Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Ruusulaakso

Uusi talomme on kuin satumökki ruusulaaksossa.

Talon ulkoseinien väriksi olemme nyt ajatelleet valkoista. Myös ikkunankarmit ja talon kulmalaudat olisivat valkoisia...siis ihan oikea Casa Blanca!

Mutta jos talosta tulee kokovalkoinen, minkä väriseksi peltikatto pitäisi maalata? Kirkkaanvihreä on pois laskuista, muita värejä saa ehdottaa (mutta mieluiten kuvalinkkien kanssa, pliiiiiis).

Näette, miten valtavan kuivaa täällä on kesällä. Ei sada juuri koko kesänä. Kolmisen kuukautta ilman sadepisaroita!

Talomme kätkeytyy colihue ja boldometsikön taakse. Colihue on kuin bambu ja boldo on voimakkaan tuoksuinen kovalehtinen ikivihreä puu.
---
Teimme talon tarkoituksella metsikön viereen ja mäntyjen alle, jotta saisimme varjoa kesän kuumuudessa. Meillä olisi vaikka miten monta sellaista tasaista paikkaa talolle, jossa olisi paljon tyhjää avaraa tilaa ympärillä, mutta valitsimme käytännönsyistä toisin. Lisäksi minusta puiden alla olevat mökkeröiset ovat aina näyttäneet niin kotoisilta...unohdetaan katolle rämähtävät oksat! Itse asiassa meidän talomme ei ole suoraan yhdenkään ison puun alla, joten sitä vaaraa ei ole.
---
Tänään luvassa ompelemista ja maalaamista! Heipparallaa:)

10 kommenttia:

  1. Mia, en osaa edes kuvitella taloa muuta kuin puutarhan syliin ja puita on meilläkin likellä. Talon pituinen parvekkeemme (toinen kerros) oli todella kuuma kesäisin lännen puolelta ennen kuin hamkimme markiisit ja istutimme varjoa tarjoavan lehtipuun (vaahteran) varjostamaan parveketta ja samalla estämän liian kuumuuden pääsyä ikkunoista sisälle, sillä markiisit eivät riittäneet. Nyt on lisäksi vielä iso aurinkovarjo parvekkeen toisessa päässä, jonka varjossa on kiva suvella ruokailla. Suomalaiseksi tummaihoinen mieheni grillaa taas parvekkeen aurinkopäässä ja vainoaa nyt sieltä taas yhtä puuta...

    Minusta nuo 'puupelottelut' ovat huuhaata. Ja esim. Meidän talo lehdessä on oikein kerrottu, kuinka puu suojaa talon maalipintaa, tuo viileyttä varjoineen etc. Mutta 'juoppoja' puita, kuten poppelit, kannattaa varoa, sillä ne menevät maanalla kulkeviin vesiputkiin ja voivat särkeä ne.

    Nyt sinä loikoilet Leena Lumissa kuvassa, jonka nimi on Naisen Paratiisi;-)

    VastaaPoista
  2. Mökkinne näyttää oikein kivalta siellä puiden joukossa.Meillä täällä on vielä kuivempi aika;se on kohta alkamassa ja kestää noin puolisen vuotta.
    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Tiilenpunainen katto näyttää kivalta valkoisen talon parina. Meillä kerman vaalea talo ja puitteet puhtaan valkoiset. Teillä voisi mustakin olla hyvän näköinen, mutta kerääkö se sitä lämpöä entisestään.

    VastaaPoista
  4. Siellä kukkivat ruusut niin kauniisti! Teille tulee varmasti tosi upea talo. Valkoinen väri on hyvä.

    VastaaPoista
  5. Talonne on niin kaunis kuin olla ja voi aivan ihastuttava tuo ruusu,
    Ruusulaaksossa!
    Minä laittaisin talon katon väriksi tuon Ruusujen takana olevan näkyvän maan väri, joka sopisi mielestäni hyvin ympäristöön.

    Voi Mia teillä on niin kaunista!
    Onnea kaikille sylin täydeltä!

    VastaaPoista
  6. Näyttää niin kodikkaalta talonne ruusujen takana metsikön laidalla.
    Sateesta puheen ollen, meillä on tullut kaatamalla vettä kahtena viime päivänä, lumihanget saavat kyytiä, vajuvat oikein silmissä.

    On mukavaa katsella aurinkoisia kuviasi täällä harmauden keskellä.

    VastaaPoista
  7. Heips Mia,
    kyllä talonne näyttääkin upealta siellä ruusujen kera.

    Onkos talonne liiankin viihtyisä kun sinne sukulaisetkin tahtovat majottautua ;)) Vieläköhän teillä yövieraita siellä piisaa?

    Katon väriksi minun mieleeni tuli joku tiilenpunainen...
    tuolla linkissä on vähän malleja jos haluat katsoa...
    http://www.kannustalo.fi/mallistot/as_valokuvia.html

    VastaaPoista
  8. Hei!
    Minustakin tiilenpunainen kävisi hyvin , tietty riippuu onko se peltikatto vai tiilikatto vai mikä....eikä joku harmaansävykään paha ole...esim joku huopakatto....mut musta on varmaan liian kuuma ja tradikaali.
    Kiva lukea blogiasi ja tsemppiä rakentamiseen terv Minna P

    VastaaPoista
  9. Hei!
    Olen sattumalta tänne tänään päätynyt "kummituslukija", jolla ei ole blogia eikä taitoa löytää sinulle kuvia katonväriehdotukseksi, mutten voi olla ehdottamatta... :) Tuossa yhden kuvasi etualalla on vaalea pieni rakennelma missä harmaa katto - mitenkä olisi valkoiseen taloon (tumman) harmaa katto? Jotenkin ainakin tuohon pieneen istuu kuin nenä päähän?
    Katriina

    VastaaPoista