Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 7. syyskuuta 2012

Valkoista loistoa

Olisi kyllä upeaa, jos oikeassa elämässä olisi satumaan lait ja puut kukkisivat ympäri vuoden! Tai paremminkin niin, että ne sekä kukkisivat että tuottaisivat satoa ympäri vuoden!

 Pieneen magnoliapuuhumme tuli tänä vuonna kaksi kukkaa. Näkisittepä upeat isot vaaleanpunaiset ja valkoiset magnoliapuut Yumbelissa ja Concepcionissa. Ne ovat hengästyttävän upeita tällä hetkellä!
 Tässä kukkivan hedelmäpuun takana näkyvät uudet kasvilavamme. Suurin osa niistä on täynnä vadelmapensaita ja mansikkaa. Muutamaan lavaan meinaan laittaa vihanneksia ja yrttejä. Nyt siellä kasvaa vain mangoldia ja chiliä, kaaleja en jaksanut siirtää sinne vielä. Ensi kuussa vasta alkaa varsinainen vihannesten istutusaika.
 Suurin luumupuumme, joka kuitenkaan ei tuota hyvin satoa.
 Se on kyllä niin upea valkoinen pilvi, että tahtoisin katsella sitä ympäri vuoden tällaisena.


Tässä on muutaman vuoden vanhoja kirsikkapuita ja nämä tuntuvat antavan satoa vain joka toinen vuosi, silloinkin vain vähän.

Voi, miten on ikävä jo kotiin. Kun palaamme sinne, luultavasti kukat ovat jo varisseet puista.

3 kommenttia:

  1. Komea on maisemat teillä.kuin satumaa.

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Onko kirsikkanne kaikki samaa lajiketta? Kaikki hedelmäpuut suosivat ristipölytystä, elikä pihassa/naapurilla pitäisi olla eri lajiketta. Ristipölytys tekee tasaisemman sadon. Jos kaikki puut samaa lajiketta niin silloin tulee tuota joka toinen vuosi parempi sato. Toki on lajikkeita jolla ominaisuutena tuo joka toinen vuosi satoisuus.
    Kaunis piha ja magnoliat. meillä Suomessa kun ei ole kuin muutamia lajikkeita jotka memestyvät ja kukkivat.
    -Wille-

    VastaaPoista
  3. Kaunista...!<3
    Aivankuin katselisin ensi lumen laskeutuneen puiden oksille, mutta että kauniita kukkia kaikkialla!
    Huikean kaunis nähtävyys!
    Pian sinulla ja miehelläsi on kaunein kukka sylissä<3

    VastaaPoista