Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Talven kasvimaahommia

Talvi on Peikkokukkulalla kasvimaatöiden aikaa.

Suunnittelen minikasvihuonetta tästä muovista. Sen alle laitan kasvamaan salaattia ja korianteria.

Dominic istuttaa ensimmäiset herneet. 

Hän laskee tarkasti, että jokaiseen kohtaan tulee kolme hernettä.

Sitten peitetään lapiolla multakerros päälle.

Kasvimaan hoidossa tulee nälkä! Onneksi äiti toi pitsaa välipalaksi.

Välipala syötiin kalalammikon vieressä.

Kun nämä salaatintaimet ovat riittävän isoja, siirrämme ne minikasvihuoneeseen kasvamaan.

Talvi ja kevät ovat toivon aikaa täällä Peikkokukkulalla. On ihanaa nähdä, miten taimet ja kasvit kasvavat ja ympäristö on vihreää. Voin istuttaa kasvimaalle sellaisia lajeja, jotka pärjäävät kylmässä ja viileässä. Kaiken pitää olla valmista joulukuuhun mennessä. Sitten on taas niin kuumaa ja kuivaa, eikä meillä ole yhtään kasteluvettä, että kaikki kasvimaan kasvit kuolevat pystyyn. Herneistä, salaatista ja korianterista kuitenkin ehdimme saada hyvän sadon ja tänä vuonna aion kokeilla myös vähän valkosipulia ja paerunoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti