Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 26. elokuuta 2011

Virkkaaminen on pahuksen kallista

Minulle iski koukkuhimo! En ole koskaan erityisemmin harrastanut virkkaamista, mutta nyt lyhyen ajan sisällä olen virkannut kaksi mattoa. Toisen revityistä lakanoista ja toisen laaman villasta (mutta reunukset puuttuvat vielä). Olen virkannut myös kolme tyynyä sekä kukkia. Virkkaushimoni levisi myös puikkoihin. Neulomisesta en ole koskaan pitänyt, mutta nyt ovat myös puikot suihkineet yhden neuletakin sekä toisen keskeneräisen neuletakin verran.


Tyynyjä virkatessani kympin koukulla ja työn edetessä nopeasti, ideat alkoivat kasvaa päässä. Tahdoin virkata sitä sun tätä, suurinpiirtein kuvittelin virkkaavani kolmen istuttavaan sohvaan koko sohvan peittävän irtopäällisen ;)


Sitten postasin yläkerran salin uudesta komerosta. Sinne päälle kerroin tahtovani rottinkikorit, joita kylläkin joudun odottamaan tammikuun käsityötapahtumaan saakka, ellei sitten vahingossa jossain tavaratalossa tai marketissa tule vastaan sopivia rottinkikoreja, mikä on hyvin epätodennäköistä. Yksi lukija sitten ehdotti, että virkkaisin korit trikookuteesta. Minähän riemastuin! Se oli loistava idea! Etsin heti netistä ohjeet. Riittävän isoon koriin tarvittaisiin kolme-neljä kiloa trikookudetta. Chilessähän ei trikookudetta myydä, joten minun pitäisi itse leikata neljä kiloa trikoota suikaleiksi. Se työmäärä ei yhtään pelottanut. Loistava idea tökkäsi yhteen toiseen asiaan: hintaan!


Kilo trikoota maksaa Chilessä noin 9 euroa. Yhden korin hinnaksi tulisi siis noin 36 euroa! Samankokoisen rottinkikorin saan käsityötapahtumasta ehkä 10-15 eurolla. Ja onhan sentään rottinki rottinkia! Se on helpompi pitää puhtaanakin kuin virkattu kori. Pahus, että itse tekeminen tulee kalliiksi! Pelkät materiaalit 36 euroa ja vielä työtunnit päälle! En sitten taida tehdä isoja canastoja, vaikka mieleni tekisikin. Mitä trikookude Suomessa maksaa? Tuleeko yhtä kalliiksi?


Nyt alan kinuta sukulaisten vanhat t-paidat yms. jotta voin tehdä edes pieniä koreja. Tuo harmaa-valkoinen hökötys on ensimmäinen korini. Sen tein miehen vanhasta t-paidasta ja collegehousuista. Sen laitoin olohuoneen pöydälle, jotta mies saa kerätä kaiken roinan siihen, eikä ympäriinsä ikkunalaudoille ja pöydille. Kori on jo kukkuroillaan ;)


Kahdessa ylemmässä kuvassa on keskeneräiset virkatut tyynyt. Me emme todellakaan tarvitsisi sohvalle enempää tyynyjä, varsinkaan pyöreitä virkattua, mutten voinut vastustaa noita ihania värejä. Chilessä kunnolliset villalangat maksavat paljon, joten noista tyynyistäkin tuli kalliit pelkkien materiaalien takia. Mitään tuollaista en voisi tehdä Chileen myyntiin, sillä kukaan ei suostuisi maksamaan edes materiaalikuluja (paitsi ehkä siellä rikkaassa Santiagossa...)

Eikö ole tylsää, että valmiin ostaminen tulee edullisemmaksi kuin itse tekeminen?

8 kommenttia:

  1. Mä oon tehny Kauhavan Kangas-Aitan ontelokuteesta itselleni töihin "eväskorin" ja muutamia pikku koreja.
    http://www.esito.fi/epages/esito.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/esito/Categories/matonkuteet

    Muiden paikkojen hintoja en suomessa tiedä. Olen kyllä nähny yhdessä kangaskaupassa kuteita, mutta en katsonut hintaa...

    Trikookudetta en oo käyttäny, pitää kyllä ottaa jatkossa lasten pienet (ne joita ei kehtaa antaa eteenpäin) vaatteet uusiokäyttöön virkkauksiin :)

    Nuo isolla koukulla tehtävät työt on kyllä mukavan nopeasti valmistuvia.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kori...☺

    Meillä mökillä saunatarvikkeita yhdessä tuollaisessa korissa...tyttären virkkaama...☺

    VastaaPoista
  3. Taas naputtelin kommenttilinkkiä postauksen lopussa ennekuin tajusin avata koko postauksen ja tulla tätä kautta -mikähän tähän blogiisi on iskenyt, muissa en ole samaa huomannut!

    Olen mattoja virkannut trikoosta ja ainakin täällä Tampereella kilo maksaa 11euroa....jämistä tulee sitten pannunalusia ja pannulappuja ☺

    Melkein jo odotan talvi-iltoja, virkkaamista telkkarin ääressä, nyt menee aika Lillassa -johon suunta nytkin!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Minusta täällä Suomessa kaikki käsityötarvikkeet on kalliita. Kankaat ja langat ainakin. Itse tekemälläkin niihin saa siis hintaa, puhumattakaan valmiista käsitöistä. Kun olin pieni äiti ompeli meille kaikki vaatteet farkuista lähtien. Silloin se kannatti. Nyt väitän, että ei enää kannata? Isoista ketjuista saa alennuksesta vaatteet aika halvalla.

    Harmillista. Työn pitäisi kannattaa. Niin työtyön, kun käsityön. Työniloa Mia!

    VastaaPoista
  5. Hei,entäs jos käyttää lakanakangasta josta leikkaa kudetta?Itse virkkasin äidin trikoisista matonkudejämistä koreja,mut äiti tosiaan käyttää kyllä lakanat leikattuna mattoihin niin eikö siitä vois myös virkata?:) -Merja ps.tais iskee virkkausinto nähtyäni nuo tyynyt.. :D

    VastaaPoista
  6. Kuteiden hinnat ovat nousseet yhtäkkiä. Vielä vähän aikaa sitten sai erikoisia värejä jopa 2,5 euroa kilo, nyt parhaat maksaa jo yli kympin. Mutta 6:llakin saa. Itse saan tukkuhintaan, kun ostan paljon - Paljonko haluat?

    VastaaPoista
  7. Merja: Olen virkannut lakanastakin, muttei siitä tule mielestäni yhtä nättiä jälkeä.

    Pellavasydän: Onpa hinnat nousseet! Mutta ehdotitko tosissasi kuteiden tänne lähettämistä? Edullisimmillaan tänne voi lähettää maksikirje economynä ja se saa olla korkeintaan kahden kilon painoinen. 2 kg:n paketin lähettäminen maksaa n. 22 euroa. Näin kilo kudetta tulisi maksamaan n. 17 euroa! Eli ehkä ei kannata ;)

    VastaaPoista
  8. Arvasin kyllä tämän...tuntuu vaan ikävältä, että me täällä voimme ihastella kaikkia ihania kuteita, värejä ja laatuja ja sinä et voi. Epistä.

    VastaaPoista