Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Nukkenäyttely Tomecon koululla

Vuosi 2017 on alkanut sellaisissa merkeissä, etten ole saanut aikaa enkä ajatusrauhaa kirjoittamiseen. Tänä aamuna heräsin kuudelta flunssaisena ja pahoja unia nähtyäni. Ensimmäiseksi mielessäni oli blogini. Jos nyt kirjoittaisin jotakin ennen kuin Dominic herää, se  rauhoittaisi minua painajaisten jälkeen.

Ehkä te lukijat olette ajatelleet, etten enää edes asu Peikkokukkulalla ja siksi tänne blogiinkaan ei päivity mitään. Ehei...täällä me yhä asumme. Uudella tontillamme olemme viettäneet aikaa tänä vuonna vain kahdeksan päivää, mutta siitä myöhemmin.

Kerron parissa seuraavassa postauksessa loppuvuoden 2016 tapahtumista ja alkuvuoden 2017 kaaoksesta...joten asiaan: 

Minun piti jatkaa englannin tuntien ja nukkekurssin pitämistä Tomecon koululla 23.12. asti, koska opettajien lakko kesti yli kuukauden ja niinpä kesäloma ei alkanutkaan joulukuun alkupuolella niin kuin alunperin sen piti. Tunteja siis pidettiin ihan jouluun asti, että saatiin paikattua puuttuvia tunteja.


Lisäksi pidin matkamuistonukkenäyttelyn koululla juuri joulun alla. Sen järjestäminen oli lähes fiasko. Olin puhunut rehtorin kanssa näyttelyn järjestämisestä monta kuukautta aikaisemmin ja asia oli sovittu. Rehtori kuitenkin sairastui ja vastuussa oli toinen ihminen. Opettajien pitkä lakko sotki koko koulun ohjelman. Menetin myös monta tuntia nukkekurssilaisteni kanssa, joten jouduin auttamaan oppilaita paljon, että nuket saatiin valmiiksi.


Yksi oppilaistani näköisnukkensa kanssa, sain luvan kuvan julkaisemiseen

Päivänä, jolloin näyttely piti järjestää, menin hakemaan toimistosta minulle ostetut styrox-levyt, joiden päälle saisin nuket seisomaan rautalankaviritelmillä. Toimistossa oli KAKSI styrox-levyä. Katsoin vastaavaa ihmistä ja sanoin, että miten minä laitan sadat nuket kahdelle levylle? Vastaava kohautteli hartioitaan. Kysyin, onko mitenkään mahdollista saada levyjä lisää. Koululla ei ollut yhtään sellaisia ja vastaavalla oli rahaa kahdeksan euron edestä tehdä ostoksia. Sanoin, että pidän vielä nukkekurssini loppuun ja tasan kello neljältä toivon pöytien olevan salissa, jotta mieheni voi alkaa kantaa nukkelaatikoita heti sisään oppilaiden poistuttua koulusta.


Soitin miehelleni ja kerroin tilanteen. Hän sanoi, että peruuttaisimme koko näyttelyn. Mikäli koululla ei ollut enempää kiinnostusta näyttelyyn, miksi pitäisimme sen ilmaiseksi. Kerroin, etten kehtaisi peruuttaa monta kuukautta sitten luvattua asiaa. Pyysin miestäni tulemaan neljältä avolava-auto täyteen pakattuna. Kolmelta jätin oppilaat hetkeksi tekemään nukkeja kirjastonhoitajan valvontaan ja menin katsomaan, oliko saliin tuotu pöydät. Ei ollut! Vain tunti aikaa ja salissa oli pingispöydät ja pelaajat. Juoksin toimistoon, eikä siellä ollut ketään. Sain käsiini pari työntekijää, kysyin pöydistä ja pöytäliinoista. Ei ollut pöytäliinoja, sillä ne olivat juuri pesussa, eikä niitä muutenkaan ollut kuin kaksi. Osoitin isoa kasaa pöytäliinoja, jotka olivat varaston hyllyllä. Ei, niitä ei saanut käyttää, sillä ne olivat jonkun yksityishenkilön pöytäliinoja. Lopulta nainen lähti katsomaan, olisiko ne kaksi liinaa pesty. Hän toi ne minulle märkinä, kyllähän ne nopeasti siinä lämmössä kuivuisivat. Onneksi sain edes kaksi liinaa!

Dominic toisen oppilaan nuken kanssa

Sitten taas saliin: pöydät eivät olleet salissa ja aikaa oli puolisen tuntia. Näistä asioista vastaava ihminen ei ollut missään. Kyselin opettajilta, joita näin ja minut neuvottiin kahden talkkarin puheille. Juoksin ruokalan eteen, jossa miehet leppoisasti istuskelivat ämpäreiden päällä. Selostin heille tilanteen. Vartin päästä salissa pitäisi olla paljon pöytiä! Ai, he eivät olleet kuulletkaan. He tulivat sisälle ja toivat minulle kolme pöytää. Sanoin, että tarvitsen tämän salin kaikki seinät täyteen pöytiä! Tästä on puhuttu kuukausia sitten. Talkkarit eivät olleet kuulleet mitään. Minulle he ihmettelivät, että mitä muka täällä tapahtuu, kun näin paljon pöytiä tarvitaan.

Mini Me -kurssin satoa

 Menin kurssilaisteni luokse ja lopetimme tunnin. Neljältä mieheni tuli koululle nukkelastin kanssa ja alkoi kantaa laatikoita sisään. Kukaan ei auttanut häntä. Minä taas otin toisen automme ja lähdin ajamaan Yumbelin rautakauppaan ostamaan sillä kahdeksalla eurolla lisää styrox-levyjä. Ajomatkaa tuli 40 kilometriä edestakaisin ja ne bensakulut menivät tietenkin meidän maksettavaksemme. Harmitti, että olin ehdottanut näyttelyn pitämistä elokuussa rehtorille ja tällä tavalla sitten koulu osallistuu johonkin, jota ilmaiseksi tarjotaan. Päätin, etten yhtäkään styrox-levyä kyllä osta omilla rahoillani. Mieheni oli tuonut meiltä kotoa sen vähän, mikä meillä oli.



Tietenkään ensimmäisessä rautakaupassa ei ollut styrox-levyjä sitä paksuutta, joita tarvitsin. Toisessa kaupassa oli, mutta olisi pitänyt ostaa koko iso paketillinen ja siihen ei kahdeksan euroa riittänyt. Selitin, että nämä tulevat Tomecon koululle. Sain sitten likaisia ja kulmista rikkinäisiä levyjä. Sanoin, etteivät nämä käy, sillä nämä tulevat näyttelyyn, eikä niitä peitetä mitenkään. Lopulta minulle armollisesti annettiin viisi puhdasta styrox-levyä, niihin rahat riittivät. Kiirehdin takaisin koululle. 



Aloimme avata paketteja mieheni kanssa. Laitoin ne vähät pöytäliinat, joita olin saanut. Järjestimme nuket pöydille maittain. Haimme lisää pöytiä luokkahuoneista. Yhdeksältä illalla näyttely oli valmis. Nautin kovasti sen järjestämisestä. Puhelimestani kaikui Suomen Jouluradio pimeässä koulussa.



Seuraavana päivänä koululaiset ja jotkut vanhemmat näkivät näyttelyn. Opettajat ylistivät kovasti näyttelyä ja harmittelivat, ettei sitä ollut pidetty aiemmin, jotta myös koulun vanhimmat olisivat nähneet sen. He nimittäin olivat lopettaneet koulun viikko sitten. Myös sitä harmiteltiin, ettei ollut otettu yhteyttä lehtiin ja ehkä televisioonkin. Kukaan ei ollut tiennyt, millainen näyttely kouluun oli tulossa. Kun vastaava tuli paikalle, hän sanoi minulle, ettei ollut voinut kuvitella lähellekään mitään tällaista. Sanoin hänelle, että olin kyllä puhunut sadoista nukeista. Informaatio ei ollut kulkenut vastaavalta mihinkään suuntaan. Kova työ melkein turhaan.


Olin kuitenkin nauttinut siitä, että sain nukkemme hetkeksi pois laatikoistaan ja teimme vähän siinä samalla inventaariota mieheni kanssa. Muutenhan nuo nuket ovat aina laatikoissa varastossamme. Teimme yhden todella harmittavan löydön: tanskalaiset vanhat sotilasnuket, joiden sisällä on heinää, olivat kokonaan koin syömät. Niiden kangas on aitoa villaa ja koit olivat löytäneet ne naftaliineista huolimatta. Voi harmi!


Näyttely kesti yhden päivän ja päivän päätteeksi siivosimme näyttelyn pois. Nuket takaisin laatikoihin ja varastoon. Mitä näille laatikoille sitten vähän ajan päästä tapahtuikaan? Siitä lisää seuraavassa postauksessa...




15 kommenttia:

  1. On upea näyttely teillä ollut ja noin paljon nukkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on vain osa kokoelmaa. Tahdoimme näyttää tyypillisiä (nuken)vaatteita eri maista. Chilessä ihmisillä ei oikein ole varaa matkustella, joten matkamuistonuket ovat harvinaisia.

      Poista
  2. Jatko osaa odotellessa... Toivottavasti nukeille ei tapahtunut mitään kamalaa...

    VastaaPoista
  3. Hurjan vaikuttava kokoelma! Harmi, kun jouduit tekemään niin valtavasti työtä näyttelyn eteen! Olisin halunnut olla paikan päällä katsomassa. Ja kiva nähdä, että siinä näkyy myös synnyinmaani Eesti nukkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sentään valtavasti työtä senneteen tehnyt, mutta olisin odottanut, että sovituista asioista olisi pidetty kiinni. Vastaava henkilö ei ollut informoinut kunnolla asiasta opettajille, eikä talkkareille, eikä kukaan tiennyt mistään mitään.

      Poista
    2. Eestin nuket ovat kauniita, varsinkin puiset!

      Poista
  4. Voihan harmi että koulu oli noin huonosti valmistautunut hienoon näyttelyysi.Upea nukkekokoelma sinulla,olisi ollut hienoa nähdä tuo näyttely.Toivottavasti olo jo parempi,ja hienosti olet opettanut oppilaasi tekemään näköisnukkeja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on ollut niin paljon muuta ajateltavaa tuon näyttelyn jälkeen, etten ole ehtinyt olla pahalla mielellä lainkaan. Ja ihan hyvinhän kaikki lopulta meni. Vähän turhalta tietty koko näyttelyn järjestäminen tuntui.

      Poista
  5. Olipa ikävä juttu. Jos eivät etukäteen osanneet kuvitella näin upeaa näyttelyä, niin nyt osaavat. Ei kai heidän katumuksensa sinua paljoa lohduta. Kuivaa kyyneleesi.Meitä on monta, jotka ymmärtävät sinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sanoivat jo näyttelyn jälkeen, että ensi vuonna sitten uudestaan parempana ajankohtana! Hah, ensi vuonna nuket eivät ole enää lähelläkään Tomecoa, mikäli asiat menevät niin kuin toivomme. Itse asiassa ne eivät ole edes tällä hetkellä enää täällä, koska tapahtui mitä tapahtui, mutta siitä sitten ensi kerralla :)

      Poista
  6. Ihanat nuo mini me- nuket, oppilaasi ovat olleet ahkeria ja kivan työn kanssa ovat oppia on tullut varmasti muitakin töitä varten. Suuritöistä on nukkenäyttelyn järjestäminen, olisi ansainnut enemmänkin huomiota. Näitä nukkeja olisi voinut näyttää ihan lähikuvinakin nettisivuilla. Terveisin Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nukkeja oli kiva tehdä ja oppilaani olivat mukavia. Tosin näiden pajojen päällekkäisyys aiheutti paljon harmia ja suunnitteluhankaluuksia. Ei ole Chilen koulu yhtä järjestelmällinen kuin Suomen peruskoulu. Oppilaat hyppivät sinne tänne mielensä mukaan vuoroviikoin. Kyllä monia opettajiakin harmitti, ettei paikkakunnan lehteä tai radiota ollut kutsuttu paikalle. Olisihan siinä samalla koulukin saanut mainetta. Tulevaisuudessa varmaankin, jos ehdin, avaan uuden blogin, jonka aiheena on nukkekokoelmani. Ajattelin, että sillä tavalla voisin saada lukijoilta lisää tietoa nukeista.

      Poista
  7. Voi itku etta olivat noin huonosti valmistautuneet, olisi varmasti ollut kiinnostusta enemmin kun olisivat ymmartaneet miten hienosta jutusta on kysymys. Kiva oli kuulla pitkasta aikaa teidan kuulumisia!

    VastaaPoista
  8. Vaikuttava kokoelma kauniita nukkeja! Ja nuo itsetehdyt nuket ovat upeita. :)
    Mulla on ihana muisto 70-luvulta, kun äitini ja parhaan ystäväni äiti tekivät mulle ja ystävälleni mollamaijat. Niillä oli ihania vaatteita ja pitkät hiukset. Ystäväni isä teki nukeille sängyt ja äidit taas petivaatteet. Kyllä leikittiin paljon niillä, harmi että ovat hävinneet aikojen saatossa.

    VastaaPoista