. Hän myös viettää paljon aikaa isänsä kanssa. 

Meillä syksy tekee tuloaan. Koulut ovat avanneet taas ovensa ja ilmat viilenivät selvästi. Auringonvalokin on keltaisempaa. Pian meidän pitäisi asentaa uusi kamiina olohuoneeseen ja siirtää vanha kamina keittiön puolelle, jottei tarvitse hytistä keittiössä ja työhuoneessa.

Mukavaa sunnuntaita!

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kuvia rumasta ja tavallisesta Chilestä sekä leipäasiaa

Moni on toivonut tämän blogin elämän aikana, että näyttäisin kuvia tavallisesta Chilestä. Olen ollut tosi huono siinä. En kanna kameraa mukanani tavallisissa kaupoissa ja asioilla. Lisäksi rumuuden ja tavallisuuden kuvaaminen Chilessä ei ole koskaan inspiroinut minua, saati sitten se, että pitäisi kotona vielä alkaa pienentää kuvia, ladata niitä nettiin hitaalla yhteydellä ja keksiä kuvista vielä jotakin sanottavaa. Se ei ole inspiroinut minua. Tähän blogiin tahdon kirjoitella ja kuvata asioita, jotka sekä inspiroivat minua, että saavat minut hyvälle tuulelle - ja toivon sen välittyvän myös lukijoille.

MUTTA nyt asioihin tulee muutos, kiitos uuden puhelimeni, jossa on ihan hyvä kamera ja kiitos Instagramin! Istuin eilen ruuhkabussissa, jossa 80-lukulainen diskomusiikki raikui ja valot vilkkuivat. Ihmiset roikkuivat rystyset valkoisina penkkien selkänojissa kiinni bussikuskin ajaessa formulaa. Pehmolelut heiluivat etulasissa. Otin puhelimeni esiin ja nappasin kuvan diskovaloista. Lähetin sen Instagramiin, josta kuva lähtee samalla myös FB:iin ja tähän blogin oikeaan sivupalkkiin. Minua alkoi kovasti huvittaa ajatus siitä, että nyt voin välittää teille tunnelmia niistä tavallisista, rumista ja huvittavista asioista, joita täällä on. Ei tarvitse suunnitella pitkiä tekstejä, eikä latailla hitaasti koneelle kuvia. Pääsette kiinni tuokiokuvin tunnelmiin. 

Ainoa asia on nyt se, että teidän täytyy aktiivisesti huomata käydä klikkailemassa tuossa sivun oikeassa laidassa kuvia. Eli vaikka blogissa ei olisikaan uutta päivitystä, Instagram-kuvat päivittyvät joka päivä ja myös useasti joinakin päivinä. 

Kun ajelimme kotiin Concepcionista, nappasin vielä kuvan huoltoasemalta. Se on tavallinen huoltoasema, jota en olisi viitsinyt kuvata blogiini, mutta tajusin, että siinäkin välittyy aivan toisenlainen tunnelma kuin mitä suomalaisella huoltoasemalla. Katsokaa nyt vaikka noita monisataavuotisia palmuja!

Toivon, että nuo pikkuiset kuvat tuovat lisäiloa Peikkokukkulan blogiin! Voitte kommentoida niitä vaikka uusimman postauksen kommenttilootaan, vaikka itse postaus olisikin ihan eri aiheesta. Myös suuremmaksi klikatun kuvan alla on mahdollisuus kommentoida!

Sitten vaihdetaan aihetta leipään. Dominic oppi juuri sanomaan suomeksi "pää" eli leipää. Täällähän saa kaupoista vain valkoista vehnäleipää. Suomessa niitä sanottaisiin kai sämpylöiksi. Parista leipomosta Concepcionista saa tummaa leipää, mutta se on aina hyvin kuivaa ja siinä on sellainen hapan maku, josta en tykkää. Isosta Jumbo-marketista kuitenkin löytää Saksassa tehtyä ja muoviin pakattua tummaa leipää, josta pidän. Nämä leivät ovat paljon "mehukkaampia" kuin leipomoiden tummat leivät. Suomessakin on tällaista ruisleipää, mutta en enää muista, minkä merkkisiä ne ovat. Nämä leivät on pakattu niin, että ne säilyvät ilman säilöntäaineita pitkään. Tuollainen yksi pakkaus maksaa noin kaksi euroa, eli hintakin on mielestäni kohdallaan. Siis onhan tuo paljon kalliimpaa kuin chileläiset vehnäsämpylät, mutta ovathan ne matkanneet pitkän matkan tänne.


Alemmassa paketissa on yksittäispakattuja erilaisia ruispleipiä. Nuo ovat käteviä heittää vaikka käsilaukkuun. Nälän iskiessä on terveellisempää naposteltavaa kuin suklaapatukka. Unohdetaan nyt yksittäispakattujen muovikääreiden haitat...olisi ne suklaapatukatkin sitäpaitsi pakattu yksittäin!


Mieheni eikä kälyni suostu näitä kamalia tummia leipiä syömään. Onneksi Dominicille vielä maistuu. Tahtoisin hänen oppivan myös terveellisemmän leivän maun.

Eilen kävimme isossa Jumbo-marketissa Domskuliinin kanssa. Olimme leipätiskin lähellä, kun poika alkoi huutaa: "pää, pää, pää!" Menimme hakemaan isille valkoista vehnäleipää. Poika katseli silmä kovana, kun ladoin pussiin leipiä. En antanut palastakaan pojalle, sillä tahdon opettaa hänet siihen, että kaupassa ei syödä, vaan ensin maksetaan ja sitten mennään kaupasta ulos. Vasta sitten saa syödä maksettuja ruokia. Täällä Chilessä ei todellakaan toimita niin. Vanhemmat antavat leipää lapsilleen, eikä niitä makseta lainkaan. Avataan sipsispusseja ja ehkä maksetaan se avoinainen pussi. Jos pussi on ehtinyt tyhjentyä ennen kassalle menoa, se jätetään lojumaan jonnekin käytäville. Karkit myös avataan jo kaupassa, pillimehut ja -kaakaot juodaan ja paiskataan tyhjät purkit nurkkiin ja jopa jogurtit syödään kaupan käytävillä. Minusta tuo on aivan tyrmistyttävää.

Minä siis ladoin niitä sämpylöitä pussiin Dominicin katsellessa ostoskärryissä. Leipätiskin myyjämies tuli siihen ja sanoi, että poika tahtoo leipää. Mies otti pienen sämpylän laarista ja antoi sen pojan käteen...että siinä meni minun opetustilanteeni! Mitähän tapahtuu ensi kerralla leipälaarin vieressä?

Kuitenkin sydäntäni lämmitti miehen huomaavaisuus. Ja varsinkin juuri eilen, kun tiesin, että pojalla taisi olla juuri silloin ihan oikea nälkäkin. Olimme nimittäin vasta menossa kälyni luokse lounaalle. Olisin antanut leivän pojalle jo autossa, ettei tarvitsisi odottaa niin pitkään. Kuitenkin pienen pojan nälkä saa varmaan jokaisen äidin sydämen heltymään, joten olin kuitenkin iloinen siitä, että poika sai leivän mussutettavaksi jo ennen kassajonoa. Mitä tästä opimme? Pitäisi antaa jotakin pientä mussuteltavaa lapselle jo ennen kaupassa käyntiä, ettei tarvitse sortua maksamattomien tuotteiden syömiseen.


Lounaspöydässä Dominic osoitti taas leiPÄÄ ja sanoi PÄÄ. Minä toistin LEIPÄÄ. Mieheni sanoi LEIPAA. Käly siihen, että PAN. Dominic katsoi meihin ja sanoi PAA. Diplomaattiaineista!

Kello tulee kuusi aamulla.  Heräsin tänä aamuna jo kolmelta, enkä saanut enää unta. Olen juonut teetä ja tutkinut keskiaikapukujen kaavoja netistä. Ja tietty nyt kirjoitin tämän postauksen. Miehet nukkuvat yläkerrassa ja koirat kuorsaavat tässä jaloissani. Pian varmaan mieheni herää, sillä hän on aina hyvin aikainen. Jospa minä sitten vuorostani menisin yrittämään, josko saisin vielä pari tuntia nukuttua. Domskuli herää normaalisti kahdeksalta.

Hyvää keskiviikkoa kaikille!

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Pikakuulumisia

Olen aivan rätti, sillä olen ommellut joka yö noin kahteen saakka. Kukaan ei pakota, mutta inspiraatio on suuri! Kun saan pojan nukkumaan, on pakko vielä tulla työhuoneeseen ja siinähän se aika sitten vierähtää. Aamulla ei kuitenkaan saa nukkua pitkään, kun Domskuli jo herättelee pinnasänkynsä laidalla roikkuen.

Olen tehnyt keskiaikaisia hyypiöitä lisää ja pieni jännitysmomentti tulikin, kun en ollut saanut virallista vahvistusta siitä, onko minut hyväksytty keskiaikatapahtumaan vai ei. Lopulta otin suoraan yhteyttä järjestäjään ja sainkin heti sähköpostia ja tuhannet pahoittelut, kun olivat unohtaneet ilmoittaa minulle, vaikka olivat kuulemma toivoneet jo monta vuotta, että hakisin tapahtumaan. Nyt en ole turhaa väkertänyt hyypiöitä.

Pari viime yötä on mennyt ommellessa pojalle vaatteita. Olen taas tapani mukaan käyttänyt myös vanhoja vaatteitani. Klikatkaa oikeassa sivupalkissa olevia Instagram-kuvia ja näette, mitä olen puuhaillut täällä.

Domskulin sanavarastokin kasvoi eilen ja tänään: pää (leipää), huu (niin sanoo pöllö), mörinää (niin sanoo possu).

Vanhoja sanoja ovat: mamma (tarkoittaa äiti), pappa (tarkoittaa isi), äiti, aituu (tarkoittaa kaikkea), ääppäti (mitä ihmettä se tarkoittaa?) auto, ai ettaa (hay esta, alli esta eli tuolla/täällä), tiito (kiitos), tetti (keksi), anna, tita (frutita eli hedelmiä).

Chilessä loppuivat kesälomat ja koulut alkoivat tänään.

Tämän postauksen kuvat: klikatkaa Instagram-kuvat isommiksi ;)