Maanjäristyksen muistopäivänä musiikkia, järistyksiä ja ihmiskohtaloita

Eilen oli Chilessä maailman viidenneksi voimakkaimman maanjäristyksen vuosipäivä. Telkkarista tuli koko päivän dokumentteja muistotilaisuuksista sekä maanjäristyksestä. Täällähän on koko vuoden järissyt, mutta se on luonnollista ja terveellistä.

Kuoron ohjelma sekä romumarkkinoilta ostamani vanha matkalaukku

---

Sanoin miehelleni aamulla, että mitä jos juuri tänään tulisi voimakas maanjäristys! Ihmiset varmaan säikähtäisivät tosi paljon.

Olin koko päivän kotona ja sivusilmällä seurailin, miten näytettiin sortuneita kerrostaloja, jotka muuten vielä tänä päivänä makaavat maassa kaatuneina minunkin kaupunkireissuni varrella. Näytettiin itkeviä ihmisiä ja haastateltiin tsunamista selvinneitä sekä myös ihmisiä, jotka olivat menettäneet perheensä rauniohin.

---

Yksi nainen oli synnyttänyt vauvan juuri maanjäristyksen hetkellä. Pienikokoinen kätilö oli suojannut omalla vartalollaan äitiä ja juuri syntyvää vauvaa, muuta ei ollut tehtävissä. Toinen nainen oli synnyttänyt ja alkanut sen jälkeen imettää viittä muutakin lasta, sillä kaikilta äideiltä ei tullut maitoa, eikä sitä järistyksen jälkeisessä kaaoksessa mistään saanut. Näytettiin kolmekymppistä miestä, joka oli mennyt naimisiin vuosi sitten ja muuttanut 9-kuukautisen poikansa ja vaimonsa kanssa upouuteen kerrostaloon. Mies oli pitänyt vaimonsa kädestä kiinni, kun molemmat olivat maanneet puristuksissa raunioissa. Vaimo kuoli ennen kuin heidät ehdittiin pelastaa. Myös poika. Nuori mies on nyt yksin. Haastateltiin nuorta äitiä, joka oli toisesssa kädessään puristanut pientä poikaansa ja toisella kädellä pitänyt kiinni puusta, kun tsunami huuteli kaiken heidän altaan pois. Äiti sinnitteli ja sinnitteli, kunnes kolmas voimakas aalto riuhtaisi heidät irti puusta. Äiti ja poika huuhtoutuivat veden mukana noin kilometrin päähän. Molemmat selvisivät.
---
Näitä tarinoita on tuhansia. Toiset päättyivät hyvin ja toiset huonosti, mutta elämme yhä tämän kaiken keskellä. Talot ja kadut ovat yhä huonossa kunnossa. Jälleenrakennustyöt ovat vauhdissa, mutta maan resurssit ovat rajalliset. Itse kärsimme taloudellisia vahinkoja, mutta onneksi kenellekään läheiselle ei tapahtunut mitään vakavaa. Sivupalkista voit lukea lisää maanjäristyksestä.


Konsertti pidettiin ulkona yliopiston alueella. Kuvassa voitte nähdä kemianlaitoksen, joka räjähti ja syttyi palamaan vuosi sitten maanjäristyksessä. Räjähdyksen kuulimme Peikkokukkulalla saakka, vaikka Concepcioniin on noin 60 kilometrin matka.

---

Lähdin illalla Concepcioniin kuuntelemaan Wienin yliopiston kuoron esitystä. He lahjoittivat konsertin Concepcionin ihmisille maanjäristyksen muistopäivänä. Konsertti oli ihana. Kuoro lauloi Brahmsia, Rheinbergeriä, Rachamaninoffia, Tschaikovskia, itävaltalaisia kansanlauluja, latinalaisen amerikan lauluja - ja toki Violeta Parran "Gracias a la vida" (Elämälle kiitos). Minä riemastuin kahdesta Sound of Musicin kappaleesta Do Re Mi ja Edelweiss. Lopuksi vielä kuoro lauloi Blue Danuben, jota rakastin soittaa pianolla silloin kun minulla vielä oli piano.
---

Kuuntelimme konsertin pimenevässä illassa ainoan suomalaisen ystäväni kanssa lokkien kirkuessa taivaalla kilpaa kuoron kanssa.

---

Konsertin jälkeen tapasin kälyni, joka myös oli siellä naapurinsa kanssa. En uskalla liikkua yksin kymmenen aikaan illalla kaduilla, joten en tahtonut lähteä linja-autoasemalle, joka on vähän vaarallista aluetta öisin. Päätin jäädä kälyni luokse yöksi ja lähteä vasta aamulla Peikkokukkulalle. Kävelimme kälyn ja naapurin kanssa pois yliopistoalueelta ja katselimme valokuvia maanjäristyksestä. Otimme bussin ja joku huumehörhö heitti kaljatökin bussin avoimesta ovesta sisään.

---

Kälyni luona keitimme teetä ja juttelimme pennuista. Silloin alkoi maa keinua. Otimme tukea sohvasta ja nojatuoleista, kun riensimme oviaukkoon. Sama naapuri, joka oli konsertissakin, oli omassa oviaukossaan pelokkaan näköisenä. Lamppu heilui yllämme niin, että se melkein koski kattoa jokaisella heilahduksella. Maa heilui kuin laivassa ja silloin kuului valtava räjähdys ja sähköt katkesivat.

---

Järistys ei kestänyt kauan, mutta se oli tosi voimakkaan tuntuinen. Erilainen kuin yleensä. Yleensä se on tärinää ja räminää, mutta nyt tuntui kuin olisi ollut pahassa aallokossa. Kun tärinä oli ohi, naapurikin tuli kälyni luokse, sillä hän ei uskalla olla yksin maanjäristysten aikoihin.
Kälyni survoi avokadoa taskulampun valossa ja lopulta saimme ne teetkin juotua. Kuuntelimme radiota yhä taskulampun valossa ja siellä kerrotiin, että järistys oli ollut 5,9 tai 6 richterin asteikolla. Ei siis yhtä voimakas kuin vuosi sitten, mutta sai kyllä sydämen tykyttämään muutaman ylimääräisen kerran.

---

Menimme kaikki kolme naista nukkumaan. En tiennyt, olisinko nukkunut vaatteet päällä ja kengät jalassa. Vaihdoin kuitenkin pyjaman päälleni ja laitoin kaikki vaatteeni kassiin käden ulottuville ja kengät siihen viereen. Kälyni ei sinä yönä lukinnut kaltereita oven eteen. Minua pelotti paljon enemmän kuin koskaan ennen. Olin ensimmäisen kerran kerrostalossa järistyksen aikana neljä kerrosta sänkyni päällä.

---

Olosuhteisiin nähden nukuimme hyvin. Heräsimme seitsemältä aamulla uuteen järistykseen. Sähköt olivat yhä poikki. Nousin ja puin vaatteet päälleni ja lähdin takaisin turvalliselle Peikkokukkulalle, jossa myös oli tärissyt. Von Trollheimien koti oli entistä pahemmassa kaaoksessa ja nallejakin oli pudonnut hyllyltä. Sellaista pientä vain.
---
Sellaista maanjäristyksen vuosipäivää meillä siis vietettiin. Ei anna maaäiti unohtaa.