Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 7. syyskuuta 2015

DIY minikasvihuone kasvilavalle

Kuten kerroin jo elokuussa, suunnittelin minikasvihuoneen tekoa. Nyt saimme sen tehtyä! Onneksi minulla on hyvä apupoika.

Naulasin vanhaan (puolilahoon) kasvilavaan sellaiset metalliset "kiemurat", joilla sain pvc-putket kiinni lautoihin. Putket olivat ylijäämää vesiputkien vedosta taloon, joten niitä ei tarvinnut ostaa.

Tässä kuvassa näkyvät ne metallipidikkeet, joiden nimeä en todellakaan tiedä.

Ostin muovia rautakaupasta. Muovin reunoihin rullasin laudat ja niittasin muovin lautoihin kiinni. Näin saan helposti nostettua katon pois kasvilavan päältä, jotta talvi- ja kevätsateet pääsevät kastelemaan istutukseni. Muuten pidän kattoa lavan päällä, etteivät linnut pääse tuhoamaan pieniä taimia ja että lämpö sekä kosteus pysyvät kasvihuoneen sisällä. Tämä toimii joulukuuhun saakka. Sen jälkeen on niin armottoman kuumaa ja kuivaa, ettei kasvihuoneessa eikä kasvimaalla enää menesty mikään. 

Istutin vähän puikulaisia Puerto Montin perunoita yhdelle kasvilavalle. Perunoita en ole koskaan onnistunut kasvattamaan Peikkokukkulalla. Katsotaan, jos tänä vuonna olisi parempi onni, kun olen saanut ohjeita :)

"Kasvit ovat peiton alla nukkumassa", totesi Domsku.

Kasvimaalta näkyy kukassa olevalle luumupuulle.

Talomme edessä pikkuinen magnoliapuu on kukassa. Tänä vuonna jopa 12 kukkaa :)

Kevät hiipii varpaisillaan jo puskien takana! 

4 kommenttia:

  1. Ihailen taas kerran taitoasi ja tarmoasi tehdä itse. Ja mietinkin kuinka kuumuus kasvihuonekasvatukseen vaikuttaa, siihen vastaus olikin. Satumaiselta näyttää kaikki siellä teillä. Erityisesti Neiti Kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihastuksissani jäi nimmaritkin pois. Viesti oli Venlan.

      Poista
  2. Hauskannäköiset nuo perunat!

    VastaaPoista
  3. Hieno idea. Me ostettin tänä vuonna kasvihuone, olen sellaisesta haaveillu jo pitkään mutta mies no sanonut ettei sellainen mahdu meidän pihalle. Ainakaan sen kokoinen minkä halusin, mutta hyvin mahtui. Ja tuli ainakin yrttejä kivasti sekä muutama paprika. Myös mansikat kasvoi mukavasti. Kukkakaalit on alkaneet kasvaa vasta nyt joten eivät taida ehtiä enää.

    Erilainen kasvihuone meillä on ollut aiemminkin, mutta se ei ollut kovin kestävä.

    Me ollaan joskus aiemmin yritetty kasvattaa pihalla muutamia vihanneksia ja yrttejä, mutta huonolla menestyksellä. Ja pihaan ei saa kasvimaata kallioisuuden takia, mutta kasvihuoneeseen sai tehtyä lavat ja hyllylle sai muun muassa mansikkaa kasvamaan. Mietin, että ensi vuonna pitäisi laittaa useampikin hylly. Haluaisin kasvattaa enemmän yrttejä.

    VastaaPoista