Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 30. joulukuuta 2013

Itsensälahjomista

Hankitko sinä itsellesi joululahjoja? Minun tulee lähes joka joulu ostettua itsellenikin jotakin. Kun kiertelee kaupoissa ja ostaa muille lahjoja, törmääkin johonkin sellaiseen, jonka tahtoisi itselle. Tänä jouluna meidän oli pakko mennä vielä jouluaattona asioille (Chilessä jouluaatto on ihan tavallinen työpäivä). Apteekissa tahdoin ostaa itselleni joulun kunniaksi hyvän kasvorasvan (olen käyttänyt vuoden kasvoihini Dominicin perusvoidetta!) Rasvan hinnalla saikin pakkauksen, jossa on neljä tuotetta. Miten ihmeessä Vichy saa tavallisen(?) veden tuntumaan niin raikkaalta kasvoilla? Miten he tekevät sen kasvosuihkeen? 

Menimme myös huivikaupan ohi ja silmiini pomppasi turkoosi BAMBIHUIVI. Minusta se on aivan ihana ja ostin sen hetkeäkään miettimättä. Nämä pari pikkujuttua avasin joulupusseistaan joulupäivänä ja kyllä minä tulin niistä iloiseksi, vaikka se olikin vain itsensälahjomista :)

5 kommenttia:

  1. Minulle se Vichyn kasvosuihke on ihan välttämättömyys kesän kosteassa ilmastossa,ja silloin pidän sitä aina käsilaukussani. Onpa söpö huivi!
    Oikein hyvää uutta vuotta Peikkokukkulalle!

    VastaaPoista
  2. Ihana huivi!
    Ostan jotain kyllä itsellenikin, vaatetta ja rasvoja pääasiassa:)

    Mukavaa vuotta 2014!

    VastaaPoista
  3. Hei Mia, Peikkokukkulalta, Chilen sinisen taivaan alta! Joulupyhieni yksi harrastus oli etsiä ulkosuomalaisten blogeja :) Ja niin löysin tämän blogin Peikkokukkulalta. Olen itse asunut vuosia sitten Irlannissa, ja tarinat suomalaisten elämästä muualla kiehtovat. Nykyisin asustan kotikaupungissani Turussa. Kysymyksesi oli kiva, kun tultiin Kanariansaarilta juuri ennen joulua kotiin, niin lentokoneesta ostin itselleni rannekellon, mustan ja modernin. Ja jouluna olin niin iloinen lahjastani.
    Lukijaksi jään. Terveisiä Turun Tuulialta. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  4. Kyllä itselleenkin saapi lahjoja ostaa! Ehdottomasti! Terkuin NiinMinäkinTeen-Noora ;)

    VastaaPoista
  5. Kun itse ostaa saa mieleisensä...:)
    Oikein Hyvää Uutta vuotta!!

    VastaaPoista