Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 26. joulukuuta 2013

Pipareita

 Oli kyllä mukavaa, että helteestä huolimatta sain leivottua pipareita! Saimme syödä aidonmakuisia pipareita, eikä chileläisiä huonoja kopioita. Minusta olisi hauskaa koristella piparit pikkutarkoin kuvioin, mutten osaa. En saa kuorrutteesta (munanvalkuainen, tomusokeri, sitruuna) koskaan sopivan juoksevaa. Siitä tulee joko liian löysää tai liian paksua. Muovipussista enkä leivinpaperista saanut sellaista tötteröä, joka olisi toiminut hyvin. Valmiin pursottimen heitin roskiin, koska sekään ei toiminut. Miten ihmeessä jotkut saavat koristeltua piparit niin hienosti? Minä tyydyin vain pilkkuihin ja kaulittavaan sokerimassaan.

 Olen tietenkin tyytyväinen tulokseen, mutta olisi hienoa oppia monimutkaisempia koristeluja.

Dominicille tein Muumi-pipareita...

...ja tietenkin nimikoituja pipareita, jotta automatkat sujuisivat rattoisammin ;) Kuorrutteessa oleva nimi on kirjoitettu elintarviketussilla.

4 kommenttia:

  1. ihanan kauniita noista tuli!mä kanssa haluaisin oppia tekemään pipareihin siroja koukeroita..tänä vuonna laitoin vain nomparelleja ja pallo ja raita kuvioita..

    VastaaPoista
  2. Nuohan ovat tosi upeita!! Ala yhtaan vahattele taitojasi.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä,kuin edellinen, todella hienoja pipareita, minä en saa onnistumaan koskaan kuorrutuksia. Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  4. SOKERIKUORRUTE
    2 dl tomusokeria
    1–2 tl vettä

    1. Laita tomusokeri kulhoon ja sekoita joukkoon vettä.
    2. Laita vettä hyvin varovasti ja sekoita huolellisesti. Ensin näyttää, ettei tomusokeri sekoitu, mutta jatka kärsivällisesti.
    3. Jos kuorrutuksesta tulee löysää, lisää tomusokeria. Jos kuorrute on liian paksua, lisää vettä.
    4. Lusikoi kuorrutus pieneen pakastepussiin ja leikkaa yhteen kulmaan saksilla pienen pieni reikä. Pursota kuorrutetta pipareille ja liimaa koristehelmet päälle.
    5. Anna kuorrutteen kuivua mieluiten seuraavaan päivään.

    Ja varmaan aika monen salainen niksi:
    Kaupasta saat myös valmista sokerikuorrutetta.

    Lähetetäänkö me täältä sulle?

    Kysyy piparinpiipertäjä

    VastaaPoista