Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 4. elokuuta 2015

Suihkuverhot suihkuttomaan vessaan ja allasverho vedettömään altaaseen :(

Tuumasta toimeen! Leikkasin edellisen postauksen vedenvihreät kankaat ja painoin tuputustekniikalla kankaisiin tekstit.

Allasverhokin onnistui hyvin. Verho peitää paremmat päivänsä nähneet kaapit ja laatikot. 

Chilessä käyetään tällaisia suihkuverhoja, joissa siis on kaksi verhoa päällekkäin. Ensin on muoviverho ja sen ulkopuolella tavallinen kangasverho. Ensin ajattelin, että kangasverho varmaan homehtuu nopeasti, mutta ei meillä ole 10 vuoden aikana yksikään verho homehtunut.

Kun kävin vuosi sitten Suomessa, mieltäni jäi vaivaamaan H&M sisustusosastolla ollut vedenvihreä suihkuverho ja siihen kuuluvat muut tekstiilit. Niissäkin oli jokin teksti. Olisin niin mielelläni ostanut ne, mutta minulla ei ollut enää yhtään tilaa kasseissa ja painorajat paukkuivat. Suihkuverho on melko painava kapistus. Nyt kuitenkin sain itse tehtyä jotakin samansuuntaista.

Ennen meillä oli kukalliset verhot, mutta nyt tuli asiallisempaa tyyliä - tosin tekstit taitavat jo olla pois muodista...Chile kuitenkin tulee kaikessa tällaisessa 10 vuotta jäljessä, joten kelpaa meille :)

Ja tässä meidän todellisuutemme. Hanasta ei tule vettä, sillä tankkiauto ei pääse tuomaan sitä meille, sillä siltamme on taas romahtanut. Tuonne maantien varteen tehtiin kesällä väliaikainen sorasilta ja talvisateet tietenkin romahduttivat sen. Niin kauan, kun siltaa ei korjata, meillä ei ole käytössä muuta kuin sadevettä sekä Concepcionista tuomaamme juomavettä. Porakaivomme ei ole ollut toimintakunnossa aikoihin veden vähyyden takia.

No ompahan nyt uudet verhot odottamassa sitä, että vesiasiat ovat taas paremmalla tolalla!

3 kommenttia:

  1. Monikohan täällä Suomessa selviäisi ilman juoksevaa vettä..:) Ja mitä siitä jos joku on pois jo muodista jos itse siitä tykkää!!

    VastaaPoista
  2. Mikä ihmeen poissa muodista? Todella hyvältä näyttää!! Teidän koti on todella kaunis. :)

    VastaaPoista
  3. Minustakin näyttää kokonaisuudessaan tosi hyvältä. Onneksi olkoon!

    VastaaPoista