Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Kasvilavojen tekoa

Talvi on tässä osassa Chileä seuraavaan kasvukauteen valmistautumisen aikaa. On aika istuttaa puita, siirtää kasveja toisiin paikkoihin, katkoa ruusut, kuokkia hedelmäpuiden ympäristö ja laittaa lannoitteita. Talvi on myös aikaa kylvää pelloille jotakin, mutta siitä aiheesta minä en ymmärrä mitään. Käsittääkseni naapuri kylvi vehnän.

Tässä vanhat tuttunne Tener ja Jardin, jotka olivat auttamassa avolava-auton pois mudasta. Nyt ne olivat kuskaamassa parempaa multaa Peikkokukkulan hankalasta paikasta tänne talon lähelle. Sinne ei voi mennä kottikärryillä eikä autolla, joten ainoa mahdollisuus tuoda multaa, on eläimet. Naapuri tuli töihin kahden härkänsä ja kärryjen kanssa.
Näihin kasvilavoihin mieheni istutti vadelmapensaita. Suoraan kovaan maahan istuttamamme pensaat eivät ole tuottaneet kunnolla satoa, joten päätimme yrittää näin. Onko totta, ettei mansikoita voi laittaa lavojen reunoille kasvamaan? Onko niissä joitain samoja tauteja? Näyttäisi niin kivalta, kun reunoilla olisi mansikoita!
Lavoja ja kärryt.
Työn raskaan raatajat.


Ny mieheni meinaa vielä tehdä mansikoille matalamman lavan ja lisäksi minulle yhden tai kaksi lavaa, joihin voin istuttaa korianteria, tomaattia, porkkanaa, retiisejä yms. jotka eivät ole vielä koskaan onnistuneet kasvimaallani, kuten olen teille jo kertonut. Saapa nähdä, tuottaako tämä kasvilavakokeilu paremman tuloksen kuin aiemmat kokeilumme. Mieheni muuten vuorasi lavat muovilla, jonka pohjan hän rei´itti. Ajattelemme, että näin kosteus pysyisi paremin mullassa, sillä täällä ei kesällä sitten sada aikanakaan neljään kuukauteen. Kuumuus on auringossa lähellä viittäkymmentä astetta, yökastetta ei ole jne. Eli emme usko juurien homehtuvan kosteuteen, sillä tässä kuumuudessa kasteluvesi haihtuu liian nopeasti mullasta.

Nyt sitten odottelen, että kevät alkaa ja taimia aletaan myydä ja minun iso vatsani on poissa ja voin Mion kanssa tehdä kasvimaata ;)

4 kommenttia:

  1. Voisin kuvitella että lavat toimivat. Vadelma tekee niin paljon sitä juurivesaa että en tiedä menstyisikö mansikka siinä kyljessä. Kai sitä voi kokeilla?

    Mio sai kauniit lakanat ja harsot.

    VastaaPoista
  2. Ma laitoin kasvilavan pari vuotta sitten ja huonostihan siina kavi..
    http://www.aijaa.com/0071110613821

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Hih! Meillä täällä on oikea ongelma jänisten/kanien kanssa, sillä niitä on aivan liikaa! Ne tuhoavat kaiken. Siksi koko kasvilava-alue aidattiin kanaverkolla.

    VastaaPoista
  4. Joo taalla on ollut yksi janis joka oli silloin talloin kaynyt herkuttelemassa mun kasvilavan salaateilla, yleensa myohaan iltaisin. Nyt ilmestyi sitten nuo poikaset, jotka nyt n viikon vanhana taitavat olla hylkaamassa koko paikan koska niita nakyy vain silloin talloin ihan vilahtelemassa vaan.

    VastaaPoista