Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Maanjäristyskertomuksia - osa 4

Nyt on kulunut kaksi viikkoa ja kaksi päivää maanjäristyksestä. Joka päivä ja yö järisee useaan kertaan pikkaisen. Eilen illalla vähän ennen yhdeksää tapahtui kuitenkin jotain outoa: lähes koko Chile pimeni. Aricasta Puerto Monttiin Chile oli ilman sähköä. Istuimme taas autossa kuuntelemassa, mitä nyt oli tapahtunut. Ensin ei tiedetty mitään, mutta sitten selvisi, että vika oli jossain sähköntuottajapaikassa (anteeksi taas oikean terminologian puute). Me menetämme aina myös kännykkä- ja internetyhteyden, kun tulee sähkökatkos. Onneksi yhden jälkeen yöllä vika saatiin korjattua ja Chile alkoi uudelleen sähköistyä!
---
Sitten taas parin viikon takaisiin tapahtumiin:
---
Peikkokukkulan mökki sekä uusi talo selvisivät 8,8 richterin maanjäristyksestä pelkällä pelästyksellä. Vaikka ikkunat aukesivat itsestään ja puuhella hyppäsi pois paikoiltaan, itse talo ja ikkunalasit ynnä muu säilyivät kaikki ehjänä! Menetyksemme ovat minimaalisia verratuna useisiin muihin chileläisiin. Taas yksi syy lisää asua maaseudulla! Maanjäristykset ovat turvallisempia, kun rakennukset eivät kaadu niskaan, eiväkä ikkunat rämähdä 22. kerroksesta tappavina aseina.

Tässä näkyy, miten cd:t putosivat hyllyltä chihujen "dormitorion" päälle.



Puuhellan hypätessä pois paikoiltaan, piippukin vääntyi hieman kyseenalaiseen asentoon.


Vanhat nukenrattaat kaatuivat ja kummitädin Ruotsista lähettämät vanhat nuket kokivat pienoisen järkytyksen, mutta ne voivat oikein hyvin:)

Ulkona kukkaruukut kaatuilivat.


Työpöytäni yläpuolella olevat hyllyt viskasivat kaikki kamat niskastaan kertaheitolla.


Tässä näkyy, minkä verran ikkuna oli auennut itsestään.

Parvella kirjat ja lehdet saivat uuden järjestyksen.

10 kommenttia:

  1. Aika sekamelska,mutta onneksi talonne säilyi ehjänä:-)

    VastaaPoista
  2. Tànààn aamu-uutisissa taas kerrottiin Chilestà. Nyt teidàn sàhkòkatkostanne. Luovasti ovat nyt tavarasi esillà. Onneksi ei teidàn uusi kotinne kummenmmin kàrsinyt. Kaikkea hyvàà edelleen.

    VastaaPoista
  3. Melkoista jälkeä on järistys saanut aikaan. Vaikka kun suhteuttaa sen järistyksen voimakkuuteen, niin oikeastaan paljon mitään ei ole tapahtunut. Olette rakentaneet kunnon talon. Ja vielä kauniinkin.

    VastaaPoista
  4. Hups,onpa melkoista jälkeä.Ei sitä vaan osaa kuvitella luonnon voimia.Onneksi teidän uusi koti on säilynyt pelkällä säikähdyksellä.Ja siivouksellahan sekamelskan saa järjestykseen.
    Voimia "jälleenrakennukseen",aikansa se varmaan vie.Toiv.ei tule enää isoa järistystä että pääsette rauhottumaan kotiinne.

    VastaaPoista
  5. Hurjan näköistä!
    Onneksi selvisitte pelkällä tavaroiden uudelleen järjestelyllä.

    Nuo teidän koirat on kyllä niin suloisia! :)

    VastaaPoista
  6. Olin huolissaan vävyni perheestä ja myös teistä siellä. Molempien luona tavarat tippuneet, mutta ihmiset säilyneet terveinä. Kommentoin kerran aiemmin ja kysyit käykö vävyni usein siellä. Kävivät kerran ja nyt kohta 4v. tyttärenipoika kastettiin sillä reissulla. Vävy on kotoisin pääkaupungista, mutta perhe on muuttanut nyt eläkkeellä sieltä rannikon suuntaan Gartageenaan, jos nyt kirjoitin oikein. Minun onneni on...niin toivon, että tyttöni perheineen muuttaa Espanjasta Suomeen keväällä. Olen itse kokenut maanjäristyksen ja en saa ikinä rauhaa heidän ollessaan Espanjassa. Onneksi eivät siellä.
    Seuraan bligiasi hyvin usein. Toivon tilanteen rauhoittuvan ja pääsette normaaliin elämään...parhaan mukaan.
    Rauni

    VastaaPoista
  7. Hei Mia <3

    Voi hurjaa teidän elämää siellä...
    onneksi teillä on muuten kaikki kunnossa.

    Alemman postauksen arvonta ainakin sai hymyn huulilleni.
    Ihania kuvia arvonnasta ;)

    Mukava kuulla, että olet siellä kuitenkin maalaillutkin vaikka kenttämajoituksessa olettekin.

    Tilanteen rauhoittumista toivon täällä...

    VastaaPoista
  8. Hurjan näköistä jälkeä! Olen kyllä onnellinen, että sinä, miehesi sekä suloiset koiranne selvisitte kaikesta. Myös siitä olen iloinen, että tänään uutisoitiin Suomen Spr:n lähettävän lisää voimia Chileen kenttäsairaalan muodossa.
    Koetan tehdä Onnenpupu-päivityksen tänään illalla Suomen aikaa. Linkitän samalla sekä blogisi että puotisi!
    Palataan myös koirakankaiden merkeissä :)

    VastaaPoista
  9. Ei sitä täältäkäsin taida pieni ihminen tajuta, miten hirmuinen luonnonvoiman mahti voi olla. Jaksamista sinulle tavaroiden järjestämiseen!

    VastaaPoista
  10. Heippa
    Kommentoin ensimmäistä kertaa, vasta vähän aikaa sitten löysin blogisi. Kerrassaan vallattoman näköisiä nukkesi (piti ihan tarkkaan katsella yksityiskohtia) ja onneksi selvisitte vähäisin vaurioin järistyksestä.

    VastaaPoista