Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 19. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 19. luukku

Onneksi minun ei tarvitse ottaa stressiä tai paineita siivoamisesta, ruoanlaitosta tai lahjojen hankkimisesta...Ollaan nimittäin jo 19. päivässä, enkä minä ole tehnyt mitään muuta kuin hankkinut lahjat omalle Pomppupojalleni!


Siivoan sen, minkä verran huvittaa, ruuat laitetaan yhdessä kälyn kanssa, eivätkä ne mitään jouluruokia ole nähneetkään, lahjoja hankitaan hyvin kohtuullisesti, joten ehdin ihan hyvin.


Mutta tänään leivotaan pipareita suomalaisilla muoteilla!

4 kommenttia:

  1. Voi että, rakastuin heti tuohon hauskaan hyllyyn, jossa on oma paikka pannulle ja kupeille. Ja kuinka tyyliinsopivat astiatkin olet siihen laittanut!

    Minulla oli eilen piparipäivä. Sitä voisi kuvitella, että jos on ainakin 35 vuotta leiponut pipareita, niin sen ei pitäisi olla kovin mahdoton tehtävä...

    VastaaPoista
  2. Juuri noin sitä pitää jouluun valmistautua.....ei kiirettä ja hoppua...:)

    VastaaPoista
  3. Rentoa joulunaikaa, pipareista tulee se jouluntuoksu! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista