Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 26. maaliskuuta 2015

Los Molinoksen rannalla ja Nieblan tiellä

 Lähdimme ajamaan Valdivian rannikkoa pitkin Nieblan suuntaan ja tulimme Los Molinoksen rannalle, jossa yövyimme. Chilen rannat eivät ole mitään palmurantoja, eikä vesi ole turkoosia ja lämmintä. Chile ei siis ole mikään rantalomakohde. Tyynen meren vesi on Etelä-Chilessä kylmää ja aallot suuria. Rannoilla on kuitenkin ihanaa nauttia raikkaasta merituulesta ja leikkiä hiekassa sekä juosta vesirajassa. Ja kyllähän monet veden kylmyydestä huolimatta uivatkin.

Kälyni ja hänen chihupentunsa olivat myös mukana reissullamme. 

Mieheni leikkii Olivian ja Lolitan kanssa.

Dominicin mielestä on ihanaa leikkiä hiekassa.

Kun yhdeksän vuotta sitten kuljimme näillä samoilla kulmilla, ei edes mielen viereen tullut, että seuraavalla kerralla meillä olisi mukana oma poika!

Ihania muistoja. Kulkisipa aika oikein hitaasti!

Vastarannalla Corral, jossa kävimme yhdeksän vuotta sitten pariinkin otteeseen.

 Paikallisia koiria

Nieblan tie oli mutkikas ja kapea ja siltä avautuivat henkeäsalpaavat näköalat merelle. Yhtään kunnollista merikuvaa ei kuitenkaan tullut takapenkiltä napattua.

Matkalla takaisin Valdiviaan.

Toivottavasti palaamme näihin maisemiin pian!

1 kommentti:

  1. Ihania lomakuvia & kauniit maisemat !! Ja pojasta on kasvanut jo niin iso "mies":)

    VastaaPoista