Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Petivaatteiden uudistusta

 Vihdoinkin sain hankittua pitkään toivomani uuden peiton. Se on untuvaa. Olin luullut, etten voi nukkua untuvapeitteen kanssa, sillä untuvatyyny aiheuttaa yskää ja nenäkutinaa, mutta vime kesänä Suomessa nukuin untuvapeiton kanssa, eikä tullut mitään yskiä eikä kutinoita.

Nyt siis meillä on ihana untuvatäkki, joka tuntuu niin ylelliseltä entisten vanhojen mitälievanutäkkien jälkeen.

Mutta emmehän me toki mitälievanutäkeistä eroon vielä päässeet.  Meillä on tällainen vanha nuhjaantunut täkki, jonka päätin uudistaa. 

Ostin hyvää 300-lankaista puuvillalakanakangasta. Chilessä siis lakanakankaissa ilmoitetaan lankojen määrä, eikö ole outoa? 180- tai 220-lankaiset nyppyyntyvät ensikäytössä. Alla näkyvä harmaa lakana on tuollaista huonolaatuista nyppyyntyvää. 300-lankainen tuntuu tiiviimmältä ja laadukkaammalta. Ompelin pussin, johon tungin vanhan vanupeitteen. Sitten levitin peiton olohuoneen lattialle ja pistelin suuria pistoja paksulla langalla ympäri peiton, jotta vanutäkki pysyy paikoillaan pesuissa. Kulmiin vielä ompelin varmuudeksi ompelukoneella tuollaiset kuvassa näkyvät lyhyet ompeleet. Ei tullut kovin professionaali, mutta onpahan vanhalla peitteellä jatkoikää ihan mukavasti. 

Täkkiä käytetään tietenkin lakanan tai pussilakanan kanssa. Chilessähän ei yleisesti käytetä pussilakanoita, mutta itse suosin niitä ja olenkin ommellut tavallisia lakanoita pussilakanoiksi.

Tässä on vanutäkki sängyn päällä.

Peiton ompelun ja petaamisten jälkeen voikin rentoutua chai lattella.

11 kommenttia:

  1. Varo vaan, se untuvapeitto voi olla toooosi lammin. Taalla meilla ostimme Ikeasta joku vuosi sitten kaksi (me olemme kummallakin omat peitot -puoluetta :)) ja ne olivat niin lampoiset etta isanta laittoi omansa parin yon jalkeen pois eika ole sen koomin kayttanyt. Minakin kaytan omaani ihan sydantalvella vaan. Silloinkin on usein liian lammin. Siis illalla kun menen nukkumaan on tosi kiva ja kevyt ja mukava, mutta sitten joskus aamuyosta heraan ihan hiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut se nyt käytössä, eikä ole liian kuuma. Täkkimme ei ole paksuimmasta päästä ja meillä laskee öisin makuuhuoneen lämpötila tosi alhaiseksi. Kahta täkkiä käytämme, vaikka toinen on untuvapeite!

      Poista
  2. Ja muuten taallakin usein ilmoitetaan puuvillakankaan taso lankojen maarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ilmoitetaan lankojen määrällä, vaikka ei ole 100% puuvillaa. Miten siellä?

      Poista
  3. Minä nukun untuvapeitolla kesät talvet, en enää vaihtaisi pois :)

    VastaaPoista
  4. Nykyään kuulemma untuvatäytteiset petivaatteet ovat "puhtaampia" kuin keinokuituiset, eivätkä kerää likaa siihen malliin kuin keinokuitu. Näin olen jostakin lukenut.

    VastaaPoista
  5. Teidän koti on uskomattoman kaunis. Ihailen kuinka taitavia olette, ei ole kyllä peukalo keskellä kämmentä.

    Ihana peikkokukkula :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa jatkokäyttöä peitteelle! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  7. Joku voisi luulla, että haaveilet uusista pienistä varpaista pieniin tossuihin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kun sänky ja pienet tossut ovat samassa postauksessa :D No, se ei kyllä ollut tarkoitus.

      Poista
  8. Ihanan näköinen makuuhuone teillä!
    Tuula

    VastaaPoista