Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 5. lokakuuta 2015

Pöllöpylly

Tein pojalle joustotrikoosta lököhousut. Kaavana käytin Ottobren 4/15 kaavaa. (Kiitos äidille, kun lähetit!) Housut ovat 104-senttiset. Pöllön kuvan olen applikoinut aiemmin pojan 86-senttisiin housuihin. Idean pöllöön otin "Siili lähtee kotoa" -kirjasta. Koska olen tykännyt kovasti pöllöpyllystä ja minua suretti pöllöpöksyjen jääminen pieneksi, päätin leikata pöllön irti liian pienistä housuista. Ompelin siis vanhan pöllön uusiin housuihin. Tämä kaava on ihan täydellinen housuihin, joihin tahtoo ommella kuvan pyllyyn. Näissä ei nimittäin ole lainkaan haarasaumaa. Pöllön olen applikoinut fleecestä, collegesta ja trikoosta.

 Housujen etupuolella on "hupparitasku".

Pöllöpöksyjen jälkeen päätin tuunata lököhousut mieheni vanhasta hupparista. Huppari oli erittäin hiutunut ja reikäinen. Mieheni on käyttänyt sitä paljon viimeiset 10 vuotta, eikä olisi nytkään meinannut raskia luopua hupparistaan...

Hihasta leikkasin etutaskun. Sain käytettyä numerot. 

Jouduin leikkaamaan lahkeet poikki, koska kangas oli niin huonossa kunnossa. Leikkasin paremmat lahkeet hupparin hihoista. 

Saumakohtien päälle päätin ommella keltaisesta trikoosta raidat peittämään sauman. 

Ideoin housuja sitä mukaa kuin etenin. 

Valmista tuli! 

Pyllyyn tuli Aeropostale -teksti.

Minun piti tähän loppuun liittää kuva Aeropostale-housuista Domskun päällä, mutta jostain syystä tietokoneeni ei nyt suostu tunnistamaan puhelintani. Onkohan vikaa tietokoneessa vai kaapelissa? No, lisään kuvia, jos/kun systeemit taas toimivat.

Jos en pysty päivittämään blogiani tuon ongelman takia, laitan kumminkin istagramiin kuvia, joten sieltä löytyvät tuoreimmat kuulumiset. Minulla onkin melko kiireinen loppuvuosi, vaikka mitä pikkujuttuja, mikä tuntuu hirveältä hulinalta tällaiseen rauhalliseen ja tapahtumavähäiseen elämään tottuneelle.

Kevätterveiset niin ihanan vihreältä kukkulalta :)

P.S. Sain sen 5000-palaisen kaasugrillipalapelin koottua!

5 kommenttia:

  1. Ihania housuja olet tuunaillut, kivalta näyttävät ja nuorimies tykkää :D Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  2. Täällä myös yksi käsitöistä ja näpertelystä innostunut chihuperheellinen seuraa kirjoituksiasi! Aivan upeita käsitöitä teet, paljon ideoita, kiitos!

    VastaaPoista
  3. Hauska ja käyttökelpoinen idea. Hienot pökät!

    VastaaPoista
  4. Kyllä olet kekseliäs! Entäs muut hommat? Lähdetkö mukaan? http://wondersbykaari.com/2015/10/15/kotihengetar/

    VastaaPoista
  5. Upeat housut! Säästät paljon kun osaat tuunata vanhoista aivan loisteliaita ja mielikuvituksellisia asuja. Joko joulukiireet ovat alkaneet? Ihanaa kesää ja paljon vettä toivottaen :)

    VastaaPoista