Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 28. lokakuuta 2011

Sininen loisto loppumassa

Lähetän tässä teille vähän kevättunnelmia ja valohoitoa sinne syksyyn!

Sinisade on lopettamassa kukintaansa. Kuisti on koko ajan sinisen maton peitossa, kun kuivuneet kukat varisevat maahan. Nyt sinisade alkaa pukata uutta oksaa ja vihreitä lehtiä, joista saamme nauttia syksyyn saakka.

Vielä ovat kukkulat vihreinä, kuten taustalta näkyy. Kuukauden verran vielä saamme siitä nauttia.

Vasemmalla oleva sinisade on nyt alkanut kasvattaa lehtiä ja uusia oksia. Se tuo kuistille vihreyttä koko pitkän kesän kuvuuteen.
Casa&Ideas -liikkeestä löysin sellaisen kastelukannun, mitä viitsii pitää esillä silloinkin, kun sitä ei käytä. Enpä ole ennen Chilessä nättiin kannuun törmännytkään. Olihan se pakko ostaa!

Kuvan vasemmassa laidassa on rayos del sol miniatura. Se kukkii fuksiana näin keväällä. Kasvi on kätevä täällä kuumuudessa ja kuivuudessa, sillä sen paksut lehdet keräävät kosteutta, eikä se kärsi niin helposti kuivuudesta kuin moni muu kasvi.

Vasemmassa alalaidassa olevan talviomeren takana on suihkulähteemme, joka kaipaa kunnon remontin. Isojen koirien kynnet ovat puhkaisseet pohjamuovin ja nyt voimme pitää altaassa vain vähän vettä. Olemme pohtineet tehdä betonista pohjan.

Gazebon alla syömme lounaan lähes joka päivä.


Tässä näkyy hyvin harventunut sinisade. Kukkia on vain vähän siihen nähden, mitä niitä oli viikko sitten.

Kuistin sohvalla näette virkkaamani tyynyt. Näytin ne blogissa tekovaiheessa.
---
Kerroinkin jo aiemmin, että blogista loppui kuvatila. Ostin sitä lisää Visa-kortilla. Yhäkin minulla on 0 megaa kuvatilaa, eikä summaa ole veloitettu tililtäni. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Ostaa taas lisää tilaa? Voisiko olla, ettei ostoni ollut onnistunut, vaikka ruutuun tulikin tieto siitä, että google veloittaa summan tilitä? Tein kuitenkin lisätilan oston jo kaksi viikkoa sitten!
-
Mutta nyt poistun ruudun äärestä ja menen huuhtelemaan värjäämäni villat. On aurinkoinen päivä, joten ne kuivuvat hyvin jo tänään.

9 kommenttia:

  1. On siellä niin valoisaa,
    että ihan häikäsee sumun keskellä elävää metsien naista.

    VastaaPoista
  2. Ihania kukkia!
    Voin kuvitella sinisateesta pudonneet kukat mattona, mahtavuutta. Vähän niinkuin täällä nyt upeat kerrokset kirkkaan keltaisia lehtiä hämärässä päivällä!

    VastaaPoista
  3. Ihana kuisti ja ihanat kukat. Kuisti on varmaan vielä näin keväällä kovassa käytössä. Tyynyistähän tuli tosi kivat ja muhkeat!

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuo kevät ihmetyttää meikäläistä. Sitä on täällä niin syksyä ympärillä. Ihana sinisade, en ole mielestäni ennen tuollaista ihanuutta nähnytkään.

    VastaaPoista
  5. Edelleen olen ihastunut sinisateeseen!
    Lähden huomenna "valohoitoon" Israeliin, pariksi viikoksi siskoilleni.
    Yleensä käyn siellä keväällä, nyt on syksynvärit,auringon polttamat maisemat, ihan kuin teillä kesällä.Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat! Kauniille näyttää siellä!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia, piti tosiaan katsoa ihan yksitellen. Kyllä sinun kädenjälkesi siellä näkyy - niin kaunista siellä on!!

    VastaaPoista
  8. Hey! I know this is kind of off topic but I was wondering which blog platform are you using for this website?
    I'm getting fed up of Wordpress because I've had issues with hackers and I'm looking at options for another platform. I would be fantastic if you could point me in the direction of a good platform.
    Feel free to surf my web blog :: online casinohttp://

    VastaaPoista
  9. Hey! I know this is kind of off topic but I was wondering which blog
    platform are you using for this website? I'm getting fed up of Wordpress because I've had issues with hackers and I'm looking at options for another platform. I would be fantastic if you could point me in the direction of a good platform.
    Also see my webpage > online casinohttp://

    VastaaPoista