Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Peikkokukkulan mökki laajenee

Niin kovaa kiirettä on pitänyt, etten ole ehtinyt päivittää blogiani. Talo kasvaa silmissä, joten nyt on ihan pakko laittaa siitä kuvia, tai muuten se ehtii olla kokonaan valmis, ennen kuin saan ensimmäistäkään kuvaa tänne.

Luna ja Yoda tarkastavat lautakasaa. Seita ja Taika makoilevat taustalla.


Isäntä hurraa: toisessa kerroksessa on jo lattia! Edustalla näkyy mökki, jonka "jatkeeksi" talo tulee.

Tähän tulee makuuhuoneemme. Me sitä kovasti ihastelemme, sillä pelkkä uusi makuuhuone on saman kokoinen kuin mökki, jossa olemme jo kaksi vuotta asuneet!

Mitään rakennuslupia tai piirustuksia meillä ei ole. Täällä campoilla (maaseudulla) ihmiset eivät ano lupia. On helpompi, nopeampi ja edullisempi maksaa mahdolliset sakot, jos niitä koskaan tulee.

Minä piirsin ylimalkaisen kuvan siitä, mitä tahtoisin ja maestro (rakentaja) sanoi, että onnistuu. Hän myös sanoi, että katsotaan sitten talon edistyessä, mihin sopii ikkunat jne. Tähän mennessä ongelmia on tullut portaikon kanssa. Sitä emme meinaa saada sopimaan minnekään. Toivottavasti ongelma ratkeaa. Tänään testasimme maestron suunnitelmaa ja minä löin pääni kattoon, eli jotain muuta on keksittävä;)


Päätimme marraskuun puolenvälin paikkeilla melkein extemporee, että alkaisimme laajentaa mökkiä. Löysimme rakentajan läheisestä pikkukylästä ja hän oli juuri saamassa talon valmiiksi siellä. Joulukuun alussa hän alkoi rakentaa meidän taloamme yhden apumiehen kanssa. He ovat reippaita työmiehiä (ei ole itsestäänselvyys Chilessä). Joka aamu miehet ovat campollamme 7.15 ja työt alkavat 7.20. Klo 13-14.30 he syövät lounaan ja nukkuvat puiden alla. 14.30 he jatkavat töitä ja tekevät niitä klo 19.30 saakka. Jopa sunnuntaisin he ovat täällä klo 7.15 ja tekevät töitä klo 13. 00 saakka! Koska miehet ovat kovia tekemään töitä ja tunnollisia, niin talomme on edistynyt huimaa vauhtia.

Olohuoneen pikkuikkuna.


Jouluaattona oltiin jo näin pitkällä. Kuvassa emäntä itse parin karvalapsen kanssa. Tuohon isoon aukkoon tulee lasiruutuiset pariovet. Sisäänkäynti on suoraan olohuoneeseen. Täällä eivät ole eteiset ja tuulikaapit niin tarpeellisia kuin Suomessa. Tuohon oven oikealle puolelle puhkaistaan kaksi pienehköä ikkunaa. Mieheni ei uskonut, että ne olisivat tarpeellisia, kunnes näki, että tuo lautaseinä on liian massiivinen ollakseen ilman ikkunoita. Maestro sanoi samaa. Minä myhäilin tyytyväisenä, sillä tiesin sen jo etukäteen, mutten jaksanut alkaa tapella:)
---
Talon päädyn kaksi ikkunaa tulevat olemaan olo-ruokahuoneen ikkunat ja yläkerran ikkunat ovat makuuhuoneen ikkunat. Alakerran ikkunoiden väliin tulee "estufa de leña", eli kevyttakka, ja sen taakse koristekiviseinä. Takan metallipiippu jatkuu yläkertaan makuuhuoneiden ikkunoiden väliin ja näin lämmitää hyvin makuuhuoneen. Muuta lämmitystä taloon ei tule. Keittiössä on kyllä puuhella, mutta se ei riitä lämmittämään kuin vanhan mökkiosan. Oikein kylmiä ilmoja varten meillä on vielä yksi kaasulämmitin, jota toivottavasti emme tule tarvitsemaan, sillä sen haiseva kostea lämpö on inhottavaa.

Katselen makuuhuoneen ikkunasta ulos. Huomaatteko vaatetuksesta, ettei ole liian kuuma? Tosin kuva on otettu illalla, mutta kuitenkin. Vain yksi liian kuuma päivä on ollut tähän mennessä. Tulisipa tavallista viileämpi kesä!

Näkymä makuuhuoneen ikkunasta.

Iltaruskoa makuuhuoneen ikkunasta kuvattuna.

Mieheni katselee alas makuuhuoneen ikkunasta. Ikkunoiden ja ovien ympärille olemme suunnitelleet muotoiltuja karmeja, mikä ei ole täällä tyypillistä. Täällä ei käytetä karmeja lainkaan, tai jos käytetän, niin ihan kapeita ja yksinkertaisia. Minusta niin talo näyttää keskeneräiselle ja paljaalle. Samoin talon kulmiin tulee laudat, anteeksi oikean terminologian puute! Erityisen iloinen olen, että maestro suostui tekemään nuo koristeleikkaukset lautojen päihin ensimmäisen ja toisen kerroksen välille. Tuollaisiakaan ei täällä näe, paitsi Etelä-Chilen vanhoissa saksalaisten puutaloissa.

Uusi talomme mäntyjen katveessa.

23 kommenttia:

  1. Onpa hurja vauhti ja niin upeat maisemat, että huh! :)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiinnolla täällä seurailen projektia :) Näyttää jo aikas hyvältä! Voi kun ei täälläkään tarvitsisi noita lämmitysjärjestelmiä tuon enempää miettiä!

    VastaaPoista
  3. upealle kyllä näyttää jo nyt!!!!ja on kyllä ihan parasta,että nopeaa tuloo valamista:)ite ainaki tykkäisin!kiva seurata laajennusta:)

    VastaaPoista
  4. Onpa mielenkiintoista seurata tata teidan rakentamista. Onhan se erilaista kuin taalla meilla. Ajattele kuinka paljon saatte lisaa tilaa!

    VastaaPoista
  5. Näyttää tosi hienolta! Vau, kylläpäs teillä tilat kasvavat kertarysäyksellä!!

    Mitenkäs muuten tuo makuuhuoneen sijainti, eikö yläkerrassa ole liian kuuma?

    Mitä kaikkia eristeitä siellä laitetaan taloon? Näyttää niin ihanan yksinkertaiselta tuo rakentaminen siellä! Laudasta vain :)

    Saitko yhtään joulutunnelmaa tänä vuonna?

    VastaaPoista
  6. p.s.
    me muutetaan tällä viikolla! Joten jotain projekteja täälläkin päin maailmaa :)

    Saatiin rivitalokämppä, kivaa kun koiralle voi tehdä aitauksen omalle pihalle!

    VastaaPoista
  7. Kohtaa päästään tupaantulijaisiin!

    VastaaPoista
  8. Ihan mielettömän upeat maisemat teille tulee!!

    Meillä on iso talo missä riittää edelleen hommia niin sisällä kuin ulkonakin ja juuri nyt on vaihteeksi työmiehiä töissä. Ovat myös kaikki niin ahkeria ja tekevät töitä 7 päivää viikossa klo.7.30-17.00, ruokatunnilla grillaavat pihassa (tai syövät meidän valmistaman ateriat) ja jatkavat sitten hommia olipa sää aurinkoinen tai sateinen. Ammattimiehillä on parempi palkka mutta apupojat saavat tästä kaikesta vain sata euroa kuussa.

    VastaaPoista
  9. Kesäkukka: Minustakin vauhti on hurja, mutta silti tekisi mieleni sanoa miehille, että nopeammin se vasara heilumaan;D

    Viivu: Täällä tosiaan riittävät heppoisemmat talot ja vähempi lämmittäminen, sillä talvellakin tavallisin ulkolämpötila on siinä 10 asteen tienoilla. Öisin voi mennä lähelle nollaa. Täällä myöskin ihmiset pukeutuvat talvella sisätiloissa ulkovaatteisiin, näin säästää lämmityskuluissa;)Meillä on joskus talviaamuisin sisällä vain 6 astetta lämmintä, ennen kuin sytytämme puuhellaan tulen. Sitä on jo tottunut laittamaan heti aamulla ulkotakin päälle. Kuuman kesän jälkeen kylmä vuodenaika on kyllä tervetullutta vaihtelua!

    Malla: Nopeasti edetään, tänään tulee sähkömies ja meidän pitää miettiä töpselien paikat!

    Tuula: Rakentaminen täällä on tosiaan aika erilaista kuin Suomessa. Olen jo oppinut ottamaan enemmän löysin rantein kuin juuri tänne muutettuani. Nyt tiedän, ettei ihmisillä ole ammattitaitoa, puun laatu on huonompaa, eikä voi odottaa samaa tulosta kuin Suomessa. Onneksi kaikki ränsistynyt on nyt muodissa;D

    Tuulispää: Ihanaa, että pääsette rivitaloon! Oma piha on aina luksusta koiran kanssa!

    Meille tulee seiniin ja kattoon styroxeristys ja tervapaperi. Styrox on kuulemma paras eristys kattoon juuri kuumuutta vastaan. Niin täällä ainakin uskotaan.

    Makuuhuone voi aivan hyvin olla yläkerrassa. Täällä kukkulalla ovat kesäyötkin aina mukavan viileitä, varsinkin, jos pitää ikkunoita auki niin, että ilma pääsee kiertämään. Meillä ei parevllakaan ole ollut yhtään tuskaisaa yötä näiden kahden vuoden aikana ja sekin on "yläkerta". Ihan katon alla maataan.

    Joulutunnelma oli laimea, kuten aina täällä. Nyt kuitenkin olin ekan joulun itkemättä, sillä odotukset joulun suhteen ovat jo pienemmät kuin aikaisempina vuosina.

    Vihreätniityt: Tupaantuliaisiin taitaa mennä vielä usemapi kuukausi:)

    Mizyena: Täälläkin kuulemma apupojan palkka on vain vähän yli 100 euroa kuussa. Me maksamme vain maestrolle ja hän siitä sitten jakaa apulaisilleen. Onneksi minun ei tarvitse laittaa heille ruokaa, sillä en millään ehtisi kaikkien omien projektieni lisäksi miettiä ruokaa raavaille miehille.

    VastaaPoista
  10. Mahtavat maisemat teillä, onnea rakenukselle ja oikein Onnellista Uutta Vuotta. Olemme matkalla Suomesta Andorraan, 2 päivää sukulaisilla Ranskassa...

    VastaaPoista
  11. Me maksetaan rakennusjohtajalle ja hän jakaa palkat työmiehilleen. Ruoka on täällä tapana laittaa työmiehille mutta en läheskään joka päivä laita. Ollaan ostettu heille grillaustarvikkeita ja juotavia pihaan sekä hedelmiä jälkkäriksi. Ihan tyytyväisiä ovat olleet.

    VastaaPoista
  12. Kaunista, kaunista... kaikkea hyvää sinne Peikkokukkulalle vuodelle 2010½

    VastaaPoista
  13. Ja piti olla huutomerkki eikä puolikas :S

    VastaaPoista
  14. Mielenkiinnolla seuraan projektin edistymistä, vauhti on huima.
    Voisipa täällä Suomessakin rakentaa yhtä mutkattomasti , lisätila olisi tarpeen=)

    VastaaPoista
  15. Tuleepa teille upea talo ja ihanat maisemat! Kiva seurata teidän projektia... Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
  16. Onpas isäntä voitonriemuinen siellä katolla!
    Terkkuja ja onnea rakennusprojektiin.
    Hienosti etenee.
    Ä

    VastaaPoista
  17. Talo näyttää jo nyt hienolta! Ja maisemat ovat todella kauniit. Toivottavasti jatko sujuu yhtä nopeasti. Minkä väriseksi aiotte talon maalata?

    VastaaPoista
  18. Hyvä, että ymmärsit pyytää puhkaisemaan ikkunat tuohon massiiviselle lautaseinälle ja lasiovat ovat viehättävät ('ranskaliset ovet'). Niitä minä vielä kaipaan tähän kivitaloomme. Haluan ne alakertaan takakhuoneeseen ja siitä ne sitten aukeasivat suoraan omaan puutarhaame...

    Romnattista kun makuuhuone ylhäällä...tuleeko pieni parveke aamukahville, romantiiikalle ja...vuodevaatteiden tuuletukselle?

    VastaaPoista
  19. Kyllä teil rakentaminen menee vauhdilla!! Tosi kiva juttu:)
    Eiks tuolla ole kiva seisoskella "makkarissa" ja suunnitella miltä se tulee näyttää valmiina;)
    Meidän taloa rakennetaan hitaasti ja hartaasti ... ehkä on parin vuoden kuluttua valmis!

    VastaaPoista
  20. Vaude!Talostanne tulee viehättävä. Kuuhulluna uni loppui ja rupesin lukemaan blogeja. Sinun taloprojektisi oli oikein mukavaa luettavaa ja rupesin jo odottelemaan tupareita!
    Hyviä rakennuspäiviä edelleenkin ja hyvää tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  21. Vau,olettepa saaneet paljon aikaan lyhyessa ajassa.
    Nayttaa hyvalta!!!
    Kohta saamme varmasti nahda jo sisustuskuvia...
    Hyvaa uutta vuotta 2010!!!

    VastaaPoista
  22. Teillepä tulee upea talo ja kun maisemat ovat vielä noin hienot, niin eihän sieltä henno lähteä mihinkään.

    Toivotan teille oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta 2010!!

    VastaaPoista
  23. Kiitos kaikille kommenteistanne!

    ColibriDreams: Olemme ajatelleet maalata talon vaalean siniharmaaksi ja ikkunanpuitteet yms. valkoiseksi. Emme ole kuitenkaan vielä päättäneet lopullisesti väriä.

    Leena Lumi: Yläkertaan ei tule parveketta. Säästämme kaikesta "turhasta", kun kuitenkin tulevaisuudessa on se "oikeakin" talo rakennettava tontille, jota meillä ei vielä ole;)

    Finkinja: Olen jo maannut yläkerrassa kirjaa lukemassa ja suunnitellut lattioiden ja seinien värejä. Eniten pidän kattolyhdyistä ja siitä, että iso männynoksa heiluu ihan makuuhuoneen ikkunan vieressä!

    Aimarii: Sinun valokuvasi on nyt näyttelyssä ikkunan maisemana:) Laitan kuvia heti, kun ehdin!

    Lisay: Sisustukuviin menee varmaan vielä joitakin kuukausia:)

    Ulla-Kristiina: Sitä olen itsekin tässä miettinyt...mutta lomapaikaksi tämä kuitenkin aina tulee jäämään, joten ei tästä koskaan tarvitse luopua:) Yleensähän se on niin, että ensin tehdään koti ja sitten mökki, meillä nyt menee toisinpäin.

    VastaaPoista