Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Tonttu ja peikko - Gnomo y troll

Juttua Chilessä asuvista tontuista, peikoista, linnuista ja puutarhajuhlista

Mian tekemiä lähes metrinmittaisia hyypiöitä. Kasvot ja pää neulahuovutettuja, kädet tekstiiliä, vartalo puuta, rautalankaa ja villaa. Vaatteet kierrätystekstiileistä. Villat itse värjäämiäni.



Iloinen kotitonttu




Sammalhattuinen hyvätapainen ja lempeä metsänpeikko
Olen tehnyt näitä itsestään seisovia kodinvartijoita monta. Ne ovat melko kalliita Chilen elintasoon nähden, mutta kaikki ovat menneet kaupaksi. Nämäkin tyypit, joiden kuva on yllä. Monet tykkäisivät laittaa tontut puutarhaan, mutta olen sanonut, että linnut repivät ne, kun etsivät pesänrakennusmateriaaleja. Niin ainakin minulle kävi Suomessa. Täällä Chilessä linnut eivät kyllä tunnu olevan niin kiinnostuneita töistäni, ehkä täältä löytyy muutakin materiaalia pesiin ympäri vuoden, sillä koskaan ei maa ole lumen peitossa. Linnuista vielä sen verran, että kokeilin täällä perinteistä lintulautaa, eivätkä linnut oppineet hakemaan sieltä mitään! Varmaan sama juttu, ettei ruuasta ole koskaan puute, sillä ne käyvät syömässä kaikki hedelmämme puista ja luonnonvaraiset marjat.
Yksi varakas perhe on ostanut minulta jo kolme tuollaista isoa tonttua ja peikkoa. He kertoivat pitäneensä ihanat puutarhajuhlat. He koristelivat puutarhansa lyhdyin ja minun tekemin tontuin ja peikoin. Oli kuulemma olleet todella onnistuneet juhlat - ja varmaan jäi tontuille ja peikoillekin syötävää, kun ihmiset olivat lähteneet koteihinsa...

4 kommenttia:

  1. Heips Mia!!
    Kotitontut ovat lempeän näköisiä:))
    Taitavaa työtä!!

    Mukavaa viikkoa sinulle!!!
    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  2. Kiitos Piitis! Niitä on aivan ihanaa tehdä. Ainoa huono puoli on se, että se on tosi hidasta ja vuorokaudessa on liian vähän tunteja ja viikossa liian vähän päiviä...;)

    VastaaPoista
  3. Olen muutaman kerran vieraillut blogissasi ja ihaillut peikkojasi ja nukkejasi. Minä tiedän mikä työ noissa on. Koirasi myös ovat aivan ihania ja on mielenkiintoista seurailla elämääsi Chilessä.
    Minun blogistani löytyy myös erilaisia hahmoja.

    VastaaPoista
  4. Hei Anna-Reetta! Kiva, kun löydät katseltavaa ja luettavaa täältä. Menepä nyt katselemaan sinun blogiasi.

    VastaaPoista