Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Paimentytön syyslaulu ja syksyn ihmeitä

Olihan niitä lempilauluja lapsuudessa useitakin, mutta tämä Paimentytön syyslaulu oli yksi suosikeistani. Kerran kesäiltana mökillä mummo ja vaari ihmettelivät, oliko radio jäänyt päälle. He kipusivat alakertaan vääntämään säädintä, eikä radio ollut päällä. Vieno musiikki kuitenkin kuului jostakin.Lehti puusta variseepi,
päivä yötä pakenee.




Lintu pieni syksyn tieltä
kesämaille rientelee.


Minä pieni paimentyttö
lentohon en pääsekään.



Tänne tänne jäädä täytyy
syksyhyn ja ikävään.

Minä siellä lastenhuoneessa hyräilin monotonisesti Paimentytön syyslaulua, kun uni ei tullut silmään.



Chilessä alkaa talvi parin viikon päästä. Tämä syksy on ollut kylmä ja vähäsateinen. Hyvin sumuisia päiviä on paljon, ilma on täynnä kosteutta.




Muistatteko, kun kerroin teille niistä valkosipulinkynsistä, jotka tökkäsin maahan? Kanit ovat käyneet syömässä jo kaksi kertaa kaiken vihreän, jota niistä kasvaa. Söivät kaiken ruohosipulinkin. Vain minttupuskan jättävät rauhaan. Laitoin kanaverkkoa istutusteni päälle, mutta ne tulevat yöllä pomppimaan verkon päälle niin, että saavat sen lyttyyn ja sitten syövät taas kaiken vihreän. Jopa olivat saaneet verkon välistä kaivettua valkosipulinkynsiä maasta! Tänään sitten hakkasin maahan pitkät kepit ja hain parempaa kanaverkkoa ja tein oikein kunnollisen korkean aidan pikkuisen kasvimaani ympärille. Saa nähdä, kaivavatko kanit nyt kuopan aidan alta kasvimaalle!

---

Suomalaiselle Chilen syksy on aika ihmeellistä aikaa! Magnoliasta putosi viimeinen lehti kaksi viikkoa sitten. Kun aloin tarkastella pientä puutani, huomasin, että siinä on jo oksat täynnä uusia silmuja! Ajatelkaa, samantien uusia silmuja, kun vanhoista lehdistään pääsi eroon! Nuori koivu pudotti viimeiset lehtensä viikko sitten ja tänään huomasin, että sekin on täynnä silmuja! Ei tuo koivu kuitenkaan hiirenkorville tule ennen kuin keväällä, muistan sen viime vuodesta, mutta se tarkoittaa siis sitä, että siinä tulee olemaan silmut ainakin 4-5 kuukautta! Ihan hassua!
---
Nauttikaa te siellä Suomen kesästä, kun minä ihmettelen tätä hassua syksyä :)


Toivottelee paimentyttö Chilen loppusyksystä

3 kommenttia:

  1. Kiitos kaikista mukavista postauksistasi. On kiva näin kesän alussa lukea siellä olevan syksyn tunnelmistakin :) Täällä Pohjois-Suomessa Iissä ja Pudasjärvellä on paljon mäkäräisiä. Elmeri-chihuahuani oli lenkillä ihmeissään, kun parvi pieniä ötököitä pörräsi koko kävelymatkan ympärillä. Onko siellä mitään "kavereita" siis suomalaisittain itikoita? Yritän Google Mapsin kautta etsiä, josko teidän talonne näkyisi sieltä asti tänne Suomeen. Yst.terv Virpi-lukijasi

    VastaaPoista
  2. Moikka!

    H yritti myös google mapsin kautta etsiä teidän taloa, mutta osoitteella ei ainakaan löytynyt =( Muualta nähtiin kyllä kuvia!
    Niistä silmuista.. kyllähän ne syksyllä täälläkin kasveihin muodostuu, silmut pullistuvat vasta keväällä. Ehkä et vaan huomannut seurata kasveja täällä niin tarkkaan kuin nyt omassa pihassasi. =) meillä on helle ja siitä nautitaan, mittari kolkuttelee +30 astetta, ei hassummin! nautinnollista syksyä! -K-

    VastaaPoista
  3. Tuttu laulu, tuo haikean tunnelman.
    Meille on + 30 asteen helteitä luvattu.

    Vakilukija Arja eteläisestä Suomesta

    VastaaPoista