Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 29. lokakuuta 2010

Tapetointia

Olemme vihdoin saaneet tehtyä sen vihoviimeiseksi jääneen homman makuuhuoneessa. En ole koskaan laittanut blogiin makuuhuoneesta kuvaa yhdestä kuvakulmasta, nimittäin siltä seinältä, jolla on kaksi ikkunaa, joiden välissä metallinen savupiippu. Siinä on ollut vain harmaa levy. Siihen meidän piti laittaa kiveä, koska luulimme, että seinä kuumenee piipun takia. Nyt kuitenkin on talvi takana ja jokapäiväinen lämmitysrumba, eikä seinä edes lämmennyt koko talven aikana. Turhaa siis investoida kiviin, kun kuitenkin vähän säästöliekillä yritämme elää, koska se toinen taloprojekti on lähivuosien suunnitelmissa. Päätimme siis vetäistä seinään Laura Ashleyn tapettia, jonka olen ostanut pari vuotta sitten kenkälaatikoiden päällystämistä varten! Tapettia oli juuri sopivasti, että sitä riitti vielä kenkälaatikoiden jälkeenkin tuolle seinälle.

Tässä ollaan aloittamassa tapetointia. Liisteriä on jo vedetty vuotaan, joka on lattialla.


Emme ole koskaan tapetoineet mieheni kanssa yhtään mitään. Mieheni on "maalimiehiä", eli hänen kodeissaan on aina ollut seinät maalattuja. Se on kätevää, kun voi vaihtaa väriä mielen mukaan ja likainen seinä on helppoa pestä tai maalata uudestaan.


Minä olen joskus tapetoinut Turussa kotiani isäni kanssa, mutta en kyllä muista, että olisin tehnyt muuta kuin ollut seurana;) Eli voi sanoa, että tapetointikokemukseni rajoittuu isäni tapetoinnin katsomiseen ja sekä ystäväni tapetoinnin katselemiseen viime kesänä Suomessa. Ystäväni on mestaritapetoija. Hän iltaisin vetäisi seinään pari tapettivuotaa siinä rupattelun lomassa.

Liisteri pitää pyyhkiä tapetista heti, niin luki purkissa.
Me emme mieheni kanssa päässeet aloittamaan tapetointiuraamme helpoimmasta päästä, kuten seinästä näkyy. Seinä on korkea rajoittuen vinokattoon, seinän rikkoo ikkunat ja vielä piippukin on siinä hiukan tiellä.

Liisterin osasin sekoittaa. Leikkasimme tapetit suunnilleen oikeaan mittaansa ja sitten levitin liisteriä ekalle vuodalle. Muistin, että se pitää jättää imeytymään noin 10 minuutiksi. Jätinkin, mutta unohdin, että tapetti olisi pitänyt taittaa. Kun katsoin vuotaa 10 minuutin päästä, liisteri oli jo melkin kuivunut. Piti laittaa lisää liisteriä! No, kyllähän ne tapetit seinään saatiin ja saldona on vain yksi pieni ryppy ja hiukan vino vuota. Kokonaisuus on kuitenkin melko onnistunut näin ensikertalaisille.

Mieheni leikkaa ylimääräisiä pois.

Vielä lopuksi haaste, jonka kopioin Susan blogista "Free to be me".

Silmien väri: Siniset
Hiusten väri:Vaaleat
Oikeakätinen vai vasenkätinen:Oikea
Horoskooppimerkki:Vaaka
Jokin huono ominaisuus: Alakuloisuus
Jokin hyvä ominaisuus: Luovuus

SUOSIKKEJA

Väri: Vaaleanpunainen
Karkki: Lakrisal
Juhlapyhä: Joulu
Ruoka: Pihvi, ranskalaiset, salaatit, omatekemä sushi, graavi lohi, frutti di mare -pitsa


Bändi: ei ole
Viikonpäivä: lauantai

OLINPAIKASTA JA MUUSTA

Mitä ikkunastani näkyy: puita, kukkia ja kumpuja
Musiikki, jota soitan jatkuvasti: klassinen cd:ltä ja radiosta tulee mitä tulee
Mitä päälläni on juuri nyt: Aamutossut, vaaleanharmaat löysät housut, neuletakki ja muumihuivi

OLENKO KOSKAAN...

...suudellut ventovierasta ihmistä? Olen, mutta vain poskelle
...rikkonut lakia? Olen ajanut liian kovaa, ylittänyt tien väärästä paikasta jne.
...ollut televisiossa? Olen
...varastanut kaupasta? En
...toteuttanut unelman? Monia!
...satuttanut jotakuta? Joo :(

JUURI NYT

Mieliala: Onnellinen
Aika: 10.20
Huulipuna: ei ole
Suunnitelma: Alan ommella tyynynpäällisiä

4 kommenttia:

  1. Ihan hyvin tapetoitu ekakertalaisilta!

    Mä olen tapetoinut aika usein ja puskusaumallakin. Hauskaa oli, ku koulussa oli (joskus silloin muinoin, kun olin vielä koulussa) joku lyhytfilmiproggis ja ohjaaja oli valinnut lavastettavaan huoneeseen ruudullista tapettia. Opettaja tuli siihen voivottelemaan että kukas tällaisen tapetin on valinnut, eihän tällaista osaa kukaan seinälle laittaa ja aikaakin menee niin vietävästi. Me sitten yhden toisen aiemmin tapetoineen tyypin kanssa vedettiin ne tapetit viimeisen päälle ruudut kohdilleen seinille alta aikayksikön! Opettaja sanoi, että ottaa meidät kotiinsakin tapetoimaan, heh. Mutta joo, siis, tapetoiminen ei ole vaikeaa, mutta muutama harjoituskerta tekee mestarin :)

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää! Meillä mies hoitaa tapetoinnin (paitsi minä keitän sen liisterin) ja mies inhoaa sitä hommaansa :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat värit makuuhuoneessa ja hyvältä näyttää tapetti! Kiva oli lukea sinusta eri asioita. Leppoisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
  4. Mia, jo tuosta ekasta kuvasta syntyi lumousta.

    Oletko jo äänestänyt Vuoden 2010 Kaunein Kirjan Kansi -kisassa. se on samalla arvonta.

    Ensi viikolla esittelen Sateenkaarentaa Ilonan uusimman kirjan. Pitäisit takuulla!

    VastaaPoista