Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Baby Shower

Nyt saatte nähdä varsinaisen kuvapläjäyksen Baby Showereista. Nämä ovat kaikki kälyn nettiyhteydellä ladattuja kuvia, siksi voin nyt tarjota tavallista enemmän kuvia.

Tässä odottelen vieraiden saapumista. Naama iloisessa irveessä ja kukkamaljakko taktisesti mahaa peittämässä :D

Kuisti on siivottu ja uusi matto laitettu oven eteen. Taika muuten raapi maton puhki jo seuraavan päivänä :(

Sitten saapuivat kaikki vieraat puolen tunnin sisälä ja talossa tapahtui pikamullistus. Naiset toivat ilmapalloja ja muita koristeluja.

Tässä pari koristelujen yksityiskohtaa.
Samalla laitettiin pöytä koreaksi. Jokainen oli tuonut jotakin mukanaan. Yksi kälyni toi juustoja, oliiveja ja mehuja, yksi käly oli leiponut valtavan täytekakun, jonka nimi oli "perulainen kakku", yksi käly leipoi ison suklaatortun, kälyjen aikuiset lapset toivat leipää, keksejä, sipsejä, juomia, dippikastikkeita...

Tässä välissä täytyy kertoa, miten hellyyttäviä ihmiset täällä joskus ovat! Käly, joka leipoi ison "perulaisen kakun", toi kakun istuen auton etupenkillä kakku polvien päällä kahden tunnin matkan meille!

Järjestelyä sekä keittiössä että olohuoneessa.

Etualalla käly, kahden kälyn aikuisia lapsia ja yhden lapsenlapsi.
Nämä kuvat nappasin ennen Baby Showereita. Tein itse hedelmätäytekakun, jonka liila päällinen on kermavaahto-jogurttiseos, jonka värjäsin suomalaisella mustikkajauheella. Lisäksi tein jälkiruuan, jossa oli kakkua, marenkeja, suklaata ja kermavaahtoa. Suolaisiksi paloiksi tein tumman leivän päälle erilaisia täytteitä tonnikalasta, katkaravuista ja kasviksista. Suolaiset leipäset saivat kovasti kehuja. Täällä ei käytetä tummaa leipää mihinkään herkkuihin ja yllätys oli ilmeisesti melkoinen, kun ne olivatkin herkullisia. Ja ne todella olivat herkullisia, vaikka itse sanonkin ;)

Sitten alkoivat leikit. Otettiin aikaa siitä, kuka pukee nukelle nopeiten vaipat ja vaattet, keneltä tulee eniten lapsivettä kahdessa sekunnissa ja kuka arvaa Mian mahan ympäryksen. Pienin veikkaus oli 91 cm ja suurin 150 cm! Oikea tulos oli juuri 100 cm.
Tässä on lapsivesitesti meneillään. Tällä nuorella naisella on jo neljä lasta, joista ensimmäisen hän sai teininä, joten kokemusta riittää. Taustalla olevalla vielä nuoremmalla naisella on jo kaksi lasta, vanhin lähentelee kymmentä vuotta. Täällä aloitetaan ajoissa, niin ehtii enemmän ;) Minä olen ihan mummo saamaan lapsen! Kukaan ei kuitenkaan ole sanonut aiheesta mitään. Kaikki tuntuvat olevan tosi iloisia ja jaksavat iloita sukuun tulevasta lisäjäsenestä järjestämällä minulle ja vauvalle hienot juhlat!
Leikkien jälkeen alkoi lahjojen avaus. Se olikin varsinainen ohjelmanumro, sillä lahjakasa oli VALTAVA! Avaamisessa meni yli tunti. Minua ihan nolotti se, miten paljon paketteja sain avata. Mutta onneksi ne ovat vauvalle, eivätkä varsinaisesti minulle. Näissä kuvissa näette vähän lahjoja, mutta esittelen niitä hieman enemmän toinen päivä.

Sohvalla ja pöydällä näkyy lahjakasa. Vaunut olemme ostaneet kylläkin itse.

 Yhden kälyn aikuiselta tyttäreltä sekä kälyn pojan vaimolta sain vaippakakun - että osataan täällä Chilessäkin! Tässä kuvassa poseeraan entisen aputyttöni (nyk. enemmänkin ystäväni), kolmen kälyni (heitä on enemmänkin) ja yhden perheystävän kanssa. Kakun päällä on nuket: mieheni, minä ja vauva. Kaikilla vierailla oli kuolalaput kaulassa.

Kaikki tahtoivat päästä kuvaan vaippakakun kanssa :)
 Vasemmalla ylpeät vaippakakun tekijät!

 Kaverini, joka on eläinlääkäri, piti lähteä kotiin muita aikasemmin,  ja siksi lahjojen avaamisen välissä meidän piti rokottaa kaksi chihua. Ikävä kyllä tässä on tällainen takaapäin lasin läpi otettu kuva, sillä muita todisteita tapahtuneesta ei ole.

 Muut chihut katsoivat huolestuneina, mitä oli tapahtumassa. Elvira tunnisti tietenkin eläinlääkärin ja piiloutui tunneliin!

Lahjojen avaaminen jatkui ja näin muikea ilme tuli neljännen kälyn antamista vaaleansinisistä koiratohveleista!

 Muistoksi kaikille osallistujille yksi kälyni oli tehnyt suklaakonvehteja, jotka hän oli laittanut vihreisiin ja sinisiin pussukoihin.

Minä olin tehnyt kaikille kiitoskortit, joissa oli ultrakuva vauvasta.

Nämä olivat kyllä yhdet elämäni hauskimmat juhlat! Kaikki sujui chileläiseen tapaan stressaamatta ja turhia nipottamatta. Suitsait sukkelaan oli koristelut tehty ja pöytä laitettu koreaksi. Missään vaiheessa keittiössä ei ollut tiskiä, vaan joku tiskasi niitä aina välillä. Juhlien loputtua kaikki astiat oli tiskattu ja kuivattu, eikä koko keittiössä ollut paljonkaan siivoamista! Loput kakut jaettiin viemisiksi perheiden miehille ja pienille lapsille ja siltikin meille jäi paljon jääkaappiin.

Vieraiden ikäjakauma oli noin 10-75 vuotta. Kaikki olivat naisia. Kaikilla oli hauskaa ja kaikki osallistuivat. Tytöillä oli oma kerho yläkerran salissa, kun leikit oli leikitty ja lahjat avattu.

Koko konkkaronkka vielä menimme yläkerran makuuhuoneeseen, sillä yhden kälyn tytär toi minulle säkillisen hänen poikiensa käytettyjä vaatteita. Niitä sitten ihastelimme sängyn päällä. Eipä ole koskaan makuuhuoneemme nähnyt niin monta ihmistä yhdellä kertaa!

Toivottavasti tästä postauksesta välittyi teille juhlien mukava ilmapiiri, vaikkeivät kuvat nyt tällä kertaa niin taiteellisia olleetkaan. Kuvaajana suurimmassa osassa kuvia muuten toimi yhden kälyn 13-vuotias tyttärentytär.

Juhlat loppuivat tähän, mutta kommellukset kyseiseltä yöltä eivät! Niistä kerron teille huomenna!

16 kommenttia:

  1. Voi kunpa oisin voinut olla mukana!

    VastaaPoista
  2. Ihanan iloisia ihmisiä, kyllä kuvista välittyi sydämmellinen tunnelma. . Ihania herkkuja teillä oli. Lystiä piisasi. Kiva kun nuoremmatkin oli päässeet mukaan. Koiratkin yhdessäkuvassa ihmettelivät että mitä ne nyt oikein riehuu...mitenkähän chihut suhtautuvat vauvaan? :)Missä se mies oli tuolloin :) )Hyvää päivänjatkoa ja odotusta. Voi hyvin.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanalle näyttää kaikki!:)

    VastaaPoista
  4. Olipas ihanat juhlat! Taidatte siis tietää jo vauvan sukupuolen?

    VastaaPoista
  5. voiiiei - kirjoittamani pitkä kommentti hävisi ...

    No - aloitan uudestaan.

    Ihanan erilaiset juhlat. Kyllä vaan välittyi kiva ja iloinen tunnelma tuosta sinun jututstasi kuvineen.

    Kiitos siitä :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat juhlat - hyvää odotusaikaa Sinulle:)

    VastaaPoista
  7. Byäääh, kaipaan takaisin latinoiden pariin. Asuin miehen työn kautta vuosia Etelä-Amerikassa ja tutustuin ihmisiin mm. Perusta, Kolumbiasta, Paraguayista, Uruguayista ja Argentiinasta. Rakastin sitä ihanaa, lämmintä ilmapiiriä ihmisten kesken.

    Näitä kuvia katsellessa tuli elävät muistot mieleen. Just se välittömyys, sosiaalisuus, anteliaisuus, perhekeskeisyys ja myös ne tehokkaasti hoidetut kotityöt ;)

    Ihanat vauva-juhlat sulla! Ja ultrakuva kiitoskortissa oli tosi kiva idea. Itse mykistyisin liikutuksesta, jos vastaavan saisin :)

    Kaikkea hyvää Peikkokukkulalle ja vauvan odotukseen!

    VastaaPoista
  8. Gone to the beach: Mies karkasi Concepcioniin juhlien ajaksi.

    Anonyymi: Kaikissa maissa ja kulttuureissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Esimerkiksi perhekeskeisyys tuo mukanaan myös aikamoisesti ongelmia. Et usko, minkälaisia sotkuja ja solmuja mieheni monilla siskoilla on keskenään... :/ Eivät oikein mahdu kaikki saman katon alle...

    VastaaPoista
  9. Hurjasti Onnea Miialle ja sinun aviomiehelle pienoksien johdosta. Ihanaaaa...Kivat juhlat teillä ollut ja ihanii lahjoja oot saanut. Nukkekoti Jie

    Kauniisti on massu pyöristynyt :)

    VastaaPoista
  10. Olen iloinnut niin kovasti vauvauutisesta! Ihanaa, että päätitte antaa muillekin, kun karvalapsille mahdollisuuden tulla elämäänne. Jännitän, että mitä muuta elämän mullistuksia siellä on tekeillä, kun puhut projekteista....

    VastaaPoista
  11. Ihanat, ihan brasilialaisen kuuloiset juhlat :) Minustakin on kivaa kun ei turhaan pingoteta juhlissa. Ja meillakin yleensa vieraat ehtivat tiskata ennen kuin paasen hatiin :)

    VastaaPoista
  12. Olipas mukavat baby showerit! Ihanaa, että on paljon porukkaa ja kaiken ikäistä. Odottelen innolla päivityksiä puutarhaprojektista... Ja onnea vauvan odotukseen!

    VastaaPoista
  13. Ihanaa odotusta!
    Vauva muuttaa kaiken kuten Camila sanoo kappalessa Todo Cambio (on yksi lemppareitani, see: youtube).
    Et sinä mikään mummo ole vielä. Itse olin 34 kun saimme esikoisemme ja tyttö tuli sitten kun olin jo lähes 40.
    Latino-naiset kyllä aloittaa ajoissa mutta mieheni sisar (myöskin latina) sai ensimmäisensä 46 v.
    Suomalainen kulttuuri on erilainen. Satsataan individualismiin. Hispaanot näkee perheen tärkeimpänä asiana elämässä.

    VastaaPoista