Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 2. lokakuuta 2014

Pari kysymystä lapsesta

Blogini lukijoilta tulee aina niin hyviä mielipiteitä, tietoja ja ajatuksia esittäessäni täällä kysymyksiä, joten päätin kirjoittaa parista mieltäni askarruttavasta asiasta.


Ensimmäinen kysymykseni koskee kaksivuotiaan aamupalaa. Kun Dominic herää, hänellä on kauhea jano. Ensimmäiseksi aamulla hän sanoo:" Pappa ja maito". Se tarkoittaa, että mennään alakertaan ja isi laittaa hänelle maitoa. Hän saa n. 2,5 dl lämmintä maitoa, jonka jälkeen hänelle ei maistu puuro kuin vasta parin tunnin päästä, jos sittenkään. Puuro ei kuulu enää suosikkeihin. Chilestä saa helposti vain valkoista leipää. Kokojyvävehnäpaahtoa löytää, mutta se on aika pahaa (teollisenmakuista). Ruisleipää (Realin tapaisia viipaleita) saa vain isosta marketista Concepcionista, mutta Domsku ei tykkää siitä. En tahtoisi hänen tottuvan syömään aina vain valkoista leipää. Mitä lapselle kannattaisi antaa aamupalaksi, jotta se olisi terveellistä? Onko kaksivuotiaalle riittävää, että hän juo vain sen maidon ja syö mandariinin ja banaanin? Hän ei tahdo jukurttia eikä puuroa maidon jälkeen kuin tosiaan vasta suunnilleen lounasaikaan, jolloin niitä ei ole järkevää antaa, koska ruoka-aika on niin lähellä. Smoothieista hän ei tykkää. Terveellisiä ideoita?

Toinen kysymykseni koskee tunne-elämää. Kuten olen ketonutkin, meillä on nyt saksalainen tyttö Peikkokukkulalla vapaaehtoistyössä. Hän hoitaa chihuja ja katsoo aamupäivisin Dominicin perään ulkona. Aloin miettiä, miten se vaikuttaa pojan tunne-elämään, kun hän ehtii puolen vuoden aikana tottua tuohon tyttöön, joka leikkii hänen kanssaan joka päivä. Sitten tyttö palaa Saksaan, eikä Domsku enää ikinä näe häntä. Ehkä tulee uusi tyttö? Onkohan se pienestä lapsesta ihan kamalan surullista? Olemme nyt olleet parisen kuukautta Chilessä Suomenreissun jälkeen ja vieläkin poika toistelee tärkeiden ihmisten nimiä Suomessa. Nyyyh!

(Sorry, puutarhakartta ei ole edistynyt...Michilandia vie syksyisin niin paljon aikaa, ettei juuri muuta ehdi tehdä pakollisten hommien lisäksi.)

23 kommenttia:

  1. Kukaan meidän lapsista ei syö paljoa aamuisin. Ekat vuodet stressasin, suorastaan anelin syömään "vielä vähän lisää, jaksaa, jaksaa," kunnes tajusin, että näillä mennään ja lapset ovat tyytyväisiä ja energisiä. Aamupala on just tuo maito ja tyyliin haukkaisu leivästä. Lounas sitten uppoaa hyvin.

    En ole hyvä neuvomaan ravitsemusasioissa. Jos olisi aikaa, leipoisin sämpylöitä ja laittaisin joukkoon porkkanaraastetta, juustoraastetta ja siemeniä. Niin sieltä vehnäleivän keskeltä löytyisi kalsiumia ja vitamiineja. Hedelmä aamupalana kuulostaa mun mielestä just hyvältä. Banaanissa on energiaa ja se täyttää mukavasti.

    Ajattelen niin, että ihmisiä tulee ja menee itse kunkin elämässä. Joihinkin kiintyy, joitakin rakastaa, joitakin kaipaa vielä vuosienkin jälkeen. Elämään kuuluu myös hyvästit, vaikka se kirpaisee. Tärkeintä on, että Dominicilla on ympärillä ne kaikista rakkaimmat: omat vanhemmat. :)

    Miehelläni on kansainvälinen työ ja muutto kolmanteen maahan voi tulla. Viiltää ajatus, että lapsemme joutuvat hyvästelemään kaikki rakkaat ihmiset ja tutut asiat. Ei nämä ole helppoja asioita. Ajattelen kuitenkin positiivisesti, että elämä kantaa ja tulevaisuudessa lapsemme tutustuvat uusiin upeisiin ihmisiin.

    Mun lapsuudessani meillä kävi vuosien ajan eri kodinhoitajat, sillä äitini oli vakavasti sairas. Hoitajiin kiintyi ja hyvästit tuntui haikealta, mutta kertaakaan en mennyt sen takia pois tolaltani. Yksi hoitajista pitää edelleen yhteyttä perheeseeni -ja työsuhde päättyi 20 vuotta sitten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein ole leipojatyyppiä, mutta itsetehdyt sämpylät olisivat kyllä hyviä!

      Poista
  2. Ehdotukseni toiseen asiaan. Toimisiko valokuvat ja hauskojen muistojen muisteleminen myös juttelemalla? Minullakin on kaksivuotias alkanut nyt muistella harvemmin vierailevien ihmisten nimiä. Esim. Isovanhemmat istuivat meillä aina ruokapöydässä samoissa paikoissa, joten vielä viikkojenkin päästä taputellaan tuolit läpi ja toistetaan mummu ja pappa. Olen siinä sitten samalla "jutellut" heistä lapsen kanssa ja kun olen näin huomioinut hänen asiansa, niin jatkaa tyytyväisenä muihin puuhiin.
    Kaksivuotias osaa jo tunnistaa valokuvista tuttuja, joten jos teillä on kuvia, niin niitäkin voi katsella. Ja itse asiassa meillä on lapsen tarhassa sellainen tapa, että vanhemmat tuo perheestä valokuvan tarhaan, se muovitetaan (että se kestää) ja sitten lapsi saa ikävän hetkellä pidellä kuvaa ja hoitajakin on siinä juttelemassa. Jotkut ottavat kuvan päikkäreille unileluksi.

    Vähän vanhemman lapsen kanssa ollaan kirjoitettu kirje tai kortti/piirretty kuva ikävän iskiessä.

    Meillä ei nuo erot ole olleet kovin lopullisia eli siitä ei ole kokemusta. Mutta noin äkkiseltään nämä asiat tuli mieleen. Ja siis se, että aika pienestä tuota luopumista ja ikävää pitää ja joutuukin harjoittelemaan. Olen sitten omien lasten kanssa ajatellut, että harjoitellaan niitä tunteita sitä mukaa kun niitä tulee. En yritä suojella ikävältä, mutta vähän avitan sitten siinä, että niiden tunteiden kanssa pystyy olemaan ja olo helpottuu.

    Joku voi olla toista mieltä, mutta näin meillä :-)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, valokuvia täällä katsotaan puhelimesta ja koneelta. En ole saanut aikaiseksi tehdä niistä vielä kuvakirjaa, vaikka projektina sellainen on. Otin myös pari lyhyttä videota tabletilla Suomessa ja niitä Dominic katselee silmä tarkkana.

      Poista
  3. Jos lapsi on päiväkodissa, hän saattaa kiintyä ohjaajiin, toisiin lapsiin. Mutta hoitajat ja lapset vaihtuvat - sellaista elämä on! En usko, että siitä on haittaa tunne-elämälle ja lapset ovat loppujen lopuksi tosi joustavia ja sopeutuvaisia. Olen itse ollut lapsena paaaaljon sairaalassa, minulle on alle 4 vuotiaana tehty 7 isoa leikkausta, mutta en muista noista ajoista lähes tulkoon yhtään mitään. Ja eikös vanhempien tehtävänä ole juurikin opettaa lasta sietämään pettymystä, luulisin että erot ovat vähän sama asia. Relax siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, ettei ihan pikkulapsena olleita tapahtumia muista, mutta uskon niiden vaikuttavan kovasti myöhempään käyttäytymiseen ja tunne-elämään.

      Poista
  4. Kun lapsi on terve ja tyytyväinen tuolla aamupalalla ja syö myöhemmillä aterioilla monipuolisesti, ole sinäkin tyytyväinen, ettei aamupalasta tule painajainen. Ei puuroa enää ennen lounasta kannata tarjota, mieluummin aikaistaa lounasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen ajatellut, että lounasta voisi aikaistaa, mutta se tarkoittaisi sitä, että Dominic söisi yksin 1-1,5 tuntia aikaisemmin kuin me muut. Meillähän täällä syö myös pari työntekijää, joilla on omat aikataulunsa. Olemme yrittäneet mieluummin tehdä niin, että istumme kaikki yhtä aikaa pöydässä lounasaikaan.

      Poista
  5. Munakas tai keitetty kananmuna ja pekoni...mysli jota voi syödä maidon kanssa. Tässäpä muutama vinkki. Menikö se Smoothie jos saisi imeä pillillä? Meillä ainakin kaikki neste menee paremmin kun pilli on välikätenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei auttanut pillikään. Keitettyä kanamunaa olen antanut aika harvoin, sitä voisikin kokeilla!

      Poista
  6. Saako sielta erilaisia jauhoja? Leipaahan on helppo ja nopea leipoa-ja jos ei itse halua, niin leipakone on oiva ratkaisu.
    Smoothiet ovat yliarvostettuja, ja itse asiassa myos itse tehdyissa voi olla paljon sokeria-marjat/hedelmat(pahaksi hampaille-taman kertoi hammaslaakarini) Eli liika on liikaa niitakin. Jugurtti on oiva aamupala, tai banaani..entapa murot? Tai velli jos puuro ei maistu?
    Meilla lapset eivat koskaan ole syoneet puuroa, enka ole heita siihen pakottanutkaan. Ovat huonoja syomaan aamuisin..poika useimmiten juo Nesquickin suklaamaidon ja paahtoleipaa, tytto muroja ja mehua. Eipa syomisista kannata murehtia-lapset kasvavat ja ruokahalu lisaantyy kasvun myota. Valilla on kausia, kun ei kasva, niin ei maistukkaan :)

    Toiseen asiaan en juuri osaa kommentoida-itsellanikin ikava on valilla kova. Lapsi, jolla on ymparilla rakkautta, on kuitenkin uskomattoman vahva ja osaa kasitella monia vaikeita asioita hyvin luontevasti..ja kuten tuossa jo sanottiinkin-hyvastit kuuluvat myos elamaan. Eli eikohan poika paase hyvastien yli suht helposti. :) Voittehan vaikka kirjoitella, ja skypeilla silloin talloin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta leivänteko on hidasta ;) Meillä on kaasu-uuni, jonka lämpötilaa on aika hankala säätää. Joskus leipomukset onnistuvat hyvin, toisinaan taas vähän huonommin....Leipäkonetta emme missään nimessä hankkisi, sillä Chilessä on hirvittävän kallis sähkö. Turhia sähkölaitteita ei käytetä.

      Banaanista Dominic tykkää ja syökin usein aamupalaksi. Muroja hän syä kuiviltaan, mutta niissäkin on täällä kauheasti sokeria. Sokerittomia taitaa olla vain yhdet maissumurot.

      Ikävä kyllä meillä ei ole oikein tuo skype toiminut huonon nettiyhteyden vuoksi. Saattaa tietenkin olla, että tulevaisuudessa sekin paranee :)

      Poista
  7. Nämä edelliset kommentoijat sanoivat juuri ne asiat, jotka minullakin tuli mieleen. Äiti on "emo" ja "ruokkija" ja me vain olemme varustettuja niin, että kannamme huolta siitä, saako jälkeläinen tarpeeksi juomaa ja ravintoa. Jotkut lapset vain ovat sellaisia, ettei aamuisin oikein tahdo saada mitään tukevaa kurkusta alas. Itse lohduttaudun näiden närppijälapsien kohdalla sillä, että ovat he ainakin paremmassa tilanteessa kuin nälänhätämaissa asuvat lapset.

    Ja pettymysten sietämistä opitaan myös sillä tavoin, että joku tärkeä ihminen joutuu lähtemään. Ei pelätä niitä tilanteita, kun lapsemme joutuvat kohtaamaan elämässään pettymyksiä. Niin pahalta kuin se meistä tuntuukin, lapsi oppii elämästä silloin tärkeitä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vaan niin surullista, kun toiset lapset joutuvat aina sanomaan hyvästejä paljon useammin kuin toiset....

      Poista
  8. Aamupalasta ja muutenkaan ruuasta en ottaisi turhaa stressiä. Muuta kuin että syö suht terveellistä (just ettei opi sille turhalle valkoiselle leivälle.) Tyttäreni söi mitä vaan mutta poikani oli/on tosi nirso vaikka omasta mielestäni ihan salla lailla syötin kumpaakin. Aamiaseksi kelpaa koko jyvä pasta! ilman mitään kastikkeita. Tosin nykyään syö jo muutakin mutta luulen että ensimmäiset viisi vuotta elettiin täysjyvä pastalla ja parsakaalilla, jugurtilla ja kaurahiutaeilla!!! Siinä ei auttanut mitkään metkut ja lopulta päätin että mitä syö on ihan terveellistä ja sanoin vain ettei vieraissa saa tehdä numeroa ruuasta. Nykyään jo maistuu aika moni ruoka vaikka ei ole koskaan syönyt pihvilihaa, mutta kana kelpaa. Poika on nyt 17v :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös Dominic tykkää parsakaalista! Luulin, että se on outoa. Kokojyväpastaa täytyykin yrittää löytää, ei ole osunut silmiin. Ehkä sitä ei ole täällä?

      Poista
  9. Mun tyttö on nyt 3v. mutta muistan, etta siina 1.5v. tienoilla saimme tytön laakarilta ohjeen vahentaa hieman maidonjuontia, se kun tuntui tayttavan vatsaa liikaa ja sitten ruoka ei maistunut, olimme usein kierteessa etta aamusta asti maitoa, vahan aamupalaa ja kohta tekikin taas mieli maitoa. Yöllakin piti saada maitoa mutta se yksinkertaisesti vain lopetettiin ja sen jalkeen tyttö nukkui kuin tukki parin yön maidon pyytamisen jalkeen.

    Siita asti olemma aamulla keittaneet yhden löysan kanamunan, jonka tyttö syö heti ja vahan jogurttia, tavallista maustamatonta hillo- tai hunajanokareella tai sitten maustettua, vahan kurkkua ja kalkkunaleiketta ja sitten maitoa. Han ei tykkaa oikein leivasta, varsinkaan aamulla joten sita en edes tuputa. Jos joskus on kamala maitohimo niin annan vahan maitoa ennen aamiaista mutten liikaa koska sitten ei ruoka enaa maistu. Jokainen lapsi on yksilöllinen mutta meilla toimii se, etta aamiainen syödaan, sen jalkeen paivan muutkin ateriat tuntuvat asettuvan kohdalleen.

    Musta tuntuu, etta tama vapaaehtoistyössa olevat tyttö tuo poikasi elamaan sisaltöa. Meilla kay paljon vieraita, jotka palaavat sitten taas kotimaahan, tyttö on ihan tottunut siihen etta ihmiset tulevat ja menevat. Uskoisin, etta samalla opitaan tarkeaa taitoa, luopumista tietyista asioista elamassa ja myöskin iloa, etta ehka myöhemmin tavataan uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös Dominic tykkää kovasti maidosta ja se täytyy pitää piilossa ennen ruoka-aikoja. Uskon myös, että tyttö tuo Domskun elämään vaihtelua, kun on yksi ihminen lisää, kenen kanssa voi leikkiä :)

      Poista
  10. Maito on itsessään jo ateria! Siitä saa paljon energiaa ja proteiinia. Ja, jos sen kanssa vielä syö hedelmän, on ateria jo monipuolinenkin. Maito tosin ei välttämättä täytä vatsaa riittävän pitkäksi aikaa, että jaksaisi lounaaseen asti. Miten maistuisivat puurosta paistetut rieskat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maito, jota Domsku juo, on sairaalalta saatavaa vilja-maito-seosta, joten se on varmaan ravitsevampaa kuin pelkkä maito. Siihen on lisätty vitamiinit ja myös sokeria (mitä ilman chileläiset eivät elä!)

      Puurosta paistetut rieskat kuullostavat ihanilta! Täytyykin etsiä reseptejä!

      Poista
    2. Joku toinenkin on syönyt tössäleitä. Äiti aina ankarana sanoi, että kaurapuuron lopun saa syödä koulun jälkeen. Mutta se oli hyvää. Puuronloppu, jauhoja, kananmuna - sekoitetaan ja paistetaan. En osaa keittää hyvää tattaripuuroa, mutta siitä tehdyt tössäleet on jotain tosi hyvää. Hilloa ja vaniljakastiketta!
      terv Eeva Viikistä

      Poista
  11. En lukenut kaikkia kommentteja. Mutta maito tosiaan täyttää. Antaisin ensin ihan janoon vain vettä, sen jälkeen aamupalan (mitä nyt perheen tapoihin kuuluu) ja "jälkkäriksi" vähän maitoa. Helposti menee nälkä ja jano sekaisin, jos juoma on aina ruokaisaa. Meillä on yhden kouluikäisen kanssa ongelmana juuri tuo liian vähäinen juominen, kun taitaa vähän näläntunne ja janontunne mennä sekaisin. Itse imetin aika kauan lapsiani (1v10kk) ja se rintamaitokin karsi syömisiä.Ja sitä oli aika vaikea laskea, että kuinka paljon lapsi rintamaitoa vetelee.

    VastaaPoista
  12. Una buena forma para tener conciencia desde la edad más temprana posible, en cuanto a los efectos positivos tanto como negativos sobre los cambios de países y culturas, como también las despedidas, es familiarizarse con los estudios sobre TCK (Third Cultural Kids, Cross Cultural Kids, Cultural Nomads). Todos los TCK reaccionan de formas distintas pero es una conducta (también mecanismo de defensa) que les acompaña para la vida, eg. "estoy chato de todos cambios de personas y de países que no quiero perder a nadie más, me quedo aquí mismo y decido que soy 100% chileno (o 100% finlandés), sólo quiero ser "normal"" o una postura más "reservada" - "uno más, uno menos, si me quieren como la mezcla que soy, se quedan, si no, me voy no más". Son temas que te recomiendo que tomas en cuenta, ya que tienes la suerte de estar criando un pequeño TCK. Sldos!

    VastaaPoista