Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 22. elokuuta 2015

Zeuksen uusi elämä


Zeus on sopeutunut hyvin uuteen elämäänsä ja laumaansa. Se menee jo sisään ja ulos muiden perässä ja nukkuu samassa kasassa. 


Märällä ilmalla ulkoilusta Zeus ei pidä, mutta siitä eivät pidä muutkan chihumme. Se ei myöskään tykkää tästä Suomesta ostetusta haalarista.


 Mieluiten Zeus köllöttelisi koko ajan minun kainalossani.


Kävimme jo eläinlääkärillä valittelemassa huonoa ruokahalua ja Zeus sai ruokahalua nostattavat tipat. Kuukauden aikana painon pitäisi nousta tai täytyy alkaa tehdä tutkimuksia. Nyt annan sille Eukanuban nappuloita, joita se syö sen verran, että pysyy hengissä, mutta ei sen enempää. Nyt sille on alkanut maistua myös herkut, kuten juusto, liha jne. Puruluita se syö laiskasti. Kokeilin Bil Jacin pentunappuloita ja niistä se piti. En tiedä, pitäisiköhän sille ostaa pussillinen, jotta saisi kehon vähän pulskistumaan. Ne vaan eivät ole hampaille kovin hyvää ruokaa, sillä ovat kovin pehmoisia. 


Polleana autossa!


Chihuhuoneessa luuta järsimässä isossa crocsissa.


Tyttöjen Zaran ja Leyan kanssa crocsissa.


Kattilaa nuolemassa muun lauman kanssa. Anteeksi erittäin tärähtänyt kuva, mutta en ehtinyt ottaa tilanteesta enempää. Kattilaporukassa Zeus, Elvira, Leya, Zara, Choko Bon Bon, Anastasia, Dahlia ja Fedora.


Testaamassa uutta uima-altaasta tehtyä petiä. Pedissä myös Anastasia, Dahlia ja Fedora.


Etsimässä yksityisyyttä rivitalon viimeisessä asunnossa ;)


Nauttimassa talviauringosta


Zeus vaikuttaa oikein tyytyväiseltä uuteen elämäänsä!

5 kommenttia:

  1. Oi että, kun teidän koirilla on hyvät oltavat. Aivan ihanaa seurata teidän kaikkien elämää siellä. :)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti ruokahalu paranee ja Zeus saa painoa! Täällä tyttöjen kanssa katsellaan teidän koiramaailmanne kuvia! Terkkuja Espoosta!

    VastaaPoista
  3. Suloinen Zeus.Toivottavasti ruokakin rupeaa maittamaan paremmin.

    VastaaPoista
  4. Toivotaan, että ruoka alkaa maistumaan, niin painokin nousee. Ihania ovat kaikki! Onnittelut hääpäivän johdosta, ihanat kuvat! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  5. Kertakaikkiaan suloisia!

    VastaaPoista