Supermarketissa sataa

Minun piti mennä torstaina kaupunkiin ostamaan lisää materiaaleja sekä hoitamaan muitakin asioita. Keskiviikon ja torstain välinen yö kuitenkin satoi kaatamalla sillä seurauksella, että kukkulatiemme meni velliksi. Päätin tehdä reissun vasta perjantaina. Yöllä ei satanut, eikä myöskään perjantaiaamuna. Lähdin siis Concepcionia kohti heti aamusta, jotta ehdin tehdä kaikki asiat. Tie oli yhdestä kohtaa todella pahassa kunnossa. Annoin renkaiden mennä syviin uriin ja annoin auton liukua tietä alas. Oli turhaa yrittää kontrolloida autoa. Pääsin turvallisesti maantielle. Puolessa välissä matkaa vastaantulevat rekka-autot alkoivat vilkutella pitkiä valoja. Tarkistin, kyllä valot olivat päällä. Valojen vilkuttelu jatkui ja se oli niin "hysteeristä", että ajattelin, ettei voi olla kyse siitä, että poliisit olivat mittaamassa nopeuksia. Ajoin hitaasti katsellen eteenpäin tarkasti. Yhtäkkiä edessäni olikin teillä poikittain olevan rekka, yksi puoliksi romuna oleva lava-auto sekä kolmas auto. Poliisit eivät vielä olleet paikalla. Kolmekaistaisella tiellä oli vain yksi kaista käytössä. Jatkoin matkaa ja aloin vilkutella valoja vastaantuleville. Onnettomuus oli pahassa mutkassa ja se tulisi kuljettajille vastaan yllätyksenä.

Pääsen Concepcioniin ja ilmakin on hyvä. Puramme autosta polttopuut kälyni autotalliin. Sitten juoksen ostamaan miehelle lisää katseluaikaa televisioon sekä menen pankkiin. Ilokseni siellä ei ole valtavaa jonoa, kuten normaalisti. Sitten hyppään bussiin ja suunnistan keskustaan. Juoksen askarteluliikkeestä toiseen sekä kangas- ja nappikaupat. Löydän ihania lankoja. Nautin cebicheä perulaisessa ravintolassa, jossa aina jaksetaan ihmetellä sitä, että tulen yksin. Loppupäivän hoidan asioitani kaatosateessa. Kuuden aikaan illalla raahaan tavarani kälyn luokse, otan auton ja ajan rakennustarvikeliikkeeseen. Poikkean yhdessä sisustusliikkeessä. Sitten ajan vielä supermarkettiin ja teen ostokset. Yhdeksältä palaan kälyn luokse. Mieheni soittaa ja kertoo, että Tomecossa on satanaut kaatamalla koko päivän. Suihkulähteestä täytyy pumpata vettä pois vähän väliä. Hän kehottaa minua jäämään yöksi kälyn luokse. Kukkulatie on kuitenkin vellinä ja jos ajan ojaan pimeässä kaatosateessa, mistä löydämme jonkun auttamaan meitä? Olen samaa mieltä.

---

Onneksi olen jättänyt kälyn luokse tällaisia tilanteita varten yöpukuni ja hammasharjan. Juttelemme kälyn kanssa teekupposen äärellä. Hän laittaa sähköpatjan lämpeämään sänkyyni. Kömmin sinne, enkä voi yhtäkään varvasta laittaa patjan ulkopuolelle, sillä sänky on jäätävä lämpöpatjan vierestä. Luen uutta kirjaani.
---

Aamulla herään ja otan kuuman suihkun. Sitten supermarkettiin. Sataa kaatamalla. Sade ei ole tauonnut koko yönä. Kaikkialla lainehtii. Supermarketissa on ämpäreitä lattioilla. Vaatetankoja on siirretty toisiin paikkoihin. Löydän aputytölleni lämpimän liivin sekä crocsien tapaiset tossut, joissa on vuori. Tahdon ostaa hänelle kengät, jottei hän tuo niin paljon mutaa sisälle ja liivin siksi, että hän voisi jättää takkinsa ulkovessaan, sillä se haisee niin paljon savulta, että koko kotimme alkaa haista kitkerälle savulle. Nyt hän saa sitten työvaatteet. Ostan tietenkin myös leipää, juustoa ja kaikkea tavallista. Menen maksamaan. Näen, että kone näyttää liivin hinnaksi 10 euroa enemmän kuin oikea hinta on. Huomautan asiasta ja kassa sanoo, että alennus tulee näkymään kuitin lopussa. Maksan kortilla. Hän ei osaa käyttää minun korttiani. Neuvon hänelle. Saan maksettua ja tarkastan kuitin. Alennusta ei näy. Huomautan asiasta ja kysyn, mitä nyt pitää tehdä. Kymmenen euroa on iso summa. Hän kutsuu paikalle vaateosaston vastaavan, joka myöntää, että minun sanomani hinta on oikea. Sitten kutsutaan paikalle joku kassoista vastaava.

---

Kävelen asiakaspalveluun naisen perässä. Voi voi, mitä tässä nyt voisi tehdä? Koska kerran maksoin kortilla, rahoja ei voi palauttaa. Minun pitäisi mennä valitsemaan jotain muuta. Minua harmittaa, koska on jo iltapäivä ja tahdon palata Peikkokukkulalle. Sanon, etten tahdo enää mitään tästä marketista, ostin jo kaiken. Mutta kun siihen tulee menemään ihan älyttömästi aikaa, jos joudutaan poistamaan kaikki ostokseni ja siis peruuttamaan ne ja sitten täytyy tehdä kaikki uudestaan. Olisi nopeampaa tehdä toisella tavalla ja minä saisin paperin, jolla voin tulla kuukauden sisään ostamaan sillä 10 eurolla jotakin. Sopii. Neljä naista laskeskelevat koneella ja merkkaavat kuittiini sitä ja tätä. En tajua yhtään, mitä he tekevät, mutta kyllä se kestää. Marketissa sataa. Asiakaspalvelun pöytään tippuu pisaroita. Siihen olikin aseteltu rättejä.

Lopulta saan paperin ja otan kaikki muovipussit käsiini. Astun ulos, jossa sataa vieläkin enemmän kuin supermarketissa. Kahlaan lainehtivilla lommoisilla jalkakäytävillä palaneen Vega Monumentalin rähjäisten peltisten myyntikokojujen vieressä. Ohi kulkee ihmisiä, joilla on muovipusseja päässään ja erilaisia sadeviittaviritelmiä. En voi käyttää sateenvarjoa, sillä kädet ovat täynnä pusseja. Bussi ajaa ohitseni roiskuttaen kaikki vedet päälleni. Farkkuni kastuvat läpimäriksi. Tunne taas vahvemmin kuin pitkään aikaan, että elän kuin elänkin kehitysmaassa.
---
Puhumme miehen kanssa puhelimessa. Uskallanko palata kotiin? On satanut vuorokauden putkeen. Säätiedotuksessa luvattiin taukoamatonta sadetta ainakin vielä kaksi vuorokautta. Joutuisin siis jäämään kälyn luokse niin pitkäksi aikaa. Tahdon kotiin! Päätän ottaa riskin. Tavarat autoon. Kello on kolme, eli vielä melkein kolme tuntia aikaa ennen kuin tulee pimeää. Kotimatka kestäisi tunnin. Jos auto suistuu ojaan kukkulatiellä, voimme pyytää naapuria vetämään auton härkien avulla ojasta. Mieheni lupasi tulla portille vastaan lapion kanssa. Tien pahin kohta on juuri ennen meidän porttiamme viimeisessä nousussa.

---

Ajan kaatosateessa Concepcionista Tomecoon. Maantie lainehtii. Tien yli kulkee jokia kuljettaen mutaa toiselta puolelle toiselle puolelle. Katson kauhuissani maantieltä lähteviä pikkuteitä. Mitä teemme, jos en pääse nousemaan kukkulalle? Miten saamme kaikki tavarat autosta kannettua kotiin, jos auto jää kauas? Mitään ei voisi jättää autoon, sillä kaikki varastettaisiin. Jännitän koko matkan sitä viimeistä omaa tietämme! Tulen kukkulatien alkuun. Pysähdyn siihen ja heitän ylös rukouksen. Päätän edetä apinan raivolla. Kotiin olisi päästävä! Punainen lava-automme kulkee vakaasti kiemuraista jyrkkää tietä ylöspäin. Ei mitään ongelmaa! Tie on hienossa kunnossa ottaen huomioon olosuhteet. Sitten tulen viimeiseen nousuun. Kiihdytän vauhtia ja annan pyörien luisua syviin railoihin. Jos pyrkisin pitäytymään railojen ulkopuolella, putoaisin ojaan. Punainen muta on liukasta! Miksei meillä ole nelivetoa? Unohdamme asian aina ja talvella olemme sen tosiasian edessä - neliveto olisi parempi. Mazda kuitenkin porskuttaa eteenpäin ja yhtäkkiä olenkin kukkulan huipulla portilla. Mies on huppu päässään lapio kädessä siellä. Riemastunut ilme naamallaan lapiota heiluttaen hän ottaa minut vastaan. Hienoa, pääsit kotiin!
---

Jätän auton ihan talon viereen. Koirat katsovat minua lasiruutoven läpi ja haukkuvat tervetulotoivotuksia. Kannamme tavarat ensin kuistille ja siitä sisään. Ihanaa, että meillä on nyt kuisti! Enää ei sada ovien välistä olohuoneeseen! Sitten auttamaan miesrukkaa, joka ei voi katsella telkkariaan. Lautanen on myrkyssä muuttanut asentoa, eikä yhtäkään kanavaa näy. Mies kiipeää tikkailla lautasen luo ja minä seuraan telkkaria, joka piippaa. Ruudulle täytyy tulla vähintään 62%, jotta kanavat näkyvät. Minä huudan: "20, 0, 40, 70, don´t move it more!, 0, 34, 63....now!" Mies juoksee kuistille ja jättää kumpparit oven viereen. Huh, lopulta hän voi lösähtää sohvalle. Minä järjestän ruuat komeroon ja jääkaappiin. Ulkona myrskyää ja sataa.

---

Nyt istun tässä koneella ja kuuntelen toisella korvalla uutisia. Ihmiset ovat menettäneet kattoja. Ensi yöksi on luvassa pahempaa myrskyä kuin päivällä on ollut.
---

Postauksen kuvissa tähän päivään sopiva vaate. Niitä saa Michilandiasta.