Tonttikiemuroita

Meidän piti tavata tontin omistaja eilen, maanantaina. Tapaaminen oli sovittu reilu viikkoa aiemmin. Olin laskenut päiviä aivan malttamattomasti. Tietenkin tärkein syy mennä Termas de Chillanille olisi tontin omistajan tapaaminen ja kaupoista sopiminen, mutta minulla oli myös vesi kielellä ;)

---

Matkalla tontille, saman tien varrella, asuu rouva, jonka vanhemmat olivat ruotsalaisia. (Molemmat vanhemmat ovat jo kuolleet, siksi imperfekti.) Tällä rouvalla on kahvila ja hän tekee Chilen ainoat piirakat, joista minäkin tykkään. Ne maistuvat niin pohjoismaisilta! Niissä käytetty taikina ei ole liian makeaa ja päällinen on tehty oikeista marjoista, eikä liian makeasta hillosta. Marjat rouva kasvattaa itse maillaan. Olin jo suunnitellut ostavani mustikka- ja vadelmapiirakan ja ehkä nauttivani palan piirakkaa joen varrella.

---

Meidän siis piti tavata kiinteistövälittäjä aamulla. Tämäkin tapaaminen oli sovittu yli viikkoa aiemmin. Hänen piti näyttää meille uusia myyntiin tulleita tontteja. Edellisenä iltapäivänä hän kuitenkin soitti, ettei voikaan tavata meitä, sillä hänen pitää mennä johonkin toimistoon tekemään papereita. Mieheni muistutti, etteivät toimistot ole auki maanantaina, kun on pyhäpäivä. Kiinteistövälittäjä meni vähän vaikeaksi ja mutisi, ettei kuitenkaan ehdi tavata meitä.

---

Illalla sitten mieheni soitti tontinomistajalle ja varmisti tapaamisen maanantai-iltapäiväksi. Nainen kertoi, ettei hänellä ollutkaan tarvittavia papereita, jotka meidän pitää saada. Hän saisi ne seuraavalla viikolla. Mieheni pyysi omistajaa soittamaan meille, kun hänellä olisi kaikki paperit. Nainen sanoi, ettei aio soittaa, vaan meidän pitää soittaa hänelle! Eli siis on kyse tonttikaupoista ja silti ihminen on niin pihi, ettei voi soittaa ostajakandidaateille. ..vai ollaanko siellä muuttamassa taas mieltä?

---

Eli ei tullut tontinkatsomisreissua eiliselle :( Toivotaan, että ensi viikonloppuna pääsisimme matkaan.

---

(Teille, jotka ette ole lukeneet tonttikiemuroistamme aikaisemmin, juttua löytyy "tontin etsintää" -alta.)

Peikkokukkulan tämän kevään ensimmäinen ruusu on auennut.

Rakas vanha ystävä - Don Patron

Saimme tänään ihanan vieraan. Rakas Don Patron Quijote Corazon de Leon tuli käymään meidän campollamme uuden omistajansa kanssa. Siitä, kun Patron on viimeksi juoksennellut täällä, onkin jo yli vuosi. Heti se kuitenkin muisti tutut paikat. Iloinen jälleennäkeminen koettiin myös saksanpaimenkoiramme Lunan kanssa. Ne olivat ylimmät ystävykset Patronin asuessa meillä.

Nykyään Patron on kaupunkilaiskoira ja käy myös erityiskoulussa tapaamassa lapsia ja nuoria. Näemme Patronia muutaman kuukauden välein kaupungissa. Tänään kuitenkin Patron pääsi maalle. Päivä oli aurinkoinen ja kaunis ja vierailusta jäi todella hyvä mieli.

Illalla Leya ja Zara saivat nuolla kakkuvadin puhtaaksi. Niidenkin mielestä vierailu oli siis oikein onnistunut :)

Kaikki suojelusenkelit olivat meillä tänään --- toivottavasti teille muille ei tapahtunut mitään ikävää sinä aikana!

Joskus minusta tuntuu siltä, että kaikki suojelusenkelit lentelevät minun päälläni ja tänään oli sellainen päivä.

Rakas pieni Yodamme hyppäsi (tyhmyyksissään) melkein parin metrin korkeudelta. Kaikki, jotka tuntevat hiukankin chihuahuoita, tietävät, että pahalla tuurilla ne voivat katkaista jalkansa jo sohvalta alas hypätessään - varsinkin pikkuiset chihut. Me annamme chihujemme kuitenkin hypätä sohvalle ja sieltä alas, enkä ole huolissani asiasta. Toki vahinkoja voi sattua, mutta ei kaikkea voi olla aina kieltämässäkään. Lisäksi chihuahuoilla on molera, joten mikäli isku sattuu päähän, voi henki olla pois samantien tai seuraavana päivänä. Näitä päänvammoja tapahtuu usein. Onneksi me olemme niiltä säästyneet.

---

Tänään kuitenkin Yodalle sattui arviointivirhe, koska sen pitää puolustaa naisiaan meidän hoitokoiraltamme Aaronilta, joka myös on chihuahua. Se hyppäsi ja luonnollisesti putosi räminällä maahan. Meinasin saada sydänkohtauksen, kun ehdin hätiin. Yodan eturaajat olivat molemmat kouristuksenomaisesti koukussa, selkä matalana köyryssä, se tärisi ja kirkui. Nostin sen heti syliini ja silittelin sitä. Käteni värjäytyivät heti punaiseksi. En tiennyt, mistä veri tuli, enkä uskaltanut heti alkaa väännellä sitä, sillä se oli jäykkä ja eturaajat yhä kouristuneet. Silittelin ja rauhoittelin sitä, eikä se enää kirkunut. Sen tassut olivat veressä ja hitaasti se alkoi nuolla niitä. Kouristus alkoi helpottaa. Uskalsin alkaa kokeilla sen raajoja, eikä se itkenyt. Näin, että veri tuli suusta. Kaikki kauhukuvat tulivat mieleeni. Avasin varovasti sen suuta ja näin, että onneksi veri tulikin vain alaikenistä. Hampaatkaan eivät heiluneet.

---

Vartin silitettyäni sitä se alkoi jo katsella muiden koirien touhuja korvat pystyssä. Laitoin sen maahan nähdäkseni, pystyykö se kävelemään. Se oli paikallaan matalana ja tärisi. Kun se koitti kävellä, sen takaraaja teki omituista liikettä. Soitin eläinlääkärille ja pyysin tulemaan heti meille mukanaan kaikki mahdolliset lääkitykset.

---

Sitten yhtäkkiä Yoda reipastui. Sitä kiinnosti muiden koirien touhut ja se tahtoi lähteä kävelemään. Se jopa nousi takajaloilleen ja häntä vispasi entiseen malliin. Soitin samantien eläinlääkärille, ettei tarvitsekaan tulla ja pyysin hoito-ohjeita varmuudeksi. Onneksi hän ei ollut vielä ehtinyt nousta autoonsa, niin ei tullut turhaa reissua. Sain ohjeeksi antaa Ketofenia muutaman päivän, että jos on kipuja tai turvotusta, niin se helpottaa. Lisäksi Yoda täytyisi laittaa boksiin, jotta se voi levätä.

---

Sen jälkeen Yoda on ollut normaali itsensä, urhea pikkumies, joka puolustaa naisiaan:) Tuo pudotus olisi voinut olla kuolemaksi. Lisäksi vielä Yoda on pikkuruinen, se painaa vain 1,3 kiloa. Sillä on iso pää ja aukinanen molera. Jos se olisi pudonnut pää edellä, olisi laumamme nyt yhtä vajaa. Yodalla oli kaikki pikkueläinten suojelijat apunaan, sillä se putosi siihen ainoaan länttiin, jossa oli pehmeämpää, ympärillä pelkkää kovaa. Jotenkin se putosi kyljelleen pehmeään ja löi sitten alaleukansa kovaan. Kaiken huipuksi Yodalla oli päällään yllä olevan valokuvan fleecehuppari! Se pehmensi laskua ja ilmeisesti huppu, vaikkei ollut päässä, suojasi kuitenkin osaa päästä. (Ja kuka on sanonut, etteivät koirat tarvitse vaatteita?)

---

Minä olen kiittänyt ja kiittänyt koko loppupäivän. Meinaa itku tulla, kun koen itseni niin onnekkaaksi. Yoda on perheemme ainoa poikakoira ja minulle kauhean tärkeä. Onnettomuuden jälkeen minulla alkoi kauhea päänsärky ja käsivarsien lihakset olivat voimattomat ja myöhemmin alkoivat myös särkeä. Moneen tuntiin en pystynyt keskittymään mihinkään. Aloitin asioita ja unohdin ne. Silittelin ja paijailin vain koiriamme ja olin onnellinen siitä, että ne kaikki olivat terveinä minun kanssani.

---

Eivätkä nämä suojelusenkelijutut tältä päivältä tähän lopu.

---

Minulla on ollut kadoksissa yksi kallis esine elisestä lähtien. Tänään etsin sitä joka puolelta. Purin vaatekaappiini, etsin kaikki taskut, pesukoneen, pyykkinarujen alustan ulkoa, kaikki kassit, makuuparven, lakanoiden alta, tyynyjen välistä, koirien pesästä...eikä minulla ollut hajuakaan, minne se olisi voinut joutua. Muistelin ja muistelin, eikä minulla ollut pienintäkän muistijälkeä. En edes muistanut, milloin olen sen kadottanut, mutta eilen illalla huomasin sen olevan kadoksissa. Tänään kaikkien etsintöjen jälkeen aloin jo miettiä, miten kehtaan kertoa asiasta miehelleni. Uuden sellaisen osto ei olisi kivaa, kun tuokin on vasta muutaman kuukauden vanha. Kääk!

---

Vielä kerran kaivoin vaatekaapistani kaikki vaatteet ulos ja vielä kerran tarkistin kaikki taskut. Siellä oli yksi kauluspaita, jonka pikkutaskua en ollut tarkistanut....ja esine oli siellä!

---

(kadonnut esine on salaisuus)

---

Kun mieheni tulee huomenna takaisin kotiin, voin kertoa Yodan onnettomuudesta onnellisesti päättyneenä kauheana pelästyksenä, eikä siitä kadonneesta löytyneestä esineestä tarvitse sanoa yhtään mitään.

---

Kiitos suojelusenkeleille - pakko uskoa, että te olette olemassa!

---

Toivottavasti teille muille ei sattunut mitään sillä aikaa, kun ne enkelit olivat täällä meillä. Sillä ei tuohon tekoon pari enkeliä voi riittää:)

Tunnustus ja seitsemän itsensäpaljastusta;)

Viivu lähetti tunnustuksen seitsemään blogiin, jotka ovat innostaneet ja kannustaneet häntä luomaan jotain uutta. Minun blogini on yksi tunnustuksen saaneista. Minä olen vieraillut ahkerasti hänen blogissaan, sillä meillä on sen suhteen samanlaiset elämäntilanteet, että molemmat olemme etsimässä kotia, hän taloa ja minä tonttia. Kiitos Viivulle tunnustuksesta!

Tunnustuksen mukana seurasivat seuraavanlaiset ohjeet:

Kopioi kuva ja liitä blogiisi.

Laita linkki keneltä sait tunnustuksen.

Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.

Anna tunnustus seitsemälle.

Linkitä nämä blogissasi.

Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

ITSENSÄPALJASTAMISOSUUS:

1. Minut valittiin 90-luvun alkupuolella Turun edustusnuoreksi Turun Flikaksi.

2. Käytän yöllä purentakiskoa.

3. Olen ollut lippukunnanjohtaja monta vuotta.

4. Baletissa minun täytyi aina luntata muilta seuraavat askeleet:)

5. Minulla on surkea kielipää, vaikka chileläiset luulevat sen olevan hyvä.

6. En käytä lainkaan alkoholia, enkä ole koskaan ollut humalassa.

7. Painan 47 kiloa ja olen 161,5 cm pitkä. Enkä näytä liian laihalta.

---

TAHDON ANTAA TUNNUSTUKSEN SEURAAVILLE BLOGEILLE:

1. Elämää Villa Honkasalossa Huvikummun tyyliin

Tiedän, että Malla on saanut saman tunnustuksen jo kolme kertaa, mutta hänen bloginsa ansaitsee lisää tunnustuksia. Sitä lukiessa tulee aina kotoisa ja hyvä mieli.

2. Sinisen oven takana

Sirkalle tunnustus hänen ihanista kuvistaan ja niin kauniista kodista ja puutarhasta sekä ihanista kommenteista, joita hän aina jättää.

3. Ainosofian sisustusblogi

On aina mukavaa katsella kuvia kauniista kodeista. Ainosofia myös opetti minulle lumisade-efektin ja muitakin juttuja.

4. Kaunis pieni elämä

Järkyttävän ihania sisustusunelmia pienille prinsessoille. Vaikkei minulla edes ole lapsia, olen myyty! Annen upeaa värisilmää voi vain ihailla. Kauniita tunnelmallisia kuvia. HUIPPUHIENOA!

5. Pikku-Pihlaja

Meken tekoset ovat upeita. Hän keksii omia ideoita, eikä kopioi muilta.

6. Elämää kukkulalla

Finkinja kirjoittaa elämästään Kroatian kukkulalla. On mukava lukea hyvinkirjoitettua tekstiä toisten ulkosuomalaisten elämästä.

7. Kulttuureja sekoitellen. Elämää Las Vegasissa.

Yksi uusista blogilöydöistäni. Susa kirjoittaa rehellisesti, hauskasti ja välillä myös ahdistavasti elämästään Las Vegasissa. Hän kertoo myös asioista, jotka ovat kipeitä ja pelottavia.

--------------

Sain nauttia tänään ihanasta kevätpäivästä. Aurinko paistoi, eikä ollut vielä liian kuuma. Neonväriset naapuritkin ovat heräilleet talvipiiloistaan vilistelemään kuistilla.

Iloista loppuviikkoa kaikille!

Ruusupensaita sankarille

Minulla oli syntymäpäivä. Mieheni ei ole ikinä antanut minulle ruusuja eikä muitakaan kukkia, sillä hänestä katkotut kukat kuuluvat vain hautajaisiin ja haudoille. Silloin, kun olimme "nuoria ja rakastuneita" ja hän tuli vaikka lentokentälle vastaan, hänellä oli mukanaan kaasupallo, jossa luki "I love You", näin hän välttyi kukkien hankkimiselta. Mieheni myös inhoaa syntymäpäiviä. Hänelle ei saa pitää juhlia, vieraita ei saa kutsua, eikä lahjoja saa antaa näkyvästi. Olen jo oppinut hänen tavoilleen, mutta kieltämättä se vähän rassaa, ettei hänen "traumansa" takia minullakaan ole oikeita synttäreitä. Eli siis minä en saa kakkua enkä mitään seremonoita, jos en niitä itse järjestä.

---

Tänä vuonna sain jonkun vatsaflunssan muutama päivä ennen synttäreitäni, joten kun olimme kaupungissa ruokakaupassa, en ostanut mitään hyvää syntymäpäiväkseni. En myöskään kutsunut niitä vähäisiä ystäviäni, joita minulla täällä on, sillä ajattelin, etten voi itse mitään kuitenkaan syödä, enkä ollut vatsakivun takia juhlatuulella. Lisäksi minulla ei nykyään ole mitään juhlamieltä, koska mies ei halua järjestää koskaan mitään arkipäivästä poikkeavaa. Joten ajattelin, entä antaa olla taas kerran, vaikka täyttyvien vuosien vuoksi olisi voinut jotain vähän isompaakin järjestää.

---

Kun vielä asuimme eri maissa, mieheni soitti syntymäpäiväaamunani aikaisin ja lauloi puhelimessa Cumpleaños Feliz. Nykyään ovat myös laulamiset jääneet vähemmälle. Lahjojakaan mieheni ei tykkää antaa sinä päivänä, kun ne kuuluisi antaa. Hän mieluiten antaa lahjat ennen tai jälkeen varsinaisen päivän. Olen varma, että tämä on jonkinlainen syndrooma, mutta itse hän ei osaa selittää syitä. En ole kuullut muilla olevan tällaista oireyhtymää. Mieheni antaa kyllä aina minulle hienoja ja hyödyllisiä lahjoja, joten täytyy vain tottua tähän yllätyksettömyyteen. On täytynyt minunkin aikuistua.

---

Mieheni oli järjestänyt meille työntekijän syntymäpäiväkseni istuttamaan kasveja. Toimme mieheni siskon pihalta "muutaman" ruusupensaan. Ne ovat tuossa kuvassa alhaalla. Että sain kun sainkin ruusuja tänä vuonna :)

Kesken kaikkien istuttelujen ainoa hyvä chileläinen ystäväni soitti minulle ja toivotti onnea! Olin ihan ihmeissäni, että hän musti syntymäpäiväni ja sanoinkin sen hänelle. Hän sanoi, että olen hänelle niin hyvä ystävä, että siksi hän muistaa. Tulin ihan liikuttuneeksi, sillä minulla ei täällä ystäviä ole juuri ollenkaan. Lisäksi minua alkoi nolottaa, sillä en muista edes missä kuussa hänen synttärinsä ovat. Olen aivan älyttömän surkea muistamaan numeroita. Olenkin opetellut muistamaan perheeni synttärit niin, että äidin on talvella, isän on kesällä, veljen on syksyllä ja nuoremman pikkuveljeni synttärin muistan vaikka unissani. Niin tärkeä hänen syntymänsä minulle oli silloin joskus yli 20 vuotta sitten:)

Flor de pluma


No, nyt kun asumme Chilessä, ovatkin vuodenajat päinvastaiset, joten olen nykyään ihan sekaisin muistamisissani. Jouluna voisin lähettää kesäterveiset ja pääsiäisestä ei ole tietoakaan. Isänpäivä on täällä eri aikaan kuin Suomessa. Ja kun olen tottunut siihen, että äitienpäivä on keväällä, niin täällä se onkin syksyllä. Siksi nykyään kaikki onnitteluni lähtevät myöhässä, sillä herään aivan liian myöhään tajuamaan asiat.



Ystäväni puhelimessa ilmoitti, että hän tulisi miehensä ja vauvansa kanssa kylään meille viideltä iltapäivällä. Toivotin iloisesti tervetulleeksi, ihanaa, oikeita synttärivieraita! Sitten tajusin, ettemme olleet ostaneet mitään tarjottavaa ja mökki oli sotkuinen. Istuttelin kuitenkin vielä tunnin verran kukkia ja sitten laitoin lounaan ja aloin pohtia tarjottavaa. Päätin tehdä pikapullat mustikkahillolla ja suklaamuffinsit suklaamoussepäällisellä. Vispasin ja sekoittelin ja huomasin, että leivinjauhe oli vanhaa. Laitoin jauhetta kaksinkertaisen määrän. Suklaamuffinsseihin piilotin Fazerin mariannesuklaapalan sisään.


Mökkimme flor de pluman takaa



Puuhellan uunissa on aina niin lempeä lämpö, että kakkuja pitää paistella ainakin kaksi kertaa kauemmin kuin ohjeissa sanotaan. Leipomiset onnistuivat täydellisesti, mikä ei ole ollenkaan sanottu, kun on meidän puuhellasta kyse. Joskus on sivuilta palanutta ja sisältä raakaa. Joskus on lätsähtänyttä. Pursotin suklaamoussen muffinssien päälle ja laitoin vielä suklaapallon koristeeksi. Olin tyytyväinen pikaisiin leipomuksiini.



Eukalyptuksen henki toivotti minulle kitisevällä äänellään onnea. Olisi kuulemma muffinsi hänellekin maistunut...


Aloin siivota mökkiä ja pesin jopa lattiat. Kun kaikki oli valmista, aloimme odotella vieraita. Vettä satoi kaatamalla poikkeuksellisesti. Kello oli jo kuusi, mutta olen tottunut siihen, että he tulevat tunnin myöhässä. Mieheni kuitenkin kysyi minulta, että missä puhelimeni oli. Olin jättänyt sen autoon. Juoksi hakemaan sen ja näin, että ystävältä oli tullut kolme soittoa ja ääniviesti. Viestissä hän sanoi, etteivät he voikaan tulla, sillä "joku oli kovin paha". Kuuntelimme miehen kanssa molemmat, emmekä saaneet selvää, oliko isä paha vai auto paha. Soitin ystävälleni ja hän sanoi, että ilma oli niin paha, etteivät he voineetkaan tulla, sillä sunnuntaisin heillä ei ollut työntekijöitä ja heidän piti itse ruokkia 20 hevostaan ja muut eläimet. Paha sää hidasti hommaa. He tulisivat jokin toinen päivä.

Mustikkapulla vuoassa ja suklaamuffinssit

Me päätimme sitten miehen kanssa kahdestaan pitää kekkerit. Laitoin vain ensin osan tarjottavista astioihin ja pakkaseen, jotta minulla olisi sitten tarjottavaa, kun he tulisivat. Laitoin nätit mustikkapikapullat pakkaseen ja jätin meille syötäväksi vuokaan tekemäni (muffinsivuokia ei ollut riittävästi). Juttelimme tulevaisuudensuunnitelmista, söimme ja joimme teetä. Olimme juuri lopettaneet syömisen, kun puhelin taas soi.

Eräille herkkujen näkeminen oli vähän liikaa.

Puhelimessa oli ystäväni, joka kertoi, että he olivatkin jo saaneet syötettyä eläimet ja vaikka satoikin kaatamalla, he päättivät sittenkin lähteä. He olisivat meillä tunnin päästä. Toivotin tervetulleeksi, mutta heitin vitsiä, että kakku on kyllä jo syöty. Ei kuulemma haittaisi, sillä hän toisi omenapiirakkaa.

Puhelun jälkeen kaivoin pakkasesta (onneksi jäätymättömät) herkut ja laitoin ne taas kerran tarjolle. Kahdeksalta illalla pimeässä kaatosateessa ystäväni sitten tulivat ja yrittivät tartuttaa tapansa mukaan vauvakuumetta minuun. Eivät onnistuneet taaskaan. Mutta meillä oli kiva ilta. Kyllä ystävien merkitys kasvaa silloin, kun asuu maailman toisella puolella!

Tässä itse sankari taas kerran vanhempana.

Parempia kuvia luvassa

Sain tällaisen kapistuksen synttärilahjaksi mieheltäni.

Osaan jo ottaa sillä kuvia, mutta kaikki muu on vielä opeteltava. Kamerassa on niin paljon kaikkia mahdollisia säätöjä, että menee melkoinen tovi, ennen kuin olen oppinut asiat. Vähävähältä iltaisin ennnen nukkumaanmenoa lueskelen ohjekirjaa.

Toivottavasti saan pian tänne blogiini paremman laatuisia kuvia!

Tonttikiemuroita

Nyt on toivoa!

Lupasin päivittää tontinhankintakiemuroitamme ja nyt on vähän uutta kerrottavaa. Odotimme siis kolme viikkoa soittoa tontin omistajalta. Hän lupasi soittaa kolme päivän päästä, mutta mitään ei kuulunut. Hänen piti kertoa meille, mihin päätöksen ovat tulleet, myyvätkö vai eivät. Lopulta mieheni soitti hänelle. Sieltä vastasi joku toinen henkilö, joka kertoi, ettei omistaja voi puhua, sillä hänellä on kurkku kipeä. Minä olin varma, että kolmen viikon soitamattomuus sekä kurkkukipu tarkoittavat sitä, etteivät he tahdo myydä.

Mieheni kuistilla, joka ehkä on joskus meidän.

Seuraavana päivänä mieheni puhelin soi. Omistajan poika oli puhelimessa. Hän kertoi, että he eivät tarvitse rahaa, joten he eivät ole ajatelleet kuitenkaan myydä tonttia, mutta jos voisimme vielä odottaa muutaman päivän, niin he miettivät vielä. Hinta kuitenkin oli noussut kahdella miljoonalla, siis jos he myisivät.

Muutaman päivän kuluttua mieheni soitti omistajalle, mutta taas joku muu vastasi ja kertoi, ettei omistaja ole kotona. Voisimme odottaa soittoa seuraavana päivänä. Tietenkään puhelua ei kuulunut. Selvä juttu, he eivät tahdo myydä!

Seuraavana iltana mieheni soitti ja omistaja oli puhelimessa. Minä laitoin puita pesään ja toimittelin kaikkea pientä, etten olisi purrut kynsiäni kyymärpäihin asti. Korvat höröllään kuuntelin puhelua. Puhuttiin papereista ja kaupanteosta! Onko tämä totta?

Mieheni ilmoitti omistajalle, että ostaisimme tontin ja hinnasta päästiin sopimukseen. Emme alkaneet tinkiä, meillä on siitäkin jo huonoja kokemuksia.

Huippu tässä jutussa on se, että kun illalla ilmoitimme omistajalle ostavamme tontin, niin heti seuraavana aamuna soi puhelin. Kiinteistövälittäjä, joka siis ei tiedä, että olemme ostamassa kyseistä tonttia, kertoi, että nyt etsimällämme alueella on monta tonttia myynnissä! Kaksi vuotta olemme etsineet, emmekä ole löytäneet juuri mitään! Uskomaton ajoitus!

Ensi viikonloppuna menemme katsastamaan nämä uudet myyntiin tulleet tontit. Eli nyt on taas toivoa. Yksi on jo MELKEIN varma ja uusia mahdollisuuksia odottaa siellä meitä. Täytyy vain käydä katsomassa, millaisia ne uudet ovat ja toivoa myös, etteivät nämä omistajat ehdi muuttaa taas mieltään, etteivät myykään!

Puulaatikon tuunaus

Puulaatikon tuunaus ja ikäväni Turun saaristoon

Löysin tällaisen puulaatikon mieheni siskon pihalta nyt, kun tyhjennämme taloa vuokralaisia varten. Siinä se oli, kauan odottamani tavallinen puulaatikko tuunausharjoituksiin.

Kuvassa laatikon alkupräinen vanhan laudan väri on paljon kauniimpi kuin se oikeasti oli. Oikeasti laatikko näytti vain rumalta ja likaiselta.

Tältä se näyttää nyt. Ja nyt kerron, miten sen tein ja mistä sain idean.

Minulla on kauhea ikävä Turun ja muutenkin Suomen saaristoon. Ikävöin saariston punarunkoisia käkkyräisiä mäntyjä, harmaita peruskallioita ja jäkälää. Ikävöin punamultaisia venevajoja, rauhallisia poukamia ja kaisloja. Ikävöin siistejä tienpientareita, kesäkukkia ojissa, meidän rantakallioitamme ja lokkien kirkumista.

Kun aloin hioa hiomakoneella laatikkoa, peucot ja tiuquet kirkuivat taivaalla ja mieleni palasi taas kerran Suomeen. Tuntui ihan siltä, kuin lokit olisivat kirkuneet ja minä olisin löytänyt tuon laatikon merenhuuhtomana jostain Suomen ulkosaaristosta. Sitten päätin, että laatikosta tulee sen näköinen, kuin minusta tuntui. Hioin koneella kaikki kulmat pyöreän pehmeiksi, kuin meri olisi sen pehmittänyt.

Hiottuani laatikon hinkkasin kulmiin kenkäplankkia ja kynttilää. Chilessä ei ole kuultomaaleja eikä vahoja, ainakaan tässä osassa Chileä, missä minä asun, joten mietin taas kerran, miten saan läpikuultavan vaikutelman. Otin ämpärillisen primeriä (maitomaista pohjamaalia), jolla sudin suurpiirteisesti laatikon kahteen kertaan. Primerin kuivuttua hioin kulmista, jotta sain kuluneen vaikutelman. Ajatuksissani laatikko olisi saanut näyttää vielä enemmän harmaalta, mutta tämä valkoisempi tuloskin on nätti.

Sitten vielä mietin, minkä tekstin painaisin kylkeen. Meinasin laittaa ensin meidän perheemme mökkisaaren nimen, mutta sitten pääsyin Houtskäriin, koska nimi on pidempi. Kirjaimia maalatessani kaduin kuitenkin pitkää nimeä, työ nimittäin oli vaikeaa.

Minulla ei ole mitään kirjainsabluunia, joten piirsin ensin itse kirjaimet paperille. En löytänyt oikean kokoisia kirjaimia tekstinkäsittelyohjelmasta, enkä saanut suurennettua niitä kotikonstein. Osainpa kuvankäsittelyä edes vähän! Piirsin kirjaimet paperilta piirtoheitinkalvolle ja leikkasin saksilla. Yritin tuputtaa mustaa maalia sabluunan läpi laatikon kylkeen, mutta koska raakalauta on niin röpöliäistä, maalia meni vaikka miten paljon sabluunan alle tehden kirjaimista rumat. Jouduin lopulta maalaamaan kaikki kirjaimet siveltimellä. Pidin sabluunaa vain siksi, että sain kirjaimista samankokoisia. Kun kirjaimet olivat kuivuneet, hioin niitä kuluneen näköiseksi. Meinaan hioa vielä vähän lisää.

Mieheni siskon luota löytyi vielä yksi puinen tomaattilaatikko, sellainen heppoisempi tekele. Se saa seuraavaksi saman käsittelyn ja tulee jatkamaan "saaristolaissarjaani".

Kuvissa esiintyvät chihuahuat Yoda 2 v. ja sen tytär Olivia 4 kk.

Ykköskoiramme syntymäpäivä

Rakas pikkuinen Chiquititamme täytti 28.9.2009 kokonaista YHDEKSÄN vuotta! Alla olevassa kuvassa näkyy Chiffeliffen suhtautuminen ikäänsä :)

Chiquitita liittyi meidän perheeseemme uuden vuoden aattona 2001. Ostimme sen Fort Lauderdalesta Floridasta. Etsin silloin lyhytkarvaista poikachihua, mutta kun näin pitkäkarvaisen suklaanvärisen tyttöpennun, pyörsin kaikki aiemmat päätökseni. 600-grammainen karvakorva lähti mukaamme ensin New Yorkiin ja sieltä Suomen pakkasiin.

Sopeutuminen Suomen ilmastoon ei ollut helppoa pikkupennulle. Se sai hengitysteiden tulehduksen ja olisi voinut kuolla, jollen olisi tajunnut viedä sitä eläinlääkärille. Tuolloin en ymmärtänyt koirista vielä mitään, mutta onneksi lamppu syttyi päässäni silloin, kun näin sen makaavan flegmaattisena pesässään nenä täynnä töhnää. Antibiooteilla pikkuinen parani ja on sen jälkeen ollut huipputerve koira.

Chiquitita on matkustellut ympäri Suomea, Yhdysvaltojen itärannikon Kanadan rajalta Niagaran putouksilta Floridan Key Westiin, Chilessä Santiagosta Chiloen saarelle, Itävallassa, Englannissa, Ranskassa ja kerran jopa Ruotsin maaperällä, mutta lentokoneesta emme silloin saaneet poistua:) Chiffeliffe on asunut kolmessa maassa ja se rakastaa suurkaupunkeja toisin kuin ihmisäitinsä.

Chiquitita Chikkendaale Daalendaale Mianpieni Liianpieni Hauvavauva Vauvahauva Aaltonen rakastaa Telle-mummolta saamaansa karvaista pyöreää lelua, jonka sisällä on piippi sekä kumilelua, jonka molemmissa päissä on pallot. Chiffe kantaa joka ilta lelunsa keskelle lattiaa ja tappaa ne. Chiffen lempiruokaa ovat nakit, kana ja juusto.

Chiffelille (Kassi-Alma) on ollut melko epäsosiaalinen koira. Se on tykännyt vain ihmisistä ja niidenkin kanssa on pitänyt tehdä tuttavuutta vähintäin puoli tuntia, ennen kuin uusi ihminen on hyväksytty Chikken kaveriksi. Vanhemmiten Chiquitita on muuttunut. Nykyään ihmiset pääsevät suosioon jo muutamassa minuutissa ja muihin koiriin se on tottunut pakon sanelemana, sillä koiralauma on kasvanut.

Chiquitita oli viisi ensimmäistä elinvuottaan ainoa koiramme, lellitty ja paijattu. Sitten perheeseen hankittiin vahtikoiria ja pian lisää chihujakin. Chiquitita oirehti puremalla häntänsä melkein kuolioon, mutta kun tästä alkukriisistä oli selvitty, ei enää tällaisia masennuskausia ja mielenosoituksia ole ilmentynyt. Chikke ei yhäkään tahdo leikkiä muiden koirien kanssa, mutta nyt se sietää niitä. Chikke nukkuu samassa pesässä muiden chihujen kanssa ja antaa niiden käyttää selkää tyynynään (erityinen armonosoitus!)

Chiquitita on arvonsa tunteva matriarkka. Sen kahteen lempileluun eivät muut chihut saa koskea. Jos joku yrittää, se ärähtää, eikä kukaan sen jälkeen katsokaan leluun päin. Chiquititalla on chihujen dormitoriossa peti toisessa kerroksessa, jossa se saa olla rauhassa, jos se tarvitsee yksinäisyyttä.

Meidän laumamme toivoo Chiquititalle ainakin yhdeksän vuotta lisää terveitä elinpäiviä! Juhlavastaanotto pidetään tässä muutaman viikon sisällä chihukavereiden ja grillausten merkeissä.

ONNEA VIELÄ RAKASRAKAS CHIQUITITAMME!!!