Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Merimies

Täällä ollaan, vaikkei blogissa mitään tapahdukaan. Lomalla piisaa niin kiirettä, ettei ehdi blogistaniassa piipahtaa. Dominic on kokenut niin paljon uusia juttuja, että pelkästään niistä saisi koottua uuden blogin, mutta siihen en ryhdy ;) Dominic pääsi mm. laivareissulle. Viimeksi hän oli samantyylisellä laivareissulla Argentiinassa, mutta silloin hän uiskenteli vielä äidin mahassa. Tänään hän pääsi pyöräilemään elämänsä ensimmäisen kerran - siis istumaan pyörän lastenistuimessa. Kyllä oli totisennäköinen poika!



Mamma on hemmotellut poikaa uusilla vaatteilla ja leluilla ja minä olen syönyt kaikenlaisia Suomi-herkkuja, kuten piispamunkkia, purkkilihapullia (!), viilis-viiliä, irtokarkkeja, ruisleipää, lohta, silakoita jne.

Suomalainen kaverini Chilessä kehoitti minua kirjoittamaan ensimmäisten viikkojen aikana listaa asioista, jotka Suomessa minua ärsyttävät. Sitten voin lueskella listaa, kun Chile alkaa taas ärsyttää ja Suominostalgia nostaa päätään. Arvatkaapa vaan, miten pitkä tuo lista on...siinä ei ole yhtään asiaa! Ei minua täällä juuri mikään asia ärsytä - ainakaan vielä. Siltikin minusta tuntuu, että Chilessä on kotini.

Olen ehtinyt hieman näprätä käsilläkin yhtä asiaa, joka on hautunut mielessäni piiiitkään. Toivottavasti voin esitellä sen teille pian. Vai käyköhän kukaan täällä lueskelemassa näin kesäaikaan? Kaikki kuitenkin istuskelevat laiturilla syömässä mansikoita ja herneitä - niin ainakin minä teen. Kaikki blogit ovat jääneet lukematta. Ehkä siksi ei haittaa, jos tämä nyt ei niin kauheasti päivity kesäaikaan.

Ihanaa heinäkuuta kaikille lukijoilleni! Palaan pian!

P.S. Mistä niitä halpoja tarjoustapetteja kannattaa katsella?

11 kommenttia:

  1. Ihana merimies siellä teillä.Kyllä täällä käydään kurkkimassa harva se päivä.Hyvää lomaa ja nauti.

    VastaaPoista
  2. Oon löytänytapetteja hyvin k-raudan ja värisilmän alekoreista, myös terra palvelee aika ajoin.

    Tänä kesänä oon huomannu blogeissa, että ei ole ilmoitettu että pidän lomatauon, mikä on yllättävää, kun ajattelee säitä. Täällä luetaan kesälläkin blogeja.

    Mukavaa suomilomailua!

    VastaaPoista
  3. Prismasta saa tapetteja terraa ja k-rautaakin halvemmalla, eikä tarvi edes etsiä alekoreista :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä luetaan :) Oikein antoisia kesäpäiviä :)

    VastaaPoista
  5. Voi suloisuus tuota poikaa♥♥
    Mukavaa heinäkuun jatkoa sinulle ja Dominiclle....)

    VastaaPoista
  6. Luen joka päivä ja arvasin että teillä lomasta nauttiminen nyt ykkösasia kuten tulee ollakkin! Ihana poika!! Seija

    VastaaPoista
  7. Luen blogeja paivittain! Ensi viikolla EHKA vahan harvempaan, kun lennahdetaan Suomeen. EHKA siksi etta ostan paikallisen data-sim-kortin ja sitten paasen blogeihin vaikka jarvella kesken kuhanuistelun. Joten lukijoita riittaa jos vaan sinulla on aikaa paivittaa.

    Kylla on Dominicilla nyt paljon uutta ihmeteltavaa!!

    Suomessa kesalla ainakin se arsyttaa, etta monet virastot ovat kiinni. Minunkin piti siella passi uusia, mutta eipa onnistu helposti kun lahin poliisiasema ei ota ollenkaan passijuttuja kasiteltavaksi heinakuussa. Ja kauemmaksi en viitsi menna, kun siihen tuhlautuisi liikaa aikaa. Niinpa tein uuden passin anomuksen tanne paikalliseen suurlahetystoon ja passi tulee maksamaan puolta enemman mita Suomessa.


    VastaaPoista
  8. Juu, kesärutiineihin kuuluu kahvikupponen ja parhaiden blogien kurkistukset:)
    On kyllä hurmuri tuo teidän poikanne.
    Kauanko te olette Suomessa, jos saa udella? Ihania päiviä teille.

    Venla

    VastaaPoista
  9. Ihania lomapäiviä, nauttikaa täysin rinnoin! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  10. Harvakseltaan olen blogeja lukenut, joskus sentään. Harvakseltaan maltan jäädä kommentoimaankaan, joskus sentään.
    Poikasi on kasvanut kovasti, on niin reipaan ja tomeran oloinen "merimies".
    Hyvää ja virkistävää Suomilomaa teille.

    VastaaPoista