San Sebastianin markkinoilla

Yumbelissa järjestetään joka maaliskuussa viikon kestävät uskonnolliset markkinat Yumbelin suojeluspyhimyksen San Sebastianin kunniaksi. Kaduilla on valloillaan helvetti, kun taas puistossa saarnataan ympäri vuorokauden. Markkinoilla ei ole mitään uskonnollista muutamia uskonnollista krääsää myyviä kojuja lukuun ottamatta. Ihmisiä on ihan hirveästi, kojuissa myydään tekokakkakikkareista ja alusvaatteista levyihin ja elektroniikkaan saakka ihan kaikkea. Tönitään ja tuupitaan, aurinko porottaa niskaan lamaannuttavan kuumana ja illalla kylmä tuuli saa hampaat kalisemaan. Rasvainen savu leijuu ostoskärryistä väsättyjen grillien ympärillä.

Yläkuvassa keikistelee Cosita-laama, jonka päälle saa mennä istumaan ja sitten napataan kuva. Kuva maksaa 2000 pesoa, eli noin 3,5 euroa.

Pyhiinvaeltajat kulkevat jalan moottoritieltä Yumbeliin noin 11 kilometrin mittaisen matkan. Päästyään perille jotkut jopa konttaavat kirkon ovelta alttarille. He menevät maksamaan "mandan". Ihmiset rukoilevat pyhimyksiltä esimerkiksi, että sairaus parannettaisiin, että saisi vauvan tai että löytäisi työtä. Jos pyhimys on täyttänyt toiveen, ihminen menee maksamaan tästä pyhimykselle, mikä tarkoittaa myös rahamaksua kirkolle. Paikalliset sanovat, ettei Yumbelin kirkkoon jää mitään, vaan että lähes kaikki rahat lähetetään Vatikaaniin. Kuulemma säkkikaupalla rahaa - väittävät paikalliset vähän harmistuneena, sillä Yumbel on hyvin köyhä kylä ja sen kirkko vaatimaton.

Markkinoilla myydään kaikenlaista muovikrääsää, vaatteita, leluja, koruja, astioita, työkaluja, meikkejä, pressuja, pöytäliinoja, kankaita ja käytettyjä vaatteita. Kuvaavaa on se, että kaikki on halpistavaraa. Kyllä minulle yhdestä kojusta tiskin alta olisi myyty Nokian Lumia sekä pieni kosketusnäyttöinen tietokone.

Ihmisiä oli niin paljon, ettei rattailla päässyt juuri eteenpäin. Tässä sattui olemaan rauhallinen kulmaus hetken. Markkina-alue käsittää ainakin neljän korttelin kokoisen alueen. Myyjiä tulee ympäri Chileä sekä Perusta ja Ecuadorista.

Kyllä minun silmäni pullahtivat päästä, kun tongin lastensukkia yhdestä kojusta. Oliko tämä totta, lukiko näissä sukissa suomeksi jotakin? Olihan nämä pakko ostaa! Varsinkin, kun pojalla on niin iso jalka, että kaikki sukat ovat käyneet liian pieniksi. 

Choko Bon Bon sai markkinoilta tuliaisiksi punaisen huivipannan. Siinä pojat sitten köllöttelivät illalla yhdessä filtin päällä :)

---

Ja sitten PLAAAH...kerron teille nyt yhden tunnustuksen. Itse en jaksaisi seurata tällaista sekametelisoppaa kuin tämä minun blogini on. Kuvien taso vaihtelee kauheasti ja juttujen myös! Teen tätä blogia liikaa vain itselleni ja tutuille ihmisille usein unohtaen sen, että suurin osa lukijoista ei tunne minua ja meitä laisinkaan oikeassa elämässä. Teen juttuja sen mukaan, mitä elämä tuo eteen, enkä jaksa ajatella blogiani tyylilliseltä tai taiteelliselta kannalta yhtään. Nyt kun bloggausaika on käynyt pikkumiehen takia vähiin, postausten taso taitaa vaihdella entistä enemmän. Blogin tekeminen on kuitenkin niin mukavaa, että meinaan jatkaa sekametelisopan keittämistä klimppeineen päivineen. Koittakaa kestää ja kiitos teille, jotka jaksatte roikkua mukana!