Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Trampoliini - Suomiloma osa 5

Minulla oli Chilessä suomalainen ystävä, johon tutustuin Chilessä. Tiina kuitenkin muutti takaisin Suomeen ja kesällä Suomilomallani tapasimme ensimmäisen kerran Suomessa.

Otimme ilon irti kesälomasta näin - pomps!

Sitten Tiina lähti kauas vapaaehtoistyöhön, emmekä enää nähneet. Chilessä minulla on usein Tiinaa ikävä. Meillä oli paljon yhteistä, kuten kiinnostus käsitöihin, villaan, luontoon, koiriin yms. Harmi minulle, ettei Tiina sitten jäänytkään tänne.
---
Toivottavasti näemme kuitenkin taas pian pomppimisen merkeissä tai muuten!

1 kommentti:

  1. Oi, trampoliini oli huippuhauska! Onneksi ehdittiin sentään nähdä Suomessa kun ei oltu nähty niin pitkään aikaan. Eipä sitä tiedä mihin päin tämä elämä kuljettelee. Ulkomaille asti vaiko tuudittelee vaan Suomessa.. Chileen olisi ihana tulla vähintään kuukaudeksi. Haluaisin käydä mm. Torres del Painesin kansallispuistossa ja Tulimaassa. Saa nähdä miten asiat menevät! :)

    VastaaPoista