Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Peikkokukkulalla kasvaa afrikkalaisia kukkia


Muistatteko, kun hieman aikaa sitten pohdin, mitä neuloisin näistä helposti katkeavista 100 % villalangoista?


En tiedä, mistä se tuli, mutta minuun iski virkkuukärpänen.


Selasin muutamia iltoja Raverlyn sivuja ja olin pökrätä kaikista niistä ihanista virkkauksista. Itse kun en osaa mitään, täytyy aloittaa helpoista malleista. Opettelin ensin kuusikulmion ja nyt tämän afrikkalaisen kukan.


Minusta tämä kukka on kaunimpi ilman sitä ulointa kerrosta, joten jätin sen pois. 


Ensimmäisiin kukkiin minulla meni 45 minuuttia aikaa. Tein jatkuvasti virheitä ja piti lukea ohjetta, verrata silmukkamääriä ja purkaa. Sitten aika lyheni puoleen tuntiin ja nyt virkkaan 15 minuutissa yhden. Sekin on varmaan tosi hidas tahti mestarivirkkaajiin verrattuna!


En tiedä vielä, mitä näistä tekisin. Päätin virkata näitä niin pitkään kuin langat riittävät. Säästän yhden tai kaksi kerää yhdistämiseen. Ehkä eniten kiinnostaisi tehdä poncho, mutta on mielessäni myös laukku tai huivi. En myöskään osaa päättää, kannattaisiko nämä yhdistää virkkaamalla (mitä en osaa) vai neulalla ja langalla. No, antaa ideoiden hautua. Ei tällä ole mikään kiire. Valmistukoon noita kukkasia lisää muiden töiden ohessa vähän kerrallaan.

P.S. Harmi kyllä blogissani tulee olemaan jatkossa vain huonoja kuvia, sillä kamerani on rikki ja olen puhelinkuvien varassa.

4 kommenttia:

  1. minäkin opettelin vasta vuosi sitten afrikkalaiset ja tykkään ihan mahdottoman paljon tehdä niitä. Sinulla on ihanat värit, poncho kuullostaa hyvältä. :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kukkia!!!
    Kuvat ovat ihan hyviä..:)

    VastaaPoista
  3. Äänestän ponchon puolesta :) Tosi kauniita kukkia!
    Annika

    VastaaPoista
  4. Ihanat värit afrikkalaisissa kukissa. Mä tein syksyllä yhden. Tais mennä päivä:-)
    - En ole mikään seppä syntyään.
    Vilasin tuon ihanan uuden kotimekonkin. Kuvissa tosi kaunis.
    Viikistä lämpimän kaunista viikonloppua, Eeva

    VastaaPoista