Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Lepää rauhassa Luna

Kerroin, että blogitauon aikana meillä on ollut huolta ja surua. Rakas saksanpaimenkoiramme Luna menehtyi karmean, todella nopeasti edenneen hepaattisen enkefalopatian seurauksena. Koko episodi Lunan kärsimyksen seuraamisineen, eläinlääkäriklinikoineen, ammattitaidottomine sijaisineen ja hoitovirhe-epäilyineen oli niin traumaattinen, etten jaksa siitä yksityiskohtineen kirjoittaa. Harkitsimme vakavasti jutun viemistä oikeuteen, mutta parhaat lakimiehet eivät tahdo ottaa juttua käsiteltäväkseen, sillä ennakkotapauksia ei ole, eikä Chilessä ole eläinsuojelulakeja. Kokemattomammat lakimiehet ovat tarjoutuneet viemään jutun oikeuteen, mutta pyytävät suuria summia, vaikka jättäisivät jutun kesken. Mieheni lakimiesystävä kehotti, ettemme haaskaisi rahojamme. Chilessä ei ole mitään organisaatiota, johon voisi tehdä valituksen eläinlääkärien hoitovirheistä. Emme löytäneet yhtäkään eläinsuojelujärjestöä, josta voisi saada tietoa.     

Nyt parin kuukauden jälkeen tuskalta on suurin kärki pois. Taistelumieliala on haalistunut. Epäluottamus eläinlääkäreitä kohtaan kasvanut. Ikävä on suuri. Luna oli meidän ensimmäinen ja ainoa iso koiramme. Luotimme, että se pitää talosta huolta, kun käväisemme jossakin. Sen kanssa uskalsin juosta pitkin teitä hermoilematta. 

Lunan paras ystävä Seita ei ole vieläkään toipunut. Se ei ole koskaan ystävystynyt kunnolla Taikan kanssa, vaikka ovat samanikäiset ja lähes samaan aikaan kadulta pelastetut monta vuotta sitten. Uutta pentua Saagaa Seita ei kovin lähelle päästä. Seita näyttää surulliselta.     

Allaolevassa pienessä kuvassa Luna on jo todella sairas. Se ei enää pysynyt kunnolla pystyssä. Se makasi kopissaan ja Seita makasi sen vieressä. Isommassa kuvassa Lunaan menee vahvaa särkylääkettä, eikä Seita enää uskaltanut olla kovin lähellä. Patjan kulmalla se makasi vähän aikaa ja lähti sitten pois.

Seuraavan tekstin kirjotin Lunan kuolinpäivänä:

 R.I.P. Luna Lunde Late 2.9.2005-15.2.2016. 



Rakas silmäpussien ja villahousujen kuningatar, aina niin kiltti. Et koskaan purrut toista koiraa, lasta tai aikuista. Suojelit kaikkia meitä ja taloamme. Metsästit pupuja ja kauan sitten pari lammastakin. Vahdit Dominicin vaunujen vieressä tämän unta, seurasit chihupentujen kasvamista. Hyväksyit uudet jäsenet porukkaamme ehdoitta -jopa sen kissan, vaikka se olikin vaikeampi pala. Suojelit minua juoksulenkeilläni. 


Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet kärsimystä. Sinä taistelit sen, minkä viimeisillä voimillasi pystyit. Annoimme sinulle kaiken mahdollisen hoidon. Toimme sinut kotiisi kuolemaan. Huomasimme klinikalla tehdyn hoitovirheen ja vielä raahasimme sinut keskellä yötä toiselle klinikalle. Piristyit, mutta taas tuli takapakkia. Me olemme ajaneet lähes joka päivä melkein neljä tuntia, jotta olemme päässeet katsomaan sinua ja antamaan voimia taisteluun. Olemme itkeneet lähes joka päivä, vain niinä päivinä emme, kun olet ollut paremmassa kunnossa ja toivo parantumisestasi on herännyt.

Tänään olit niin väsynyt, etkä jaksanut enää edes liikahtaa, kun tulimme sinua katsomaan. Vielä olisi voinut yrittää, ottaa kokeita ja katsoa, olisiko jotain tehtävissä. Neurologiset vahingot olivat kuitenkin jo niin suuria, että vain osittainen parantuminen olisi ollut mahdollista, jos sekään. Sinulla ei ollut jäljellä enää kuin pieni pala maksaa. Olit jo yli 10 vuotta vanha. 

Musertuneina päätöksenteon taakasta kuiskasimme lääkärille, että Lunan on aika lähteä. Tuskainen hengitys rauhoittui hetkessä. 

Nyt Luna kirmailee kahdeksan vuotta sitten kuolleen parhaan kaverinsa Pikin kanssa vihreillä niityillä. Perässä kipittävät Diva, Yoda, Leya, Bianca sekä ihan pikkuruisia pentujakin muutama. Seita jäi kaipaamaan parasta ystäväänsä, mutta koirat ovat viisaita, se ymmärtää kyllä.

Meillä on hirvittävä ikävä. Dominic rakastaa sinua kuuhun asti ja takaisin, mutta Luna ei ole enää pipi!

---

P.S. Teimme Lunalle pedin ulko-oven eteen kuistille, sillä se tykkäsi enemmän olla ulkona kuin sisällä. Tahdoimme, että se saa kuolla kuunnellen lintujen laulua ja haistaa tutut tuoksut luonnossa. Ikävä kyllä näin ei sitten kuitenkaan käynyt, vaan lopulta Luna lähetettiin sateenkaarisillalle eläinlääkäriklinikalla.

26 kommenttia:

  1. Voi Mia, otan osaa. Itkuhan tassa tuli kun tekstia ja kirjoitusta Lunalle luin :( Niin surullista. Ainoa lohtu on etta Lunan karsimykset loppuivat ja jossain vaiheessa muistoja pystyy jo miettimaan hymy huulilla eika itkien. Hyvin on muistossa silla edellisen koiran kuolemasta on vasta 2 vuotta ja hanellakin olisi viela ollut useita hyvia vuosia jos sairaus olisi huomattu hieman aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Meillä lähti chihuahua Leya joulukuun alussa, joten olemme rikki vielä siitäkin. :(

      Poista
  2. Katsoin eilen illalla viimeisintä Instagram-kuvaa, jossa näkyy sinun pitkä varjo. Meinasin laittaa kommentin, että missä juoksukaverisi on, kun ei näy kuvassa. Jokin sisälläni sanoi, että jätä komentoimatta.

    Surullista. Halaus. Piri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Monta lenkkikuvaa olen jo joutunut laittamaan ilman Lunaa. Olen jo tottunut juoksemaan yksin, mutta aluksi se tuntui todella oudolle ja pelottavalle.

      Poista
  3. Lämmin osanottoni täältä kyynelverhon takaa. Omia sateenkaarisiltalaisia tuli ikävä, vajaa vuosi on viimeisestä, meidän 11-vuotiaan mummo-koiramme päästämisestä sinne. Tiedän niin tuon tuskan ja myös lapsen suoraviivaisen surun. Meidän vanhempi tyttäremme on vain hieman Dominicia nuorempi (10/12)ja näyttää usein taivaan tähtiä luetellen meidän edesmenneitä eläimiä ja kertoo, kuinka ikävöi.

    Mutta sen myös tiedän, että eläimet ovat viisaita, ne ymmärtävät. Meidän pieni kaksikuinen varsamme jouduttiin lopettamaan ja klinikkaeläinlääkäri olisi sen tylysti tehnyt klinikalla ja halunnut meidän ajavan tamman kanssa yksin kotiin tai tuomaan sen samassa trailerissa kuolleen varsansa kanssa kotiin. Siihen emme kyenneet. Mieheni toi molemmat kotiin elävinä ja eläinlääkäri lopetti varsan kotona omaan yhteiseen karsinaan tamman ollessa paikalla. Tamma söi heiniä rauhassa vieressä ihan kuin ymmärtäen, että sen ei tarvitse huolehtia enää. Kun varsan hengitys hiipui, tamma lakkasi syömästä ja haisteli rauhassa varsaa. Poissa oli klinikalla ollut hätäännys. Tamma vielä hörisi hiljaa ja sitten meidän varsamme oli poissa. Samoin tuo viime kesäkuinen 11-vuotiaan ystävämme lopetus hoidettiin kotona. Haimme toisen koiramme, 8-vuotiaan koiraystävän katsomaan, kun tuo mummokoira oli nukkunut pois. Se haisteli ja poistui paikalta kuin ymmärtäen, että ystävänsä oli mennyt.

    Vaikka, kuinka tietää, että eläimet pääsääntöisesti elävät ihmistä lyhyemmän aikaa, on se vain aina yhtä kova paikka. Myös lapsen tukeminen surussaan itsekin surressa on raskasta. Tyttäremme saattoi spontaanisti kysyä usein, itkettääkö sinua äiti vielä Hipen pois meno, kun minua itkettää, ja kyllä se kysymys sai padot usein aukeamaan.

    Lämpimät halaukset teille kaikille Seita-koiraa myöden.

    -Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä vastauksestasi! Meillä outoa on se, ettei Dominic koskaan kysy kuolleiden perään. Ei kysellyt Leyan perään joulukuussa, eikä nyt Lunan perään. Kävimme kaksi viikkoa katsomassa Lunaa klinikalla ja olen miettinyt, jos Dominic kuvittelee Lunan jääneen sinne asumaan? Joskus hän mainitsee Lunan nimen muiden koirien seassa, kuin Luna yhä olisi täällä. Hautasimme Lunan, kun Dominic oli mennyt nukkumaan. Itkimme niin paljon, ettemme tahtoneet Dominicin näkevän sitä ja joutuvan pohtimaan, miksi Luna joutuu mullan alle. Koska kerran ei ole kysynyt mitään, en ole selittänyt hänelle mitään. Jos jonain päivänä kysyy, kerron Lunan olevan taivaassa.
      Niin surullinen tuo varsan kuolema:(
      Mekin olisimme tahtoneet eläinlääkärin laittamaan lopetuspiikin tänne kotiin, muttei yksikään suostunut tulemaan, vaikka olisimme kuskanneet autolla. Olemme niin pettyneitä eläinlääkäreihin, etten voi sanoin kuvailla.

      Poista
    2. Meilläkin koko koiralauma on mukana hyvästelemässä, kun joudumme hautaamaan jonkun.

      Poista
  4. Osanottoni Mia. Lemmikin menetys jättää aina ison aukon,vaikka teillä onkin monta lemmikkiä.Toivottavasti Seitakin toipuu ystävän menetyksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin sitä luulisi, että kun on monta, niin yhden menettäminen ei satuttaisi. Jokaisella kuitenkin on oma erityinen merkityksensä laumassa ja sydämessä.

      Poista
  5. Ja voi miten suloinen tuo teidän Saaga pentunne on:)

    VastaaPoista
  6. Otan osaa. Meidän Viivin kuolemasta on pian vuosi ja 7 kk:n taistelua pirteän koiran riutumisesta luurangoksi ei hevillä unohda. Laitoin itsekin kuvia ja tekstiä blogiini, ikään kuin kävin tilanteen läpi itsekseni samalla kuin sain muiston talletettua. Nyt voin jo palata katsomaan kuvia rauhallisin mielin ja muistella koiran hyviä hetkiä. Adoptoimme koiran ja annoimme sille hyvän elämän sekä rauhallisen poislähdön. Yritän pitää sen päällimmäisenä ajatuksena. Toivottavasti sama ajatus auttaa myös teitä myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, seitsemän kuukautta kärsimyksen seuraamista on ollut taatusti aivan hirveää!

      Poista
  7. Voi ei, otan osaa. :(

    Lääkärin oikeuteen haastaminen ei tosiaan toisi Lunaa takaisin, eikä tekisi sen surullista loppua yhtään sen paremmaksi, joten minusta on ihan hyvä, että annatte itselleni rauhan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, mutta on epäreilua, etteivät ammatti-ihmiset joudu vastuuseen virheistään! Olisimme tahtoneet näpäyttää, mutta minkäs teet, kun eläimillä ei ole mitään arvoa :(

      Poista
  8. Kyyneleet poskilla täälläkin luin sekä sinun kirjoituksesi että toisten kauniit kommentit. Olinkin jo ehtinyt ihmetellä, missä lenkkikaverisi on. Lämmin ajatus teille kaikille Leenalta Salosta.

    VastaaPoista
  9. Nyt en osaa sanoa yhtään mitään. Niin surullista tuo on. Mutta otan osaa.

    VastaaPoista
  10. Kyyneleet vierii valtoimenaan,mekin koettu koiran menetys..Lunalla oli hieno elämä teidän kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aina sitä kuitenkin miettii, että olisi voinut olla parempikin. Aina löytää asioita, jotka olisi voinut tehdä toisin.

      Poista
  11. Voi, mun sydäntä alkoi ahdistaa kun luin tuosta. Paljon voimia teille. Kauniit muistot jäävät elämään...

    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muistoja todellakin näihin vuosiin mahtuu. Luna oli PERSOONA, ei helppo tapaus, vaan itsepäinen kapinallinen, mutta kiltti.

      Poista
  12. Niin surullista,lämmin osanottoni <3

    VastaaPoista
  13. Ikävää, että olette menettäneet koiraystävästänne, tuollaisten asioiden vuoksi. Voin vain kuvitella kuinka turhauttavaa on ettei kenenkään tarvitse teoistaan vastata :(

    Venla

    VastaaPoista
  14. Surua pukkaa, ku tätä lukkee. :(
    Kaikkee hyvvee ja RIP Luna.

    VastaaPoista