Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 15. tammikuuta 2010

Uusi yritys - Chilelle presidentti

Tänään on taas vaalipäivä. Ensimmäisellä kierroksella Piñera sai kaikista äänistä 44.03 % ja Frei 29.62 %. Voittajan kuitenkin täytyy saada yli 50 % kaikista äänistä. Tämänhetkinen presidentti Michel Bachelet on tehnyt kovasti kampanjaa Frein puolesta. Hän esiintyy valtavissa julisteissa Frein kanssa ja puhuu radiossa ja televisiossa Frein puolesta. Minä en voi tajuta tätä! Miten presidentti voi olla toisen ehdokkaan puolella noin julkisesti?
---
Piñera oli alusta astin vahvin kaikista ehdokkaista ja vaikka en politiikasta mitään ymmärräkään, mutta minusta on epäreilua, ettei "paras" voita, vaan tehdään kaikkia kiemuroita, jotta heikompi (presidentin puolueesta) voittaa.

Alun neljästä ehdokkaasta kaksi jäivät siis pelistä pois ja ne molemmat kaksi ovat kertoneet julkisuudessa antavansa äänensä Freille ja kehottavat heidän äänestäjiään tekemään samoin. Televisio toitottaa, miten hienosti tämä hallitus on tehnyt kaiken viimeisen neljän vuoden aikana (hah - tästä voidaan olla montaa mieltä!), joten ehdottomasti kannattaa äänestää Freitä, jotta sama meno voi jatkua. Ainoa ehdokas, joka on todella luvannut tehdä muutoksen Chilessä ja taistella valtavaa rikollisuuta vastaan on Piñera. Jo pelkästään sen takia antaisin ääneni hänelle, jos voisin äänestää.
---
Illalla myöhään kerrotaan tulos, mutta kyllä sen nyt jo melkein arvaa. Mitä täällä Chilessä vielä pitää tapahtua, jotta ihmiset tajuaisivat antaa mahdollisuuden erilaiselle ehdokkaalle? Tuntuu, ettei kukaan ole tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen, lakkoja ja mielenosoituksia on jatkuvasti. Silti ihmiset antavat äänensä samalla porukalle.
---
No joo, kaikkein vähiten minä ymmärrän politiikkaa, joten pitäisi kai pitää mielipiteeni omanani, eikä julkistaa sitä täällä netissä ;)

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa suomalaisittain tosiaan aika erikoiselta, että istuva presidentti on niin suureen ääneen jonkun puolella - toki täälläkin varmaan jokainen tietää, että kokoomuslainen äänestää omaa puoluettaan, keskustalainen omaansa ja vasemmistolainen omiaan, mutta istuvan presidentin ei ole korrektia asettua kenenkään puolelle julkisesti. Huoh, toivottavasti paras voittaa! Olisi kiinnostava kuulla aikanaan, miten arki asettuu uuden presidentin myötä.

    VastaaPoista
  2. Minäkin ihmettelen täällä miten se on niin erilaista täällä kuin siellä. Ihan hyvä, että kerrot meille näistä erilaisuuksista ja kerrot oman mielipiteesi myös näistä asioista.
    Toivottavasti se joka voittaa on sitten parempi, eikä ihmiset nojaa siihen mitä tämänhetkinen presidentti ns. ehdottaa, kun kerran vahvasti puolella on.

    VastaaPoista
  3. Täälläkin viime vaaleissa istuva presidentti avoimesti väitti opposition ehdokasta mm. vaaralliseksi Meksikolle, ja täällä ainakaan se ei (periaatteessa) ole sallittua.

    No, jos telkkarissa kannatettiin hallitusta, lehdistöhän Chilessä on pääosin juurikin oikeiston omistuksessa, eli lehdissä varmaan on taas puhuttu Piñeran puolesta.

    Minun täytyy kyllä todeta, että en ole yhtään innoissani vaalivoitosta, vaikka en nyt tiedä olisiko Freikään kovin hyvä vaihtoehto ollut. Kun tutkii Chilen lähihistoriaa (se on siis väikkärini aihe), oikeiston voittoa ei tee mieli juhlia. Saa nähdä, taannutaanko ihmisoikeuskysymyksessä. No, onneksi Piñera ei sentään ole UDI:sta, vaan maltillisempaa oikeistoa.

    Mutta tämä nyt on henkilökohtainen mielipiteeni ja Concertacionistakin löytyy toki paljon huonoa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteistanne. Vastaan niihin uusimmassa postauksessani :)

    ColibriDreams: Olisipa mielenkiintoista lukea väikkärisi! Minä en ole pahemmin selvillä puolueiden hyvistä ja huonoista puolista, kun en ole asiaa tutkinut, enkä liikaa seurannutkaan. Seuraan vain tavallisten ihmisten jokapäiväistä elämää ja kuuntelen heidän puheitaan ja mielipiteitään ja miten asiat vaikuttavat heihin ja myös itseeni.

    VastaaPoista