Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Peikkokukkulan terveelliset aamiaispannarit sekä raakakakkukokeilu


Näin aurinkoisina kevätaamuina on ihanaa laittaa aamiainen tarjottimelle ja etsiä lämmin läikkä puutarhasta. Tähän aikaan vuodesta aamuisin auringossa on lämpimämpää kuin sisällä talossa.


Me olimme syöneet aamiaisen jo seitsemän jälkeen aamulla, joten yhdentoista aikaan oli sopiva hetki pikku brunssille.


Ei meillä normaalisti syödä brunssia aamiaisen ja lounaan välissä, sillä normaalisti syömme aamiaisen vasta yhdeksän aikoihin ja lounaan syömme aina yhden maissa. Toki Domskun täytyy syödä jokin pieni välipala siinä aamiaisen ja lounaan välissä, mutta ei meidän aikuisten. 


Tein illalla elämäni ensimmäisen raakakakun Kaisan blogin ohjeella. Sen verran muunsin sitä, että laitoin pohjaan puolet viikunaa ja puolet taatelia ja päälliseen laitoin neljä mintulehteä. Tein vain puolet annoksesta, sillä en osannut yhtään ajatella, tykkäisinkö kakusta vai en, sen verran "omituisista" aineksista se on tehty minun makuuni. Koska olen viettänyt terveellisempää elämää, päätin heittää ennakkoluulot romukoppaan ja kokeilla, voisiko todellakin terveellinen kakku olla hyvää. 


Täytyy sanoa, että kakku oli hyvää ottaen huomioon sen, mistä se on tehty....mutta kyllä minun on rehellisyyden nimissä sanottava, että omaan makuuni perinteinen minttusuklaakakku on kyllä paljon herkullisempi. Ehkä kuitenkin mieluummin syön tavallisen epäterveellisen minttusuklaakakun kerran parissa kuussa kuin terveellisen version joka viikko ;) Aion silti jatkaa raakakakkukokeiluja, josko niistä löytyisi jokin todella herkullinen, jota voisi syödä hyvällä halulla ja omatunnolla.


Domsku söi hiukan suklaakakkua, mutta ei se päässyt suureen suosioon. Toisin on näiden terveellisten pannareiden laita, jotka näkyvät kuvissa. Banaanikaurapannareita syömme usein aamiaiseksi, ne ovat terveellisiä ja täyttäviä, eikä niissä ole lainkaan vehnää eikä lisättyä sokeria.

PEIKKOKUKKULAN AAMIAISPANNARIT

2 dl kaurahiutaleita
1 kukkurallinen tl leivinjauhetta
1 banaani
2 munaa
3 taatelia
ripaus suolaa
(kardemummaa, kanelia)
(goji-marjoja)

Sekoita blenderissä kaurahiutaleet ja leivinjauhe. Lisää loput ainekset ja blendaa. Laita pannu lämpenemään hellalle ja pyyhi sitä hiukan öljyisellä paperilla (jos sinulla ei ole spraypulloa, kuten ei minullakaan). Paista lettupannulla pieniä pyöreitä pannareita. Nämä nousevat mukavan pulleiksi ja ne on helppo kääntää. Ovat amerikkalaistyylisiä "pancakes" enemmän kuin suomalaisia lettuja, vaikka pannulla paistuvatkin. 

Pannareiden päälle voi laittaa herkkuja oman maun mukaan. Niihin voi sivellä hunajaa, hilloa, marmeladia, kermavaahtoa, jogurttia, siirappia - ihan sen mukaan, miten terveellisen tai epäterveellisen aamupalan tahtoo syödä ;)

3 kommenttia:

  1. Dominicilla on kiva pipo. Tuossa taitaa olla 6 Muumia rivissä. Neulon parhaillaan Muumi-villatakkia 2-vuotiaalle. Voisin tehdä piponkin. Minun Muumini seisovat kylläkin eri suuntaan. Piti surffailla hyvin kauan, ennen kuin löysin Muumi- mallin internetin uumenista. Tulikin hyvä pannukakkuohje itselleni nopeatekoiseksi "kahvileiväksi" 1/2 annosta, kun joskus mieli tekee.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoisia kokeiluja! kiitos reseptistä. Hämmästyttävää, että teillä on kevät!!! Täällä Perämeren saarella Hailuodossa painutaan pimeimpään kaamokseen. Lauhaa ja lumetonta.Hyvää kevätaikaa Sinulle! Riitta

    VastaaPoista
  3. Resepti kirjoitettu ylös, sitten kokeilemaan! Näyttää herkuilta nuo pannarit! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista