Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 16. toukokuuta 2013

Millainen rotu on chihuahua?

Minua pyydettiin kirjoittamaan chihuahuoista, siitä millaisia ne ovat ja kenelle ne sopivat. Tämän tekstin mielipiteet ja kokemukset ovat omiani ja ne saatavat olla erilaisia kuin opaskirjojen ja toisten chihuahuoiden omistajien.

Minulla on ollut chihuahuoita yli 12 vuotta, narttuja ja uroksia, pitkäkarvaisia ja lyhytkarvaisia, pieni- ja isokokoisia, pentuja ja aikuisia, omia chihuja ja hoitochihuja. Meille on syntynyt muutamia pentueita ja minulla on kennelnimi Pinky Paws. Nyt pariin vuoteen meillä ei ole ollut pentueita. Viimeisimmistä pentueista meillä on soopeli lk-chihu Dahlia Pinky Paws ja sininen lk-chihu Elvira Pinky Paws. Niiden syntymästä on juttua ja kuvia tässä blogissa. Toivomme, että Dahlia ja Elvira saisivat joskus tulevaisuudessa pentueen tai pari. Me pennutamme todella harvoin, sillä pennutamme ainoastaan silloin, kun elämässämme on sopiva hetki ja kun olemme valmiit ottamaan pentueesta itsellemme yhden.

D- ja E-pentueiden jälkeen minulle iski jonkinlainen ”pentumasennus”. Koirien sotkujen siivoaminen talviaikaan tuntui raskaalta ja huomasin ärtyväni koiriini. Molemmat pentueet olivat hyvätasoisia, enkä olisi tahtonut luopua juuri yhdestäkään pennusta. Luopumisen tuska oli suuri varsinkin parin pennun kohdalla. Itku oli herkässä. Sitten meille tuli ”rescue-pentuna” chilenterrieri Bianca, joka kuoli sydänkohtaukseen oltuaan meillä vai muutamia viikkoja. Sillä oli epämuodostunut sydän. Tuntui siltä, etten kestä enää koirasuruja, luopumisia, menetyksiä ja terveyshuolia. Päätin, että nyt oli aika pitää taukoa. Pian Dominic jo ilmoittikin tulostaan ja niin päätimme, että pentuja ei nyt saa tulla, jotta voimme keskittyä vauvaan. 




Minulla on siis chihuahuoiden lisäksi ollut chilenterrieri sekä meillä on tällä hetkellä naku kiinanharjakoira. Tässä on pikkukoirakokemukseni.

Chihuahua sopii mielestäni ihmiselle, joka ei odota chihuahuan seuraavan häntä pitkillä märillä metsävaelluksilla vaikeassa maastossa. Toki chihuissa on paljon eroja, mutta pääsiassa chihuahua nauttii laiskottelusta lämpimällä sohvalla. Meillä on sekä laiskoja että aktiivisia chihuja, mutta kyllä ne reippaat urheilijasielutkin rakastavat olla sohvaperunoina. Aktiivisemman ihmisen kannattaa hankkia isokokoisempi chihu. Ainakin meidän laumassamme isommat chihut (reilu kolmikiloiset) jaksavat juosta enemmän, pidempään ja vaikeammassa maastossa. Pikkuisia (alle kaksikiloisia) täytyy joskus auttaa pahojen paikkojen yli ja joskus kilonpainoisia täytyy kantaa, kun ne väsähtävät. Chihuahuan voi siis ottaa mukaan metsään, mutta kaikki yksilöt eivät välttämättä nauti siitä. Esimerkiksi Chiquitita inhoaa vieraassa metsässä kulkemista. Muistan, miten minua harmitti sienimetsässä Suomessa, kun Chiquitita istui nyrpeänä sienikorin vieressä kuono autollepäin osoittaen. Joskus se jopa katosi ja löysin sen istumassa auton vierestä!

Minun mielestäni chihuahua ei sovi perheeseen, jossa on rajuja pikkulapsia. On väärin sanoa, ettei chihuahua sovi noin yleisesti lapsiperheisiin. Riippuu niin paljon perheestä ja lapsesta. Jos vanhemmat todella saavat lapsensa kuriin ja jos lapset todella käsittävät, ettei chihua saa nostella eikä raijata paikasta toiseen, niin silloin chihuahua pärjää siinä perheessä. Vanhempien täytyy olla rehellisiä itselleen tehdessään päätöstä. Meillä on täällä suvussa yksi pikkutyttö, joka rakastaa yli kaiken eläimiä. Hän on kiltti tyttö. Kuitenkin nähdessään chihuahuan, hän alkaa käydä ylikierroksilla. Hän nostaa chihun, ”paiskaa” sen takaisin lattialle, halaa littanaksi, nostaa taas jne. Me emme koskaan voineet ottaa chihua mukaan kyläpaikkaan, jos tiesimme tytön tulevan sinne. Kun tyttö tuli meille, meidän piti lukita chihuhuoneen ovi. Chihumme stressaantuivat todella paljon tytön läsnäolosta. 




Yleisesti ottaen meidän chihumme inhoavat lapsia. Meillä kuitenkin on pari chihuahuaa, jotka sietävät lapsia. Tuo sukulaistyttö sai kuitenkin nämäkin cihuahuat aggressivisiksi. Ensin esimerkiksi Olivia antoi ottaa syliin, antoi silittää, mutta sitten kun tytön ääni alkoi nousta ja liikkeet nopeutua, Oliviallakin meni hermot ja se alkoi näykkiä varoitukseksi.

Kun cihumme näkevät taaperoikäisen, ne sekoavat täysin. Alkaa hirveä räksytys. Ne eivät voi tajuta, mikä sellainen pieni olento on. Tietenkin tämä suhtautuminen lapsiin johtuu siitä, ettei meillä ole ollut lapsia, eikä meillä ole käynyt paljon lapsivieraita.

Nyt joku voi sanoa, että me olemme kasvattaneet chihumme väärin ja siksi niistä on tullut tuollaisia lapsivihaajia. En kuitenkaan usko sen pitävän paikkaansa, sillä muut koiramme pitävät lapsista! Saksanpaimenkoira, kaksi sekarotuista sekä kiinanharjakoira ovat aivan rauhallisia lapsivieraiden kanssa.

Kun ihmiset täällä Chilessä näkivät, että olen raskaana, alkoi voivottelu koiriemme puolesta. He sanoivat, että koiramme kyllä tulevat kärsimään siitä, että talossa on vauva. Koirat ovat tottuneet saamaan kaiken rakkauden ja yhtäkkiä vauva saakin kaiken huomion. Minä en uskonut sitä alkuunkaan ja hyvä olikin, etten uskonut. Chihumme nimittäin ovat eläneet laumassa ja ovat tottuneet jakamaan kaiken huomion monen kesken. Nyt tuli yksi ”pentu” lisää. Ei se mitään mustasukkaisuusdraamoja saanut aikaan. Eri asia olisi, jos meillä olisi ollut vain yksi chihuahua. Aikoinaan, kun Chiquitita oli meidän ainoa koiramme viisi vuotta ja kun sitten hankimme lisää koiria, se sai stressin. Se alkoi jyrstää häntäänsä ja myöhemmin käpälää. Onneksi molemmat ongelmat saatiin korjattua ja Chiquititakin sopeutui siihen, että se joutuu jakamaan meidän huomion ja rakkauden muiden kesken. Eli uskon, että ainoa chihuahua kärsii siitä, että perheeseen tulee vauva, mutta uskon myös siihen, että chihuahua on (pakon edessä) sopeutuva koira. 




Olen kyllä lukenut useista tapauksista, jossa chihuahua ei ole tottunut vauvaan tai sen itkuun ja chihuahua on jouduttu antamaan toiseen perheeseen. Voisiko tämä sitten olla vain huonoa tuuria tämän chihuahuayksilön kohdalla? Uskon, että meidän elämäämme auttaa paljon se, että olemme molemmat mieheni kanssa kotona kaikki päivät, joten chihuahuamme eivät joudu olemaan pitkiä aikoja yksin kotona ja sitten jakamaan iltaisin sen vähän ajan vauvan kanssa.

Chihujen huono suhtautuminen lapsiin tosiaankin mietitytti, kun Dominic oli tulossa perheeseemme. Luotimme kuitenkin täysin siihen, että kaikki menisi hyvin. Emme oikein uskaltaneet miettiä sitä huonoa vaihtoehtoa. Ja kyllä kannattikin luottaa koiriimme! Ihanampaa vastaanottoa Dominic ei olisi chihuiltamme voinut saada. Tiesivätkö/haistoivatko/vaistosivatko chihumme Dominicin jo vatsani läpi? Siltä se tuntui, sillä Dominicia kohtaan ei osoitettu liiallista uteliaisuutta, eikä piirun verrankaan aggressiivisuutta eikä epäluuloisuutta. Dominic otettiin vastaan kuin vanha tuttu. Ei riehuttu, eikä käyty ylikierroksilla. Chihut tulivat hieman haistelemaan sopivan välimatkan päästä.

Yllätyksiäkin aina koiralauman kanssa tulee. Paljastuu uusia luonteenpiirteitä. Hermostunein ja pelokkain chihu Easy Frida Valentina, joka on aina ollut puolihysteerinen lapsivieraiden tullessa, osoittikin valtavia äidillisiä tunteita! Jos jätin Dominicin sohvalle yksin, Frida hyppäsi ilman lupaa Dominicin viereen. Jouduin kyllä kieltämään Fridaa, mikä sattui sydämeeni. En tahtonut Fridan menevän pikkuvauvan mahan päälle tai antavan kielisuukkoja. Frida kuitenkin aina etsiytyi Dominicin läheisyyteen ja vieläkin pyrkii antamaan suukkoja naamalle, vaikka miten kiellän. Hoitochumme Aaron ei myöskään pidä lapsista, mutta on tottunut Dominiciin ihan helposti.




Kiinanharjakoira Blondi, joka on tykännyt kovasti lapsivieraista sekä chihumme Olivia, joka on ollut lapsiystävällinen, eivät osoita mitään kiinnostusta Dominicia kohtaan. Tämäkin oli yllätys. Kuvittelimme, että ne alkaisivat ”hoitaa” Dominicia. Pk-chihu Matilda ei osoittanut aluksi juurikaan kiinnostusta, mutta nyt hakee Dominicilta rapsutuksia. Vanhin chihumme Chiquitita ei osoita kiinnostusta Dominicia kohtaan, mutta ei toisaalta mitään negatiivisia tunteitakaan. Zara pitää myös hieman välimatkaa. Eniten Dominicin kyljessä kiehnaavat Choko Bon Bon, Dahlia, Elvira, Frida ja Matilda.

Mietimme myös, miten käy, kun Dominic alkaa liikkua. Saavatko chihut sitten hepulin? Onneksi kaikki on sujunut hienosti. Dominic liikkuu ympäri olohuonetta kävelylaitteen kanssa, eikä chihuja pelota lainkaan. Dominic myös istuu filtin päällä ja paiskoo tavaroitaan. Chihut vetelevät hirsiä siinä saman filtin reunalla aivan rauhassa.

Sopiiko chihuahua kissaperheeseen? Minulla ei ole kokemuksia asiasta. Olemme monta kertaa meinanneet ottaa ulkokissan, mutta päättäneet aina olla ottamatta. Pelkäämme todella paljon, että kissa raapaisisi chihun silmää. Tämä onkin yksi asia, joka pitää ottaa chihujen kanssa huomioon. Silmät ovat haavoittuvaiset, mitä suuremmat ne ovat. Meillä on ollut usea haaveri Yodan, Zaran ja Olivian silmissä. Jokin heinä tai toisen chihun kynsi leikkiessä on raapaissut. Silmävauroita ei voi seurata kotona kuin parisen tuntia, sillä jos ne menevät huonompaan suuntaan, voi näkö mennä. Meillä onkin aina tippoja kotona ja kun haaveri tulee, laitan heti tipat ja katson, alkaako helpottaa. Monta kertaa ongelma on korjaantunut tipoilla, mutta muutama kerta tipat eivät ole auttaneet ja on pitänyt lähteä eläinlääkärille. Kerran Olivian silmässä oli niin paha haava, että silloin oli näön lähtö lähellä. Olen kertonut tapauksessa tässä blogissa.




Chihuahuarotu sopii hienosti ihmiselle, joka tykkää reissata. Chihuahua voi matkustaa lentokoneissa yleensä matkustamossa. Pikkukoiran lento ei ole hirveän kallis. Kotimaassa chihuahua matkustaa helposti kassissa busseissa ja junissa. Meillä ainakin chihuahuat rakastavat matkustamista. Kun laitamme kassit tai boksit lattialle, ne oikein kilpailevat siitä, kuka mahtuu mukaan. Kassiin saattaa tunkea neljä chihua päällekkäin. Silloin raastaa sydämestä, kun täytyy sanoa, että vain yksi tai kaksi pääsee tällä kertaa mukaan. Chihuahua kannattaa totuttaa kassiin ja boksiin jo pentuna pitäen niitä makuupaikkoina kotioloissa.
Chihuahuat rakastavat myös automatkoja. Meillä ainoastaan yhdellä chihuahualla on matkapahoinvointia ja sekin helpottaa, kun chihuahua on auton lattialla boksissa. Jos boksi on auton istuimella, chihulla tulee oksennus.

Chihuahua sopii ihmiselle, jolta ovat lapset lentäneet pesästä. Jos ihmisellä on paljon rakkautta helliä pientä suloista koiraa, niin silloin chihu on oikea valinta. Tietenkin tässä kohtaa huudetaan, että ei koiraa saa kohdella kuin vauvaa! No ei saa. Koira on koira ja sen täytyy saada viettää koiran elämää, mutta kyllä se vauvakin saa olla. Ainakin chihuahua nauttii suuresti saadessaan olla myös vauva. Useat koiraihmiset ovat liian fanaattisia tällaisten asioiden suhteen. Meidän chihumme saavat elää koiranelämää. Ne juoksevat vapaina ulkona joka päivä, ne syövät jäniksenpipanoita, piilottavat aarteita, hakevat keppiä (keppiäkään ei kuulemma saisi heittää...)jne. Mutta minä myös puen ne pastellivärisiin fleeceasuihin ja kaupungille lähtiessä niillä on jotakin tyylikkäämpää päällä. Niillä on timanttipannat ja huivit sekä suuri vaatevarasto. Hyi kauheaa, ei koiraa saa kohdella kuin pelleä...

Tätä vaatetusasiaa en ole koskaan ymmärtänyt. Koiran saa pukea, jos puku on ruskea tai musta, mahdollisimman tylsä tietenkin. Tämä osoittaa, että koiraa puetaan vain, koska se on tarpeellista, ei tietenkään huvittelumielessä. Ruskean tylsän puvun käyttäjä on todellinen koiraharrastaja. Jos kerran koira todellakin tarvitsee vaatteita, niin miksei se sama puku saa olla punapilkullinen esimerkiksi? Ei koira siitä kärsi, jos puku on pinkki tai siinä on pitsikoriste. Koira kärsii siitä, että sitä puetaan liian kuumalla ilmalla, tai vaatteisiin, jotka ovat epämukavia. Koira kärsii myös siitä, ettei se pääse ulos ollenkaan, koska ilma on liian kylmä tai sateinen, eikä sille ole lämmintä manttelia. Maalaisjärki käteen koiranvaatetusasioissakin. Sitä yritän selittää joillekin Michilandian asiakkaillekin, jotka kyselevät manttelia, jonka alle voisi laittaa toisen ja kolmannen vaatteen, lisäksi kaulurin ja pipon ja tossut. Sadeasun pitäisi olla hyvin peittävä, nelilahkeinen mieluiten ja saumat teipatut! Ei alle parikiloinen chihuahua pääse liikkumaan sellaisissa vaatteissa! Jotkut ihmiset myös unohtavat sen, että koiralla on hyvä turkki vaatteiden alla. Eivät ne teipatut saumat ole monellekaan chihuahualle tarpeelliset, sillä alla on aika vedenpitävä turkki.


Chihuahua ei sovi yksinäiselle naiselle, joka ei raaski pitää mitään kuria koiralleen. On kamalaa katsella aggressiivista pientä uroschihua, joka räkyttää hampaat irvessä ikenet loistaen kaikille ohikulkeville ihmisille ja joka yrittää haukata palasen jokaisesta ihmisestä, joka tervehtii omistajaansa. Chihuahua on muuten täydellinen kaveri vanhemmalle yksinäiselle naiselle. Chihua voi paijata, sen kanssa ei tarvitse suorittaa, se tykkää olla ihailun kohteena, mutta kurissa sen kuitenkin täytyy kasvaa. Chihuahuan ego on suuri ja se kuvittelee helposti, että sen täytyy vahtia omistajaansa. Omistajan täytyy näyttää, että hän on pomo ja että hän pitää huolta koirastaan. Muuten kainalossa tai käsilaukussa matkustaa aikamoinen piranja!

Miksi kirjoitan näistä vanhemmista (yksinäisistä) naisista? Siksi, että ainakin täällä Chilessä he ovat eniten kiinnostuneita chihuahuoista. Olen kuullut, että nykyään Suomessa jotkut kasvattajat eivät myy koiriaan vanhalle ihmiselle. Toki on järkevää olla myymättä iso energinen rotu vanhalle raihnaiselle naiselle, mutta toivottavasti kuitenkin kasvattajat antavat chihujensa mennä tällaisiin koteihin. Chihun elämä ei ehkä tule olemaan kovin aktiivista, mutta rakkautta siltä ei tule puuttumaan. Jotkut taas ajattelevat, ettei koiraa voi myydä vanhalle, sillä vanha kuitenkin kuolee pian ja koira jää kärsimään ilman omistajaa. Minusta näin ei voi ajatella. Tuo on kauheaa ikärasismia. Nuorikin voi kuolla tai nuoren elämään voi tulla muita syitä, miksi koira ei enää mahdukaan siihen. Uskon, että vanha ihminen antaa pikkuiselle chihulle valtavan hyvän elämän, joskin toisenlaisen elämän kuin mitä nuori aktiivinen ihminen antaisi.

Minä myin yhden pennun lähes 80-vuotiaalle yksinäiselle naiselle. Enkä kadu. Tuo nainen käy vieläkin päivittäin työssä omassa liikkeessään. Chihuahua on hänen mukanaan liikkeessä joka tiistai. Nainen kertoi, että hän selvisi maanjäristyksestä ainoastaan koiransa takia. Kun rakennus alkoi sortua, hänen oli pakko pelastautua siksi, että hän tahtoi pelastaa chihunpentunsa. Hän kertoi, että hän olisi muuten jäänyt sänkyynsä makaamaan. Nyt hän kuitenkin etsi koiran käsiinsä pimeässä heiluvassa asunnossa, kulki seitsemännestä kerroksesta kamalassa melussa pimeitä huojuvia portaita pitkin alas asti kadun toisella puolella olevaan puistoon. Siellä hän huomasi koiran olevan aivan veressä ja hän säikähti koiran puolesta. Silloin ihmiset kertoivat, että veri valui naisen omasta päästä. Nainen tietää itse, ettei hänellä ole välttämättä vuosikymmeniä edessä elämää. Hän joka kerta kertoi minulle, että hän on tehnyt testamentin, mutta vaikein kohta on siinä, että kenelle hän jättää Tofinsa, joka on niin tärkeä. Sen pitää päästä parhaisiin käsiin. Nyt noin vuosi sitten hän kertoi minulle, että hän on päättänyt, kenelle Tofi menee, jos hänelle sattuu jotakin.  Minä olen sitä mieltä, että se chihupentu sai parhaan mahdollisen kodin. Vaikkei Tofi saakaan olla paljon ulkona, sen elämässä on muita hyviä asioita, jotka ovat korvanneet ulkonaolon. Se pääsee liikkeeseen, jossa on hajuja, tapaa siellä ihmisiä ja kuulemma yhtä toista chihuahuaakin. Tofi tekee asiansa hiekkalaatikkoon vessaan. Tofi on tehnyt emäntänsä hyvin onnelliseksi ja Tofi näyttää itse hyvin onnelliselta koiralta. 



Chihuahua sopii ihmiselle, joka ei jaksa tai halua kävellä pitkiä lenkkejä. Chihuille riittää lyhyempikin lenkki. Jos ne saavat juosta vapaana, ne saavat liikunnantarpeen tyydytettyä aika nopeasti ja sitten ne käpertyvät kerälle aurinkoon jonkin heinämättään päälle, kunnes kuulevat jonkun ihmeellisen äänen jostakin kaukaa ja kaikki hyppäävät pystyyn häntä tanassa, korvat höröllä ja haukkua räksyttävät arsyttävyyksiin saakka.

Chihuahua ei sovi ihmiselle jota ärsyttää kovasti räksyttäminen. Chihuahuat nimittäin räksyttävät eikä siitä pääse mihinkään. Joillakin voi käydä tuuri ja voi saada hiljaisen chihuahuan, mutta jos sitten ”erehtyy” ottamaan toisen tai kolmannen chihuahuan, niin joukossa tyhmyys tiivistyy. Räksyttämistä saa varmasti kuunnella. Minulla meni useampi vuosi siihen, että totuin räksyttämiseen. Ostin tosi monet värinä- ja sitruunapannat sekä piippilaitteita ulos. Minulla on sitruuuna- ja ilmasuihkeita monta pulloa kaapissa. Tunsin huonommuutta siinä, että räksytys ärsytti minua niin kovasti. Olinhan itse chihuahuani ja elämäntapani valinnut. Nyt kaikki nuo värinä- ja sitruunapannat, suihkeet sekä piippilaitteet ovat käyttämättä, jotkut jopa vielä pakkauksissaan! Olen näiden vuosien jälkeen vihdoinkin tottunut räksytykseen – ja ainahan sitä voi karjaista, kyllä ne 20 sekuntiksi hiljenevät...

Chihu kuitenkin haukkuu vain silloin, kun se kuulee jotakin. Chihu ei hauku turhaan. Minua esimerkiksi hämmästytti kaverini suomenpystykorva, joka haukkui taukoamatta tuntikaupalla ilman syytä. Kysyin sitten asiasta illalla ja kaverini sanoi, että koira oli aamulla nähnyt oravan puussa. Just joo, suomenpystykorva ei tosiaankaan sopisi minulle.

Chihuahua on terve koira. Meillä ei ole pahempia terveysongelmia. Joillakin tulee hampaisiin hammaskiveä todella nopeasti. Chihuja ei tarvitse ruokkia herkuilla. Niille kelpaavat samat koirannappulat kuin muillekin roduille. Joskus kuulee ihmisten kertovan, miten nirsoja chihut ovat. Yleensä se kuitenkin on omistajan aikaansaannos. Chiquitita oli nirso kaksivuotiaaksi saakka. Sen jälkeen sille on kelvannut kaikki ruoka. Chiquitita olikin ainoa koirani, joten sillä oli varaa nirsoilla. Yksikään muu chihumme ei ole koskaan nirsoillut. Kun elää laumassa, ruoka on vedettävä parempiin suihin hetkessä tai joku muu tulee sen syömään. Chihuille kelpaa siis sama ruoka kuin muillekin roduille, vaikka se pieni koira onkin.




Mitä huonoja puolia chihuahuassa on? Vaikka pieni koko on yleisesti ottaen hyvä asia (kätevyys), niin se tuo myös huonoja puolia mukanaan. Kun kävelee kaupungissa ihmisvilinässä chihun kanssa, sen joutuu kyllä nostamaan syliin, ettei se jää jalkoihin. Aina saa pelätä, että joku astuu päälle tai että se jää auton oven väliin. Lasten kanssa saa pelätä, että lapsi pudottaa sen ja se katkaisee raajansa. Isosilmäisten chihujen silmiä täytyy varoa. Räksytys on myös ärsyttävää. Chihun suloisuus on myös joskus huono puoli. Se kerää paljon huomiota ja sitä  joutuu ”lässyttämään” kaikkien vieraiden ihmisten kanssa. Se harmittaa, jos ei ole sosiaalisella tuulella. Aina eivät myös jaksa naurattaa miesten ”rottavitsit”.

Lisäksi chihuissa on vielä se huono puoli, että kun on joitakin vuosia jakanut elämänsä yhden ihanan chihun kanssa, alkaa katsella sillä silmällä pentuilmoituksia. Sitten taas vuoden-parin päästä sitä miettii, että kyllähän kolme menee siinä samassa missä kaksikin. Oikeastaan neljää pystyy ulkoiluttamaan ihan yhtä hyvin kuin kolmea jakajien avulla. Viidennen kohdalla tarvitsee jo vähän paremman syyn. Jos sen keksii, niin sitten on jo alettu viettää ”turmioelämää”. Ihan sama, miten monta niitä on, kun hoitajaa on jo nyt vaikeaa löytää, eikä kotoa muutenkaan pääse enää mihinkän lähtemään...

18 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Olen samaa mieltä monessa asiassa. Meillä toinen chihu on erittäin arka ja epäluuloisesti haukkuu kaikille, inhoaa ulkoilua metsässä, sateessa, alle +10c, talvella ja on muutenkin todella herkkä tapaus. Toinen taas on aivan hirveän sosiaalinen ja lapsirakas viipottaja. Luonteita on niin erilaisia. Tämän kyllä näki heti pennusta asti. Arka chihumme oli pienikokoinen ja hiljainen kun taas tämä rasavilli oli pullea ja energinen :) Vasta uuden rasavillin tulon jälkeen olen ymmärtänyt miten arka meidän toinen koira on ja että olisi pitänyt enemmän ymmärtää että sen kanssa ei vain voi tehdä juurikaan muuta kuin löhöillä koksa siitä se tykkää eniten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, chihuissa on todella paljon koko- ja luonne-eroja. Minäkin olen Chiquititan jälkeen ymmärtänyt, miten paljon aktiivisempiakin chihuja on olemassa :)

      Poista
  2. Tosi kiva kirjoitus! Meillä on myös pieniä koiria (2kpl), mutta ei ihan noin pieniä kuitenkaan. Meillä on ollut myös neljä kertaa pennut. Mua on jotenkin rotuna kiinnostanut toi chihu kauan, olen miettinyt monet kerrat ottaisinko sellasen sitten joskus. Juuri sen pieni koko ja tuo, että sitä saa vähän pitää "vauvanakin" kiehtoo mua. Saa nähdä. (Ja sanon tähän nyt heti, että koirat on kuitenkin koiria mulle, mutta ihana niitä on välillä myös paijata vauvan lailla.)

    Noista vaatteista vielä: meidän koirat tarvii talvella vaatteet ja käytän niillä myös kovin tuulisilla ja sateisilla ilmoilla "tuulipukuja". Eli ymmärrän oikein hyvin vaatteiden tarpeen. Monesti harmittaa, että meidän koirat on liian isoja noille sun tekemille vaatteille (säkä noin 35cm).

    Se mitä en ymmärrä on sitten kaikki sellaset höpölöpö-vaatteet mitä pidetään vain ihmisen iloksi ja ennen kaikkea ihmisen huvitukseksi (aurinkolasit, balleriinamekot...) eikä koiran tarpeeseen. Kauheeta oli nähdä kerran Cesarin ohjelmassa puudeli, minkä turkki oli värjätty pinkiksi, kynnet lakattu, taidettiin sille pukeakin kaiken maailman tyllihameita jne. Tuli kyllä mieleen, ettei ole ihan kaikki kotona sillä omistajalla. Ja kerran oli ohjelma koirien missikisoista tai jostain sellasesta. Koirat siellä kulki prinsessamekoissa... ei, sitä en tosiaankaan ymmärrä. Vaatteet tarpeeseen on aivan eri asia ja ne tosiaankin voi olla sit myös kivan värisiä, mutta tuollanen on minusta turhuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi olkoon, USA:ssa tuo turkin vvärjääminen on ihan tavallista. Kynsilakkaa olen nähnyt vain lehtikuvissa. Minäkään en tykkää "turhista" vaatteista - paitsi huiveista ;)

      Minkä rotuisia sinun koirasi ovat?

      Poista
    2. Meidän koirat on tanskalais-ruotsalaisia pihakoiria. Ulkonäöltään ja kooltaan hyvin paljolti brasilianterrierin näköisiä, tai jackrusselin, mutta luonteeltaan ei niin terrierejä. Kerran näyttelyssä ne brassi-ihmiset luuli mun toista koiraa brassiksi, se on enemmän samaa väriä. Toinen koira on sit ei-niin-brassin värinen. =) Blogissani koiratkin aina silloin tällöin vilahtaa.

      Ja juu, ne huivit on kyllä kivoja koirilla.

      Poista
  3. `Hyvä kirjoitus:) Ja ihanaa että chihut sopeutuivat noin hyvin Dominicin tuloon.Bambilla on joku lapsuuden trauma sillä ihan pentuna hän oli ½ vuoteen asti lapsiperheessä ja perheen pikkuiset lapset vetivät hännästä ja muutakin,eli Bambikaan ei voi sietää ihan pieniä lapsia ja puistossa joudun aina vetämään Bambin vierelleni kun joku pikkuinen haluaa tulla paijaamaan koiraa.Mutta kun se tottuu johonkin lapseen on juttu sitten toinen.

    VastaaPoista
  4. Suuret kiitokset seikkaperäisestä vastauksestasi! Olet todella paneutunut siihen ja arvostan sitä kovasti. Kiitos!!

    VastaaPoista
  5. Meidän chihu pelkää kanssa innokkaita lapsia vaikka lapsiperhe ollaankin. Mutta jos lapset ei huomioi koko koiraa ei koirakaan ole milläänkään heistä. Vauvaan meidänkään chihu ei oikeastaan reakoinut. Meillä on ollut nyt chihu 3 vuotta ja täytyy todeta että on kyllä vahva rotu tai sit mulle vaan on osunut luupäinen yksilö :D Se kyllä pyörittäis meitä 6-0 jos ei ois koirakuiskaajat kehissä ja jo aiempaa koiraelämää takana.

    VastaaPoista
  6. Mitä mieltä olet mopseista? :)

    VastaaPoista
  7. Todella mukava juttu! Nostan hattua kun jaksat noin monen koiran omistajana, ja kun on vauvakin (niin suloinen!). Minusta ei olisi samaan, vaikka eläimistä pidän kovastikin. Minulla on joskus ollut kissa ja koira, ja jouduin lopettamaan ne kun muutin tänne ulkomaille. Se oli hirveätä, ja sanon aina kaikille, että minulla ei ole enää oikeutta ottaa eläintä kun petin kahden luottamuksen. Ne olivat jo iäkkäitä molemmat, eivätkä olisi enää kestäneet niin suurta elämänmuutosta. Ikävä on vieläkin kova, vaikka asiasta on jo kauan.

    Minusta Suomen pystykorva ei hauku liikaa kun sille sanoo että "nyt riittää" :)! Hyvin oppivainen koira kun omistaja vain yhtään viitsii. Onhan se luonteessa se haukku, kun sitä käytetään haukkuvana metsästyskoirana, mutta se kyllä oppii milloin haukkua ja milloin ei. Minusta maailman kaunein koira!

    no name

    VastaaPoista
  8. Chihuahua-forumia lukiessani löysin kirjoituksesi "adhd" Matildasta vuodelta 2007. Kuinkas Matildan kanssa on vuodet menneet? Rauhoittuiko jossain tietyssä iässä?

    Omista chihuistani kolmas, nyt 2-vuotias narttu, on kuvaamasi kaltainen adhd. Syliin tulee ja pusuttelee, mutta kiemurtelee sitten pois tekemään jotain muuta. Jos muut koirani haluavat levätä leikkimisen jälkeen, ei tämä adhd-neiti sitä salli vaan hyppii ja pomppii vanhempien koirien päällä..

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihana juttu! Olipas mukavaa lukea näin seikkaperäinen kirjoitus rakkaista koiristasi. Näitä koirabloggauksia aina odotan aivan innolla. On hurmaavaa lukea tällaisesta intohimosta, joka sinullakin omaan rotuusi on! Tällaista lisää:):)

    VastaaPoista
  10. Itselläni on kaksi chihupoikaa ja olen onnellinen että kummatkin ovat tosi sosiaalisia, pitävät lapsista ja viihtyvät ulkosalla melkeimpä kelillä kuin kelillä. Olen ihan 9-10 viikkoisesta saakka käynnyt poikien kanssa koirapuistossa tapaamassa niin toisia chihuja kuin muitakin koiria ja onneksi ystävillämme on isojakin koiria, joten erirotuisten ja kokoisten koirien kanssa tullaan toimeen. Aikaisemmin itselläni on ollut isoja koiria, tanskandogeja ja bernhardilaisia, mutta nyt kaksi pikkuista tirriäistä :) Itseäni harmittaa usein se, että ihmiset unohtavat chihujen olevan koiria ja vieläpä koiria joilla on iso ego, siksipä ne tarvitsevat ihan samanlaista kuria ja järjestystä kuin isommatkin koirat, muuten ne alkavat hyppiä silmille ja dominoida koko perhettä. Chihut ovat vieneet kyllä koko sydämeni ja luulen että pitäydyn chihuissa lopunikääni, ehkä nakun harjiksen hommaan jossain vaiheessa, mutta sen isompaa koiraa en enää halua.Nämä pikkuiset kun ovat niin kompaktin kokoisia, helppoja ottaa minne vain mukaan, mutta silti niistä löytyy luonnetta ja haastetta :) Rapsutuksia koko Peikkokukkulan karvatassulaumalle! Toivottavat Paavo ja Santtu :)

    VastaaPoista
  11. Mia, hyvä kirjoitus, josta tosin ehdin nyt lukea vain osan, mutta tuli mieleeni myös sellainen asia, että on lapsia, jotka eivät ole tottuneet koiriin. Minulla on yksi sukulaistyttö, jota jyrkästi kielsin läehstymästä meidän Olgaa, mutta sai silittää, jos Olga lähestyi häntä. Tyttö saattoi yhtäkkiä mennä täydessä unessa olevan koiran luo ja kiljahdella kovalla äänellä...Olga pelästyi, mutta ei toki ikinä muuta. En halunnut noutajallemme sitä stressiä ja opetinkin tytön veljen, meidän kummipoikamme, antamaan Olgan nukkua kun se nukkui ja sai olla Olgan kanssa muulloin, koska tajusi nopeasti, että koira ei ole mikään lelu.

    Olen varma, että chihut ovat ottaneet poikanne osaksi laumaa. Näinhän Olgakin otti Merin Dinan ja olisi ottanut nyt myös Dinalle tulevan shelttisiskon, mutta ei jaksanut enää, vaan lähti vähän vaille 15 -vuotiaana ja nyt valkoinen särkynyt sydän kukkii haudalla.

    Minusta aina kannattaa miettiä, miten lapsi on koiran kanssa. Koira on tunteva olento ja perheen jäsen, jota täytyy kohdella arvostavasti, kuten ketä tahansa muutakin perheessä.

    VastaaPoista
  12. Hyvä kirjoitus! Suositteletko ollenkaan chitsuja kissaperheeseen? Ja onko pitkäkarvaista pakko pukea? ja jos on niin milloin? kuinka kylmä tai huono sää pitää olla,jos pitää pukea? Ja kuinka herkät ne silmät nyt sitten on ? luusto? Mielessä on miljoona kysymystä.....

    VastaaPoista
  13. pakko kysyä vielä lisää.... kuinka yleistä on merkkailu pissalla sisälle, onko eroja uroksilla ja nartuilla siis merkkailussa? ja voiko esim. tuuli tai tuisku vaurioittaa helposti koiran silmiä? Pitääkö silmät jotenkin suojata?

    VastaaPoista