Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Buddhalaistyylinen seinävaate


Meillä on nyt pieni keittiöremontti meneillään, joten en ehdi postata mitään pääsiäsiaiheista, eikä paljon kyllä olisikaan postaamista, sillä koko keittiömme tavarat ovat olohuoneessa ja ulkona kuistilla. Tällaiseen sotkuun ei oikein pääsiäiskoristeita mahdu.


Päätin näyttää teille tämän buddhalaistyylisen seinävaatteen, jonka neulahuovutin tammikuun lopussa. Tämä oli tilaustyö ja naama matkasi jo Portugaliin.


Olen itse värjännyt kaikki villat. Työssä on laaman- ja lampaanvillaa. 


Seinävaatteen omistaja on erittäin kiinnostunut buddhalaisuudesta, Intiasta ja Tiibetistä. Hänen lempivärinsä on voimakas oranssi ja punainen. Niistä tiedoista keittelin kokoon tällaisen buddhalaistyylisen hahmon. En tahtonut kopioida itse Buddhan kuvaa, vaan tehdä jotakin muuta, joka on saanut vaikutteensa buddhalaisista kuvista.


Näiden kuvien myötä toivotan kaikille blogini lukijoille mukavaa pääsiäistä Peikkokukkulan alkavasta syksystä!

1 kommentti: