Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kevät lähestyy!

Olemme saaneet viime aikoina herätä kauniisiin aamuihin.


Kukkulalla paistaa aurinko, mutta laaksoissa on usvaa.

Työhuoneeni ovi aamutuimaan.


Tällaiset ovat näkymät työhuoneeni ovelta seitsemän aikoihin aamulla.


Olen ommellut viime päivinä niin paljon, että yksi koneista tekee nyt hyppytikkiä. Täytyy löytää jostain ompelukoneenkorjaaja. En jaksa enää viedä Concepcioniin, sillä matka on pitkä (60 km) ja se täytyy tehdä kaksi kertaa. Yumbelin lähellä on kuulemma korjaaja, sain jo puhelinnumeronkin, muttei hän vastaa. Tänään huomasin, että Yumbeliin on avattu tietokonekorjaamo! Oho, millaista edistystä! Sinne meinaan viedä kannettavani, jotta saan avun hiiriongelmaan, josta kerroin muutama päivä sitten. Jopa supermarketin pankkiautomaatti toimi tänään, jes! Joskus se päivä paistaa risukasaankin :D Jotta kaikki ei ihan putkeen menisi, niin posti ei toiminut tänään, sillä yhteys oli poikki. Onneksi tuttu postitäti lupasi lähettää pakettini heti, kun yhteys palautuisi.


Koiria harmittaa aamupissille meno, jos yöllä on satanut... pienet tassut kastuvat. Mutta uskottava se vain on, että kevät jo kolkuttelee portillamme! Tänään oli iltapäivällä noin 25 astetta lämmintä, eikä takassamme ole tuli vieläkään, vaikka kello on jo kymmenen illalla!

10 kommenttia:

  1. Onpa siellä kaunista. Sumu ja usva on ihan hienoimpia maisemoijia. Me olemme palaneet takaisin Istanbuliin ja odotamme syksyä alkavaksi. Päivät ovat vielä kovin lämpimät, mutta yöksi viilenee jo ihanaisesti. Syksyn tietää tulleen silloin, kun on etsittävä täkit lakanoiden sisälle. Vielä ei olla siinä pisteessä.

    Iloista kevään odotusta.

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniita keväisiä kuvia! Meillä tuota usvaa on ihan syksyisistä sateisista syistä!
    Tälle päivälle luvattu myrskyä ja kovaa sadetta, ja uutisista kuulin että monilla etelä-suomessa on sähköt poikki! täällä sisämaassa ei ainankaan kovin myrskyltä näytä.
    Iloa viikkoosi ♥

    VastaaPoista
  3. Äkkiäkatsottuna mikäli usva olisi vettä, maisema voisi olla jostain keski- Suomen järven rannalta. Pohjoisempanakin on sellaisia paikkoja...:) Nauttikaa lämmöstä, täällä on pian samanverran miinusasteita:(

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana näkymä työhuoneestasi!!

    Johan tuo suuri osa menikin putkeen, jotta pitihan sen jonkun olla menemättäkin.....☺

    Ihanaa kesän odottelua sinne.♥

    VastaaPoista
  5. Kauniin unenomaisia maisemia. Tomivaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
  6. Oikein hätkähdin, kun luin otsikon: Kevät lähestyy! Ajattelin, että se on vitsi. Mutta niin se on: kevät toisilla, syksy toisilla.

    VastaaPoista
  7. Niin upeita kuvia jälleen kerran :) Mukava kuulla, että joskus jokin toimii siellä :)

    VastaaPoista
  8. Ihanaa kun teille tulee kevät! Kevät on ehkä vuodenajoista se ihanin... Meillä täällä Turussa myrskysi eilis illasta, nyt on jo rauhoittunut. Tuuli oli kovaa ja vettä satoi, välillä vaakatasossa, mutta vielä oli LÄMMINTÄ puutarhurinkin tehdä töitä ulkona vaikka se ensimmäinen syysmyrsky täällä pyörähtikin. Nyt lupaavat kylmiä tuulia aina jäämereltä saakka... näin se syksy vaan tulee :)

    VastaaPoista
  9. Täällä riehuu nyt hirmumyrsky Katian rippeet, kehottivat uutisissa laittamaan kypärät päähän pihalle, saattaapi vähän oksia lennellä :D vettä tulee vaakatasossa KOVAA.

    VastaaPoista
  10. Miniusta tuntuu, että justiinhan teillä alkoi syksy, ja nyt onkin jo kevät! Miten aika kulkeekin tällaista vauhtia...

    Teillä on niin uskomattoman kaunista. Tuollainen maailman katolla asuminen on varmasti hienoa. Mieti, mikä ero olisi asua tuolla laaksossa kaiken sumun keskellä ja herätä aamulla siellä.

    VastaaPoista