Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 4. lokakuuta 2011

Juhlapäivä



Tänään on aihetta juhlaan. On kansainvälinen eläintenpäivä ja luonnollisesti myös siinä sivussa minun syntymäpäiväni ;) Taisi olla enne syntyä juuri eläintenpäivänä.


Meillä on kuitenkin ihan tavallinen arkipäivä. Ei ole edes nakkeja jääkapissa, että voisi karvakorvia lahjoa. Mies lupasi viedä minut lauantaina syömään lempiravintolaani, joten meillä on sitten synttärit vasta lauantaina. Karvakorville täytyy kaivella kaapista muita herkkuja ja ostaa nakkeja seuraavalla kauppareissulla.


Tämän postauksen kuva ei olekaan chihuista! Kävin kaverini luona lauantaina ja siellä oli kaksi pentuetta chilenkettuterriereitä. Se on Chilen virallinen kansallisrotu, jota voi Chilessä nykyään rekisteröidä, mutta kansainvälinen kenneljärjestö FCI ei sitä ole vielä hyväksynyt roduksi. Jos sinua alkoi kiinnostaa enemmän tämä chileläinen terrieri ja sen ulkonäkö, niin klikkaapa tästä.



Me katselimme eilen illalla ohjelmaa, jossa lahjakkaat lapset kilpailevat tanssissa, laulussa ja muissa taidoissa, vähän kuin Idols. On ihan käsittämätöntä, että lastenohjelma alkaa maanantai-iltaisin klo 22.30 ja loppuu noin 00.15. Ohjelman juontajat jopa kehoittivat kaikkia lapsia katsomaan ohjelmaa vanhempiensa kanssa. PAH, sanon minä! JOS minulla olisi lapsia, niin ne kyllä olisivat kouluiltana nukkumassa siihen aikaan. Täällä Chilessä lapset kukkuvat ylhäällä aamuyöhön asti vanhempiensa kanssa. Voi opettajaraukkoja, kun saavat tunneillensa väsyneet keskittymishäiriöiset lapset! Täällä vielä luokkakoot ovat paljon suurempia kuin Suomessa. Tavallista on, että ekalla luokalla voi olla 40 lasta, jossa on erityislapsia joukossa.


Meillä oli laitettu jopa koirat nukkumaan ohjelman puolivälissä :) Nartut nukkuivat jo pimeässä huoneessaan, kun otimme Yodan, Chokon ja Blondin sohvalle katsomaan telkkaria. Laulun innoittamana minä aloin ulvoa. Katsoin koiria sivusilmällä ja ulvoin. Mieheni yhtyi kuoroon ja alkoi ulvoa kurkku suorana (kai ymmärrätte nyt, miksemme tahdo naapureita). Choko mieheni sylissä alkoi liikkua levottomasti. Se alkoi vinkua ja kuin vastentahtoisesti sitä alkoi ulvottaa. Se kimeällä äänellä haukkui sillä tavalla, ettei se ollut haukkumista eikä ulvomista, vaan jotain siltä väliltä. Blondi kuunteli touhua hetken ja sitten se nosti pitkän kuononsa kohti kattoa ja alkoi ulvoa täydestä sydämestään huuret törröllään. Yoda nosti pikkuruisen lyhyen kuononsa kattoa kohden ja kurkku suorana karvaiset pienet huulet törrössä se ulvoi niin suloisesti, että meillä ei pokka meinannut pitää. Kun me lopetimme, koiratkin lopettivat. Kun me ulvoimme, koirat jatkoivat ulvomista. Blondi on todellinen oopperalaulaja ja Yoda sydäntenmurskaaja. Chokon pitää vielä vähän harjoitella, kun se ei ihan selvästi vielä oikein osaa erottaa haukkumista ja ulvomista toisistaan ;)


Koko tämän korvia riipivän konsertin ajan nartut kuorsasivat huoneessaan, joka siis on aivan olohuoneen vieressä!



Lasten kilpailun voitti minun suosikkini, 12-vuotias nätti poika, joka lauloi käsittämättömän upealla äänellään "Granadan". Tähän mennessä jaksoja on tainnut tulla neljä ja olen arvannut voittajan joka kerta ennen tulosta, vaikka taso on ollut joka kerta mielestäni tosi korkea. Uskomatonta, miten lahjakkaita ihan pienet lapset voivat olla. Ohjelman nuorin kilpailija oli 2-vuotias rumpali, joka ihan oikeasti osasi soittaa!



Rapsutelkaa lemmikkejänne! Tehkää niiden päivästä tänään vähintääkin yhtä ihana kuin vuoden muistakin päivistä!

11 kommenttia:

  1. Taidankin olla oikein extrakiltti kissalleni tänään. Kertoisitko joskus vähän enemmän Chilen kouluista?

    VastaaPoista
  2. Synttärionnittelut sinulle Mia ja Bambilta haukkuterveiset kaikille hauveleille näin kansainvälisenä eläinpäivänä ,wuff wuff!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa synttäripäivää sinulle ja koirillesi mukavaa juhlapäivää kuten kaikki muutkin vuoden päivät ovat ainakin sinun karvakuonoillasi ! t: Reija ja tassulainen Joona

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea sinulle ja ihanaa eläintenpäivää kaikille eläimille!

    Hauskat ulvojaiset teillä siellä. Meidän toinen koira alkaa "laulaa" kun kännykkä soi. Se on hyvin hupaisaa ja välillä soitattelen kännykkää tahallani että kuulen sen laulelot..

    Nuo kuvan koirulaiset ovat ihan kuin meidän koirat pienenä. On monta rotua, jotka muistuttaa kovin paljon niitä, tämä on selvästi yksi niistä. Meillä siis tanskalais-ruotsalaisia pihakoiria.

    VastaaPoista
  5. Mukavaa syntymäpäivää :) On teillä ollut pokassa pitämässä :D

    VastaaPoista
  6. Lämpimät synttäri onnittelut<3

    VastaaPoista
  7. Hyvää syntymäpäivää! Repesin ulvojaisillenne, on teillä ollut hauskaa! Meidän Nataa ei saa ulvomaan sitten millään, haukkumaan kyllä tosi helposti. Entinen koirani, beagle, ulvoi aina kun isäni alkoi laulaa, tai soittaa viulua... Siinä oikea parivaljakko, sitä oli hauska katsoa.

    Voi kun minä unohdin tuon eläintenpäivän, ja Natalla oli supertylsä päivä... joutui olemaan tosi paljon autossa. :( Välillä pääsi kyllä haistelemaan kaupungin supermielenkiintoisia hajuja, joka ikinen tolppa ja pylväs ja puu haisteltiin tarkkaan.

    (Saitko sähköpostini?)

    VastaaPoista
  8. Felicidades !!
    Minuakin kiinnostaisi kuulla lisää Chilen kouluista, oletko joskus kuullut jotain positiivista niistä ? Tai osaatko sanoa miten lapset /nuoret yleensä kouluun suhtautuvat ?

    VastaaPoista
  9. Hyvää syntymäpäivää näin vähän myöhässä!

    Aika mielenkiintoinen aika lapsille suunnatussa ohjelmassa. Meillä lapset ois halunnu tallentaa ja katsoa seuraavana päivänä jonkun ohjelman jonka alkamisaika oli 22.00, en antanut koska oletin heti että ei ole lapsille sopiva kun kerran tulee niin myöhään.

    VastaaPoista
  10. Vihreatniityt: En tiedä kovin paljon Chilen kouluista, mutta jotakin yleistä kylläkin. Kirjoitan aiheesta ehkä marraskuussa.

    Anna-Mari: En ole saanut sähköpostiasi. Laulavat koirat ovat ihania <3

    Sara Olivia: Aika vähän Chilen kouluista kuulee positiivisesti puhuttavan. Mitä telkkaria kuuntelee, niin kuulee vain, että koulutuksen taso on Chilessä huono ja opettajat vähän sitä sun tätä. Omakohtaisia kokemuksia minulla ei ole. Vain sen tiedän, että englantia kouluissa ei ainakaan opita, vaikka enkun opiskelu alkaa täälläkin 9-vuotiaana ja tuntejakin tuntuu olevan yhtä paljon kuin Suomessa.

    VastaaPoista
  11. Hei! Olen pitkään blogiasi seurannut ja vasta nyt kommentoin. Minulle on tulossa koiranpentu reilun viikon päästä lähes kolmen vuoden koirattoman elämän jälkeen. Pentukoiraa talossa ei ole ollut 16 vuoteen ja vähän jännittää; siksi varmaankin aloin lukea vanhoja postauksiasi tunnisteella "koira".

    Nauroin ulvontatuokiollenne vedet silmissä, näin ihan sieluni silmin teidät kaikki yhdessä ulvomassa! Edellinen koirani Alma ei ulvonut, labbiksena haukkui ym. hyvin harvoin muutenkin, mutta ei voinut sietää Juice Leskisen Sika-joululaulua. Tai en tiedä mikä siinä laulussa oikein oli, mutta aina kertosäkeen kohdalla, kun laulettiin "sika", alkoi Alma haukkua. Mistäs noita koirien aivoituksia aina tietää :)

    VastaaPoista