Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kasvilavojen ainoa ilo

Olenkin kertonut teille Peikkokukkulan vesipulasta. Täällä ei sada kesällä lainkaan ja kaivokin on lähes kuiva nyt ensimmäisen kerran näiden vuosien aikana. Kunnan puolesta meille tuodaan joka viikko noin 1000 litraa vettä tankkiin. Oikeasti meille kuuluisi vain 200 litraa, mutta mieheni lahjoi vedentuojat cokiksella, kuten olen joskus aiemmin kertonutkin. On oltava tosi säästeliäs veden kanssa, jotta se riittää vessanpytyn vetämiseen, suihkuun, vaatteiden pesuun ja ruoanlaittoon. Voimme pestä viikossa vain kolme koneellista pyykkiä. On tämäkin, että nyt kun meillä on vauva, tuli tämä vesipula! Yksi koneellinen viikossa vauvanpyykkiä, yksi aikuistenpyykkiä ja yksi koirapyykkiä. Mikä ei mahdu koneeseen, jää seuraavalle viikolle...ja aina jää!


Koska vettä ei ole ollut kasvimaan kasteluun, siellä on kaikki kuollut. Ainoa iloni on raparperi. Istutin keväällä pussillisen Suomesta saamiani raparperinsiemeniä ja vain yksi siemen iti kuivuuden takia! Se yksi kuitenkin saa minut hyvin iloiseksi. Vien sille joka ilta suihkusta tai tiskeistä keräämääni vettä.




Vaikka olemme aidanneet kasvilavat, jänikset silti ovat päässeet sinne ja raparperikin joutui hyökkäyksen kohteeksi. Onneksi huomasin ajoissa! Laitoin sen ympärille kanaverkkoa ja ilmahyökkäyksiä (täällä on jokin lintu, joka syö vihreitä lehtiä) varten laitoin vielä harsokangasta. Harso on toiminut hyvin myös varjonantajana.




Ja tässä näette vesipulan surullisen seurauksen :( Etualalla mansikkamaa, taustalla kesäkurpitsat ja vadelmat. Jos siis vettä olisi ollut, tähän vuodenaikaan noiden kaikkien pitäisi olla vihreitä ja antaa satoa. Näin kävi nyt tänä vuonna, kun meillä ensimmäisen kerran oli kasvilavat :( Ei ole helppoa elämä täällä kuivakukkulalla!

3 kommenttia:

  1. Voi miten harmillista tuollanen vesipula!! Surullinen näky on mansikkamaa... Onneksi saat edes raparperista tuottoa.

    VastaaPoista
  2. Miten hitossa käytätte vettä wc huuhteluun jos vesipula.
    Meillä täällä Suomessa ei edes vesipulaa niin silti kesällä käytetään kompostoivaa wc:tä.
    Tästä komposti huussista siirretään kompostoitunut aines käytetään koriste ym kasveille lannoitteeksi.
    Samaan kompostiin voi vielä heittää biojätteen.
    Ei tarvitse ostaa kanankakkaa.
    Ihmisestä tule lanta pitää kompostoida vielä kertaalleen jos aikoo käyttää syötävillä kasveilla.
    Virtsan voi suoraan käyttää kasteluun.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Meillä ei ole ulkohuussia, eikä täältä saa ostaa kompostoivia vessoja. Siksi meillä on vain vesivessa. Tietenkin kompostoiva veski olisi fiksu ratkaisu.

    VastaaPoista