Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Mummokärry

Minulla on kaupunki- ja kauppareissuja varten tällainen punainen mummokärri. Se on kyllä yksi parhaista hankinnoistani. Minulla on aina niin paljon kankaita ja muuta ostettavaa, etten jaksaisi raahata niitä käsissäni. Muistan, miten oma mummoni arasteli tuollaisen kärryn kanssa liikkumista. Mummoni oli hyvin tyylikäs rouva, eikä mummokärry kuulunut hänen imagoonsa.


Chilessä kärryn kanssa kulkemista ei tarvitse lainkaan hävetä. Täällä kärryjä käyttävät kaikki, sillä monilla ei ole autoa. Ostokset pitää raahata kotiin ilman auton apua. Miehet kulkevat torille kärryn kanssa, naiset markettiin, lapsilla on vetokahvalliset ja pyörälliset koulureput ja minulla punainen ferrarikärryni :D

Minun kärryni on humoristinen. Sen huumori lopulta ratkaisi ongelman siitä, alistuako kärryn käyttäjäksi vai ei. Pulitin mielelläni 20 euroa kärryistä, jonka etupuolella susi kysyy Punahilkalta:" Mitä kannat kärryissäsi pieni Punahilkka?" Ja kärryn takapuolella Punahilkka lyö sutta kärryillä päähän ja vastaa:" Senkin typerys, tarina on muuttunut. Asia ei kuulu lainkaan sinulle!"


Kun kuljen kärryni kanssa Concepcionin kaduilla, ihmisiä naurattaa kärryni sanoma. Ihan hyvä täällä taskuvarkaiden luvatussa maassa.







Kärryt ovat myös siksi hyvät, että saan asennettua helposti pussiosan päälle pienen koirankantolaukun, johon mahtuu yksi tai kaksi chihua kulkemaan mukanani. Varsinkin Yoda usein kulkee kanssani kaupungilla katselleen kassista kaupungin vilskettä.



Kyllä minua joskus rehellisesti sanottuna vähän nolottaa tuo kärry, jos muuten olen pukeutunut erityisen nätisti, mutta mukavuus ennen kaikkea! Kehtaatko sinä kulkea kärryn kanssa? Onko se Suomessa yhä mummouden merkki?

8 kommenttia:

  1. Hauska blogi! Ja hieno kärry, meillä on Pariisissa käytössä ihan tavallinen raidallinen. Täällä kaikki ikään katsomatta käyttävät noita, vaikka kieltämättä minäkin alkuun vähän nikottelin ja pidin mummoiluna.

    Mikähän noiden kärryjen virallinen nimi mahtaa suomeksi muuten olla?

    VastaaPoista
  2. Ihana!!!
    Niin kärry, kuin kärryn sisältö...:)

    Minä en omista kärryjä, mutta käyttäisin kyllä jos omistaisin.

    VastaaPoista
  3. Silloin, kun minulla ei ollut autoa, olin ihan vakavasti ostamassa mummokärryä. En olisi hävennyt. Mutta sitten kuitenkin ajelin kesäisin enimmäkseen polkupyörällä, jossa oli kori niin edessä kuin takanakin, ja talviaikaan vedin ostokset kotiin pulkassa. Mummokärry jäi aina hankkimatta.

    VastaaPoista
  4. Ostin juuri lauantaina punaisen ostoskärryn Stockmannin Hulluilta päiviltä. Ne näyttivät tekevän kauppansa hyvin. Maksoivat hiukan alle 20 euroa ja näyttävät aika samanlaisilta kuin sinun kärrysi, ilman tekstiä kylläkin. Ostaessani ne ajattelin, että tulevina vuosina voimme mieheni kanssa kumpikin tarvita noita mummo- ja pappakärryjä - mieheni kun käy usein kaupassa hankkimassa päivittäistavarat. Mutta kyllä ne jo nytkin ihan käteävät olivat eikä tullut mieleeni hävetä niitä yhtään.

    VastaaPoista
  5. Ihanat kärryt, -ja niin suloiset koirulit!♥
    Minä kun en omista ajokorttia niin hyvin kulkisi kaupasta ostokset kotiin kärryillä. Mutta isäntä meillä pääsääntöisesti käy ruokakaupassa. Ja minä pyörällä kuskaan joskus, mutta kyllä kehtaisin kulkea jollakin ihanilla kärryillä. No, olenhan kohta 50v, -ehkei kukaan kiinnittäisi huomiota mummo-kärryihin... ;-)

    VastaaPoista
  6. Kukkahattu kyllä aikoo käyttää kärryjä heti kun tarvetta tulee. Mitäs häppeemistä siinä olis? Ja mummoikäinenkin jo olen.Vedänhän perässäni matkalaukkua ja isoa matkakassiakin. Nyt kulkevat ostokset pyörän kyydissä ja selkärepussa.

    VastaaPoista
  7. Mies löysi Suomessa roskiksen vierestä tuollaisen kärryn ilman, kassia kuitenkin. Mutta paljon sitä käytettiin autottomina ihmisinä ruokaostoksilla. Köytettiin vaan pussukat siihen runkoon kiinni.

    VastaaPoista
  8. Minä käytän. On paljon mukavampaa kuin kantaa raskaita muovikasseja (sekin on outoa ja kiinnittää huomiota!), eikä mieleeni tullut hävetä, eikä asia mielestäni muille kuulu.

    VastaaPoista