Juttelin perheen kahden nyt jo aikuisen tyttären kanssa neljä vuotta sitten ruuan laittamisesta. Kysyin, oliko heillä puuhellaa. Tytöt kertoivat, ettei heillä ollut vielä sellaista modernia laitetta kuin puuhella, mutta he kyllä hankkivat sellaisen, kun talo on valmiimpi. Silloin perhe oli juuri rakentanut talonsa. Heillä oli yksi hehkulamppu sekä radio. Heillä ei edes ollut vettä. Kun he tahtoivat pestä vaatteita, he kävelivät muutaman kilometrin heidän vanhalle talolleen, ottivat vettä lähteestä ja pesivät vaatteensa.
Nyt on kulunut neljä vuotta. Talo on yhä samassa kunnossa kuin silloin. Edistyksenä on se, että heillä on nyt televisio ja sähköllä toimiva pumppu, joka pumppaa veden porakaivosta. He täyttävät tankin vedellä lauantaisin ja pesevät vaattensa. Sitten he ottavat pumpun pois porakaivosta ja lukitsevat sen taloonsa.
Koko perhe nukkuu samassa makuuhuoneessa. Nyt perheen nuorempi (19-vuotias) tytär on muuttanut kaupunkiin töihin. Hän on nanana (apulaisena) ja myös asuu sen perheen kodissa. Tähän asti kuitenkin tytöt ovat jakaneet sängyn. Vanhempi tytöistä kertoi minulle, että kyllä on nyt kylmää nukkua, kun sisko ei enää nuku vieressä.
Perheen isä on laiska ja hän juo. Äidistä emme juuri tiedä muuta, kuin että hän näyttää olevan aina pahalla päällä. Hän on kuin mörkö, joka piilottelee puskissa. Hän on ehkä epäsosiaalisempi kuin minä. Tytöt ovat käyneet peruskoulun loppuun, mutta heistä näkee, että heidän maailmansa on todella pieni. Heidän juttunsa ovat outoja. He eivät herätä luottamusta olemuksellaan. Nuorempi tytöistä on hyvä käsistään ja hänelle opetinkin joitain käsitöitä. Hän myös on ahkera ja yrittää päästä elämässään pidemmälle kuin savuiseen peltihökkeliin. Nyt hän opiskelee iltaisin töiden jälkeen Concepcionissa. Vanhempi tytöistä on kömpelö ja laiskempi. Hän kuitenkin on helmikuusta alkaen ollut minun apulaiseni. Voin kertoa, että on ollut melkoinen totuttelu, sillä entinen aputyttöni oli niin huippuhyvä.
Miksi otsikkona on ”Köyhyyttä vai järjen köyhyyttä”? Nyt pääsen varsinaiseen asiaan. Meillä on uuden veroinen puuhella, jonka ajattelimme myydä, sillä se vie turhaan tilaa keittiöstä. Mieheni ei tahdo asentaa sitä uudelleen maanjäristysten pelossa. Meidän puuhellamme ei ole yhtä turvallinen kuin kamiina, sillä puuluukkua ei saa lukittua. Tahtoisimme ostaa toisen samanlaisen kamiinan/takan kuin olohuoneessammekin on. Mutta mihin tungemme puuhellan? Tuli mieleemme, että voisimme tarjota sitä naapureillemme edulliseen hintaan. Olisi heille helppoa, kun saisivat naapurista hellan, sillä liikkuminen autottomille ihmisille on aina vaikeaa. Kerroin aputytölleni, että aiomme myydä hellan. Hän voisi kysyä vanhemmiltaan, ovatko he kiinnostuneista ostamaan sen.
Ajattelin, että varsinkin perheen äiti tulisi iloiseksi. Ei enää kykkimistä lattialla, ei enää leivän hautaamista tuhkaan, vaan olisi ihan oikea uuni. Talokin lämpeäisi siinä samalla. Aputyttö tuli maanantaina töihin, eikä puhunut mitään puuhellasta. Kysyin sitten lounaalla, että tahtovatko hänen vanhempansa sen hellan. Hän sanoi, etteivät he tahdo. Kysyin, miksei. Hän kertoi, ettei talo ollut vielä valmis ja he tahtoivat ostaa hellan sitten, kun talo oli valmiimpi. Puuhella olisi kuulemma heidän tiellään! Ihan kuin sitä ei voisi kantaa ulos, jos he muka joskus talonsa saavat valmiiksi. Neljään vuoteen ei ole mitään tapahtunut!
Nyt te lukijat ehkä ajattelette, että voi perheraukkaa. Heillä ei varmaan ole rahaa ostaa hellaa ja että minä olen sydämetön, kun en tajua asiaa. Mutta voin kertoa teille, ettei asia ole niin! Perhe elää kurjasti, se on totta, mutta miksi se elää niin kurjasti, sitä emme tajua. Perheen isä jutteli juuri mieheni kanssa autoista. Hän kertoi, että hän on ajatellut ostaa lava-auton, jotta saisi polttopuita, hiiliä ja eläintenruokaa kuljetettua. Mieheni kertoi hänelle, että olemme suunnitelleet ostaa uuden auton ja jos sen teemme, aiomme myydä tuon lava-auton, mikä meillä nyt on. Naapuri kysyi heti automme hintaa. Kun mieheni kertoi tälle hinnan, hän sanoi:” Ai niin halpa. Minä olin ajatellut jotain parempaa, ainakin miljoona pesoa kalliimpaa kuin tuo teidän autonne.”
Miettikää, miehellä on varaa ostaa kallis auto, mutta ei hanki vaimolleen hellaa, ei ikkunoita taloonsa, ei edes kunnollista taloa, ei huonetta aikuiselle tyttärelleen, ei mitään, mikä tekee elämästä edes hieman mukavampaa! Ei ihme, että vaimo on tuollainen mörkö kuin on. Varmaan häpeää niin paljon elämäänsä! Lisäksi he tuntuvat tyttären sanojen mukaan inhoavan kaikkia muita kukkulan asukkaita. Kaikissa muissa on vikaa ja paljon – ja kaikki ovat heille jotain sukua. Kateus varmaan saa heidät niin kiukkuisiksi.
Että onko köyhyyttä vai järjen köyhyyttä olla ostamatta puuhellaa?
Josko isäntä on pomo, joka haluaa auton...keittäköön vaimo edelleenkin nuotiolla....☺
VastaaPoistaJospa ei ole rahaa ostaa kallista autoa tai mitään autoa, vaan mies puhuu vaan niin että muut luulisivat hänellä olevan rahaa? Meillä oli kerran sellainen naapuri. Oli hyvin kateellinen ja kaiken mitä meillä näki hän sanoi kohta myös ostavansa, tai ostavansa jopa paremman ja kalliimman, myös automme joka oli silloin myynnissä sanoi ostavansa vaikkei ollut edes ajokorttiakaan. Sanoi vaan että kunhan vaimo hankkii ajokortin niin sitten hän ostaa meidän auton. Siitä on jo kuusi vuotta ja tiedän vaikkei tässä lähellä enää asukkaan ettei vaimolla ole vieläkään ajokorttia eikä ole ostanut mitään siitä mitä sanoi ostavansa....
VastaaPoistano hoh hoh. ehkä asia kumminkin on niin kuin S. sanoi, että oikeasti heillä ei ole rahaa ostaa hellaa. Muussa tapauksessa kyllä ei ymmärrä ei tämä pää moista päätöstä.
VastaaPoistaMinullekin jäi sellainen käsitys, ettei heillä oikeasti ole rahaa ostaa sitä puuhellaa. Isäntä juttelee mitä juttelee, kuin sitä rahaa olisi.
VastaaPoistaMillä perhe elää? Taitaa olla niin, että rahaa ei ole, mutta ei tahtoakaan elämäänsa mitenkään parantaa. Itselleen voi uskotella, että ensi vuonna sitten...
VastaaPoistaMies vaikuttaa laiskalta mörrimöykyltä ja vaimo on tainnut jotenkin alistua surkeaan kohtaloonsa, eikä tohdi sanoa vastaan miehelleen.
Luuletko, että nuorempi tyttö pystyy joskus lähtemään kotoaan ja hankkimaan itsellen ammatin?
Meillä oli myös kerran naapuri, jolla oli suuria suunnitelmia, mutta mitään ei koskaan tapahtunut. Asunto oli ihan hirveässä kunnossa, ja kun eivät enää pysytneet maksamaan lainojaan he vain hävisivät. En koskaan ymmärtänyt miten he edes saivat asuntolainan. Toisaalta nainen oli niin hyvä valehtelemaan, että oli saanut pankin puhuttua pyörryksiin.
Poliisitkin kävivät häntä kerran etsimässä, samoin ulosottomiehet.
Minulle tuli kans mieleen ettei perheellä sittenkään rahaa ole. Mies sanoo sen takia ostavansa kalliimman kun ei ole rahaa siihen teidän auton hintaiseenkaan..
VastaaPoistaMulle tuli kans mieleen, että isäntä puhuu lämpimikseen eikä rahaa autoonkaan ole. Mitä jos kuitenkin antaisitte hellan heille hyväntekeväisyytenä, jos mahdollista?
VastaaPoistaNiin. Tavallaan säälittää tuo perhe. Etenkin perheen naisväki.. Onko siellä kulttuurissa asiat niin, että mies päättää?
VastaaPoistaMutta sanon silti että järjen köyhyyttä. Kun kerta tarjotaan asioille parannusta, ollaan sitten "ylpeitä" eikä voida ottaa tarjottua vastaan. Toki sitten voi olla sekin, että ei kerta kaikkiaan ole yhtään sitä rahaakaan.. Mutta kyllä tuolta perheeltä taitaa puuttua yrityskin parantaa tilannettaan, paitsi siltä reippaalta tyttäreltä. Kumpa perhe ei sitten käyttäisi aikanaan häntä hyväkseen, jos hän saa itselleen ammatin ja hiukan paremman elämän...
Edelleen harmittaa ettei tää sun blogi toimi, eikä vanhempiin viesteihin pääse ollenkaan.
Joko naapuri puhuu puuta heinää tai sitten hänellä on prioriteetit ihan hukassa.
VastaaPoistaJopa Caracasin slummien talot ovat parempia kuin miltä tuo talo kuulostaa!
Uskon, ettei heillä ole oikeesti rahaa, mutta köyhyys käy ylpeydelle ja mies rehentelee olemattomilla rahoillaan, jottei joutuisi teidän säälinne kohteeksi.
VastaaPoistaMitä jos antaisitte hellan vaikka lahjaksi?
Toisaalta kuinka sitten, jos maanjäristyksessä hellan luukku aukeaa ja palaa heidän hökkelinsä ja koko perhe? Jos ei se ole teille turvalline, onko se heillekään?
Irmastiina: Näin uskon minäkin.
VastaaPoistaS: Ei ole tälläkään miehellä ajokorttia, mutta moni täällä varsinkin maalla ajelee ilman korttia.
Vihreatniityt: Perhe elää hiilten ja polttopuiden myynnillä. Myyvät myös joskus sian tai lehmän. Saavat kai jotain avustuksiakin.
Mies on erittäin laiska ja sen tietävät kaikki täällä. Siksi perhe on köyhä, sillä mies ei tahdo tehdä töitä, vaikka niitä hänelle tarjotaan.
En tiedä, miten vaimo on osaansa alistunut. Muiden naapurien mukaan vaimo on kuulemma hakannut miehensä kerran sairaalakuntoon!
Nuorempi tytät asuu nyt kaupungissa siinä perheessä, jossa on kotiapulaisena ja hän opiskelee illat. Kun hän tulee lomille, hän asuu kumminsa luona Tomecon kylässä, eikä nouse kukkulalle perheensä luo.
Mizyena ja Jarna: Mikäli perhe olisi köyhä ilman omaa syytään, voisimmekin lahjoittaa hellan heille. Asia kuitenkin on niin, että heidän käytöksensä takia emme todellakaan tahdo lahjoittaa heille yhtään mitään. Täällä on todella vaikeaa löytää työntekijöitä katkomaan oksia, sahaamaan puita yms. Mieheni on monta kertaa tarjonnut töitä naapurille, eikä hän ole suostunut tulemaan. Hän ei kuulemma lahjoita keuhkojaan kenellekään. Kun mieheni kysyi, mikä hänen päiväpalkkansa on, hän pyysi VIISI kertaa suurempaa summaa kuin yksikään maatyöläinen 200 kilometrin säteellä. Olemme pyytänet vaimoa leipomaan meille leipää ja me tietenkin maksaisimme sen summan, jonka he pyytävät. Vaimo ei tahdo leipoa. Olemme pyytäneet tytärtä kastelemaan ulkokasvimme, kun olemme olleet kesäisin pois kotoa. Kasvit ovat kuolleet. Näitä tarinoita olisi vaikka miten paljon.
Perhe elää tuossa hökkelissä, koska he tahtovat, että kunnasta tullaan katsomaan, miten he elävät. Jotta saa talon melkein ilmaiseksi, täytyy olla köyhä. He eivät tahdo tehdä mitään itse elämänsä eteen, vaan odottavat, että kaikki annetaan ilmaiseksi. Tämän vuoksi puuhellan lahjoittaminen olisi aivan älytöntä. Se vain kannustaisi heitä odottamaan, että heille lahjoitetaan kaikki.
Jarna: Puuhella on aivan samanlainen puuhella, jota kaikki täällä käyttävät, eli ei ole mitenkään vaarallinen. Maanjäristyksen sattuessa mikä tahansa asia saattaa olla vaarallinen. Maljakko saattaa pudota päähän tai ikkunalasi katkaista kaulan. Mieheni on vaan erityisen varovainen kaiken suhteen ja koska meillä on puutalo, riski on suurempi. Keittiön lattia on puuta, joten meidän pitäisi tehdä hellan kohdalle laattalattia tai laittaa joku metalli. Kamiina vie vähemmän tilaa ja siksi olemme päätymässä siihen.
Juu, kyllä minusta siitäkin voi päätellä jotain, että on hankittu telkkari, mutta paistetaan ruoka yhä nuotiolla...
VastaaPoista