Kriisin paikka

Minulla oli eilen kriisin paikka. Jäin ensimmäsen kerran kotiin yksin ilman Dominicia. Poika nimittäin lähti isänsä ja kumminsa kanssa käymään tuossa 20 kilometrin päässä Yumbelissa. Minä en olisi tahtonut päästää, mutta koska kummi kovasti pyysi, niin ajattelin, että lähtekööt sitten.

Laitoin pojan auton turvaistuimeen ja olisin koko ajan tahtonut peruuttaa asian. Olisin tahtonut vetää pojan syliini ja tuoda takaisin sisälle. Poika kuitenkin istui tosi tyytyväisenä autossa, onhan hän automies! Seurue lähti matkaan ja minä jäin heiluttamaan. Menin sisälle taloon ja olo oli tyhjä. Istuin nojatuoliin ja rapsuttelin Fedoraa. Olisin voinut mennä työhuoneeseeni tekemään nukkeja, mutta en voinut keskittyä. Kaikki kauheat ajatukset tulvivat mieleeni. Maantiellä menee paljon rekkoja...mitä jos Dominic riuhtaisee kätensä kumminsa kädestä Yumbelissa ja sielläkin on autoja keskustassa....

 En pystynyt rauhoittumaan, joten aloin tiskata ja siivota. Toivoin koko ajan, että he tulisivat pian takaisin. Mitä jos soittaisin ja kysyisin, onko kaikki hyvin? En voi, vaikuttaisin ihan hermoheikolta äidiltä (mikä kyllä sillä hetkellä oli totta). Sitten huomasin, että tarvitsemme soijakastiketta! Hyvä veruke soittaa! "Hei, miten Dominic? Ai kaikki hyvin. No hyvä! Tarvitsemme soijakastiketta. Ai ette ole enää kaupassa? No ensi kerralla sitten..." Tulipa pyyhittyä ne hankalat pihkatahratkin lattiasta, jotka ovat pitkään jääneet putsaamatta, kun eivät ole tavallisilla aineilla lähteneet.

Muutaman tunnin jälkeen koirat alkoivat räksyttää ja auto ajoi pihaan. Peikkopoikani siellä istui tyytyväisenä istuimessaan. Halasin hänet puhki ja koko loppupäivän leikimme legoilla, olimme ulkona, luimme kirjaa, katsoimme Tomi Traktoria...En pystynyt keskittymään töihini ja olo oli epävireinen. Kun kummi lähti kotiinsa, sanoin miehelleni, että en voi päästää vielä Domincia pois kotoa ilman minua, sillä voin itse niin huonosti sen aikaa. Vasta joskus myöhemmin...

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun olin erossa pojasta. Olen käynyt asioilla kaupungilla jne, mutta Dominic on aina ollut joko kotona tai kälyni luona isänsä kanssa. Minulla on ollut turvallinen olo. Nyt, kun Domskuli lähti pois kotoa, pelkäsin kaikkea mahdollista. Tämä on kai ihan normaalia ja helpottaa lapsen kasvaessa?

Fleecejä!

Suomessa näyttää olevan kevät etuajassa. Siitä innostuneena laitan nyt kuvia kevääseen sopivista fleeceasuista. 

Amerikankarvatonterrierit Dixi, Dante ja Zino ovat tässä erilaisissa Otso-huppareissaan. Ne ovat Michilandian asiakkaita. Kiitos omistajalleen luvasta käyttää tätä kuvaa!

Tässä Caro-chihu poseeraa uudessa Estrella-hupparissaan. Kuva omistajan luvalla. 

                                             Amerikankarvatonterrieri Nala kukkahupparissaan.

 Tässä on college-kankaasta tehty mantteli.

                       Pirteä fleecemantteli

Tämän viikon uutuus: Estrella-mantteli. Tähän asiakas valitsi väreiksi mustan ja pinkin.

Mikäli kuitenkin takatalvi yllättää, Michilandiasta saa talvimantteleita ja vesisateisiin vedenpitäviä vaatteita alle 5-kiloisille karvakorville.

Utuituu-korut

Vauvakorut Pajapuodissa!

Kurkistusnuket

Pajapuodissa nyt hiirien lisäksi karhut ja puput!

Lentävä lusikka

Eivät kaikki lennä luudalla - jotkut lentävät lusikalla!

---

P.S. Peikkokukkulan Pajapuotia on päivitetty!

Keijuja

Laitoin Pajapuotiin myyntiin tekstiilimuotoilutekniikalla tekemäni keijut. Nämä näyttävät chileläisten mielestä noidilta...joten eikun pääsiäiskoristeeksi ja luuta jalkojen väliin!

Saapa nähdä, mitä mieltä näistä ollaan Concepcionin keskiaikamarkkinoilla, jossa ihmisillä saattaa olla hieman erilainen maku kuin Feria de Arte Popularissa.

Tonttuasioita

Tämä nuori parraton kotitonttu on vailla kotia ja pestiä. Tarvitsetko sinä puolimetrisen tontun hiippailemaan nurkkiisi?

Laitoin Peikkokukkulan Pajapuotiin myös Metsätontun kurkistuksen.


Täältä löytyy lisää informaatiota.

Pieniaivoinen Instagramin käyttäjä

Oppia ikä kaikki...ja kyllä sitä siltikin jotain oppii, vaikka aivot ovatkin pienentyneet pitkän imettämisen takia. (Senkin luin netistä, että aivot pienenevät imettäessä.) Surkastuneiden aivojeni avulla kuitenkin tavasin Instagramin ohjeita, jotka Sussu laittoi nettiin, kiitos! Ohjeet ovat täällä. Nyt TADAA Peikkokukkulan blogin oikeaan sivupalkkiin ilmestyy Instagramiin laittamani tuokiokuvat. Niitä ehtii laitella kiireessäkin, vaikkei muuten nettiin ehtisi tai kun ei ehdi/jaksa kirjoittaa postausta.

Peikkokukkulan keskiaikainen hyypiötehdas suoltaa uusia tyyppejä..."Suoltaa" on kyllä vähän väärä sana, sillä näiden tekeminen on todella hidasta! Viime yönä maalailin näitä taas yhteen saakka yöllä. Nautin suunnattomasti näiden tyyppien tekemisestä. Aika kuluu siivillä ja unohdan kellon ja kaiken muunkin, kuten syömisen ja juomisen. Nyt kuitenkin pitää rientää lounaan tekoon. Dominicin täytyy saada ruokaa, vaikka äiti hörhöileekin.

Mikä ihmeen Instagram?

Ostin uuden puhelimen ja olen opetellut nykyaikaa. Latasin Instagramin ja olen laittanut siihen päivittäin kuvia, vaikken tajua, mikä idea koko jutussa on. Laitankin aina niin, että Instagramin kuvat menevät myös Facebookiin - "feibu", kuten chileläiset sanovat.

Mutta joka tapauksessa, TERVETULOA seuraamaan Peikkokukkulan elämään pienissä ruuduissa Instagramiin, jos tiedät, miten löytää minut sieltä...en osaa neuvoa :D Olen siellä nimellä peikkokukkulanmia.

Puhelimessani on kaksisuuntainen kamera. Voisiko joku selittää minulle, miksi näytän aivan hirveältä siinä kamerassa! En kyllä kehtaa soittaa skypellä kenellekään, sillä olen aivan hirveän noidan näköinen! Otsassa on syviä uurteita ja naama on pitkulainen, mustat silmänaluset ja harmaa naama. En minä kyllä oikeasti ihan niin hirveä ole!

Kuvassa on viikinkejä, joita myin Feria de Arte Popularissa. Nyt olen valmistautumassa uuteen haasteeseen: minut hyväksyttiin Concepcionin keskiaikatapahtumaan myymään käsitöitäni. Instagramiin olen kuvannut muun muassa keskiaikaisten tyyppien valmistumista.

Yritän päivittää Peikkokukkulan Pajapuotia lähipäivinä!