Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 16. marraskuuta 2010

Lähteellä

Sua lähde kaunis, katselen
likellä vettäsi,
kun pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.

Kas, tuoll' on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen.
Jo lähti pois pakenemaan -
hyvästi varjoinen.



Mä näitä nähden aattelen
mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen
noin senkin jätti vain.

(J.L. Runeberg/ suom. Lönnrot)
---
Näiden romanttisten tunnelmien jälkeen ihan arkiseen todellisuuteen. Emme ole saaneet vieläkään suodatinta tehtyä, sillä sinne laitettavat "sormukset" ovat yhä matkalla Santiagosta. Liikkeeseen lähetettiin väärää tavaraa. Pumppu meillä nyt jo on. Lammen pohjan kivet ovat yhäkin tulematta. Ne ovat jo kuukauden verran myöhässä. Eli muovi näkyy yhä, eikä yhtäkään kalaa uiskentele lammikossamme. Varasin jo muutamia valkoisia karppeja, etteivät ne ehdi mennä kenellekään muulle.

7 kommenttia:

  1. Tosi kauniilta näyttää tuo lampenne, vaikka ei vielä valmis olekaan! Ja ihanan kesäistä, täällä Pohjanmaalla on satanut lunta koko päivän. Ihan tässä alkaa tulla joulutunnelmaa!

    VastaaPoista
  2. Kaunis lampi ja mukava blogi!Löysin muutaman mutkan kautta :)
    Nuo tekemäsi nuket ovat kauniita. Varsinkin enkelit ihastuttavat tällaista nallentekijää ja toisaikaista askartelijaa.

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava lampi. Veden solina on musiikkia korville kuten myös tuttu runo.
    Täällä hyristään kylmästä ja tuskastutaan kuumuuteen, niin erilaista ja kuitenkin niin samanlaista:)

    VastaaPoista
  4. Kuvankaunis lampi! Karpeista voi täällä vain haaveilla. Meidän neljä vee toivoisi kovasti suihkulähdettä. :)
    Enkelit ovat liikuttavan suloisia!

    VastaaPoista
  5. Eeviregina: Minä en lunta kaipaa pätkääkän (paitsi jouluna). Joulutunnelmaan en täällä pääse keskellä kesää :(

    Maina: Minäkin olen tehnyt nalleja, mutta siitä on jo kymmenen vuotta :o Tervetuloa uudestaan!

    Hanne: Niin täälläkin. Aamuisin hyrisemme kylmyydestä, kun aurinko ei ole ehtinyt vielä lämmittää taloa.

    Tuire: Kyllähän Suomessakin pidetään lammissa karppeja. Jotkut jättävät talveksikin, mutta heillä on jonkinlainen lämmitin, ettei vesi jäädy pohjaan asti. Jotkut taas ottavat karpit talveksi sisälle akvaarioon.

    VastaaPoista
  6. Tuulispää: Karpit syövät kalanruokaa sekä kaikkea töhnää, mitä siellä lammessa on. En tiedä, mutta ehkä ne myös syövät itikoita.

    VastaaPoista