Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 20. syyskuuta 2010

Ensivaikutelmat. Suomiloma - osa 1

Tänä kesänä olin Suomessa lomalla. Olin ensimmäistä kertaa Suomessa lähes viiden vuoden tauon jälkeen. Ensimmäisen viikon olo oli ihan outo, sitä oli turistina omassa synnyinmaassaan. Tuntui irralliselta ja kaikkea katsoi vähän oudoksuen. Toisaalta taas kaikki oli niin tuttua kuin vaan voi olla. Sitä tunnetta voisi kuvailla vähän uneksi - kaikki on tuttua ja samanlaista, mutta kuitenkaan ei saa otetta mistään ja jotenkin leijuu kaiken ulkopuolella.


Olin elokuun lopulla Kaivopuistossa myymässä Michilandian vaatteita.





Suomenkielikin kuulosti erilaiselta kuin muistin. Toki kieleni on hyvässä kunnossa, sillä kirjoitan paljon, mutta puhe jää vähälle, sillä suomalaisia ystäviä minulla ei ole ollut Chilessä pitkään aikaan, enkä soittele juuri lainkaan Suomeen puhelimella. Ensimmäinen kosketukseni äidinkieleen tapahtui Frankfurtin kentällä portilla, jossa odoteltiin Suomenlentoa. Täytyy sanoa, että TYRMISTYIN suomalaisten naisten puhetyylistä: kentällä ainakin puolet naisista puhuivat narisevalla äänellä. Siis en nyt puhu mistään kitinästä, vaan epäterveestä äänentuottamisesta! Kun olin ollut pidempään lomalla, huomasin varsinkin nuorten naisten narisevan, mutta sitten jo melkein totuin asiaan, enkä kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota.

Ensimmäisellä viikolla minua myös huvittivat televisio-ohjelmat. Kuulin sivukorvalla ihmisten puhuvan todella surullisesti ja masentuneesti ja aloin katsoa, mistä on kyse...no, iloista puutarhaohjelmaahan siellä näytettiin ja kaksi ihmistä keskustelivat "vilkkaasti" vihanneksista ja kukkasista :) Olen tottunut siihen, Että Chilen televisiossa kimitetään kurkku suorana jatkuvaa puhetulvaa, oli aihe mikä hyvänsä. Joskus sivukorvalla aihetta kuuntelematta kuulen, kun joku pikkulapsi piipittää jotakin ja kun menen katsomaan, mistä on kyse, siellä onkin joku vaikutusvaltainen lääke- tai rikostieteen naisprofessori puhumassa täyttä asiaa. Hassua, miten erilailla ääntä käytetään eri maissa. Jos Suomessa joku vaikutusvaltainen nainen kimittäisi nopeasti ja hengästyneesti, häntä ei otettaisi vakavasti! Suomessa puhutaan surullisesti ja tosissaan;)
-
Suomen televisiota oli siksikin mukavaa katsoa, että siellä ei uutisissa näytetty jatkuvasti parkuvia ihmisiä, eivätkä minihameiset diskotanssitytöt pyllistelleet ja heilutelleet itseään kahdeksalta aamulla! Suomen telkussa myös näytettiin sellaista kivaa brittisarjaa, jonka nimi oli "Muutto maalle". Siinä aina jokin remonttitaidoton pariskunta osti jonkun romutalon maalta ja alkoi remontoida sitä liian pienellä budjetilla ja liian tiukalla aikataululla. Sitä oli ihanaa katsoa!


Mikä Suomessa sävähdytti, oli siisteys! Kaikki puut saavat pitää oksansa, eikä niitä ole katkottu. Vuokratalojenkin pihoilla on istutuksia, pensaita ja kukkia ja kaikki hyvässä kunnossa. Graffitteja ei ole seinillä, eikä pahemmin roskia kaduilla. Talot ovat hyvinhoidettuja ja puutarhat siistejä.

Minulta kyseltiin paljon, että onko jokin asia muuttunut. Oli ihan selkeästi! Suomi oli kansainvälistynyt tämän viiden vuoden aikana. Ainakin Turussa ja Helsingissä oli kerjäläisiä kaduilla käsi ojossa. Heitä ei ollut viisi vuotta sitten. Turun katukuvassa oli paljon enemmän ulkomaalaisia kuin ennen ja bussikuskeissa oli paljon enemmän ulkomaalaisia ja naisia kuin ennen. Siitä tulikin mieleeni - aah, kiitos teille bussikuskeille, kun ajatte niin hyvin ja rauhallisesti! Voisivatpa Turun bussikuskit tulla opettamaan tänne Concepcioniin, miten bussia kuuluu ajaa!
-
Kansainvälisyys oli silmiinpistävää, tai paremminkin korviinpistävää Helsingissä. Kadulla kuuli enemmän muita kieliä kuin Suomea - toki oli turistiaika meneillään. Lappeenrannassa taas kuuli paljon enemmän venäjää kuin suomea ja Nauvossa enemmän ruotsia kuin suomea...mutta jälkimmäisessähän ei ole koskaan ollut mitään outoa - hih!


Oli muutakin uutta. Lähes kaikilla kavereillani oli joko autossa tai puhelimessa navigaattori! Samoin kaikilla oli uudet hienot autot ja kaikilla oli hienot kodit. Korkea elintaso näkyy Suomessa. Sisustusliikkeiden määrä oli kasvanut valtavasti viidessä vuodessa. Tuntuu siltä, että eniten oli maalaisromanttista vaaleahkoa sisustusta myyviä liikkeitä. Samantyylistä tavaraa myivät myös Kodin Anttila, Stockmann ja Sokos. Ennen ei tuollaista tavaraa pahemmin löytynyt. Nyt ymmärrän senkin, miksi niin useat sisustusblogit ovat täynnä ihania vaaleita maalaisromanttisia tavaroita - niitä on niin helppoa ja edullistakin ostaa Suomessa. Kyllä minulla olisi tullut valitsemisen tuska, jos matkalaukkuun olisi mahtunut jotain enemmän!
-
Olin lomalla seitsemän viikkoa, joten siinä ajassa ehdin nähdä ja tehdä vaikka mitä, mutta niistä kertoilen toisissa postauksissa.
-
P.S. Söin joka päivä ruisleipää, salmiakkia ja lakritsia :D

21 kommenttia:

  1. Olipa jannittavaa kuulla ajatuksiasi Suomesta noin monen poissaolon jalkeen. Omat kokemukset muuttuneesta Suomesta ovat niin erilaisia, mutta varmaan siihen vaikuttaa myos se, etta norjalainen kulttuuri on muten niin lahella suomalaista.

    Tervetuloa takaisin tanne blogimaailmaankin!

    VastaaPoista
  2. Olipa mielenkiintoista lukea!
    Niin samanlaisia ajatuksia vaikka kaynkin joka vuosi Suomessa lomalla.
    Minua joka vuosi alkuun huvittaa se,etta niin moni suomalainen on samannakoinen.
    Jo lentokentalla katson monen ihmisen peraan,kun luulen hanen olevan joku tuttavani...

    VastaaPoista
  3. Joo, nariseva äänenkäyttö ja loppukiekaisu on tullut nuorten naisten puhetyyliin... Ja siistiä on ja elintaso hyvä... Ja telkkariohjelmat huonoja siinä mielessä, että kanavia on runsaasti, mutta ne näyttävät uusintoja. Erilaiset life style -ohjelmat ovat muotia kai sen vuoksi, ettei niiden tuottaminen tule kalliiksi.

    Helena

    Ja kansainvälistäkin on: joka aamu täällä Savonlinnan seudulla kuulen venäjää bussissa. Kerjäläiset puolestaan ovat järjestäytyneitä romaaneja Romaniasta; nyt suunnitellaan kerjäämisen kieltävää lakia.

    VastaaPoista
  4. Hauskaa! Eipä noita tule itse tuolta kantilta ajateltuakaan. Kiva kun olit suomessa, ja jännityksellä odotan mitä kaikkea sinulle on täällä tapahtunutkaan...

    VastaaPoista
  5. Kiva kun kerroit kokemuksiasi synnynmaasta. Kaukaa asioita näkee paremmin. Kyllä moni asia on muuttunut viidessä vuodessa.
    Itse siivosin komeroa, missä oli vanhoja lehtiä, 2000 luvun alusta (ei siis kovin vanhoja), mutta niistä huomaa hyvin miten kaikki vaan muuttuu.
    Odottelen innolla lisää tarinaa:)

    VastaaPoista
  6. 5 vuotta on pitkä aika,jonka aikana tapahtuu suuriakin muutoksia,ja ne takuulla pistivät silmään,ihan eri tavalla ,kuin jos asuisi Suomessa.Nykyään menen kerran vuodessa Suomeen,mutta seuraan Suomen asioita sen verran ahkerasti,etteivät asiat ihan kauheasti ihmetytä,tosin pari ekaa päivää menee ihmetellessä.Etelä-Amerikan ja Suomen väliset erot ovat muutenkin tosi suuret.Aikoinaan asuessani täällä ensimmäistä kertaa menin Suomeen käymään 9 vuoden poissaolon jälkeen,ja kyllä oli ihmettelemistä,etenkin,kun silloin ei vielä nettiäkään ollut.Ja muistan,kun sitten pari vuotta sen jälkeen muutin takaisin Suomeen,niin kaikki ihmettelivat korostustani puhuessani Suomea(sekin hävisi sitten ajan myötä,kun tottui intonaatioon)
    Muuten,jos haluat katsoa Suomen televisiota,niin voit nähdä sen Chilessäkin:www.anywheretv.fi

    VastaaPoista
  7. Suomi on maailman paras maa! Kaikilla mittareilla mitattuna. Italiassa puolet vuodesta asuessani huomaan sen hyvin usein. Sinà nàit muutokset vielà selvemmin. Odottelen lisàà vertailuja. Mukavaa syksyà/kevàttà sinne.

    VastaaPoista
  8. Olipa kokoajan Suomessa asuvana hauska lukea havaintojasi. Luulen kuuntelevani suomalaisten puhetta jatkossa paljon tarkemmin:)) Joku mainitsi kommentissa tuon samannäköisyyden. Olen siitä samaa mieltä ja se ärsyttää minua tosi paljon. Ihan kuin ihmiset eivät uskaltaisi poiketa massasta. Onkohan se suomalaisten erityispiirre? Mielenkiinnolla odotan lisää tarinoitasi:)

    VastaaPoista
  9. Minäkin pidän turkulaisista bussikuskeista. Voisivat tulla nyt aluksi Helsingin kuskeja neuvomaan.

    VastaaPoista
  10. hauska lukea mietteitäsi suomesta ja suomalaisista:)saa uutta näkökulumaa asioihin...

    VastaaPoista
  11. Mia, olipa hyvä kun puutuit tuo´hon naisten puhetyyliin. Minä en tajua mitä se oikein on! Jos minä listaisin nyt ne ydistävät nimittäjät, joita minä olen epäillyt olevan ko. puhetta harrastavalla ryhmällä,minut teilattasiin - julmasti. Joten en kerro. Sattumalta olen muakna yhdessä harrastusryhmässä, jossa kuulee ko. puhetta. Se on kärsimys. Ja jotkut pitää sitä 'hienona' ja alkavat apinoida.

    Outoa, että 'Nainen Chilestä' otti tämän suven upeimman luontokuvan!

    Elintaso etenkin ikäisilläsi tuntuu olevan nyt tosi kova, mutta hyvin likeltä seuraneena, vakutan, että sitä maksetaan kauan. Nyt on vain trendi sellainen, että heti oma talo ja neliöitä vähintäin 250! Meidän eräät tutut tekivät kolmikerroksisen talon järven rannalle kivestä viinikellareineen päivineen ja keittössä koreili hella, jonka minä olin ideoinut ja se meni naistenlehteenkin, mutta enää he eivät omista kotiaan. Tuli lama ja kaiken vei. Tuli avioero ja lapset jaettiin. Että semmoista.

    Bussikuskeista sen verran, että kaikki etniset kuskit ovat tosi kohteliaita, ainakin Jyväskylässä, muut eivät tervehdi, eivät päin katso. Luojalle kiitos meidän tummista bussikuskeista, jotka menen tullen päihittävät äreän äijäköörin!

    Tuo laiturikuva on tosi rento. Ihan tunnen, kuinka nautit!

    VastaaPoista
  12. Lisay: Monet ihmiset sanovat samaa, että kaikki suomalaiset näyttävät samalta. Outoa, mutta minulle se ei ole pistänyt koskaan silmään. Taidan olla sokea asialle.

    Helena: Kyllä siltikin vielä sanoisin, että Suomen televisio on jonkin verran korkeatasoisempi kuin Chilen. Sieltä tulee enemmän asiaohjelmia. Toki sitä roskaa tulee paljon.

    Yaelian: Yhdeksän vuotta poissa Suomesta! Olet kyllä ollut tosi urhea. Minusta tuo viisi vuotta jo oli valtavan pitkä aika ja toivon, ettei enää tule noin pitkiä taukoja.

    Kiitos tuosta telkkarilinkistä. Meillä vain eivät tuollaiset toimi, sillä täällä maalla yhteys on ihan liian hidas telkkari- sekä radio-ohjelmien katsomiseen. Harmi!

    Lissu: Olen samaa mieltä! Suomi on maailman paras maa, mutta silti sitä viihtyy muuallakin. Eikö ole hassua?

    Seija: Kai samannäköisyyden tekevät kasvonpiirteet ja vartalon rakenne, ei niinkään sellaiset asiat, joihin itse pystyisi paljon vaikuttamaan. Onhan niitä muitakin kansoja, joiden ihmiset näyttävät meidän mielestämme ihan samanlaisilta keskenään.

    ii: :D

    Malla: Olen lomallanikin käynyt kurkkimassa blogiasi, vaikken kommentoimaan ehtinytkään.

    Tuula: Olisipa hauskaa tietää, miten sinun mielestäsi Suomi on muuttunut. Erilaisia näkökulmia asiaan on kiinnostavaa lukea!

    VastaaPoista
  13. Leena Lumi: Joo, uskon, että monilla nuorilla on kovat lainat päällä, kun on hienot talot, autot, merkkivaatteet, huonekalut jne. Kaikilla ei voi olla niin paljon rahaa. Onneksi omassa ystäväpiirissäni kaikki tuntuvat olevan maltillisia, eikä mitään ihan ökyjuttuja (eikä jättilainojakaan) omisteta.

    Korkea elintaso kuitenkin näkyy siinä, että "tavallistenkin" ihmisten autot ja kodit ovat viimeisen päälle hienoja ja myös vuokralla asujilla on siistiä ja tyylikästä. Täällä saa olla rikas, jotta pääsee samaan.

    Toivottavasti joku ottaisi asiakseen tuon narinan poistamisen naisten äänestä. Kouluissa äidinkielenopettajat puhuivat asiasta jo minun lukioaikanani, mutta nyt tulee mieleeni, että mitenköhän monta äidinkielenopettajaa nykyään puhuu itsekin narisevalla äänellä? Onneksi en tunne yhtään;) Narina ja s:n sihauttamisen loppukiekaisusta puhumattakaan....aaaargh! Sellainen puheko hienon naisen merkki?

    VastaaPoista
  14. Tuo Leenenkin mainitsema elintason kohoaminen ja varsinkin nayttaminen on muuttunut minun taalla ollessa. Kovin nuoret hankkivat ensiasunnoksi isoja taloja. Meikalaisella ei olisi koskaan kaynyt edes mielessa hypata sellaiseen velkavankeuteen heti elaman alussa.

    Kaupoissa kassat ovat ihmeellisen ystavallisia ja palvelualttiita.

    Kun rupesin oikein miettimaan tuota nuorten naisten puhetyylia, niin se on kylla totta tosiaan ihmeellisen nariseva.

    Nuorten pukeutuminen on kovin samanlaista ja mustaa tai harmaata, varitonta, sanoi poikani norjalainen tyttoystava pari vuotta sitten.

    Kauppojen ruokavalikoima on vaan laajentunut entisestaan. Siis kaikkea on kaikenlaista ja paljon.

    "Kaikki" urheilee jollakin tavalla. Jos ei pyoraile, niin sauvoo tai luistelee rullilla. Ja kavelijoita ja lenkkeilijoita on tiet taynna. Puhumattakaan sitten kaikista uimahalleista ja kuntosaleista. Mina aivan hengastyin kaikkia naita urheilijoita katsoessani.

    Siina oli ainakin muutama asia, jotka minusta ovat muuttuneet vahan yli kymmenessa vuodessa. Kayn yleensa krran vuodessa viikon verran siella ihmettelemassa asioita. Mutta kuten sanottu, niin kulttuurierot ovat pienemmat kuin jos olisin nyt jossakin kauempana.

    VastaaPoista
  15. Mukava oli lukea sinun reissustasi! :) Mielenkiintoisia näkökulmia. Joku on joskus puhunut tuosta naisten äänestä jossain ja olen itsekin ajatellut sitä... Kuuluuko se jotenkin nuorten tyyliin, vähän kuin murre?? ;)
    Hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  16. Tervetuloa takaisin Chileen!
    Odotin sinun paluuta ja mielipiteitäsi Suomesta niin pitkän ajan jälkeen. Samoin mitä eroja olet huomannut - asuthan nyt katolisessa maassa. Toisaalta katolisuuskin on maallistunut koska maailma on muuttunut ja globaalisaatio on tuonut tiettyä samankaltaisuutta. Mutta erot silti ovat säilyneet. Eikös?

    Itselläni on ollut samoja tuntemuksia, vaikka käymmekin Suomessa joka vuosi.
    Teksas on silti eri maata ja kulttuuri hyvin erilaista mitä Suomessa.
    Ensi alkuun amerikkalaisuus tuntui pelottavalta ja kovalta. Hassua nyt 23 vuoden jälkeen Suomi tuntuu kovemmalta ja vieraammalta vaikka monet asiat ovatkin kovin tuttuja.
    Suku siellä on kaventunut ja pikku lapsia on Suomen suvussa kovin vähän.

    Mekin on huomattu Suomen vaurastuminen. Kaikilla näyttää menevän hyvin! Jopa "sosiaalipummeilla."

    VastaaPoista
  17. Kiva kirjoitus! Hauskaa, että teillä oli hyvä loma. Mä en myöskään ymmärrä narisevaa puhetyyliä. Kuulin sitä ensikerran Kimi Räikkösen suusta.
    Hyvää kotiinpaluuta!

    VastaaPoista
  18. Hei Mia :)

    No olipas mielenkiintoista lukea näkemyksiäsi täältä Suomesta.

    Nariseva puhetyyli??? Pitääpä oikein tarkkailla mitä tarkoitit :)

    On varmasti vuosien saatossa täällä moni asia muuttunut.
    Me täällä ei itse sitä huomata kun kaikki tapahtuu kuitenkin pikkuhiljaa ja kaikkeen totutaan.

    Hyvä kun kerrot blogissasi niin mekin tiedetään mitä täällä on :))
    Ihan oikeasti - sitä on sokea itse kaikelle täällä.


    Vielä siitä laskurista - kokeilitko tuota koko nimiripsua siihen laittaa vai miten?
    Mulla se onnistui heti ja eiköhän me saada se sinullekkin toimimaan.

    On kuitenkin meille kaikille kiva huomata minkäverran blogissa on kävijöitä kun kommentteja ei kuitenkaan ole kuin muutama.

    Minäkin odottelen mielenkiinnolla uusia kuulumisiasi.
    Ja yritetään auttaa sinua tuon laskurin kanssa.

    Ja tuokin oli kiva kun olet myynyt omia tuotteitasi suomessa - hienoa! Toivottavasti kauppa sujui hyvin.

    Voi hyvin <3

    VastaaPoista
  19. Voi ei! Mä en ole huomannu sitä natinaa, tarkoitatko Räikkösmäistä? Hui, se on pelottavaa. Joskus huomaan mimmissä sellasta suhauttelua, mutta vaan sillon kun on jotain "tosi isoa" asiaa. Pitääkin alkaa kuuntelemaan ja ohjaamaan jos meinaa pahaksi heittäytyä=)
    Terkkuja sinne kevääseen!
    -K-

    VastaaPoista
  20. Mielenkiintoisia kommentteja :) Itse olen pisimmillään ollut 1,5 vuotta pois Suomesta ja sekin tuntui jo kovin pitkältä ajalta. Muutin Hollantiin 10 vuotta sitten ja moni täällä mainituista asioista on kieltämättä herättänyt huomiota lomilla.

    Yksi juttu, mihin jotenkin itse en kuvitellut alkuun täällä tottuvani, ovat poskisuukot. Nyt sitten muutama vuosi sitten ihmettelin kerran Suomessa kun pari ihmistä sattumalta tapasivat ja naaman ilmeiden perusteella jopa silminnähden ihastuivat tapaamisesta, mutta fyysisenä kontaktina oli sellainen vaimea kädenpuristus. Kyseessä oli nainen ja mies (mutta ei kuitenkaan pariskunta), 2 naista olisivat tietysti saattaneet halata. Eli olen kuin olenkin tottunut niihin poskisuukkoihin, sillä odotin poskisuukkoja siinä tilanteessa. Nyt vielä puuttuu se, että milloin menen ensimmäistä kerta poskisuukottelemaan Suomen lomalla :D

    intootje

    VastaaPoista
  21. Mielenlenkiintoista luettavaa runsaan 30 vuoden ulkosuomalaiselle.

    VastaaPoista