Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kohtaloa? ja harmitusta!

Voihan....!

Tämä on taas näitä aamuja, kun kaikki menee hienosti putkeen. Nukuin viime yön tavallista paremmin, vaikka heräsinkin joka kerta, kun piti vaihtaa asentoa, mutta siihenkin alkaa jo tottua. Vaatteet oli valmiiksi katsottuna, mutta sitten huomasin, että mekon taskut olivat sisältä vielä märät. No ei se mitään, olihan minulla juuri sopivasti aikaa kuivattaa ne hiustenkuivaajalla.

Kylpyhuoneessa huomasin, että sänkymme luonnonvalkoinen helmalakana, jonka yhden kulman olin jättänyt likoamaan pesuvatiin, olikin valkaistunut! Nyt helmalakana on piloilla. Meidän koiramme eivät saa mennä yläkertaan, eikä meidän edes tarvitse pitää porttia portaissa, sillä ne ovat oppineet, ettei portaita saa nousta. Kälyni Aaron-chihu kuitenkin tekee meillä mitä lystää. Pomppii sohville, ikkunalaudoille, ikkunoita vasten, aitojen ylitse ja jättää kuraisia jälkiä vaaleille tekstiileille. Nyt se siis ilahdutti minua menemällä yläkertaan meidän makuuhuoneeseemme ja pissaamaalla valtavat keltaiset tahrat meidän helmalakanaamme! Kun huomasin vahingon, pissa oli jo kuivunut siinä monta päivää. Vaikka olenkin oppinut jo nostamaan tekstiilit ylös, suojaamaan komeroiden edessä olevat verhot, sulkemaan työhuoneeni oven, niin kaikkea en tosiaankaan hoksaa. En ole tajunnut, että se käy pissimässä jopa meidän makuuhuoneessamme! Liotin siis sitä pissaa pois pesuainevedessä ja nyt helmalakanasta osa on valkoinen ja osa luonnonvalkoinen. Kyllä harmittaa! (Meidän uroksemme käyttävät sisällä merkkailuvöitä, sillä ihan samanlaisia pissaruikkeja nekin ovat, vaikka kunnioittavat kuitenkin enemmän talon sääntöjä.)

Sitten minulla on enää 10 minuuttia aikaa lähtöön. Päätän syödä leivän matkalla autossa ja käyttää ne arvokkaat minuutit naaman suoristamiseen ja hiusten harjaamiseen. Kassit on jo pakattuna kahden päivän Concepcionin reissua varten. Mies jäisi kotiin. Puolentoista tunnin päästä alkaisi klinikalla odottamani luento raskaudesta ja synnytyksestä. Ehtisin juuri sinne, kun ajaisin suoraan klinikalle ja jättäisin auton klinikan parkkiin (normaalisti jätämme turvallisuussyistä kälyn pihalle).

Edellisenä iltana olimme huomanneet, etten voi mennä Concepcioniin henkilöautolla, sillä katsastus olisi pitänyt tehdä aikoja sitten. Jos poliisit pysäyttävät minut, saan sakot. Tietullilla on aina poliiseja, joten riski on liian suuri. Päätän siis lähteä avolavalla. Mies purkaa apupojan kanssa kuraisesta avolava-autosta isoja rullia kokolattiamattoja, jotka on irroitettu kaupunkiasunnoistamme, koska sinne asennetaan laminaattilattioita. Minulla on vielä viisi minuuttia lähtöön, mutta olen jo melkein valmis. Sitten mies tulee sisään ja kertoo, että yksi renkaista on puhki. Eikä hän voi laittaa vararengastakaan, sillä se on tyhjä. Tahdonko ottaa riskin ja lähteä henkilöautolla, mutta siinä tapauksessa hän ei voi mennä viemään henkilöautolla avolavan renkaita korjattavaksi ja hän jää ilman autoa. Lisäksi minä voin saada ne sakot...

Pihisen kiukusta. Olen odottanut tuota luentoa ja nyt en keksi mitään keinoa mennä sinne! Jos mieheni vie minut maantien laitaan odottamaan bussia, saan kuitenkin odottaa niin kauan, etten ehdi millään klinikalle. Lisäksi bussit ovat aamuisin niin täynnä, että en saisi istumapaikkaa, ja tällä mahalla ja näillä selkävaivoilla olisi tuskallista seistä tunti täydessä bussissa (ja minua nolottaa suunnattomasti, kun ihminen, joka on maksanut istumapaikan, luovuttaa paikkansa minulle!) Terminaalista pitäisi vielä vaihtaa toiseen bussiin ja keskustassa kolmanteen. Ei mitään mahiksia. Kiukulla ja raivolla jouduin luopumaan suunnitelmistani mennä luennolle.

Nyt mieheni on korjauttamassa renkaita. Sitten he vaihtavat renkaan apupojan kanssa. Menee aika tiukille, että ehdin edes monta viikkoa sitten sovitulle lounaalle yhden ystäväni kanssa, jota en ole nähnyt aikoihin! Aaargh! Miten joskus voikin mennä näin pieleen?

Sitten aloin ajatella: Henkilöautomme on katsastamatta ja sen huomasimme vasta eilen illalla, avolavan rengas on puhki ja sen mieheni huomasi 10 minuuttia ennen lähtöäni, sitten hän huomasi, että vararengaskin oli tyhjä...ihan selvästi joku/jokin yritti estää minua lähtemästä siihen aikaan liikkeelle! Olisinko joutunut onnettomuuteen tuolla vaarallisen mutkikkaalla maantiellä, jos olisin lähtenyt luennolle. Puuttuiko kohtalo peliin?

(P.S. Ehkä se luento olisi ollut ihan huono...)

 
Tämä kuva ei liity postaukseen mitenkään muuten, paitsi "harmitus-teemaan". Talvi ja koirat aiheuttavat Peikkokukkulan talossa niin paljon lisätyötä, että välillä ottaa pannuun! Tämän kuvan otin todisteeksi siitä, miten täällä joutuu siivoamaan JATKUVASTI! Mieheni päästää koirat heti aamulla n. klo 6-7 ulos ja sen jälkeen hän lakaisee olohuoneen lattian. Sitten koirat takaisin sisälle. Nyt on niin kylmä, etteivät ne voi olla niin paljon ulkona kuin normaalisti. Aamuisin vielä niiden huone on niin kylmä, että pidämme niitä mieluummin olohuoneessa, jotta voivat lämmitellä takan lähellä. Eli siis mieheni on jo lakaissut lattian kerran, päästänyt koirat sisään ja tässä vaiheessa n. klo 8 minä kömmin yläkerrasta alas ja näen olohuoneen lattian täynnä karvoja ja hiekkaa, jotka koirat ovat tuoneet mieheni lakaisun jälkeen. Ei muuta kuin uudestaan lakaisemaan! Tuo kasa on tulosta siitä, kun 15 koiraa tulee ulkoa sisälle. Myöhemmin aamupäivällä isot koirat menevät ulos, pienet huoneisiinsa ja sitten on  vielä vuorossa imurointi ja lattioiden pesu. Lisäksi lakaisua pitää harrastaa joka ikinen kerta, kun joku/jotkut tulevat sisään. Onneksi muina vuodenaikoina pääsee edes vähän vähemmällä!

11 kommenttia:

  1. Tiedätkö, nyt sain suuren aiheen olla onnellinen - meillä ei ole ainuttakaan koiraa koskaan ollutkaan - elämäni on näköjään tosi helppoa!?
    Ei pilalle menneitä helmalakanoita, ei pissattamisia, ei kurajälkiä, ei karvoja, ei jatkuvaa siivoamista (lattioita ei tarvitse(?) pestä edes kerran vuodessa) pitääpä nauttia tästä helppoudesta!

    VastaaPoista
  2. Joo ja teidän ei ole tarvinnut valita koko taloon laattalattioita VAIN koirien takia! (...mutta kyllä minä silti meidän koiria rakastan...)

    VastaaPoista
  3. Mikä on merkkailuvyö? Olen aina ajatellut että uros koirat merkkailee sisälläkin joten ei koskaan urosta meille.

    VastaaPoista
  4. No johan on ollut päivä...:))

    Anonyymille sanoisin, että meillä ollut kolme vuotta poika koira, eikä vielä ole koskaan mitään sisällä merkannut..:)

    VastaaPoista
  5. Miia, uskon ihan aidosti että kohtalo puuttui peliin ja suojeli sinua ja vauvaa<3<3 Joskus minulle on käynyt hieman vastaavaa ja vaikka aluksi onkin pänninyt aivan hirveästi, olen lopulta oivaltanut, että kaikella on a-i-n-a tarkoituksensa. Jostain syystä sinun ei ollut tarkoitus mennä sinne luennolle:)

    Meillä myös lauma koiria ja tosi tutulta näyttää tuo lattiatilanne. Meillä tosin on tumma lattia, josta kaikki ruohonpalaset ja hiekanjyvät ei heti hyppää silmille. Haaveilin kovasti valkoisesta lattiasta, mutta hermot sen kanssa voisi tosiaan mennä tämän sakin kanssa.

    Minäkin muuten panikoin raskausaikana aivan hulluna sitä, että lapseni allergisoituisi koirille.. Pohdin varalle kaikenlaisia järjestelyitä (esim. koirille erillinen pikku talo yms..) niin että meinasin hulluksi tulla! Noh, lapselle tuli voimakkaat allergiat, tosin onneksi vain ruokaan. Allergiatesti näytti allergiaa myös koirille ja olin murheen murtama, kunnes viisas ja kokenut allergialääkäri rauhoitteli minua kysymällä, onko lapseni koskaan saanut koirista oireita. Silmien kutinaa, nuhaa, kenties ihottumaa nuolaisun jälkeen? Ei, hän ei ollut koskaan saanut reaktiota koirista. Allergialääkäri lohdutteli minua ja sanoi, että testit näyttävät välillä mitä sattuu jos on sillä hetkellä altistunut voimakkaasti jollekin allergeenille (poikani oli toooooooosi allerginen mm. maidolle) ja että minä saan ehdottomasti pitää koirani:) Koirathan ovat nykytiedon valossa monelle allergikoille oikeasti terveellinen vaihtoehto, sillä täydellistä allergeenien välttämistä ei enää suositellakaan.

    Nyt poikani on jo koululainen ja kaikki allergiat ovat hävinneet:) Lisäksi monet allergialääkärit vakuuttavat nykytiedon valossa, että hyvin harva allergisoituu koiralle todella vahvasti, eli nykyään myös lääkitykset on mahdollisuus allergiatapauksissa.

    Tottakai lapset on tärkeintä koko maailmassa. Niin suurta rakkauden määrää ei voi kuvitellakaan ennen kuin saa oman lapsen ja pääsee tämän kokemaan, mutta siitä huolimatta koirani ovat minulle edelleen hyvin rakkaita ja olisin äärettömän onneton ilman niitä. Pointtini on, että älä murehdi tulevaa, siihen et voi kuitenkaan vaikuttaa. Ja oikeasti: asioilla on tapana järjestyä parhain päin. Onnea odotukseen<3

    VastaaPoista
  6. Minä rrrrrakastan koiria, enkä ikinä valita siitä työstä, mitä ne aiheuttavat! Olen nyt ollut viisi vuotta vanhan koirani omaishoitaja enkä ole näinä vuosina päässyt Helsingin kirjamessuja pidemmälle, mutta nautin joka hetkestä, jonka Olga on vielä kanssamme. Ihan tuoreet suukkokuvat blogissani nyt. Olga on siis jo 14+. En edes voi ajatella taloa, jossa ei kuulu koiran ääntä, öistä makuupaikan vaihtoa tms. Kivilattioita olemme jo osin vaihtaneet, mutta tietty lattialämmitys alla.

    Kun Merillä epäiltiin kaiken päälle vielä pölyallergiaakin, niin joku erikoislääkäri keksi, että lattiat pitää pestä joka päivä ja kunnolla. Siinä tai mennä minulta toinen polvi...

    Nyt riittää kun imuroimme kunnolla. Keskuspölynimuri on oiva laite ja niitä voit tilata vaikka Allaway Oy. Minun ei tarvite enää imuroida, vaan R. tekee sen aina.

    Koirista on niin paljon iloa. Viis siitä, että Olga oksensi eilen keskelle olohuoneen mattoa...Vika oli minun, sillä olin vahingossa antanut hänelle keksiä, joka ei kuulunut koiralle. Yhden vain, mutta silti...

    Niin paljon iloa olen meidän koirilta saanut, että ei ole mitään määrää, millä sitä mitata. Ja minun tuhkani, osa siitä, laitetaan aikanaan samaan hautaan, mihin Olga on haudattu. Ja taivaani on Oma Taivas, jossa saan olla yhdessä koirieni kanssa.

    Meri kyllä on hankkimassa vain toisen koiran...;-)

    VastaaPoista
  7. Varmasti kohtalo puuttui peliin.Saa nähdä kuinka koirat suhtautuvat vauvaan? Joskus ovat mustasukkaisia.Meillä 10 vuotias kääpiövillakoira, ei ole koskaan merkkaillut sisällä mitään,mutta edellinen koiramme oli dalmatialainen,se merkkas koivumaisematapetin,kun heräsi käveli suoraan siinä olevan koivun kohdalle ja pissasi.Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: Normaalisti jos talossa on vain yksi uroskoira, se ei merkkaile sisälle. Homma kuitenkin hankaloituu, jos talossa on sen uroksen lisäksi toinen uros tai narttuja, joille tulee juoksut. Pienet rodut taas ovat kovempia merkkailemaan sisälle kuin isot rodut. Koirat eivät tykkää liata petiään ja ison rodun edustaja pitää koko kotia "petinään", kun taas pienen rodun urokselle viereinen huone on jo "kaukana" pedistä.

    Merkkailuvyö on vyö, jonka sisällä on imuosa. Sitä voi käyttää sisätiloissa.

    Anonyymi: Meille ei taatusti tule seuraavaan taloon valkoisia lattioita, sen olen tämän vuoden aikana todellakin oppinut!

    Minä en ole jaksanut olla kauhean hermona lapsen mahdollisesta tulevasta allergiasta. Tahdon uskoa siihen, että lapsi on yhtä terve kuin vanhempansa ja molemmat sukunsa. Chilessä ei muutenkaan tunnu olevan koira-allergisia ihmisiä. Mistähän se johtuu? Astma olisi kyllä kamala juttu...mutta luotan nyt hyvään tuuriin, ettei ongelmia tule!

    Leena Lumi: No ei kai saisi valittaa, kun itse on koiransa hankkinut, mutta kyllä niitä väsymysjaksoja väkisinkin välillä tulee. En minäkään ehkä valittaisi yhden koiran kanssa, mutta 15 teettää jo toisella tavalla töitä. Meidän vanhin koiramme on melkein 12 vuotta, mutta onneksi en vielä ole omaishoitajaksi joutunut. Chiquitita on yhä hyvässä kunnossa!

    Tepa: Ihan hassu juttu! En ole koskaan ennen kuullut, että koira merkkaisi maisematapetin :D Sen täytyi olla erityisen viisas koira, kun ymmärsi kuvan puusta puuksi!

    VastaaPoista
  9. Minulla ei ole ollut 15 koiraa, mutta 2 leonbergiä vastaa aika montaa pikkukoiraa ainakin hiekan ja karvan määrässä lattioilla ;D

    Kun lapset ei enää ryömi tai konttaa, niin hiekkalattiat ei haittaa niin paljon, mutta ei meille kyllä tule koiraa ennenkuin asutaan omakotitalossa. Ja silloinkin harkitsen aika tarkkaan haluanko enää sisäkoiraa... Joskus tuli mieleen, että voisi olla kätevää laittaa ryömivän lapsen ympärille luutu ja se siivoaisi lattiat samalla :D :D :D Nyt on helppoa elämää, kun ei tarvitse olla koko ajan imuroimassa tai valita lattiamateriaalia tai mattoja koirien vuoksi.

    Minulle kävi niin, että kun tulin esikoisen kanssa kotiin, niin suorastaan vihasin koiraamme enkä halunnut sitä lähellekään vauvaa. Ymmärsin sen jälkeen tosi hyvin narttukoirien (tai kissojen tai minkä vaan eläimen) reaktion olla ylisuojeleva ja vihainen pennuistaan. En tiedä mistä tuo johtui, olin kuitenkin aiemmin todellinen koiraihminen mutten ole täysin "palautunut" vieläkään siihen aiempaan tilaan. Olen muuten kuullut muillekin käyneen noin, aika jännä juttu.

    VastaaPoista
  10. Uskoisin enemmän chileläiseen suunnitelmattomuuteen esimerkiksi vararenkaan tarkistuksessa tai katsastusajan noudattamisessa :-)

    Toki kohtaloon voivat vapaasti uskoa ne, ketkä tahtovat.

    VastaaPoista
  11. Kyllä, kohtalo puuttui peliin ihan varmasti! Ja näin kolmen lapsen äitinä muistelen, että omana raskausaikana sai loppujen lopuksi paljon enemmän tietoa raskaudesta, synnytyksestä ja pikkuvauvoista kirjojen ja netin kautta kuin ikinä miltään luennolta, vaikka olisi ollut ihan hyväkin luento (muistaakseni kertaakaan ei ollut)... No jaa, sen opin, että kun nukkuu kyljellään ison mahan kanssa, kannattaa laittaa polvien väliin iso tyyny tai taitella siihen peitto tms., niin saa alaselän suoraksi ja lepää paremmin. Niin että ole hyvä: tässä kaikki, mitä sain irti kolmen odotusajan luennoista :)

    VastaaPoista