Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 7. heinäkuuta 2011

Peter Rabbit -tilkkutäkki

Tilkkutäkki tuli valmiiksi ja aamupäivä oli pilvinen, joten päätin heti ottaa kuvia täkistä. Edellisen postauksen tilkkutäkkikuvien hämäryys harmittaa vieläkin. Näistä kuvista näkee paremmin. Otin kuvat vierashuoneen sängyn päällä, sillä vierashuoneen seinien väri sopii niin hyvin tähän täkkiin:)




















Täkin koko on noin 150x200 cm. Paino on noin 1,5 kiloa. Puuvillakankaiden välissä on paksu vanylevy. Olen oikein tyytyväinen tähän työhön. Paljon minulla ei olekaan tilkkutäkkikokemusta vielä. Nuorempana pelkäsin isoja töitä. Ajattelin, että kyllästyn kesken kaiken, enkä jaksa tehdä loppuun asti. Nyt on työ ja elämä opettanut Peikkokukkulan emäntää ja oikein nautin suuritöisistäkin käsitöistä, varsinkin jos ne ovat yksitoikkoisia! On ihanaa, kun voi rentoutua työn ääressä, antaa ajatusten juosta kaikkialle. Ei tarvitse aina keskittyä varsinaisesti itse työhön.

---

Huhtikuussa tein tilkkutäkin riippukeinuun. Se onkin aivan erilainen, sillä se on tehty värikkäistä retrokankaista. Käy katsomassa sitä täältä.

---

Taidanpa aloittaa uuden tilkkutyön ensi viikolla :)

8 kommenttia:

  1. Todella kaunis peitto! Ihanasti toteutettu! Löytyisipä minullekin noin kiva kangas.

    VastaaPoista
  2. Ohoh, tulipa se nopeasti valmiiksi!

    VastaaPoista
  3. Hei voisitko näyttää miten tikkaat nämä tilkkutäkit...? Miten köhän mahtaisi toimia, jos tilkkupuolen ompelisi kiinni suoraan ikean peittoon? Ikeassa halvimmat peitot ovat kympin luokkaa...vai mitä tuollainen vanulevy mahtaa kustantaa?

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille! Tykkään itsekin kovasti peitosta ja olen jo ihan innoissani aloittamassa uutta työtä :)

    Anonyymi: Toki voit käyttää Ikean peittoa kääntöpuolella ja siinä samalla tulee sitten välivanukin. En osaa sanoa, mitä Suomessa vanulevy maksaa. Ensin ompelet tilkut yhteen, eli teet päällipuolen. Sitten laitat päällipuolen ja ostamasi Ikean peiton oikeat puolet vastakkain ja ompelet ne pussiksi. Jätä kääntöaukko jalkopäähän. Sitten käännät pussin oikeinpäin. Ompelet kääntöaukon kiinni. Sitten vain tikkaat käsin paksulla langalla haluamasi kohdat. Kysy, jos et ymmärtänyt jotain kohtaa. Työn riemua!

    VastaaPoista
  5. ihana peitto! <3 minullakin on vielä petteri kaniin-kankaita jäljellä, täytyisipä tehdä vauvallekin vielä peitto ennen h-hetkeä :)

    VastaaPoista