Kirotut tonttikiemurat

Anteeksi paha otsikko, mutta nyt on kyllä sellainen olo, että joko minä olen kirottu tai kaikki Chilen tontinmyyjät ovat kirottuja.

---

Viime viikonloppuna meidän piti tavata tontinomistaja, jotta olisimme voineet nähdä kaikki tarvittavat paperit. Naisella ei niitä kuitenkaan ollut ja hän lupasi hankkia ne tällä viikolla. Hän pyysi miestäni soittamaan torstaina ja tapaisimme lauantaina.

---

Mieheni soitti eilen illalla, kuten sovittu oli. Sieltä vastasi omistajan aikuinen poika. Kuulin mieheni puhelevan tämän kanssa iloisella äänellä, mutta ymmärsin, että kaikki ei kuitenkaan ole mennyt toivotulla tavalla. Ajattelin, että he eivät ole saaneet toimistosta tarvittavia papruja ja joudumme siis yhä odottamaan. Puhelu loppui ja mieheni katsoi minuun.

--

"He eivät aio myydä."

---

Katsoin vähän aikaa miestäni käsittämättä mitään. Asianhan piti olla jo selvä, hinnasta oli sovittu. Kasvojani alkoi kuumottaa ja kuulin mieheni selittävän, että poika oli sanonut, että tontilla oli heille tunnearvoa ja siksi he eivät sitten kuitenkaan myy, vaikka tontti on ollut "myynnissä" jo muutaman vuoden.

---

Avasin mökin oven ja kävelin pimeään. Koko pääni oli kuuma, enkä tajunnut mistään mitään. Tämä on neljäs tontti, jonka olemme menettäneet, koska omistajat ovat muuttaneet mielensä. Kahdesta olimme jo tekemässä kauppoja ja kahden omistaja ei ollut alkujaankaan varma, aikooko myydä vai ei.

---

Tämä päivä on mennyt vähän sumussa. Ensimmäisen kerran olin lähes varma, että nyt kaikki menee toivotulla tavalla. Olin hyvin positiivinen ja toivoa täynnä. Mitä se auttoi? Ei yhtään mitään.

---

Minulla ei nyt ole mitään positiivista sanottavaa aiheesta, Chilestä eikä chileläisistä. Lisäksi sain taas kerran kuulla mieheltäni, että minulta puuttuu kokonaan kärsivällisyys. Niin, uskon, että tosi moni nainen jaksaisi olla minua kärsivällisempi kaksi ja puoli vuotta kestäneessä tontinetsinnässä, joka ei tuota koskaan mitään tulosta...